KEVÄÄNKORVALLA (Kihivas 9/2010)

KEVÄÄNKORVALLA

Keväänkorvalla nostan esiin syksyllä säilötyn evään,
siian jonka käskin piian panna tönkkösuolaan saaviin.

Sanoin että nakkelen sen haaviin
kun ensimmäiset säteet kasvoja lämmittää
ja akat ruista jo Pääsiiksi mämmittää.

Hetki tuli hiihtoretkellä täyteen
ja nyt jo kuolaan
kun aattelen liittyä suolaan siunatun siian seuraan
vaikka matkaa on vielä yllin kyllin.
Suoli kurnii
ja kieli lipsuu sivakan kanssa kilpaa.

Silmät ummessa mäkeä lasetan,
lappua mielessä kaulalle asetan,
ruokahaluja kehotan, aterinkaluja terotan,
en tahdo seuraksi eineelle väkeä.

Aistin kielessä paistin,
lämpimän leivän, heleän päivän
ja keväisen häivän.

Kilo pilvenreunoissa puuntaa,
otan pirtille keväästä suuntaa,
se tuolla metsänreunassa kuultaa,
pian nautin ma oiwasta eväästä.

~~~~~~:~~~~~~

Kihivas - luovuutta kuvin ja sanoin

TOiSESSA VUOMASSA

TOiSESSA VUOMASSA

Puuntavien pilvien seinämä suutelee kaukaista,
sinisen kuultavaa taivaanrantaa sompion takana
kaiken maailman ikuisessa äärettömyydessä.

Korpin huuto kiirii aution jängän yli toiselle
kun se päivystää verkalleen vuomaa valuvan elon yllä.

Katkeamaton koparoiden nakse kuuluu vaimeana,
leviää selkosen valkean wällyn pintaan
ja laimenee aaltoilevan massan hengityshuurujen alla
taianomaiseksi puhinan ja nakseen rytmiksi.

Huurteinen paju- ja koivuruto eristää,
pidättää äänen niin tarkkaan että
tievan takana toisessa vuomassa kulkija ei tiedä
tokasta mitään ellei osaa tulkita kaarneiden kieltä.
Ja harva osaa.

Yksi osaa.
Varmajalkainen harmaa liikkuja kirjoo jälkien
helminauhaa kallasta vinosti ylös määrätietoisesti.

Pysähtyy äkisti niille sijoilleen äänen havaittuaan;
silmäilee ympäristöä,
huomaa lumisen pounikon ylle nietostuneen
lumikielekkeen alta sopivan posion
ja pujahtaa sinne odottamaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KOSKETAN HUULiLLA HiUKSIA

KOSKETAN HUULiLLA HiUKSIA

Autiotuvan lavitsalla,
jossakin lähes äärettömän Kaldoaivin selkosessa,
aamunkoi tekee parhaansa tunkeutuakseen
pölyisen ruudun läpi tuvan savuntuoksuiseen interiööriin.

Ensimmäisen hapuilevan säteen hipaisu nukkujan
kasvoilla saa silmäluomen liikahtamaan elohiiren lailla.
Hymyyn kaartuu suu joko säteestä
tai sielua kutittavasta makeasta unesta.

Makuupussin ketju karkaa salvastaan,
alkaa juosta auki etapeissa, aina hengityksen tahtiin.
Muutaman tuokion ja sijautumisen jälkeen
vaalea sääri aina nilkkaa myöten,
osan reittäkin paljastaen
luovuttaa untuvaisen huomansa.

Voisi luulla että on tapahtumassa valveutuminen;
ei suinkaan, tämä on jo tuttua,
silmät käyvät auki, mutta sulkeutuvat pikaisesti.
Vartalo kiertyy valosta pois,
käsi kiskoo liepeen raajan ylle
ja kuuluu syvä huokaus.

Hörppään kahvin lopun,
nousen ja kumarrun nukkujan ylle.
Kosketan huulilla hiuksia  ja sipisen: Aquluk.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

TURANiLAiSTA URANiAA

TURANiLAiSTA URANiAA

Heti kohta synnyttyäni ja opittuani koht'siltään kävelemään loin ensin maan ja taivaan. Melkoinen hässäkkä syntyi, sanoisin - tuli kehveli vieköön muutama ylipitkällä kaulalla varustettu otus, yhdelle silmät selkään ja muutamalle nenästä letku, mutta alkoi se sittemmin pelittää ihan joltisestikkin.
Ketkuja lukuunottamatta, ne sikiävät edelleen kuin rotat.

Myöhemmin toimin melkosen tovin sielujen ostajana Pohjois-Ruåtsin Naimakassa, jossa vast'ikään tehtiin Ruåtsin pakkasennätys -42ºC. Tuolta toimipisteestä siirryin Lumisodan jälkeen Absurdistaniin tilapäisesti vakituiseksi tyhjäntoimittajaksi ja ed.

Kuluneella viikolla olen sallinut itselleni kerrottavan että elakelaiset ja alle kouluikäiset pennut käyttävät eniten kalliita terveys- ja sosiaalipalveluita, elikkä ovat siis yhteiskunnallisen onnen taakkana ja ikeenä matkallamme onneen.

Äidinkielellämme tämä tarkoittaa lisäksi myös sitä että näistä inimisryhmistä on eniten haittaa etenkin markkinaliberalismin jumalpuolueelle der Nationale Koalitionspartei, jonka paavillisena myrkkysopan ylihämmentäjänä toimii itse itsestään nimitystä: Haukkatarhan kukko, käyttävä broileri.

Tästä vain kulunkeja tuottavasta inimisryhmästä ja asiasta ilmineerasi kuluneella viikolla samaan em. puolueeseen orientoitunut Kuntaliiton toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma.

Hänen mukaansa kuntien käyttämistä rahoista yli puolet menee terveydenhuoltoon ja sosiaalipalveluihin, joita käyttävät eniten elakelaiset ja alle kouluikäiset ja vain puolet jää enää ylläpidosta vastaavan byrokratian käyttöön.

Mäki-Lohiluoman (ei se Transit-mies) mukaan 80% inimisen yhteiskunnalle aiheuttamista kustannuksista syntyy viimeisen kahden elinvuoden aikana.

"Jokainen yli satavuotias maksaa yhteiskunnalle keskimäärin 33 000 euroa vuodessa. Sekä itsemme että yhteiskunnan kannalta olisi hyvä, jos jokainen meistä tekisi hoitotestamentin", tämä samainen Mäki-Lohiluoma (ei se Transit-mies) sanoo STTK-lehden haastattelussa.

~~~~~~~~~~~~

Inimisten ei pitäisi yhteiskunnan kiusaksi elää liian pitkään, sitähän tuon neropatin rivienväliin kirjoitettu mielipide todellisuudessa kertoo.
Muistelen vastaavanlaisia ajatusrakennelmia elätellyn jo niinkin warhain kuin muinaisessa 3. Valtakunnassa, osin jopa kokeiluja suoritetun turhien inimisten ja inimisryhmien osalta...

Ja tämä Mäki-Lohiluoma (ei se Transit-mies) sentään on valtiotieteiden lisenssi Åbo Akademista. Hänellä on ymmärrykseni mukaan aikaisempaa kokemusta sisäasioista joihin tietysti wanhusten ja pikkulasten sisäasiat (Hyh-hyh) myös liittyvät, sillä samainen lisenssi on varhemmin toiminut sisäasiain ministeriössä.

Sieltä kai johtuneekin useimmilla, useimpien nykyisin sisältä käsin toimitettavien asioiden asiantuntijuus. Harva kun tuskin enää nykyään tulee tutustuneeksi ulkoasioihin muualla kuin aivan alkeellisimmilla kesämökeillä Barbariassa.

Tosin sielläkin alkaa olla jo kuivikekäymälät sisällä ja enää syöminen tapahtuu nuotion loisteessa ulkona, sateen sattuessa toki katoksessa, mutta kakkiminen sielläkin lämpimässä, seinien sisällä. Useinmiten.

~~~~~~~~~~~~

Olisiko yhteiskunnalle edullisempaa lopettaa elakelaiset suoraan heti kun elakeikä on rapsahtanut päälle, sitä tämä der Nationale Koalitionspartein järkäle ei tohdi tai ilkiä ääneen sanoa?

Toisaalta jo pelkällä maalaisjärjellä ajatellen, ilman lisenssiäkin, moisen idean julkistaminen saisi useimmat elämänjanoiset sinnimään sorvinääressä hamaan ilmastoinninmuutokseen saakka. Kenties jopa sitkeimmät näkisivät vielä sen.
Säästyneet elakerahat ja varat Absurdistan voisi ohjata puoluetukeen, maatalouteen sekä jokunen ropo Ambomaalle tai Timbuktuun.

On hyvin runsaasti syytä epäillä moisten mielipiteidensä johdosta tätä edellä mainittua valtiotieteiden lisenssiä Åbo Akademista jopa SFP:n ujuttamaksi Freudenthal-kätyriksi.
Tämä Freudenthal-hemmohan tuli muinoin kuuluisaksi rodunjalostuspuheistaan ja nyt tämän Mäki-Lohiluoman (ei se Transit-mies) puheet vaikuttavat äkikseltään hieman rodunjalostuksen viittaavilta.

Kenties tässä taas ollaan sysäämässä turaanilaisia takapihalle ja hyyryläisiksi wanhaan malliin. Saa nähdä alkavatko jo lähes unholaan jääneet syytinki-huutokaupat uudelleen.

~~~~~~~~~~~~

Minusta meidän nyky-turanilaisten kannattaisi koota wastavoimamme nippuun
ja uussynnyttää vaikka pihdeillä Neo-Turaanilainen liike,
neo-panturanismi,
kirjallis-polittinen virtaus ja haihatus,
jonka pyrkimys on kaikkien turaanilaisten kansojen lähentäminen
ja hätistellä moinen Mäki-Lohiluoma (ei se Transit-mies)
jonnekkin hevonpersieen.

~~~~~~~~~~~~

* Turaani on Aasiassa, Araljärvestä kaakkoon oleva laaja alankoalue.
* Turaanilaiset kielet ovat urali-altalaiskielten varhempi nimitys.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä pakina nyt 144 parhaalle ystävällesi kätevästi TÄSTÄ!
........

Obladii obladaa. Kävelevä Kataistrofi muuttaa kinkerpiiriä. Enää puuttuu, että pääministeri paljastuu transuksi. Tervetuloa Absurdistaniin!

Matsutakerykelmä

EiVÄT UMPEA RYNTÄÄ

EiVÄT UMPEA RYNTÄÄ

Pieni tokka poroja nulkkaa jotosta jängässä,
ankaran pakkasen säässä - parttio,
kuten lapinmies sanoo.

Tahi rykelmä, ryhmä, parvi, liuta tai katras,
lantalaisen suusta,
ei sentään aura, se pysyköön tiellä, mutta lauma kyllä.

Kunhan lämpimikseen jolkkaavat,
juovattavat toistensa jälkiä syvällä puuterilumessa;
sen verta on älliä näillä päissä
kun siirtyvät kiekeröltä toiselle,
eivät umpea ryntää.

Hauhto pöllyää parttion yllä,
välkehtii hopeisena kimalluksena;
tummanharmaiden selkien tasalla sekoittuu huuruihin.

Kaunista katsella selkien sulavaa aaltoilua.

Korppipari seuraa laiskasti kaarrellen,
huomautellen toisilleen lemmekkäästi tämän tästä.
Niillä taitaa olla käynnissä teerenpeli - korpeilla,
aika kyllä passaa, helmikuun loppu,
pian jo rouvalla munimaan hoppu.

Vain tyhmä sellaisen hetken hassaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

LENTSU № 2

LENTSU № 2

Lilluin pirunkylvyssä yön syömmen;
nyt hapuan aamunkoin suuntaan löytääkseni kajon.
Raotan kaihdinta,
sarasteeseen aukeaa kultainen juova.
Pidän sitä lupauksena huomenesta.

Jos wanhat merkit pitävät paikkansa,
ja mikseivät pitäisi - pakkanen piristyy ja kiristyy vielä,
sipsuttelee kepeästi yli kolmenkympin, on olevinaan.
En kiinnitä siihen huomiota,
piristyn huomisen kuvasta.

Rykimisestä kesyyntyneet pesusienet vinkuvat,
ilmaisevat tyytymättömyyttään jokaisella henkäyksellä.
Kaadan lohdukkeeksi kuupallisen kuumaa kaakatusta,
se tehoaa hetken - sitten taas poden.

Humeetissa ailahtanut mielle jää lentsun tielle
häipyy näkymättömiin monimutkaisen oireviidakon taa,
en yllä tavoittaa sitä kurkottamalla.
Muuta en jaksa tehdä.

Jotenkin tokkuraisessa mielessäni pyörii ja kieppuu:
Maailma on avoin salaisuus.
Mutta ensin on rohjettava nähdä.
Näemme paljon enemmän kuin ymmärrämme,
emme vain uskalla ymmärtää.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

MAALAUKSELLiSTA

MAALAUKSELLiSTA

Keskittyminen oleelliseen vaatii nyt paljon
vaikka pakkanen on ihanimmillaan.
Luonto kuin maalaus
ja hiljaisuus hivelee sielua untuvan sipaisuilla
yllyttäen runoporoani lentoon.
Ei edes pauku eikä rapsa, on vain,
joten metelistä viis, siis.

Luulisi olevansa tyytyväinen eloonsa hän.

Mutta ei käy,
pää on kuin suriseva ampiaispesä, silmät sirhottavat,
nokka valuu päihittäen sulhaspojan mennen tullen.
Kurkussa kaihertaa teräsvillainen pesusieni,
kahdella sormella näpyttely sujuu epätahtiin
kun kyynelvuo sotkee näkyvyyden nollaan
ja on pyyhkäistävä. Nyyhkäistävä.

Kuumia aaltoja, sitten kylmiä ja sama ruåtsiksi.
Väristyksiä, päristyksiä, outoa ärinää kähinän sekaan.

En lannistu, kirjoitan minkä kirjoitan ja sillä siisti.
Minkä aloitin sen aloitin,
jokaisen on ristinsä kannettava - toiset hymyssäsuin,
toiset niiskuttain, räkää näppäimistöltä pyyhkien.

Huominen tulee - pidän sarvista lujasti kiinni.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

VAHiNKO Ei TULE KELLO KAULASSA

VAHiNKO Ei TULE KELLO KAULASSA

Joskus heti taannoisen Lumisodan jälkeen, vaiko olisiko ollut sen jatkon jälkeen kun olimme eräänä syyskesän päivänä hirvenmetsällä isännän kera. En muista enää tarkkaan. Kuitenkin minä, nuori renkipojan planttu ja isäntä, vöyri iso ja vatsakas jokapaikan oikeassaolija. Johtaja ja suuri herra.

Päivä oltiin naakittu otusta jonka jäljet havaitsimme aamutuimaan kaurahalmeessa. Ensin luulimme jälkiä kouvon tekeleeksi mutta isäntä Herkko Portimo ei löytänyt muuta kuin hirven paskoja ja niillä tiedoin tuli siihen johtopäätökseen ja päätti että isolihahan se siellä oli lohminut kauraa pötsiinsä ja tallonut samalla oli se puoli kapanalaa hyvää kortta lysyyn ja paskonut sinne tänne hujan hajan kaupan päälle.

Sanomattakin lienee jo selvää, että kruununpään metsästyksemme tapahtui hyvin ennenaikaisesti ja runsaastikin ennen virallista metsästysaikaa ja tietty ilman lupaa. Eihän sitä nyt muuten.
Vaikka kenties Herkko Portimolla olisi sellaiseen lupajuttuun ollutkin mahdollisuus kun silloin tällöin ryyppäsivät itsensä henkihieveriin nimismiehen kanssa apteekkarin huvilalla. Niin hyvää pataa olivat keskenään.

