LAPPALAiSKÄÄNNÖS
Taivaat nojaavat toisiinsa uskottavuuden takia,
kaatuvat yhteisellä päätöksellä pitkälleen maan päälle,
aurinko poraa hehkuvan kekäleen maanpiirin äärelle;
kosteus pujahtaa tyyrpuurin hihasta sisälle
ja väristää ujon arkaa nahkaa;
pujahtaa paarpuurin kalvosimesta hikisenä
haukkomaan raitista ilmaa.
Sivakoiden kärjet harottavat länteen tyhjän päällä,
epävarmoina,
tuosta ei mennä - ei ole luntakaan kuin runossa,
purossa musta vesi alhaalla.
Siellä täällä hataria läikkiä harmaata mustassa.
Peruutus koppuraisen jäkälän päällä,
lappalaiskäännös ja turvallaan;
käsistä ja jaloista sidottuna
turhanpäiväisissä kamppeissa keskellä päivää.
Sitä se vielä puuttuisi,
että joku olisi näkemässä - kuvaisi,
kirjoittaisi historiankirjaan hiihtävästä runosta
puolittain mustalla maalla.
Kukaan ei uskoisi.
Sellaista ei voi keksiä.
Runo ei voi valehdella - eihän se ole ikinä totta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi