YLHÄÄLTÄ LAKKAPÄiDEN TASALTA
Kelkkojen vaimea murina alhaalla lompolon jäällä.
Pysähtyminen hetkestä ei ole vaikeaa jos tahtoo;
sataa natturaa joka pölisee hopeapölynä kulkueen yllä.
Umpisessa ryntäyttävä rivistö,
kuin entisten aikojen korskea ratsuväkirykmentti;
katoaa auringonlaskun suuntaan lännenelokuvien tyyliin.
Paitsi että nyt ollaan arktisessa willissä pohjolassa.
Sen todistaa logo lupalapussa.
Jään uneksimaan niille sijoilleni episodin mentyä ohi,
äänien haihtuessa täyteläiseen autiuteen.
Paksun aihkin juureen olen tallonut lumikengillä kiekerön
ja pounun päälle nakannut kainalostani taljan.
Istahdan ja suljen silmäni,
auringon wiimeiset säteet kutittavat luomiani.
Vastuuntunnottomasti päästän sieluni irti,
hätistän, karkuutan suorastaan,
sillä häkissä se vain haaveilee.
Lennelköön nyt vapaasti kun ei ole muita näkemässä.
Sieltä ylhäältä lakkapäiden tasalta se näkee
kuinka huolet, murheet sekä vastuut, kiire ynnä hoppu
viikattuna mustassa salkussa;
raahustavat ihmiset kivisten kolossien välisiä
harmaita kujia inhimillisyyden raskas ies niskassaan
ja side silmillään.
Kelkkojen vaimea murina alhaalla lompolon jäällä.
Pysähtyminen hetkestä ei ole vaikeaa jos tahtoo;
sataa natturaa joka pölisee hopeapölynä kulkueen yllä.
Umpisessa ryntäyttävä rivistö,
kuin entisten aikojen korskea ratsuväkirykmentti;
katoaa auringonlaskun suuntaan lännenelokuvien tyyliin.
Paitsi että nyt ollaan arktisessa willissä pohjolassa.
Sen todistaa logo lupalapussa.
Jään uneksimaan niille sijoilleni episodin mentyä ohi,
äänien haihtuessa täyteläiseen autiuteen.
Paksun aihkin juureen olen tallonut lumikengillä kiekerön
ja pounun päälle nakannut kainalostani taljan.
Istahdan ja suljen silmäni,
auringon wiimeiset säteet kutittavat luomiani.
Vastuuntunnottomasti päästän sieluni irti,
hätistän, karkuutan suorastaan,
sillä häkissä se vain haaveilee.
Lennelköön nyt vapaasti kun ei ole muita näkemässä.
Sieltä ylhäältä lakkapäiden tasalta se näkee
kuinka huolet, murheet sekä vastuut, kiire ynnä hoppu
viikattuna mustassa salkussa;
raahustavat ihmiset kivisten kolossien välisiä
harmaita kujia inhimillisyyden raskas ies niskassaan
ja side silmillään.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi