ViHJE

ViHJE

Miten somasti kaikki loksahtaa kohdalleen - lopulta;
kun koiru tympääntyneenä joutenolon lopetteluun
haikailee hämärissä matkaa poronpaskojen maisteluun.
Antaa oikein ääninäytteen ulahtamalla
kuin riettaan hillitön ämmänriähkä €uroviisuissa.

Tovi siinä rantteella sormisuussa painiskellaan;
laiskansuoni kiskoo peltipailakan suuntaan,
synnitön minä jalkapatikoimaan,
lopulta periksianto kuntohupsuttelulle,
päätös oijustaa jalkapelissä otuksen perään.

Astuminen suttuisalle uralle kuolpunan sisään
tyyneyttää sisäisesti hyvin nopeasti;
on keskityttävä asettelemaan anturansa oikein,
välttyäkseen syrjähypyltä.
Lunta tosin ei ole vielä kovin,
mutta vaivansa kompuroinnista on.

Metsän sisältäpäin huokuva hiljaisuus,
huurtuneelta oksalta tirskahteleva tirpunen;
antavatpa hienostuneen vihjeen selkosen onnesta,
saavat havahtumaan tekemällä tekemän,
haalimalla haalitun kiireen lomassa.

Tämä tämmöinen on minun maa,
minun ja sieluni Satumaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KELLOPELi LiiTERi

KELLOPELi LiiTERi

Huurteisten ritvojen kahahtelu kuuta vasten;
Aika pysähtynyt taivasalle,
asettunut kahareisin niille sijoilleen ähöttämään.
Eikä pentele tikahda,
ei, vaikka ankarilla woimasanoilla höystäen
sille ultimaattumia luettelen - se on siinä. Ja pysyy.

Vähitellen käy selväksi;
kun on ensinnä poltettu takkapuutelineellinen tupakkia,
että ei se siitä enää käynnistykään,
ellei saada molempia osapuolia tasapuolisesti
miellyttävää neuvottelutulosta - niin että revi siitä.

Tummaa sineä uhkuva kirjokansi yllä, tuuletus pelaa,
sää suosii - ei mitään olosuhteisiin vetoavaa
ja tämä itse perkeles jumittunut siihen paikoilleen;
se juupeli jota vastaan höppänät ihmiset
silmittömän typerästi koittavat vastaan taistella.

Eihän se Aika koskaan voi loppua - no kuollessa,
mutta pysähtyä voi ja siinä ollaan;
ei siitä hätäisinkään housu voi ohitse rynniä.
Korkeintaan vierellä polkea paikallaan tyhjäkäynnillä.

Seisokoon siinä - tatti,
muuten ehtoo oli kyllä liiterissä ihan tavanomainen,
hetken hytisten äimisteltyäni palasin sisälle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KiiHOTUS

KiiHOTUS

Näitä kuita vielä piisaa - tulee joka kuukausi;
ainakin yksi vähintään vast'edeskin,
ellei unioni keksi maalata taivaanpiiriä
sosialismin harmaalla umpeen.

Täyttymys tulee muutaman yön päästä,
aktia saa harjoitella jo oitis - jos vain ite haluaa.
Kannattaa - saattaa nääs olla,
että äkin, hyvinkin hopulla sorvataan direktiivi
jossa €uvostoliiton kansalaisia kielletään ulajamasta.
Wäkevän sakon uhalla.

Ulvomiset saattavat ehtyä tässä Ihmemaassa.
On otettava anarkistiasenne: Armoa ei!
Lähdettävä ankarasti - noustava, kavuttava vuorille;
ulajaminen tuntuu sitä kouriintuntuvammalta,
mitä korkeammalta sen saa kajauttaa.

Miten pirullisen kiihottavalta tuntuu seurata ylhäältä
kun eliitin akkunoissa syntyy hehku,
kelmeä silmä todistamaan ulvomisen kauhua.

Ukset narahtelevat ruåtsiksi - kultivoitunut hapsipää,
otsa kylmähiessä, kuikistaa varovasti rantteelle,
sinistetyistä tuplapiipuista heijastuu kuun valo.

