KURTTUiSAN KiEMURAiNEN
Tapasin joskus muinaisilla matkoillani Tunturi-Lappiin erään mainion kaverin, Sympaattisen Veijon. Kun tarkemmin muistelen, tämän täytyi tapahtua joskus Lumisodan jälkeen, ehken. Silloin oli kuitenkin mahtava tykkylumitalvi. Eikä ilmastoinninmuutoksesta kukaan maininnut edes halaistua sanaa.
Edes pääministeri.
Niin, Sympaattisen Veijon, se oli hänen nimensä: Veijo Sympaattinen. Ihmeteltyäni tovin kovin tätä omituista sukunimeä kerran hiihtovaelluksemme jälkeen rakotulilla, hän kertoi nimen johtaneet tapahtumat ja syntyhistorian.
Veijo oli ollut lapsesta saakka hyvin sympaattinen ja mellevä, joten hyvin pian syntymänsä jälkeen muut lajitoverit olivat alkaneet kutsua häntä sympaattiseksi. Nooh, se oli kuulostanut omaankin korvaan niin sympaattiselta, että kun hän oli sitten tullut miehen ikään, oli vain eräänä aamuna astunut maistraatin uksesta sisälle sikäläiseen nimesmies- ja kinkerpiiriin ja muutattanut lanketilla nimensä maistraatin akoilla Sympaattiseksi ilman sen suurempaa hälyä ja ennakkosensuuria.
Aikuinen mies.
Alun pitäin Veijo oli Kämäräisten sukua, huonetta ja -puuta. Taustansa Viipurin suunnalta rajan takaa, osin Muolaan pitäjästä, jopa Heinjoen Kämärän kylästä, olivat viisaammat väittäneet sittemmin jälkikäteen.
Ja olivat lisänneet että jos luonteeseen tai ulkomuotoon liittyen on mitään perää tai vihjettä, niin koko suku saattaa hyvinkin palautua savolaisiin, jotka olisivat tulleet kannakselle muka muinoin Rantasalmen Tuusmäeltä. Hyvä tovi jo ennen koko mustakaapujen Jeesuksen keksimistä. Mutta että tiijä häntä sitten.
Sen olivat kuitenkin tienneet jotta nimi Kämäräinen saattaa hyvinkin tulla ammattinimike kamreerista josta tunnetaan myös nimiversiot Kämärä tai Kämär. Nämä kun pohjaavat ammattinimitykseen kämneri.
(Kämneri, saksaksi Kemmerer tai Kämmerer, on eräänlainen kirjanpitäjä, kaupunginkamreeri, porvarien tai ruhtinaan tilien hoitaja. Suomessa kämneri oli 1400-1500-luvuilla mm. veronkerääjä ja tilinpitäjä.)
Oli sentään muudaan rehellinen koiranleuka joskus sanonut häntä Mäkäräiseksikin - kurillaan. Kertoili Veijo siinä tulilla.
Mielenkiintoinen tapaus kertakaikkiaan.
Palowiinapullon tyhjettyessä taiten, kaiken Kohtuullisten Wiinanjuojien sääntöjen mukaan keskustelu jatkui leppoisissa merkeissä.
Veijo kertoi että lopullisen päätöksen niinkin uljaan nimensä muuttamisesta hän teki siksi, että joskus aamuisin pakkasi harmittamaan kun hän oli luonteeltaan niin "sympaattinen". No rehellisesti sanottuna - Piru vie! Liemiin mieltynyt.
Oli nimittäin niin että yleensä miesporukoissa kun iltaa istuivat, kuten siihen aikaan yleensä istuttiin, joku aina nykäisi hihasta ja sanoi:
"Kuulehan Kämäräinen, otetaanpas näkäräinen, että jaksetaan, että olla tohtii, eikä pure mäkäräinen"
Ja kun kerran sympaattinen oli Veijo ja lähimmäiselleen rakas, niin eipä hennonnut hän moisesta hyvän tahdon ilmauksesta useinkaan kieltäytyä vaan sinnitteli sankarpoikana yleensä tarjotut palowiinat loppuun.
No sehän on selvä että jossakin vaiheessa se alkaa käymään luonnon päälle. Joka aamuiset kehtuuttamiset ja pään kivistykset.
Ja siksi Veijo Ermei Kämäräinen muuaana aamuna tormentautui ja suksi sukunimenvaihdolle. Kun tieto julkaistiin pitäjän uutisten virallisella sivulla, näkäräisten tarjonta loppui tykkänään ja Veijosta tuli samalla iskulla Sympaattinen. Ja yksin tein - heh - suht'koht' raitis. Minkä nyt nykyään sitten enää muodon vuoksi, aina joskus silloin tällöin, turistein takia mallaa muka wiinaan menevää.
Mutta ei muuta kummempaa.
Tarina nauratti niin, että kertasin sitä aina hiihtäissäni ja niin se jäi päähäni suurin ja piirtein sanasta sanaan, niin kuin Veijo sen minulla tulilla kertoi. Oli se niin sympaattinen tarina.
Päälle joimme yleensä tuohon aikaan pääsääntöisesti lopuksi kuksallisen tahi pari Café Brutal'a. Konjakin takia. Kyytipojiksi.
