KANAVOiTUA HOiTOA

KANAVOiTUA HOiTOA

Matka alkoi kovin ikävästi, Kirite putosi kanavaan. Matka päättyi ikävästi,  Kirite putosi uudelleen kanavaan ja jäi sinne mököttämään. Minkä sille iniminen luonnolleen voi. Kun putoaa on noustava jos on tarve, mutta saa  toki olla pohjallakin jos vain itse tahtoo.

Kanavan kaivajaa ei tiedetty enää. Hiljainen tieto oli hautautunut television tötteröistä tulvivaan hapatukseen ja humpuukiin sekä postiluukuista ja -laatikoista tulvivaan kulutussaastaan. Lienee se ollut joku paikallinen sinnikko joka jostakin perinjuurin kummallisesta- tahi erikoisesta syystä oli saanut kanavoitua herra- ja ketkuvihansa kanavatöihin.
Ensin alkuun ilman lapiota, se kylällä vielä haileena muistina tiedettiin. 

Sellainen tieto yhä siis kuitenkin liikkui inimisten humeeteissa jos sitä joku tyhjänpäivänen, joutilas tyristi sattui tyhmyyksissään tai muuten uteliaisuuttaan yksioikoisuudessaan kyselemään. Kenellään ei ollut sen tarkempaa tietoa ja yksityiskohtia asiasta.
Näin vain oli. Näin oli aina ollut. Jo pitkiä aikoja.

Niitä kanavatöitä oli vieläkin jossakin koulun ullakolla pölyttymässä ja laskostettuna. On hyvä ja menee vaan itse sinne etsimään ja penkomaan. Koulu on suljettu koululautakunnan toimesta jo aikaa sitten, mutta penikat paiskoivat akkunat kivenmurikoilla tuhannen pillunpäreiksi joten se siitä lukitsemisesta. 

Nyt siellä entisessä opinahjossa ja sivistyksen kehdossa juodaan keskikaljaa, kustaan nurkkiin ja kärvennetään sytkärillä hirsiä.
Saattavat naidakkin, parhaat, ne joille on kurssi pidetty jo varhain - siellä internetissä. Napapaitaisia, lyhythameisia hepsankeikkoja siellä on nähty, sitä sakkolihaa ynnä kaljupäisiä pojan murikoita lökäpöksyissä ja vitjoilla käämittynä.
 

Siellä on ullakolla niitä kanavatöitä. Saattaa olla yhä. Menee vaan sinne. Porstuasta ensin rappuset yläkerran luokkaan ja sitten sen takaa komerosta ullakolle. Varoo ettei kumauta päätä orteen. Niistä oli joskus näyttelykin ja Kotiliedessä juttu.

Siinä kaikki mitä tietoon sai kerättyä. Ei sen kummempa tarvinnutkaan, kanavan takia kun tänne ei varsinaisesti tultu, mutta kun se Kirite.

Että oli se sitten kanavoija vain yhtenä aamuna herännyt hereään kesään, ottanut pankolta kohveeta, hipsutellut syylingeissä pirtinlattian yli paljain persuin akkunalle ja katsellut aikansa siitä.

Hörppäillyt oli puhumatta kellenniin mitään. Pujottanut pivostaan toisenkin imeläkiven huulentötteröön ja maistanut motista kunnes oli tyhjää korahtanut.

Siltä tieltään se oli lyönyt motin pöytään, kiskonut raapat jalkaan ja vyöttänyt itsensä. Harpponut suin päin tavaraliiteriin, tempaissut sieltä pistolapon sekä marssinut pitkän niemen tyvelle.
Viisimetriä vesirajasta tyveä kohti, siihen oli asettanut lapion terän, pannut kumiterän niskaan ja painaltanut. Murtanut ja nostanut ähkäisten ensimmäisen sekä kironnut kuin tuhat turkkilaista. Siinä tuoksinassa.
Siitä se alkoi. Jälkeä rupesi tulemaan silmissä.

Wanha emäntä oli pysähtynyt rantteelle, nähnyt yläruumiinsa paljastaneen aikuisen miehen - poikansa, huhkimassa niemen tyvellä lapio kourassa. Tunnisti ja teki ristinmerkin kahteen - ei kun kolmeen kertaan ja läksi sitten juoksujalkaa pirtille päin. 

Nousi kahdella harpalla portaat, sujahti porstuan ohi, vaikka ruokakonttorin ovenraosta tuoksui vastapaistettu tuore rukiinen. Avasi pirtin oven ja raotti leukojaan kuin sanoakseen jotakin, mutta sulkikin ne kiiruusti loksauttaen ja pysähtyi kamanalle.

Tuvan väki oli kaikki akkunoissa, pentulauma, miniä ja sen äiti. Seurasivat mitä niemen tyvellä tapahtui. Paapo seurasi päästävedettävän lootasta korkealta pielukselta - latasi kippuraansa sikarinleikkeellä massista. Hiljaista oli, minkä nyt piisivalkea sattumoisin pakkui, mutta muuten kyllä.

Miniä kääntyy hitaasti rystysiään puristaen anoppiinsa päin vetisin silmin kun hoksaa tulijan keskittymiseltään. Kermatursuinen pullakka poika kädestä pitäen mukana nokkaansa tonkien.
Kyyneleet valuvat vuolaina niin että esiliinan päärme on kastunut märäksi. Ääni onnesta särähtäen sanoo:
"Se on parantunut. Herra Jumala - se on parantanut."

Anoppi avaa sylinsä ja ottaa vastaan miniänsä, painaa tämän pään hartiaansa vasten. Sulkee silmänsä pidättäen kyyneleitään ja lukee ajatuksissaan kiitosloitsun Raunille.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä tarina ainakin 27 ystävällesi TÄSTÄ!

........

Ihminen on päässyt kuuhun mutta ei lähimmäisen sieluun.