Ulajavan sydän on pakahtua riettaasta onnesta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

PETSiKKO

PETSiKKO

Päivän korkeimmalla hetkellä on tasaisin harmaa,
sävysävyyn liukuvärjätty maailma soljuu näköpiirissä,
häipyy taivaisiin äärirajoilla
ja vain on - valmiina, vähäeleisenä,
ollakseen siinä,
jos aurinko joskus erkanee horisontin yläpuolelle.

Niin tasaista huttua,
että näkimet eivät saa mitään erikseen eroteltua;
puuromainen tola autereeseen sotkeutuneena
on hyvä konsti välttyä yksilöinniltä,
kontrastin pula antaa merkitystä kokonaisajattelulle.
Yksikään käkkärä ei vie huomiota.

On se sentään toista,
kun näkee yhdellä silmäyksellä,
kerralla,
kaksi ja puolituhatta neliökilometriä autiutta;
koskematonta muutoin kuin voimalinjan piirtämä arpi.
Ja tien halkaisema laki.

Sellainen kutistaa,
pieni ja vähäläntä muuttuu muurahaisen mittaan;
sen äkkääminen saattaa opettaa hyvässä lykyssä
että puuttuu vielä jotain oleellista
ennen kuin voi ryhtyä täypäiväisesti
luomakunnan kruunun virkaa hoitamaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

YLÖSNOUSEMUS

YLÖSNOUSEMUS

Sillä lailla ääntää nurkka,
että varmaan valkoisia villoja kääntää ulkona,
pyörittää räystään yli harjan päältä
ja vastapuolella kihisee akkunaklasi.

Tuo havainto pielukselta,
ennen ylösnousemusta,
kaikki mainittu yön syöverin mustassa sydämessä;
kissakaan ei kuku - nukkuu sikiöitä käppyrällä.

Kohtuuttoman pitkän tauon aikana ennättää paneutua,
havaintoja listaamalla havaitsee ennen pitkää
olevansa niin hereillä kuin vain mahdollista;
Höyhensaaren viimeisetkin sinihiekan rippeet varisseet,
humetti selkeän seesteinen,
suoralinjainen
ja vaikka oitis valmis taivaanpiiriä mittaamaan.

Viimeinen pisara;
talja valahtaa kahahtaen permanolle,
oleilu lavitsalla raanun päällä ei herätä intohimoja.

Paljaan jalan tunnustelu,
karvakengän hapuilu sokkona
ja kun löytyy niin peräkanaa osuu koura tuikkuun.

Peli on selvä - tuli pesään, pannu hällalle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

SiSUPUSSi

SiSUPUSSi

Ankarasti kiiruhtava tuuli puhaltaa aavaa,
outametsän reunassa - rantteen päällä,
tanssittaa pöllyävää lunta mielipuolisessa vimmassa;
saunan räystäälle on jo kotvan aikaa
muodostanut sisäänkaartuvaa hulpiota.

Yön aikana suorittuva kuorrutus siloittaa maisemaa,
pehmentää sen vastaanottamaan kartanolta kuuluvat
talvitoimien päivittäiset välttämättömät äänet;
uksen kihnutuksen pihtipieleen avattaissa,
porstuan rappusten kolinan ja pari muuta.

Liiterin takaa pölkyltä kuuluvaa väkevää sadattelua
ei tämä pyry kykene sulauttamaan helmoihinsa;
sen verran ärmäkäksi äityy ääni
kun vittumainen koivupölkky kertakaikkiseen kieltäytyy
tyyten halkeamasta - pidättää kirveen teränkin.

Meno yltyy tuoksinassa sellaiseksi,
että tuulenkin on vihdoin hillittävä itsensä
ja nöyrryttävä ottamaan oppia oikeasta kiukusta.

Siinä sitä ollaan - edes tuhat perkelettä nipussa ei saa
joka suuntaan kiertynyttä pölkkyä hellittämään otetta.

Vasta laitimmaisella taikasanalla halkeaa pamahtain,
sisupussi poimii sinkoutuneet kapulat ja suutelee niitä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

URAT

URAT

Kaksi uraa vieretysten:
Toinen sivakoilla sujuvasti suihkittu,
kuin teinitytön herkkä,
pitsinen rakkausruno ruusuntuoksulla;
liihoten lentämällä hipaistuna hangen pintaan.
Ääni vieläkin hyväilee kuulimia - ammoin jo mentyään;
taivaalta varisseen uuden lumen alta.