Tapasin joskus muinaisilla matkoillani Tunturi-Lappiin erään mainion kaverin, Sympaattisen Veijon. Kun tarkemmin muistelen, tämän täytyi tapahtua joskus Lumisodan jälkeen, ehken. Silloin oli kuitenkin mahtava tykkylumitalvi. Eikä ilmastoinninmuutoksesta kukaan maininnut edes halaistua sanaa.
Edes pääministeri.
Niin, Sympaattisen Veijon, se oli hänen nimensä: Veijo Sympaattinen. Ihmeteltyäni tovin kovin tätä omituista sukunimeä kerran hiihtovaelluksemme jälkeen rakotulilla, hän kertoi nimen johtaneet tapahtumat ja syntyhistorian.
Veijo oli ollut lapsesta saakka hyvin sympaattinen ja mellevä, joten hyvin pian syntymänsä jälkeen muut lajitoverit olivat alkaneet kutsua häntä sympaattiseksi. Nooh, se oli kuulostanut omaankin korvaan niin sympaattiselta, että kun hän oli sitten tullut miehen ikään, oli vain eräänä aamuna astunut maistraatin uksesta sisälle sikäläiseen nimesmies- ja kinkerpiiriin ja muutattanut lanketilla nimensä maistraatin akoilla Sympaattiseksi ilman sen suurempaa hälyä ja ennakkosensuuria.
Aikuinen mies.
Alun pitäin Veijo oli Kämäräisten sukua, huonetta ja -puuta. Taustansa Viipurin suunnalta rajan takaa, osin Muolaan pitäjästä, jopa Heinjoen Kämärän kylästä, olivat viisaammat väittäneet sittemmin jälkikäteen.
Ja olivat lisänneet että jos luonteeseen tai ulkomuotoon liittyen on mitään perää tai vihjettä, niin koko suku saattaa hyvinkin palautua savolaisiin, jotka olisivat tulleet kannakselle muka muinoin Rantasalmen Tuusmäeltä. Hyvä tovi jo ennen koko mustakaapujen Jeesuksen keksimistä. Mutta että tiijä häntä sitten.
Sen olivat kuitenkin tienneet jotta nimi Kämäräinen saattaa hyvinkin tulla ammattinimike kamreerista josta tunnetaan myös nimiversiot Kämärä tai Kämär. Nämä kun pohjaavat ammattinimitykseen kämneri.
(Kämneri, saksaksi Kemmerer tai Kämmerer, on eräänlainen kirjanpitäjä, kaupunginkamreeri, porvarien tai ruhtinaan tilien hoitaja. Suomessa kämneri oli 1400-1500-luvuilla mm. veronkerääjä ja tilinpitäjä.)
Oli sentään muudaan rehellinen koiranleuka joskus sanonut häntä Mäkäräiseksikin - kurillaan. Kertoili Veijo siinä tulilla.
~~~~~~~~~~~~
Mielenkiintoinen tapaus kertakaikkiaan.
Palowiinapullon tyhjettyessä taiten, kaiken Kohtuullisten Wiinanjuojien sääntöjen mukaan keskustelu jatkui leppoisissa merkeissä.
Veijo kertoi että lopullisen päätöksen niinkin uljaan nimensä muuttamisesta hän teki siksi, että joskus aamuisin pakkasi harmittamaan kun hän oli luonteeltaan niin "sympaattinen". No rehellisesti sanottuna - Piru vie! Liemiin mieltynyt.
Oli nimittäin niin että yleensä miesporukoissa kun iltaa istuivat, kuten siihen aikaan yleensä istuttiin, joku aina nykäisi hihasta ja sanoi:
"Kuulehan Kämäräinen, otetaanpas näkäräinen, että jaksetaan, että olla tohtii, eikä pure mäkäräinen"
Ja kun kerran sympaattinen oli Veijo ja lähimmäiselleen rakas, niin eipä hennonnut hän moisesta hyvän tahdon ilmauksesta useinkaan kieltäytyä vaan sinnitteli sankarpoikana yleensä tarjotut palowiinat loppuun.
No sehän on selvä että jossakin vaiheessa se alkaa käymään luonnon päälle. Joka aamuiset kehtuuttamiset ja pään kivistykset.
Ja siksi Veijo Ermei Kämäräinen muuaana aamuna tormentautui ja suksi sukunimenvaihdolle. Kun tieto julkaistiin pitäjän uutisten virallisella sivulla, näkäräisten tarjonta loppui tykkänään ja Veijosta tuli samalla iskulla Sympaattinen. Ja yksin tein - heh - suht'koht' raitis. Minkä nyt nykyään sitten enää muodon vuoksi, aina joskus silloin tällöin, turistein takia mallaa muka wiinaan menevää.
Mutta ei muuta kummempaa.
Tarina nauratti niin, että kertasin sitä aina hiihtäissäni ja niin se jäi päähäni suurin ja piirtein sanasta sanaan, niin kuin Veijo sen minulla tulilla kertoi. Oli se niin sympaattinen tarina.
Päälle joimme yleensä tuohon aikaan pääsääntöisesti lopuksi kuksallisen tahi pari Café Brutal'a. Konjakin takia. Kyytipojiksi.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
Aikas mellevä oli tarinakin. Vaan mistä ne 135 ystävää tähän hätään...
VastaaPoistaIsopeikolle:
VastaaPoistaNo helposti, ota vain aluksi puolet pois ja toisella kertaa toinen puoli.