PiENi MYRSKY

PiENi MYRSKY

Tuulee niin vietävästi,
soittaa nurkissa sellaista herkän alakuloista melankoliaa,
että hykertelevät sipipuheet lammaswällyn alla
tulevat eittämättä mieleen;
tirskahdukset äänettömän naurun kiherryksineen,
kaikenlainen kutkuttava:
"Ei saa - lyön heinällä!"

Oi-oi - kaksi lämpöstä toisiaan niin liki - suu korvassa,
nahan pinnassa hentoinen orastava hiki molemmilla
toiselta toiselle kihisevä sipi
ja sitten taas hyrinä kuin hyttysen pieru.

Ja niinhän siinä yleensä käy,
että kun aikansa jaksaa ulkona uhkua ja puhaltaa,
yltyy myrsky vesilasissakin,
wällyt lepattavat pian kuin kahdeksan boforin viimassa.

Poissa on sipipuheet,
tunteiden hirmumyrsky riehuu riettaan raivolla
vantit ulajavat ja masto taipuu,
wahvalla äänellä pyydetään ja annetaan lisää köyttä.

Määrätietoisen järkähtämättä ankaraa puurtamista
ja kappas vain - jo siintää auvoinen satama,
häämöttää tuolla horisontin laidalla - onni ja tyven,
sielujen pittoreski tyyssija.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!