~~~~~~~~~~~~

Mutta sillä erää olimme siis Joron jäljillä niin sanotusti. Omalla luvalla ja minä reppana käskystä syntiä ja rikosta tekemässä. Herran nuhtesta ei ripaustakaan omaatuntoa kolkuttamassa.

Herkko se siinä lompsii edellä takaa ladattava lankapiippuinen mustaruuti Husqvarna 16 cal. olalla kun minä teräväsilmäisenä huomaan että vitelikössä vilahtaa jotain ruskeaa ja risahduskin kuuluu.

Pontevasti nykäisen isäntää kyynerpäästä ja osoitan sormella havainnon suuntaan. Metsästäjä pysähtyy, tiirailee, höristää, vahtaa ja siihtailee, kohottaa jo tussarin olkaa vasten mutta sitten raukeaa ja pian lompsimma taas tuskin havaittavaa poluntapaista eteenpäin.

Sitten pysähtyy isäntä itse. Kyyristyy ja hiiviskelee varpaisillaan paksujen puiden lomassa puikkelehtien. On selvästi havainnut saaliin, niin uskon ja odotan mitä tuleman pitää.

Pian kyyristyy, laskeutuu toiselle polvelleen, nostaa tussarin olkapäätä vasten ja sihtaa. Liikuttelee piippua kaaressa hitaasti, lopulta nään kuinka sormi koukistuu koukistumistaan ja lopulta kuuluu klik kun iskuri lyö, samassa silmänräpäyksessä tussahdus, tulenkieleke ampaisee pyssynpiipusta ja kärventää raidan lehtiä.
Samaan syssyyn putkahtaa tulikuuma täyteinen piipunsuulta ja aloittaa tappavan matkansa kuolinlaulun kera kohteeseensa valtavan savupilven saattelemana. Muistan vieläkin sen mätkähdyksen jonka "kuula" päästää osuessaan.

Minä huudan heti ilosta, tepastelen ja tanssahtelen kuin kurki kiima-aikaan Vinninrimmillä. Huutaa kailotan heti perään täyttä kurkkua isännälle:
"HEI - me tapettiin ontrus, me saatiin hirvi!"

Voi sitä lapsellista iloa jonka isäntä tylysti keskeytti kysymällä:
"Ai ketkä me?"

