SiiPiVEiKOT

SiiPiVEiKOT

Joukaiset huutavat suvannolla kevättä,
kailottavat kurkut taivasta kohti vastavaloon,
viisi mustaa yltiöpäistä hurjapäätä;
ainakin kolme viikkoa myöhässä,
vissiin kiristyneen maahanmuuttopolitikan takia,
tai sitten Kölivuoriston lentoreitillä on ollut tungosta.

Iltapäivän auringossa virran niskalla
pulahtelee hikinen koskikara tuon tuosta veteen,
jäähdyttelemään kai,
aivan anhittomassa räkötyksessä.
Pajunkissit mököttävät silmujensa suojissa.

Sihtailuja sillankaiteeseen tukien,
vinkka puree niin kipeään liepeen alta selkäpiihin,
että pakkaa älähdyttämään ääneen,
kinttuin karvat pörhistyvät
ja kettu karhistuu linnunlihalle,
meikäläisen tapauksesa kai riekon;
niitä kun on viimeksi tullut silmäiltyä.

Yöllinen lumi menettää näköään ohenevan jään päällä,
tummuu aaltoileviksi kohokohdiksi.
Ei mene kauaa kun uomaan sulaa väylä lipua;
einestilanne paranee siipiveikoilla kertalaakista.

Jos vaan ei yöpakkaset äidy kovin äkeiksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HULLU

HULLU

Tulee vielä ihana aika
kun jonain päivänä kaikki hullut kapuavat tunturiin;
eivätkä tule pois politikkojen pyynnöstä,
ei - ennen kuin joku hullu kullankaivaja tulee
ja vaakkuu kaivavansa kaikki kullat tunturin alta
ja se uhkaa romahtaa.

Eilen ei vielä näkynyt kullankaivajia,
ei politikkoja Koskelopäällä,
eikä paljon muitakaan.
Kovin oli sen sijaan rauhallista,
etupäässä lännenpuoleista tuulta valtaosin;
enimmäkseen helottavaa kiloa täydeltä terältä.

Ahavan pattinoimat kasvot saivat kohven värin
siinä Muotkatuntureiden lakeja tiiraillessa;
silmänkantamattomiin huippuja.

Kyllä näkimet lepäsi,
sielukin malttoi kerrankin olla riekkumatta,
istua kykötti vaan olkapäällä vaiti
ja muikisteli ihastuksesta outoa maata.

Kolmesataakuusikymmentä hohtavaa Satumaata
siinteli taateissaan - parhaan vaikutuksen tehdäkseen.

Ja kyllä minä taas kerran vaikutuin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

MEiNAAMiSiA

MEiNAAMiSiA

Suuria ajatuksia,
niitä on nyt näinä päivinä piisannut;
lintumuuton orastaissa veet päässä seilaa ankarasti.
Haihattelu on sallittu
ja onpa se kaikin puolin suositeltavaa.
Tällä poronhoitoalueella.

Aivan anhiton kyty merenääreen on alkanut pelinsä;
anikko ettei lempohinen huutele ääneen julki,
siis halujaan - meinaan muidenkin kuullen,
hävitön.

Sen verta tässä kuitenkin saanu hillittyä itseään
kun on tikkurin helmaa kaksinkäsin väliin mytistänyt,
että siellä mutisee nyt toppausten alla
ja välillä miekkaluuhun kolkuttaa
ilmoittaaksen paheksuntansa vaiennuksesta.

Jotainhan sille on tietty tehtävä - himolle,
kaipa se jonain päivänä lähdettävä piipahtamaan,
jotta saa kuohunnan tasoittumaan.
Tuota kytyä kuuntele pirukaan.

Kun saisi vielä juomukset sujutettua pyyntiin,
niin kyllä sen luulisi hieman sielunrauhaa helpottavan;
keväänlopun voisi käyttää maailman tarkasteluun
arktisesta horisontista käsin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KOSiMAJÄRVi

KOSiMAJÄRVi

Matka taittuu rivakkaan,
sukkelaan mykistävän aamun ensimmäisissä kajeissa;
toki pieniä kuvauspysähdyksiä lukuun ottamatta.

Autereiden hidastettu tanssi tunturikoivikon yllä,
latvuksettomat runkojen tyngät sulavat
läpikuultavaan harmauteen;
sellaisen näkeminen sykähtää.

Ahkio seuraa nöyränä,
on lastattu niin täpötäyteen
orastavan kevätpäivän odotuksia,
ettei sitä tohtinut saada ens'alkuun kaaristettua,
ainakaan niin visusti;
kuljun alta pursusi sen seitsemän sortin näkemystä
ainoasta oikeasta päivästä - napiin menneistä,
mieleen jääneistä menneiltä ajoilta.

Sielu on kuitenkin kepeä,
liihottelee kaikista synkistä ennakkoasenteista vapaana;
usko vain parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen
on horjumaton - tietty.

Savun haju osuu haistimiin hyvän matkaa ennen leiriä,
ainakin siellä kipinä tuntuu olevan hereillä.
Vielä kaarros pienen tievan ympäri
ja siellä puoldsain sylissä - kota ja roihuava nuotio.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

SANAMERi

SANAMERi

Maailma on lanattu uudelleen tasaiseksi;
ulottipa katseensa mille taholle tahansa aavaa,
näkyvissä on vain tasaista varjotonta.

On vielä se aika,
aurinko ei ole niin voimissaan huteran pilviverhon takana,
että se pystyisi siilautumaan läpi;
on itse asiassa vielä maanvarjossa,
joten näkimet eivät saa otetta
ja varovaisesti liukuva auer
silottaa loputkin harvoista kohoumista.
Että osaakin olla luonto tasainen kuin suomenhevoinen.

Tästä se on mentävä - sanat ja tunnelmat takertuvat
harvakseltaan huteroon muistiin,
josta ne oitis ylöskirjattava heti seuravalla tauolla;
muuten net haihtuvat kuin pieru saharaan.

Sanelin olisi kätevä juu;
tässä tolassa mahdoton yhtälö,
ummenkulkijan helvetinkone porisee reisien välissä.

Ei Erkkikään erottaisi niitä ihanan aistillisia sanoja,
herkkiä nyansseja ajatuksen ja sielun vuoropuhelusta,
jotka vilisevät mielessä kädet ankarasti hantaakeissa.

Muistikirjassa velloo väkevä sanameri.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

RUNOLAPSiA

RUNOLAPSiA

Eneneväin aamujen kaunaton kirkkaus,
rusotus pilven paltahella juuri ennen huomenta;
puunnot kajeen rikastuessa sarastukseksi.
Se on aamun hentojen värien runo;
sisäinen käsky sielulle:
Puno!

Mustaksi huvenneiden metsien tumma kajo
taivaan värjäämää hankea vasten,
puhtoisen tuoreen surman valkeilla kasvoilla;
heijastusten ihana kirjo,
haileiden mystisten värien kalvakka tanssi.

Noihin seikkoihin näkimien naulaaminen
saa miettimään salaperäisyyden kiehtovaa voimaa,
olevaisen hetken sisässä olemisen tenhoa;
ihastelemaan sanoista mykkänä
arktisen seudun suurinta ihmettä - valoa
ja sen pään lähes sekaisin saavaa ankaraa voimaa.

Synnytyksen tuskasta vapisevat maat ja mannut,
huiskivat tulikettujen hännät - taivaalle pannut,
hiljaisuus tiinehtyy niin vähistä sanoista,
että on pantava uudelleen moneen otteeseen.

Riettaaksi kiihtyvä siitto synnyttää uusia runolapsia;
pian orastaa jo kevään hereä sanaävär.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

MAKKARA-ÄÄNiÄ

MAKKARA-ÄÄNiÄ

Se että jostain tuulee oudosti,
että hiukankin ympäriinsä haistelemalla;
pällistellessään kevään aurinkoisella rantteella,
äkkiä humeetissa kiertää iän wanha takauma
savuisessa kodassa räiskyvästä nuotiosta
kaikkine ihanine tuoksuineen.

Se miljöö joka niin somasti palauttaa
wanhat upeat muistumat suussa maistuvaksi herkuksi;
sellaiseksi,
että on suorastaan oitis pakko panna töpinäksi;
ottaa ensimmäinen käsille sattuva kirves kouraan
ja suoria tervaksisen pölkkypinon tykö
valitsemaan niistä asiaan sopivin kirveellä hutkittavaksi.

Ai-ai kuinka lystiä onkaan suorasyisen
tervaisen honkapölkyn pieksäminen siivuiksi;
siinä sitä jo ennättää ajatella tulen syntyä
ja nähdä herkullisten Huilun tuhtien värjöttelevän
syntymässä olevan nuotion liepeillä viluissaan.
Odottamassa pääsyä tulisille lauteille.

Ja sitten kun on vihdoin kiehisten vuolun vuoro,
kuunnella willinä poukkoilevan mielikuvituksen luomia
makkara-ääniä - päästä ensimmäisten joukossa
käristymään tervaskaisessa helvetissä.
Se se vasta on jotakin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KERTAKAiKKiSEEN

KERTAKAiKKiSEEN

Nämä hetket suurten selkosten äärellä;
harkitut tovit harkituissa paikoissa harkittuina aikoina,
niin että aurinko,
sen valon voima ja kulma ovat liki tismalleen samoin
kuin sitten wiime näkemältä.

Mikähän kumma wimma se on,
tulla nyt ehdoin tahdoin juuri niille jalansijoilleen?
Ei mitään täydellisyyden tavoittelua, ei pilkuttelua.

Kaipa se on vain kaipausta kaihoon;
niihin tuntemuksiin jotka joskus muinoin sykähdyttivät,
koskettivat syvältä.
Sielua riipaisten.

Hiljaisuuden sisään pääseminen,
tyhjän tilan hyödyllisyyden käsittäminen
ja sen että miten vähäpätöinen yksikkö ihminen onkaan
tunturiin nähden - ei kovin hääppönen;
ei vaikka kuin suuren sankarin elein kiirelle kamuaisi,
humeetti vuolaasti vettä tihkuen.

Siinä sitä on kertakaikkiseen omaksumista;
kuinka monta ijahis idjaa onkaan kulunut
tunturin rinteessä lojuen - tekemätöntä tehden,
sitten havahtuen toteamaan jonkin asian olevan niin
ja toisen näin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

SARVASTA SARViSTA

SARVASTA SARViSTA

Äkin pyryn keskeltä,
oikeammin kyllä vasta sateen lakattua,
paljastuvat tämän kumman maan koskettavat,
mieltä riipaisevat kasvot;
tunturien kiiret kylpevät hohtavassa valossa,
kupeilla hieman sinervämmässä,
lanteet tummaan sävytettynä.

Koko mykistävän koreuden kruunaa pilven varjot;
alituiseen paikkaansa muuttavat levottomat häivät,
kuin vapaiden ajatusten lainehtiva meri,
itsellisten sielujen temmellyskenttä.

Tuta tämä suuremmoinen kokonaisuus,
pitkän jälleennäkemisen ihme tuiman myrskyn jälkeen
kun se on huuhdellut kuolleiden jäljet mannulta
ja vapauttanut heidät toiseen elämään.
Sellainen kokeilee miestä.

On vain rohkeasti otettava sarvasta sarvista,
väännettävä riehaantuneen innon väkivahvalla otteella
raiteet sille tolalle, että niissä pysyy.

Muulla tuskin väliä on,
piipahdamme kukin tovin elämässä omaa aikaamme
ja palaamma sitten kuolemaan.
Ei se kovin vakavaa voi olla.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

TANSSi № 13 (riettaasti)

TANSSi № 13 (riettaasti)

Makarios bios,
mikä onnellinen elämä, autuuden kepeä tunne,
suorastaan ataraksia,
lähes myrtyneen eetoksen ensimmäinen toipumispäivä,
ilon huomen,
luminen arpi tunturin kupeessa.

Tässä on yhtä kaikki.
Takaumineen tutussa paketissa,
kuin tähän outoon maahan syntyneellä,
nyt myös tällä utralla jälleen taas.
Uudestisyntymisen uudestisyntyminen.

Apskeetti Urbanistanista; vih-doin-kin,
riettaan willi tunne alastaa itsensä,
suorittaa vihkiytymisen suuri riitti uudestaan tanssien,
ikään kuin varmistukseksi
kun on ensi alkuun herännyt
ja nipistänyt itseään poskesta olemisen merkiksi.

Ylistykseksi menee,
vaikka suosiolla yritän hurskastella,
pidättää ilman pakkoa sanojen hillitöntä pursuamista.

