MATKAN VARRELLA
Joutenoloa lopetellakseni harhailin,
kuljeskelin ja maleksin, suorastaan vetelehdin,
kuni ajauduin lopulta tunturiin kummassa maassa.
Ei tarvinnut kuin pysäyttää,
jysäyttää kannannainen taakka maahan saakka
ja nöyrtyä kumaraan - hyvä ettei vaikka polvilleen
kun jo joissakin maissa - olikohan ylä- taikka ala,
saattoi havaita erilaisten kukkasten täplittävän
mannut joita yksikseen asteli.
Ja niillä hyvin, hyvin, hyvin pienillä kauniilla
oli kertakaikkiaan sellaiset ihanat värit,
että jos joku prinsessa olisikin hetken mielijohteestaan
päättänyt naitattaa itsensä jonkun rahvaan sukuun,
niin silti kukkaloisto olisi jäänyt toiseksi.
Sellaiset minä sen matkan varrella kukista näin.
Eikä siinä vielä toistaiseksi läheskään kaikki.
Tyynenä kelo-oksalla eräs muudan pyylevä lapin pöllö
lausui elämän koodeja oodeina
ja ne raavaat ryppyiset miehenpuolet...
ne pyyhkivät erotuksen torkkotulilla kyyneleitä
ahavan puremilta poskikulmiltaan.
Entäs ne suolaiset kyyneleet?
Valuivat puroina - rinnettä alas, toista ylös
kunnes yhtyivät alhaalla mereksi.
kuljeskelin ja maleksin, suorastaan vetelehdin,
kuni ajauduin lopulta tunturiin kummassa maassa.
Ei tarvinnut kuin pysäyttää,
jysäyttää kannannainen taakka maahan saakka
ja nöyrtyä kumaraan - hyvä ettei vaikka polvilleen
kun jo joissakin maissa - olikohan ylä- taikka ala,
saattoi havaita erilaisten kukkasten täplittävän
mannut joita yksikseen asteli.
Ja niillä hyvin, hyvin, hyvin pienillä kauniilla
oli kertakaikkiaan sellaiset ihanat värit,
että jos joku prinsessa olisikin hetken mielijohteestaan
päättänyt naitattaa itsensä jonkun rahvaan sukuun,
niin silti kukkaloisto olisi jäänyt toiseksi.
Sellaiset minä sen matkan varrella kukista näin.
Eikä siinä vielä toistaiseksi läheskään kaikki.
Tyynenä kelo-oksalla eräs muudan pyylevä lapin pöllö
lausui elämän koodeja oodeina
ja ne raavaat ryppyiset miehenpuolet...
ne pyyhkivät erotuksen torkkotulilla kyyneleitä
ahavan puremilta poskikulmiltaan.
Entäs ne suolaiset kyyneleet?
Valuivat puroina - rinnettä alas, toista ylös
kunnes yhtyivät alhaalla mereksi.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
Voi miten kaunis ja surullinen runo.
VastaaPoistaLuonnonlapselle:
VastaaPoistaKiitos ja kiito,s soitot on suruista laadittuja.
Kerronnaltaan ja sinun tutulla poljennollasi tässä tarinassa on minulle luopumisen maku. Ja sen suru: Mennyt on kaukana, ja silti läsnä kaikessa minkä näkee.
VastaaPoistaMatkalla jossakin tunturissa...ja niin täynnänsä kielikuvia ja kuvakieltä, että...:). etkäs sitten kertonut, mitä ne ihanan väriset kukkaset olivat?
VastaaPoistaRailatertulle:
VastaaPoistaWanhojen hyvien asioiden muistelua perinteiseen tyyliin.
Cranelle:
Ainakin tuon nupun mukaan mesimarjoja.
Matkalla näkee monenmoista. Mutta prinsessako se kukkien kauneudenkin voittaa - en nyt ihan uskoisi.
VastaaPoistaArleenalle:
VastaaPoistaTsori! Taisin kirjoittaa liian nopeasti. Ei suinkaan prinsessa.
Luin ensin huolimattomasti, että "joutenoloa OPETELLAKSENI" ja ihmettelin hetken, kun luuulin, että luonnossa kulkeva susi sen jo osaa ;) mutta sitten tarkistin lukemani. Haikea runo.
VastaaPoistaMahtaa se westlig-rinssi tuntea itsensä pieneksi.
VastaaPoistaJL'lle:
VastaaPoistaKiitän. Kaikki järjestyy aikanaan, myös joutenolo.
Helanes'lle:
Niin mahtaaki. Minusta vain tuntuu.
hieno lopetus runossa
VastaaPoistaIlona Tammelle:
VastaaPoistaKiitän ja påkkasen Ilonalle.