Sellainen vetää herkän pikkupojan sielun herkästi alamaihin. Panee ajattelemaan kaikenlaisia pahoja ajatuksia vanhemmista inimisistä, etenkin isoista isomahaisista isännistä.

~~~~~~~~~~~~

Elämä on kuitenkin sellainen, että piankos kipeistä toivutaan kun tiedossa on jotakin mielenkiintoisampaa. Lähdemme marssimaan saalista kohden, lehtiä ja oksia taivutellen ja pusikkoa raivaten. Sitten tulemme pienelle luonnonaukiolle tai ahon tapaiselle.

Kauhea yllätys hiipii niskavilloihin ja puistattaa käsivarret kanalihalle. Katsahdan isäntää, sen kasvot ovat kalvenneet ja näyttää kuin hiki olisi kihoamassa otsalle. Herkon suu haukkoo. Sanakaan ei kuulu suusta. Ei minun, ei hänen.

Edessämme lojuu hengettömänä raatona Hupelin Aliinan Omena-lehmä, tummanruskea niin kuin otruskin muka on syyskesällä. Mutta ei auta, raatona tämä makaa. Selvä vainaja, pappia vaille enää ja saattovirttä.

Isäntä-Herkko vilkaisee minuun asetellessaan Husqvarnaa puuhun nojalleen ja puukkoa tupesta löysytellessään. Avaa lopulta suunsa ja kähisee:
"Kuules renki - mehän ammuttiin perkele lehmän piru!"

Minua ei yhtään pelota, että se minut ampuisi. Katson sitä silmiin ja sanon:
"Ai! Ketkä me?"

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä tarina ainakin 35 ystävällesi TÄSTÄ!
........
Elämän tarkoitus on oivaltaa itseä ja luontoa kunnioittava henkilökohtainen moraali ja elää siten.

näkymä ikkunastani

Kihivas 8/2010

Kihivas - luovuutta kuvin ja sanoin

AiKAA HUUHAAPUUHAAN

AiKAA HUUHAAPUUHAAN

Mikä tunne! Orastava aamunkoi.
Pitkän, loppumattomalta tuntuvan,
turruttavan ajomatkan jälkeen;
omassa kotona, omassa rauhassa, omassa sängyssä.
Kiireet jäi mieron tielle.

Kaikki tavarat, värkit ja vermeet,
tutuilla paikoilla,
ei etsimistä ja hakemista;
päänvaivaa - mistä minkin esille kaivaa.

Kuin olisi löytänyt Onnelan,
kertakaikkiseen,
vuosien ja vuosien jälkeen - uudestaan.

Kaiken minkä tarvitsee;
ottaa siitä vain,
valmiiksi etsitty on.
Ei muuta kuin temmata
ja käydä huuhaapuuhaan.

On aikaa eloon, valveillaoloon, lojuntaan ja tajuntaan,
taivaanrannan maalailuun, aatosten paalailuun.
On tuokio pakkasen päivittelyyn, kuumaan keittoon,
huulenheittoon, sänkypeittoon ja lämpöiseen syliin.

On tovi kuohuviin matkoihin rakkauden kyliin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

MiTTARi

MiTTARi

Jossain kaukana idässä - vielä kauempana;
auringon kultaamat latvukset kiilottavat aavan yli,
pakkanen tekee ilman läpikuultavan kuulaaksi
ja saa sinisen tuhannet sävyt pursuamaan
kuin kissankellopellon pinnan tuulen leyhytellessä.

Ja nyt on tyyntä;
ennen seuraavaa lounasta,
joka kerää jo voimia Pohjanmerellä.

Ahmin silmilläni näkymää;
sinisten ajatusteni jatkeeksi - siniseen uneen,
matkalle Höyhensaareen.
Taivaanpiirin mittaus tältä päivältä on ohi.

Hopeisella rannalla annan yön nousta illan peitoksi
ja ottaa syliinsä hämyn siimekseen;
sulkeakseen sudenhetkeen saakka minut
henkilökohtaiseen Satumaahansa.

Kun vilvoittavan matkan jälkeen virkoan,
on sikkuraisten silmieni edessä uusi hetki sininen.
Uusi huomen, uusine tuulineen.

Loikkaan lavitsalta, einestän, sukeudun ulos.
Heti aamusta maalaan tovin taivaanrantaa
ja lounaan jälkeen mittaan aikaansaannoksiani.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

LiNNUNPASKAPUHETTA

LiNNUNPASKAPUHETTA

Tästä ilmastoinninmuutoksesta ei nyt näytä tulevan "lasta ei paskaa". Nekin pienet rohkeat, salaiset siniset ajatukset suloisesta suvesta, ikuisesta kesästä keskitalvella ovat nyt romuttuneet - wiimeistään tämän uuden alkaneen pakkasjakson aikana. Jolle loppua ja tolkkua ei ole luvassa, ei edes pääministeri Kaikkosen toimesta.

Eivät laula meidänkään naapurin pienet lapsoset: "No onkos tullut kesä nyt talven keskelle?" Eivätkä ne ole alvariinsa pimputtamassa ovikelloa sekä kyselemässä: "Laitetaankos me setä pesä myös pikkulinnuille (Minor aves)?"

Ai siis mille pikkulinnulle? Noillekko muutamille vitskuttaville tirpusillekko (Passer domesticus), jotka vielä ankaran ilmastoinninmuutoksen jälkeen ovat kerjuupussi olalla einestä kärkkymässä? Ne onnettomat kun olivat sortuneet Pyykkituvan Uutisten etusivun otsikkoon Kööpenhyminässä suoritettavasta lämpötilan kohotuksesta vaikka saman läystäkkeen takasivulla, pienellä präntillä, kerrottiin että hiiva puuttui tyystin siitä taikinasta.

~~~~~~~~~~~~

Ei me tarjota niille muuta kuin Pekka Puskan ja Raison kimpassa suosittelemaa kolesterolitonta linnuntalia tangossa jotta emme joutuisi linnunsuojelijoiden, emmekä myöskään Sika-Anttilan silmätikuiksi ja kynsiin. Höyhennettäviksi.

Mutta ei se kelpaa, eivät tanssi tintit tangoa. Pikemminikn protestoivat Puskan kolesterolitonta einestä paskomalla sen päälle jotain hyvin mustavalkoista salmonella hyh-hyh ja yäk-yäk ja sensellaista!

On siis yritettävä olla jumalinen ihan silkalla oman humeetin käytöllä vaikka ajatukset saa kyllä nykyisin hyvin seulottuna, viikattuna ja pakattuna Pakko-Ylen uutissyötteestä.
Ja jos haluaa vielä enemmän olla yksipuolisen tiedon alla, niin kannattaa tilata ja pysytellä hesarissa.

Huomautan tähän lintu-jutskaan vielä että, luku- ja kirjoitustaitoisin pirpana oli hankeen pötkylän alle piipertänyt isolla pottuvarpaallaan:
"Siinä kaikki mitä sinusta ajattelemme! Pidä ukko vaan tunkkisi!"
Tarkoittikohan Pekka Puskaa vai allekirjoittanutta - siitä ei ole hyviä havaintoja.

Ennen tönkkötalipötkyä kokeilimme tarjota Vaasan leipomon Taikaruista. Sitä jossa on enemmän ruista kuin leipäpussiin mahtuu - peräti 100%. Se oli wirheliike, oikeastaan vahinko, mutta vaarallista tinteille, yksi tipu kuoli nauruun kun näki mitä pussin kyljen tuoteselosteessa vannotaan.
Meillä nyt ei ollut sentään tarkoitus hyvyydessämme että murhamiehiksi ryhdytään.

Muuta ei ole tähän hätään sanottavaa, olkoon kaikki tuossa nyt, päästän helpolla ja säästän sanojani tuota tuonnemmaksi.
Se on uhkarohkea yritys, sillä näyttää hyvin runsaasti siltä että keväällä, silloin kun elämän pitäisi näyttää auvoiselta, esitellä olemisen parhaat puolensa, elämisen sietämätön keveys - totuus taloudenpidosta käy myös tavalliselle kumiteränkuluttajalle ilmi.

Ne sanovat muuten wanhat ja koinsyömät, että on myöhästä myllyyn mennä jos akanat ovat jo säkissä. Voi hyvinkin olla että Nationale Koalitionspartei'n haukkatarhan kukkoa mieluummin ry'ityttää kuin kie'ututtaa Vappuna kun aloittelee puhettaan työläisilleen.

~~~~~~~~~~~~

Joka tapauksessa nyt aion nousta lavitsalta, akkani syrjästä ja pujahtaa wällyn alta raikkaaseen pakkasilmaan -29º. Viritän tulen nuotioksi ja laitan pannun liekkien nuoleskeltavaksi.
Sitten takaisin kylkeen ja kun alkaa porisemaan, alan valmistaa Café de brute'a.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä pakina nyt 11 parhaalle ystävällesi kätevästi TÄSTÄ!
........

Tulen ääressä sitä tulee usein mietittyä, että eikö valhe, petos, vääristely ja osatotuus pikemminkin kuin totuus, ole pysyvämmin vaikuttanut inimisyhteisöjen kohtaloihin niin suomalais-ugrilaisessa kuin muidenkin heimojen keskuudessa?

lumi

KESKONEN

KESKONEN

Sanojen rypäs, hymähdin
kun katsoin hajanaista läjää lojumassa
mielikuvitukseni synnytyspöydällä.

Vastasataneena se uhkui tuoreutta ja puhtautta,
viattomuutta kuten juuri maailmaan putkahtanut sieni.

Hieman keskeneräinen, muokkaamaton,
saattaisi joku sanoa ensilukemalta.

Toinen jatkaisi; asiantuntijana nyökytellen:
keskentekoinen, puolinainen - osaa ottaen.

Joku pitkäkorvainen yli katsoja nyrpistelisi
kuin pilantunutta makkaraa maistellen:
puolivalmis, puutteellinen, vaillinainen

Yritän selittää:
Tämä on kesken hyvät ihmiset,
lopettamatta hyvät ihmiset, ettekö näe?
Loppuun saattamatta, puolitiessä,
olen näet suunnitellut sen tällä tavoin.

Keskeinen, huomattava osa runosta,
se juuri se oleellinen,
kaiken olennainen, varsinainen tähdellinen - se lapsi.
Se syntyy teidän omassa päässä ja kasvaa jos kasvaa.
Tämä on keskonen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HELMiKUiSENA PAKKASPÄiVÄNÄ

HELMiKUiSENA PAKKASPÄiVÄNÄ

Kuvittelen eteeni kuusikkoisen seinän vaaran laella
helmikuisena pakkasiltapäivänä.
Sen taakse syvänsinisen taivaan.

Tarvitseeko puhua mitään - sinivalkoinen maailma,
arktinen hysteria hopeisena välkkyen mykistää.
Hersyvän värikkäät sanat hyytyvät ennen huulia
äänettömäksi muminaksi joka pysähtyy kielelle
ja on nielaistava takaisin.

Mitä se tämmöinen elämä on,
tämmöinen
kun näkee jotakin kaunista,
niin liikuttuu?

Herkkyys valahtaa silmäkulmasta niin
että on hätisteltävä käden selällä tiehensä,
ennen kuin se alkaa näytellä kyyneltä,
vierii poskipäätä leualle ja jäätyy.

Kun katson uudelleen,
kuusikkoinen seinä vaaran laella on edessäni,
helmikuisena pakkasiltapäivänä.
Sen takana syvänsininen taivas.

Tämän möivät petturit, Juudaksen sielunveljet,
muutamasta hopearahasta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

auringonpaiste

KUMiSTAMiNEN

KUMiSTAMiNEN

...asetan kuksan pölkylle odottamaan;
kiirettä ei ole, se on poistunut,
tai oikeastaan telkesin sen ulos, hylkäsin,
jätin toiseen maailmaan.

Kiire ja haihatus eivät sovi samalla tulisijalle,
tulee tora - se on ikiwanha totuus;
tapa jota ei sovi rikkoa,
sillä haihattelu on taito, taidetta.

Se on kykyä huiskauttaa mielikuvitus valloilleen,
karkuuttaa suorastaan;
pelkäämättä, ettei se osasi muka takaisin.

Kurotan alas varjoon.
Pienen heinäpielisen päältä
satutan karvaisen laukun käteeni,
otan syliini, kaivan esiin vaalean susirummun.

Kohennan tulta ja alan virittämään.
Esittelen sen liekeille molemmin puolin käännellen,
aina väliin napsauttaen kokeeksi.

Liekit maalaavat ikuista taidettaan kankaaseen,
joka kerta vilkaistessani seinään se on erilainen, uusi,
juovuttava - olemme viritettyjä molemmat,
aloitan kumistamalla.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KURTTUiSAN KiEMURAiNEN

KURTTUiSAN KiEMURAiNEN

Tapasin joskus muinaisilla matkoillani Tunturi-Lappiin erään mainion kaverin, Sympaattisen Veijon. Kun tarkemmin muistelen, tämän täytyi tapahtua joskus Lumisodan jälkeen, ehken. Silloin oli kuitenkin mahtava tykkylumitalvi. Eikä ilmastoinninmuutoksesta kukaan maininnut edes halaistua sanaa.
Edes pääministeri.

Niin, Sympaattisen Veijon, se oli hänen nimensä: Veijo Sympaattinen. Ihmeteltyäni tovin kovin tätä omituista sukunimeä kerran hiihtovaelluksemme jälkeen rakotulilla, hän kertoi nimen johtaneet tapahtumat ja syntyhistorian.

Veijo oli ollut lapsesta saakka hyvin sympaattinen ja mellevä, joten hyvin pian syntymänsä jälkeen muut lajitoverit olivat alkaneet kutsua häntä sympaattiseksi. Nooh, se oli kuulostanut omaankin korvaan niin sympaattiselta, että kun hän oli sitten tullut miehen ikään, oli vain eräänä aamuna astunut maistraatin uksesta sisälle sikäläiseen nimesmies- ja kinkerpiiriin ja muutattanut lanketilla nimensä maistraatin akoilla Sympaattiseksi ilman sen suurempaa hälyä ja ennakkosensuuria.
Aikuinen mies.

Alun pitäin Veijo oli Kämäräisten sukua, huonetta ja -puuta. Taustansa Viipurin suunnalta rajan takaa, osin Muolaan pitäjästä, jopa Heinjoen Kämärän kylästä, olivat viisaammat väittäneet sittemmin jälkikäteen.
Ja olivat lisänneet että jos luonteeseen tai ulkomuotoon liittyen on mitään perää tai vihjettä, niin koko suku saattaa hyvinkin palautua savolaisiin, jotka olisivat tulleet kannakselle muka muinoin Rantasalmen Tuusmäeltä. Hyvä tovi jo ennen koko mustakaapujen Jeesuksen keksimistä. Mutta että tiijä häntä sitten.

Sen olivat kuitenkin tienneet jotta nimi Kämäräinen saattaa hyvinkin tulla ammattinimike kamreerista josta tunnetaan myös nimiversiot Kämärä tai Kämär. Nämä kun pohjaavat ammattinimitykseen kämneri.

(Kämneri, saksaksi Kemmerer tai Kämmerer, on eräänlainen kirjanpitäjä, kaupunginkamreeri, porvarien tai ruhtinaan tilien hoitaja. Suomessa kämneri oli 1400-1500-luvuilla mm. veronkerääjä ja tilinpitäjä.)

Oli sentään muudaan rehellinen koiranleuka joskus sanonut häntä Mäkäräiseksikin - kurillaan. Kertoili Veijo siinä tulilla.

