AURiNGON TUOKSU

AURiNGON TUOKSU
 

Astun hopeisen pilven halki palkiseen,
kovin kaitaa - monimutkaista, kimuranttia palasta;
ääretön äänetön tyhjyys kahtapuolta,
mutta taiteilen kuu takanani oppaana toppaamassa
jos huojahdan liikaa.
Varjoni osuu polulle jota tallon
ja itseni päälle on astuttava joka askeleella.

Olen astunut jo tovin;
paljaita jalkoja kivistää.
En aio livistää tieltä
vaikka kumma, tumma tunne kalvaa mieltä.
Ikeenä hartioillani suunnaton reppu hyviä ajatuksia.

Ne ne vasta painavat,
toisin kuin pahat joita syntyy kuin sieniä sateella
ja kuolee aina edellistä seuraavan toimesta.
Väsynä viilekkeet salpaavat uusien kumpuamisen.

Ounastelen lounaaseen saakka taakkaani
kun puurran ja uurastan.
Sitten - tuossa tuokiossa, kaiken tuoksinassa,
parahultaisesti muistan auringon tuoksun ihollasi.

Ja polun harjojen varjojen välissä - sulassa sovussa,
istuvat hääpuvussa somassa jonossa
tunturin suloiset kukkaset.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!