LiTi

LiTi

Meri on täysi,
vain kapea kaistale santaista rantaa paljaana,
vesi huljuttelee viime viikkoisen tohinan tuomia leviä;
vähitellen - pikkuhiljaa,
ihan osamaksun tapaan,
pakovesi imee ne takaisin syövereihin
ja ikuiseen kiertoon.

Haavruuva laulaa haikeudesta,
pian aikaa kostean litisevään hiekkaan jäävä
anturoiden helminauha huuhtoutuu pois olemasta.
Jäljetön hahmo seisoo kuvastimella.
Maininki muokkaa heijastuksen kummaksi.

Jäljetön maailma ketään kiinnosta,
ihmiset haluavat jättää jäljen;
missä tahansa sattuvatkin liikkumaan:
- kivi toisen päälle merkiksi,
- keppi törröttämään siellä missä puita on,
- veistetty pilkka tai taitettu oksa.
Vähintäänkin askel askeleeseen sovitettuna niin
että syntyy polku.
Kummallisia tapoja.

Maa on ihanan onea - runollisen musta virsi
koko päivän kestäneen melankolisen tihkun jäljiltä.
Ja suloisen litimärkä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!