~~~~~~~~~~~~

Mielenkiintoinen tapaus kertakaikkiaan.

Palowiinapullon tyhjettyessä taiten, kaiken Kohtuullisten Wiinanjuojien sääntöjen mukaan keskustelu jatkui leppoisissa merkeissä.

Veijo kertoi että lopullisen päätöksen niinkin uljaan nimensä muuttamisesta hän teki siksi, että joskus aamuisin pakkasi harmittamaan kun hän oli luonteeltaan niin "sympaattinen". No rehellisesti sanottuna - Piru vie! Liemiin mieltynyt.

Oli nimittäin niin että yleensä miesporukoissa kun iltaa istuivat, kuten siihen aikaan yleensä istuttiin, joku aina nykäisi hihasta ja sanoi:
"Kuulehan Kämäräinen, otetaanpas näkäräinen, että jaksetaan, että olla tohtii, eikä pure mäkäräinen"

Ja kun kerran sympaattinen oli Veijo ja lähimmäiselleen rakas, niin eipä hennonnut hän moisesta hyvän tahdon ilmauksesta useinkaan kieltäytyä vaan sinnitteli sankarpoikana yleensä tarjotut palowiinat loppuun.
No sehän on selvä että jossakin vaiheessa se alkaa käymään luonnon päälle. Joka aamuiset kehtuuttamiset ja pään kivistykset.

Ja siksi Veijo Ermei Kämäräinen muuaana aamuna tormentautui ja suksi sukunimenvaihdolle. Kun tieto julkaistiin pitäjän uutisten virallisella sivulla, näkäräisten tarjonta loppui tykkänään ja Veijosta tuli samalla iskulla Sympaattinen. Ja yksin tein - heh - suht'koht' raitis. Minkä nyt nykyään sitten enää muodon vuoksi, aina joskus silloin tällöin, turistein takia mallaa muka wiinaan menevää.
Mutta ei muuta kummempaa.

Tarina nauratti niin, että kertasin sitä aina hiihtäissäni ja niin se jäi päähäni suurin ja piirtein sanasta sanaan, niin kuin Veijo sen minulla tulilla kertoi. Oli se niin sympaattinen tarina.

Päälle joimme yleensä tuohon aikaan pääsääntöisesti lopuksi kuksallisen tahi pari Café Brutal'a. Konjakin takia. Kyytipojiksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä tarina ainakin 135 ystävällesi TÄSTÄ!
........
Elämän tarkoitus on oivaltaa itseä ja luontoa kunnioittava henkilökohtainen moraali ja elää siten.

TAiVAANVALKiAT (Kihivas 7/2010)

TAiVAANVALKiAT

Kajeen punertava puunto pilven syrjässä,
jo se riittää valaisemaan tunturien laet;
saavumme siis juuri aamunkoihin.
Matkamme on tällä erää ohi

Ja minä laulan lauluni,
minä laulan aina lauluni tällä laiturilla;
ankaran välttämätön toimi siksi että,
vain niin pääsemme laskeutumaan takaisin niille maille
joista anivarhain ehtoolla läksimme tutkimusmatkalle
kun joku oli sytyttänyt taivaankannen liekkeihin.

Yleisesti epäillään repolaista.

Virvatulten lailla koko linnunrata leimusi,
hulmusi hurjissa väreissä,
kiiruhti leiskuen laidasta laitaan;
ikään kuin suunapäänä,
haihattelevana pojakloppina.

Väittipä joku herkkäuskoinen pirulainen,
nii-in, niin väitti - selän takana;
kuulleensa taivaanvalkean äänen.
Kaikenlaista!