On sielun vapaa tila lentää - karatkoon mokoma,
entänee haihattelun vapaille selkosille hulluttelemaan;
tulkoon takaisin jos tullakseen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KiHLAUS

KiHLAUS

Ensin purkuaa niin, että pirukin ryhtyisi siunailemaan,
jos mokomassa joutuisi taivalta tekemään,
sitten jo lauhkean lenseä lounas
ja aurinkoinen hereästi räköttää.

Ihan summanmutikkaan hortoilee katse,
joutavanoloinen tunne sahailee horisonttia;
pilven paltehella muutama tummempi kohta - lunta,
ei sen kummempaa.

Penseys koettaa tehdä pesää kasvoille,
mutta pilvet perääntyvät,
pian helottaa taivas täydeltä terältä,
ahavan patinoimalla naamalla hymyntapainen virnistys;
kaakon jälkeen jo kovaa valoa pitkälle iltapäivään.

Tämä on niitä hetkiä,
viipyilevää sielunmaisemaa Taivaallisen rauhan aukiolla,
niitä pysähtymisen wäkeviä tiloja,
jolloin lajitoveria ei kaipaa ensimmäiseksi
vaikka rakkaus kyllä ulottuu jängän yli
muutaman poronkuseman päähän pirttiin
ja on mukana hetkessä.

Lumotun maan sielujen kihlaus.
Ankara horna ärjyy sisimmässä, riepottaa
ja minä väräjän riettaasti.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

TAKAiSiN

TAKAiSiN

Näyttää paremmalta kuin hyvältä,
auvoiset kalaveet siintelevät jossain matkojen päässä;
mieltä vavahduttavat,
sielua hipovat konnut tuhansine silmän ihmeineen
odottavat näkijäänsä.

Sen tässä on kuitenkin oppinut - pitkässä juoksussa,
ikuisuuden kestävältä tuntuvasta;
paras matka sittenkin on mennä puolitiehen vastaan,
siis vaikka sitten mitä.
Ei tarvitse harmitella jälkikäteen sortumista
mustaan tai valkoiseen, oikeaan tai väärään.
Näin on paras.

Kaikki on reilassa kurssia myöten,
hyvä tuuli puhaltamassa purjeen täyteen,
joten laitamyötäsessä seilataan loppumatka
ja se on sitten siinä.

Autio saari;
tulipahan nähtyä, koettua ne tunnot,
joista jo kerran itsensä ulos saattanut;
sitä se rakkaus teettää - hyvää,
äkkiväärän äijänkääkän mutkien suoristumista.

Hyvään maahan lankesi oppi,
on syytä palata takaisin outoon maahan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

SiVAKOiNTiA

SiVAKOiNTiA

Kiukkuinen tuuli sivaltelee ilkeästi loimeen,
kiskaisee oksankarahkasta karkeaa lunta hyppysiinsä,
ruilauttaa vasten naamaa niin että kirvelee
ja punoitus jää voimaan pitkäksi toviksi.

Onni on lumen painosta vapautunut keikkuva oksa;
sille pölähtynyt tirpunen saa keinukyydin
ja äkin on takauma lapsuuden keinuhevosta mielessä;
jalkapoikkisesta - ruskeasta liinakosta.
Kaikkea höpsää sitä tuleekin tukittua muistiin.

Muuten metsä alkaa olla puhdas,
karistajainen on putsannut läpikotaisin karhakiston,
roskat lojuvat sikin sokin iltapäivän loskassa;
sivakointi lakkaa pian sujumasta - hyytyy haihatteluksi,
jollei uutta vitiä enää varise.
Paitsi tietty se wanhan lumen surma.

Toisaalta vitivalkoisen vitilumen aika alkaa olla ohi,
lukuunottamatta laajoja kokonaisuuksia
kuten nuot jängät ja tunturien lanteet;
nehän näkyvät ohikulkijain silmiin
hohtavan valkoisena puhtaana yhä.
Nokilasien paikka - ellei halua hiekkaa näkimiinsä.

Ja nyt tulille - lihan himo värisyttää, suoli kurnii;
tuon mäentyppyrän yli vielä rivakasti sivakoitava.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

RUNOiLiJA

RUNOiLiJA

Loputon hyvien hetkien katkeamaton jono
lipuu kevääseen valmistautuvan rantteen yli ja ohi
vielä näkymättömien, kuulumattomien aurojen tapaan;
mutta hyvää sopii odottaa.