Toinen möyrimällä,
raisusti ummenkulkijaa käskien - kone ulisten,
katkuisten kaasujen leijuessa pyhän hengen tavoin
runnellun hiljaisuuden yllä,
haavoittuneiden puiden kauhistunut,
varpujen puolikuoliaaksi säikkynyt ilme.
Mutta mentävä on asian takia siitä mistä lyhin.

Kaksi arpea:
Toinen sulautumassa maisemaan,
ura hämärästi erottuu juuri ja juuri,
jos osaa katsoa ja yhdistää poikkeavan linjan
pounikoiden seasta kohoumien meressä.

Toinen rehottaa vielä möykkelikkönä kynnöspeltona,
jota yli lipunut pilvi kauhistuneena yrittänyt tasoittaa;
tuloksetta.
Raadeltuja vaivaiskoivuja pistää peiton läpi,
kirkuvat yhä armoa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

SECUNDUM

SECUNDUM

Tuuli tuoksuu pohjoiselle,
ripaus revontulten yöllistä vihreää savua on vielä
hajumolekyylien joukkoon sotkeutuneena.
Melkein sekottaa humeetin.

On pysähdyttävä - suljettava visusti silmänsä,
kuljettava tovi taapäin vastavirtaan aikaa
ja vedettävä henkeä senkin eestä joka jäi tekemättä.

Ajat matavat eri kiiruisina maailman jänkiä;
toisella on aikaa pysähtyä,
tarkastella aikaansaannoksiaan,
katsoa menneisyyteen - oppia yhä.

Sairastunut mieli ei pysähtele,
rynnistää ahneuden kiimasta sokaistuneena sik-sakkia;
luulee saavuttavansa täyttymyksen lavealla jääaavalla,
saavansa valaistumisen prenikan rintaansa
päästyään loppumattoman yli toiselle rannalle.

Jää on mielipuolisuuden petollinen kuvastin,
peili jonka pinnalla mikään ei muutu;
etäisyydet säilyvät ikuisesti samoina,
liikahtaissa koko kuva liikahtaa.

Tulevaisuus loppuu yllättäin,
vaikka on koko ajan näkyvissä menneisyydessä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KARKEALLA KÄDELLÄ

KARKEALLA KÄDELLÄ

Eilesaamun armoinen sarastus,
huomenen harsuinen lahja kipakoituvan pakkasen yllä;
pois pyyhkäistynä,
siloteltuna,
keskiyön kahtapuolen raivoisa kosminen hyökkäys.

Valokaarien silmitön säntillisyys,
hulvahtelevan ilmiön sielun mukaansa tempaava rytmi,
intervallien rietas poukkoilu avaruuden laidalla;
kaikki se rauhoittuneena,
siveäksi laskostettuna - tähtipussiin pakattuna,
odottamassa uutta kiivasta yötä.

Jäänmatosten hyytyneeltä näyttävää liikehdintää;
varmuuden vuoksi eeskahtaalle narua kiskoen,
muutaman huurua lykkäävän avannon välillä.
Surrealistinen näytelmä äärettömän rajapinnalla.

Talvisen elämän yksinkertainen,
jäälakeuteen karkealla kädellä raapustettu kuva:
märkiä kohmeisia hyppysiä,
tuulen juoksuttamaa lunta sulassa,
toivo levinneenä kauttaaltaan valkoiseen taikaan,
topatun mörön katse mustassa märässä.

Sydämen lyönnit jyskyttävät jäätä,
päätä - kun koura tuntee elämää kaukana syyvyydessä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

RAKKEJA

RAKKEJA

Luopioilta pääsy kielletty - seisoo kairan ovessa;
avaan tutulla sanalla hakasen,
pujahdan sisälle,
ahmin tulvivaa vapauden tunnetta - hyvää puuta.

Jätän uksen sikseen - raolleen jäävästä oikeamielisyys
tursuu väkevästi mustaan maailmaan,
autereinen valo avittaa uudelle tielle suuntaavia
vilpittömästi hyvälle alulle.