Oli ankara välttämättömyys lähteä tutkimaan,
onko väitteissä perää ja kyllä oli.

~~~~~~:~~~~~~

Kihivas - luovuutta kuvin ja sanoin

ODOTUSTA (Tunturi tankaa № 4)

ODOTUSTA (Tunturi tankaa № 4)

Pian ensimmäinen
hailakka juova siintää,
taittaa kaamoksen.

Kymi heräilee
sen suoni sykkii kiihkoa
jo kannen alla.

Ei sen tuskaa nää
mut' tassun alla ryskää
on vuossa yskää,

mik' asetu ei
kuni peite sulaa pois
ja virta vapaa.

Soi veden laulu.
Jatkuu matka meren luo
ties kuinka pitkään.

Näin kohta näämme,
on elämä elossa
ja jälleen kevät.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

TAiKURiN HYPPYSiSTÄ

TAiKURiN HYPPYSiSTÄ

Joskus sateen aikainsaatossa hiljalleen ehtyessä
maailmat asettuvat paikoilleen.

Kinoksesta laiskuuttaan kaatunut lumilapio
lojuu siljolla paltsarajana;
saamattomuuttaan lojumaan jätetyt sivakat
pistävät silmään enää mietoina kohoumina,
neidonrintoina valkoisen huovan alla,
vain päläksen punos paljastaa sijan.

Lumen kihinän itseensä imenyt,
valkoiseksi kuortunut aihkimetsä on vaiti.

On niin hiljaista että kuulee ajatuksenkin juoksevan.

Kuukkelin lehahdus kairasta lumiselle oksalle
vastaa katonraja-huuperin kohinaa.
Lumen mätkähdys maahan lakkapäästä,
harakanvarpaiden tieltä - tom-tomia.

Jäljet portimon ilmestyvät kuin taikurin hyppysistä,
sillä aikaa kun silmät räpäytyksen ajan ovat suljettuna.
Ei ääntäkään, vain reikä lumessa,
arktinen salama hakee kontiaisen kuolemaa.

Yht'äkkiä räjähtää vienosti,
kuulen ensimmäisen kerran, tunnustellen: Titi-tyy?

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HARAKOiJAT HOMMiiN!

HARAKOiJAT HOMMiiN!

Kun iniminen kävelee varhaiskevään matalalta kiilottavia auringonsäteitä vastaan kevein aatoksin, taivaanrantoja mielessään maalaillen eri sävyihin ja sitten siinä astuessaan huomaa muutaman huurteisen hiutaleen irtoavan tuulen lehahduksesta oksan karahkan nokasta ja leijuvan vastavalossa somasti kieppuen kuin keijukainen, sitä ei ihan heti arvaakkaan yhdistää politiikkaan.

Mutta kun sitten miettii kuinka maailman meret ylläpitävät elämää ja elinvoimaansa näiden yksittäisten, pienten höytyvien ja tai vesipisaroiden avulla, niin hetihän sen yhteyden löytää.

Politiikassa pieni varomaton lipsahdus, hölösuisuus, ohi suunsa puhuminen, jne. saa aikaan lopulta tulvan joka vaan paisuu ja paisuu, loppua ei ole näkyvissä ja kaikki toimenpiteet patoamiseksi, tammen rakentamiseksi näyttävät olevan turhia tai epäonnistuneita.
Niinpä meillä rupusakkilaisilla on ollut nautittavana jo pian kolmatta vuotta sama hölösuisuuteen perustava näytelmä. Hyvin runsaasti näyttää siltä että wiimeisiä vuorosanoja ei ole vielä lausuttu. Eikä niitä hetikohta ole edes odotettavissa.

Tarvitsematta kierrellä tai kaarrella voi huoleti sanoa että KEPULIT uivat nyt käsipohjaa syvissä vesissä eikä pohjaa tavoiteta ilman sukellusta.
KOKOMUSTA on hiljaa kuin kusisukassa, samoin SOSTEMIT sillä nyt osaaottaminen, abloodeista nyt puhumattakaan, olisi myös niille poliittinen itsemurha.
Pikemminkin noissa koplissa luulisi nyt käytävän sitäkin tiheämmin valtionkirkossa rukoilemassa kaikkia mahdollisia virallisia jumalia sen puolesta etteivät äänestäjät keksisi ottaa niitä pureskeltaviksi.

Muut pikkupuljut eivät ole kyenneet tekemään vastaavaa suoneniskentää joko tyhmyyttään tai sitten hyväuskoisuudessaan. Ei pidä tietenkään sulkea pois sitä mahdollisuutta että pikkuputiikeissa asia on vain paremmassa völjyssä. Pieni on helpommin hallittavissa. Pienet mahtuvat pienempään villasukkaaan.

Näyttää kuitenkin pääsääntöisesti siltä että vain "hyväuskoiset idiootit" eli äänestäjät ovat ulkona koko korruptio-asiasta, kaaderien tiedossa menetelmä on ollut tiedossa iät ja ajat ja siihen on jopa suorastaan vihkiydytty oman OIKEAN aatteen nojalla.

Itse en oikein usko että mitään on sen kummemmin muutettavissa. Poliittisen paskan tilalle tulee vain uusi paska ja sama taikina vaivataan uuteen uskoon. Rakennustarpeet ovat kuitenkin ne inimisen perinteiset: Ahneus ja vallanhimo, oman egon pönkitys.

Se on paha tauti. Ja tarttuva. Se on sairastuttanut koko yhteiskunnan ja ainoat vielä terveenkirjoissa itseään pitävät ovat nyt se sakki jota epäillään kaikesta, väheksytään, syytetään, vähätellään ja nauretaan. Heidät pyritään leimaamaan pelleiksi ja kylähulluiksi.

Tässä nyt käytävässä sodassa inimisten äänistä totuus nujerretaan ensimmäisenä. Parannuskeinoa ei ole, ei pistosta, ei pilleriä ja jos kalloja pitäisi alkaa poraamaan, ne pitäisi porata lähes kaikilta.
Siitä se vasta poraaminen syntyisi!

~~~~~~~~~~~~

Tulen ääressä sitä tulee usein mietittyä, että josko edes harakoinnista olisi apu tähän suomalais-ugrilaisen heimon häpeälliseen alennustilaan?

Olen saattanut itselleni tietoon että on yhä olemassa naisryhmä joka suorittaa harakointeja periaatteessa ilmaiseksi silloin kun kyseessä on hyvin vaikea tapaus ja minun mielestäni nyt, laman syövereissä rämpiessä, on juuri sellainen ylitsepääsemätön ongelma.
Niinpä siis nyt julkisesti kuulutan: HARAKOiJAT HOPULLA HOMMiiN. APUA!

Ylipäänsä on selvinnyt tutkimuksieni johdosta että harakointi on naisen sukupuolielimen paljastamista yliluonnollisena taikana esineen, karjan tai henkilön suojelemiseksi tai kiroamiseksi. Harakoiva nainen itse asiassa siis humpsauttaa hameensa korviin ja paljastaa valitulle kohteelle häpynsä, joka joko kiroaa tai suojelee kohteen tarkoituksen mukaan.
No tässä poliittisen korruption tapauksessa puolueiden napamiehet ja -naiset olisi harakoitava (kirota-versio) ja useampaan kertaan, todennäköisesti, asian tolan korjaamiseksi mahdollisimman optimaaliksi.
Sikäli mikäli mahdollista.

Ajast'aikaa harakoinniksi ovat taikaa kutsuneet suomalaiset, mutta nykytieteen mukaan jokseenkin vastaavia taikoja uskotaan sittemmin tehdyn myös muualla €uroopassa vahvojen naisten toimesta.
(Sehän nyt on jo itsestään selvää että €uvostoliitto tulenee kieltämään tai ainakin panee hävyt arvonlisäverolle?)

Suusta suuhun iät ja ajat kiertäneiden tarinoiden mukaan muinainen karja saatettiin harakoida pedoilta suojaamiseksi kevätlaitumelle laskettaessa, näyttämällä naisen alapäätä ohikulkeville eläimille. Viljelys saatettiin harakoida kylvön tai istutuksen yhteydessä kadolta tai hallalta suojaamiseksi esimerkiksi tekemällä työ alapää paljaana. Joten kyllä tämä siltäkin osin kelpaa ainakin KEPULI-korruption kitkemiseen hyvinkin luonnonläheisenä. Vaalikarjahan ryntää laitumille tulevana kesänä.

Myös metsälle, sotiin ja vaalikentille lähteviä miehiä, aseita, työkaluja ja maailmalle pantuja tai yksin jätettyjä lapsia on harakoitu.