Vain varma tieto niiden tulosta on olemassa;
monituhatvuotinen, kokemukseen perustuva,
polvelta polvelle siirtyvä.
Siihen vankkaan pylvääseen nojataan.

Hassut odotukset - haihattelevat ajatukset,
hipaisevat mielen pintaa, kipristävät somasti rintaa,
kuin yöpakkaset ikään pihamaan karsteikkoa;
sulaen kuitenkin iltapäivän puolella muheaksi.

Tuollaista taustaa vasten on mukava asettua verannalle,
istahtaa vuorattuun korituoliin
ja antaa auringon ottaa omansa sillä aikaa
kun maailma yrittää pelastua omasta typeryydestään.

Oivallisesti siitä näkee sen rimpuilun paniikissa
ahneuden tahmeassa verkossa;
silmiä siristämällä kuolinkamppailu siirtyy tuonnemma,
sulkemalla poistuu kokonaan pihapiiristä.

Mieltä lämmittää runoilija Simonides,
jonka kaikki omaisuutensa oli humeetissaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HOLLiLLA

HOLLiLLA

Päivät sen kun vaan koristuvat - komistuvat vallan,
valo harppoo suurin askelin kohti pohjoisia periä,
lisää etumatkaa;
yö jää yhä taaemmaksi,
kunnes siitä lopulta tulee niin epävarma hämärä,
että kuihtuu mokoma kokonaan pois.

Kevät on yhtä talven loppumisen odottelua;
no ei aivan, hanget saavat tulla - hankikelit, kantohanki;
pääsee kaikkialle minne sielu halajaa.
Karstannetta pitkin sopii sivakoida,
tallustella omia teitään malporomiesten tavoin
tahi oijustaa peltipailakalla huitsin hiiteen.

Laitimmaisetkin erämaan helmet
ovat muutaman tuokion verran hollilla,
tavoitettavissa ilman siipiä tai roottorin lapoja;
pilkkimiselle omistautuneen inehmon Onnenmaa
raottaa paratiisin oviaan niin viekottelevasti,
että ankaraan wimmaan yltyy tasaisinkin otus.

Kyltymätön on saaliin himo;
unet jättiahvenista, -taimenista, -harreista
täyttävät humeetin eikä muulla niin väliä.

Avion makeimmatkin velvollisuudet jäävät taka-alalle
kun edelliskevään jättisaaliit lisäävät yhä painoaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

NARAHDUS

NARAHDUS

Olemisen yksinkertainen kauneus;
kuinka useasti pitääkään kulkea saman,
toista vasten kallistuneen kelon ohi
ennen kuin hoksaa niiden pyhän liiton.

Kymmeniä kertoja sitä omissa eetoksissaan
tulee kuljettua näiden tavallisten, arkisten ohi:
huomaamatta - reagoimatta mitenkään,
koska ei vain ole sillä tuulella,
tarkkailu ja havannointi ei ole kytketty päälle.

Sitten pienen puuskan aiheuttama narahdus;
tai parahdus - kuulimet kuulevat,
herättävät näkimet näkemään
ja se on siinä.

Ensimmäistä kertaa anturat janhuavat vastaan,
tahtovat pysähtyä niille sijoilleen.
Tästä uudesta näkökulmasta - äänen näkulmasta;
siitä katsoen näkimien edessä onkin pariskunta.

Lakkapäistään toisiinsa takertuneet rakastuneet
narisevat elämän pituisessa liitossa
kuni rajumyrsky ne wiimein erottaa kuolemaan.

Se on kaunista.
Niin somaa, että se pitää pysähtyä kertomaan muille.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KÖNTTÄ

KÖNTTÄ

Kunnon lunta on vaikea saada,
on vain pilvitolkulla haaruksiin saakka ulottuvaa höttöä,
ei oikein ensimmäistäkään kerrosta sellaista
mistä sen juuri oikean,
aidon perinteisen kohvearomin saisi aikaiseksi.

Nooh - tietty tunturissa sitä saattaisi jo tällä erää olla,
mutta läheppä nyt sille töin joka kerta
kun kohvetekohammasta kolottaa.

Oikeaan pitää näet olla juossutta lunta,
sellaista joka on kinostunut kovaksi,
semmoiseksi josta voi isolla leukulla leikata
mojovan köntän tikun nokkaan
ja asetella sitten tulen loimuun yksi kulma alaskäsin.
Kolhiintunut ja lommoinen musta kana tipun alle.