Nainen on myös joutunut varomaan taikavoimansa kanssa, sillä jotkin miesten esineet, kuten kalanverkot ja hevoisvaljaat, salaisten tilien pankkikortit, kassakaappisopimukset tms. on joissain perinteissä saatettu katsoa pilaantuneiksi, jos nainen on harpannut niiden yli.
Jos on kävellyt esim. hevoismiehen yli on tästä tullut maanvaiva, ikuinen änkyrä ja mulkku. Naisen sukupuolisuuden on ilmeisesti nähty vaarantavan miehille kuuluvia elämänalueita.

Harakointi kertoo siitä, että naisen sukuelimet on katsottu taikavoimaltaan väkeviksi, oudon kiehtoviksi ja houkuttelevan kutsuviksi, jopa somiksi - toisaalta salaperäiseksi oudoksi. Tämä taas on perustunut naisen sukuelimiin liitettyihin voimakkaisiin tabuihin, myytteihin ja pelkoihin ja niistä syntyneeseen paradoksaaliseen tolaan kiehtovasta ja pelottavasta yht'aikaa.
Naisen kyky synnyttää lapsia on katsottu yliluonnolliseksi.

Harakoinnista on edelleen havaittavissa muinaiskulttuurisia jäänteitä useissa nykyisin uudelleen elpyvissä juhannustaioissa, joita toimitettaessa on oltava alasti.

Vaikka se tietämättömistä saattaa tuntua jotenkin oudolta, niin harakointi ei liity mitenkään harakkaan (Piga piga), mutta molemmat sanat johtuvat kyllä sanasta haara. Tietää wikipediakin sanoa tästä asiasta.

Kun saan harakoija-ryhmän tavoitettua, sovin matkakorvauksista ja päivärahoista sekä patistan porukan hommiin Arkadianmäen tienoille. Itse aion valmistaa kodassa Café Granulen ja juoda sen parempiin suihin imeläkiven kera.
Samalla aion pohtia kohteita, nimiä joita erityisesti haluaisin pestattavan ryhmän nimenomaan harakoivan.

Jos joku sattuu epähuomiossa lukemaan tämän, toivoisin saavani häneltä ehdotuksia omista suosituksistaan välitettäväksi ryhmälleni.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä pakina nyt 157 parhaalle ystävällesi kätevästi TÄSTÄ!
........

Elämän tarkoitus on oivaltaa itseä ja luontoa kunnioittava henkilökohtainen moraali ja elää siten.

kuva ystävälle

YSTÄVÄ HYVÄ

YSTÄVÄ HYVÄ

Toinen vuosisata alulla siitä jo.
Minä joka olin kaikessa niin kovin tekninen,
maanläheinen käytännön ihminen.
Kourat mullassa, rystyset mustassa rasvassa,
polvet sannassa.
Koko maaomaisuus kynsien alla.

Muistan hyvin.
Ensimmäinen kerta oli järisyttävä, sielua värisyttävä.
Tykästyin heti tyyliisi,
niihin herkkiin sanoihin joita käytit kuvatessasi
näkemääsi ja kokemaasi.
Parhaita sanoja parhaassa järjestyksessä näytit.

Olin pojankloppina, kouluaikaan,
jo viehtynyt sanojesi taikaan,
hieman kiinnostunut ja tutustunutkin,
mutta se oli sitä aikaa jolloin sujuvimmin selvisi
kun opetteli läksynsä ulkoa; tykkäsi sisällöstä tahi ei.

Se kylmetti sieluni vuosikymmeniksi,
kunnes törmäsin sinuun erään toisen kautta.
Hetkessä huomasin säkeiden taianomaisen,
kiehtovan kutsun maailmaan jossa rakastetaan sanoilla.

Nyt kiitän kosketuksestasi,
Armas Einar Leopold Lönnbohm.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

YLHÄÄLTÄ LAKKAPÄiDEN TASALTA

YLHÄÄLTÄ LAKKAPÄiDEN TASALTA

Kelkkojen vaimea murina alhaalla lompolon jäällä.
Pysähtyminen hetkestä ei ole vaikeaa jos tahtoo;
sataa natturaa joka pölisee hopeapölynä kulkueen yllä.

Umpisessa ryntäyttävä rivistö,
kuin entisten aikojen korskea ratsuväkirykmentti;
katoaa auringonlaskun suuntaan lännenelokuvien tyyliin.
Paitsi että nyt ollaan arktisessa willissä pohjolassa.
Sen todistaa logo lupalapussa.

Jään uneksimaan niille sijoilleni episodin mentyä ohi,
äänien haihtuessa täyteläiseen autiuteen.
Paksun aihkin juureen olen tallonut lumikengillä kiekerön
ja pounun päälle nakannut kainalostani taljan.

Istahdan ja suljen silmäni,
auringon wiimeiset säteet kutittavat luomiani.
Vastuuntunnottomasti päästän sieluni irti,
hätistän, karkuutan suorastaan,
sillä häkissä se vain haaveilee.
Lennelköön nyt vapaasti kun ei ole muita näkemässä.

Sieltä ylhäältä lakkapäiden tasalta se näkee
kuinka huolet, murheet sekä vastuut, kiire ynnä hoppu
viikattuna mustassa salkussa;
raahustavat ihmiset kivisten kolossien välisiä
harmaita kujia inhimillisyyden raskas ies niskassaan
ja side silmillään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

ON SE VAAN KUMMA SE

ON SE VAAN KUMMA SE

Vilkaisen tulojälkeeni.
Minun latuni ei ole viivasuora ura aavan poikki,
vaan yhtä mutkikas kuin elämä kaikissa
taitekohdissaan,
joskus jopa taapäin palaten,
uudelleen aloittaen uudesta paikasta.

Mutta nyt.
Pounikkoiseen jänkään pysähdyn
ja nojaan käkkäräiseen kuostoon
jonka lakan tuuli on joskus vienyt mennessään.

Hopeapölyn kutittaessa poskipäitäni ja nokkaani
tuijotan ilmestyskirjan omaista näkyä haavi auki.

On myönnettävä että liikutun hiljaisuuden päälle
kaatuvasta kauneudesta.
Kusiaisten tokka valuu nihkeää selkäpiitä pitkin
saattaen karvani pörhölleen ja nahkani,
tässä nimenomaisessa tapauksessa kukonlihalle.

Pyyhkäisen silmänurkista kintaan karkealla kämmenselällä
sulanutta hilettä joka valuu vuona uurteisia kuruja.
Maistuu suolaiselta pisaran osuessa huuleeni.

On se vaan kumma se,
että aikuisen miehen on nieleskeltävä jängässä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!