Siitä syntyy se aito ja paljon puhuttu - kaihoisa,
sielua hykertäen kutittava aromi.

Kun aikansa tippuu niin täyttyy lopulta
ja kiireetön riitti jatkuu hartaana tuleen tuijottaen.
Seuraa mystisen tenhoava pysähtynyt hetki
kun kiehahtamisen jälkeen varistetut porot tekeytyvät,
purkavat nuotion armosfääriin lisämausteen.

Vesihän siinä kielelle herahtaa - mokomassa taiassa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

AKKUNASTA

AKKUNASTA

Kuusi boforia koluuttaa kattopeltiä,
hyvin soittaakin,
asiaan tulee kiinittäneeksi silloin tällöin huomiota
päivää puuhastellessa.

Mittatulos on pelkkä arvio - akkunasta vilkaistu;
suuret oksat heiluvat,
langat pylväiden välissä suhisevat;
nuo lajinsa kenties wiimeiset.

Niin ja sateenvarjoa vaikea pidellä wanhan frouan;
eikä mitään selitystä sille miksi koko vekotin
on muassa kevään ensimmäisessä varistajaisessa
tässä pakkasen rapeassa aamupäivässä.

Puhtonen hanki roskaantuu,
neulasia, karahkoita, kuivan rapeita oksan pätkiä,
harottavia käpyjä kirjavanaan.
Puhdistus.

Likaisesta aurausvallista alkaa erottua kulveita;
sen verran juoksuttaa,
vaikkei tässä oikeesti minnekkään kiire ole,
ehtii kevät tulla vielä astumalla.
Ylihuomenna vasta on päivän ja yön tasaus.

Kyllä tästä kuonnutaan kun tuo tokenee.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

VALOJA

VALOJA

Kolme yötä,
kolme syvän sinistä kuulasta yötä
ja päivä pääsee niskan päälle;
tämä pimeän mörkö on kärsitty.

Jäljellä arktisen seudun upeat talven rippeet,
kaunein osa valkoisen kuorrutuksen kera
uhkumassa ankaraa uudestisyntymisen henkeä;
mystinen hysteria nujerrettu.

Jokaisen päivän harppaus tekee pesäeroa pimeään,
se näyttää ja tunnostaa niin lupaavalta,
että ihan tässä hykeryttää jo ennalta
päivä päivältä enenevä äärimmäisen valon kauneus.

Se on taianomainen riitti sinällään,
hyppyyttää sielu oitis ihanan valon selkään,
antaa sen viedä niihin ääriin,
joihin lupaa ei voi myöntää yksikään viranomainen,
eikä myöskään tivata.
Se on itsellisen ihmisen portti utopiaan,
häivähdys totaalisesta vapaudesta.

Kauneuden näkemiseen, sisäistämiseen,
sielunsa valaistumiseen;
siihen piisaa kun sallii humeettinsa nähdä
saman minkä silmät näkevät - olemalla wu wei.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

TULiREKi

TULiREKi

Silloin kun se rietas iskee,
ei sitä mikään pidättele;
sitä saattaa ihan muina miehinäkin
mennä päivä tahi pari,
juurikaan että lempohinen kävisi mielessä,
mutta sitten se lyö kun halolla päähän.

Mistä pirusta osaa mokoma
juuri meikäläisen päähän mosauttaa,
niin jotta älli on pörröllään kuin taianomaisen,
mystisen käskyn jostain saanut
ja kuulimien rei'istä humeetin sisälle imaissut.

Siitä sitten alkaa möyrintä;
sähkösanomat sinkoilevat mahalaukun ja pään väliä
sen sortin kiivaaseen tahtiin,
että tovin kuluttua sillä perällä epäillään
jo kurkun leikatun poikki
kun ei ole muutamaan aikaan savulle tuoksuvaa,
karrelle hiilostunutta Huilun tuhtia kuulunut
suolen mutkaan.

Wiimeistään siinä vaiheessa
sitä tulee jo vilkaiseeksi siljolle - onko edes tulireki?
Ja millä mallilla?
Ei muuta kuin syttöjä, tuli nuolemaan tervaskaisia
ja pian on valmiina hiillos vaikka mille.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!