Sisän vaikutelma ikuisesta avaruudesta korostuu;
punaisen alla hangen pinta kuin rikkumaton hymen,
se ympäröi jättimäisen aihkin valtaisan tyven;
kilpikaarnoista kustakin voisi veistää koskiveneen,
eikä matkalle latvaan ole tulla loppua.

Mielen tyyneyttävä huurteiden tasapaino,
suloisen melankolian uskomaton raukeus - laupeus,
niitä kohtaan,
jotka suvaitsevat ottaa vastaan kaiken luodun
siinä muodossaan kuin tekijä on tarkoittanut;
ilman kokkapuheita ja selityksiä.

Sielu asettuu kerälle lumiuntuville lakkapäähän,
raottaa harvakseltaan silmäänsä,
näkee näkymättömän rajan toisella puolella
häkkeineen eeskahtaalle juoksevia rakkeja.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

MONOLOOKi

MONOLOOKi

Luminen ja savulta ankarasti haiseva,
nokisen oloinen kota;
mikähän pirun riivaama wimma sinne on itsensä tukkia?

Kun taas saman asian edessä;
untuviin itsensä tällännyt etelän riikinkukko
joko kääntyy oitis nokkaansa nyrpistäin paluulennolle,
eli kiljuu eksoottista originellia silmät nurin päässä.

Mitä syvemmälle kaamos ehtii,
sitä useammin humeetti vaatii laittamaan kotatulet,
istahtamaan porontaljoille sitä vahtaamaan;
kuuntelemaan tulen turinaa.

Eikä tietystikään välty siinä tolassa kohven litkimiseltä,
hyvässä lykyssä kotivehnästä suu jauhaen;
sielun reuhottaissa ketarat ojossa toisella taljalla.

Koiru - canis sapiens, kyllä tietää,
kannattaa makoilla silmät vetistäin maarajassa
ja kuunnella rikkiviisaan monologeja;
se tietää makkaran jämiä - parasta A-luokkaa,
joskus höpöttävästä päästä irronnutta tuoretta pullaa.

Siinä se kuluu joutilaan aika - puolin ja toisin,
etupäässä joutenolon lopettelussa.
Oma osansa lienee myös käristyvällä koppelolla.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HÖYRYPÄÄ

HÖYRYPÄÄ

Tuuli reuhtoo kuuluvasti,
osaakin lempo lähes pilkkopimeässä rynnistää.
Taivuttaa - ruoskii tunturikoivujen larvoja lysyyn;
näppituntumalta paria kymppiä,
puuskissa innostuu vieläkin tuhdinpaan puhkuntaan.

Tekee hyvää - tällainen ilmastonvaihdos,
jotenkin raikkaampi olo heti kun kuikistaa uksesta ulos;
siltä varalta että pitäisi vyöttää itsensä
ja lähteä pukkaamaan lunta - osamaksulla tietty.

Se on hiettömämpää puuhaa.
Ei ihminen koskaan ole Cateppillari - edes Valmetti,
vaikka saattaa se hyväkäs niin luullakin itsestään.

Vilpoisasti huljuttaa viima tunkkaista höyrypäätä,
kiima lumenpuskuun yltyy kyltymättömäksi.

Eihän siitä mitään tule,
raivopää lanaa lumentyöntimen jäljen tasaiseksi
sitä mukaa kun sitä saa juoksutukseen piirrettyä;
siirrettyä tuskin saa kipenettäkään,
etteikö se hetken päästä olisi takaisin entisellään.

Sivaltelee - juilauttaa jäisellä hiilihangolla
avoimesta kaula-aukosta sielulle pyrkiessään.
Haihtuvi wimma - vaihtuvi lieden hehkeään lämpöön.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

TAiSTELUNi

TAiSTELUNi

Kaamos lujittaa otettaan,
kietoo hidasta aikaa siniseen wällyyn - ihana valo;
puutulen kaipaus vahvistuu,
väkevöityy muistikuvissa tervaksen tuoksuiseksi.

Aikansa sitä kestää raavas mies,
koettaa pistää sielun kiimalle kampoihin
vakuuttelemalla laiskuuden suloisesta olotilasta,
mutta ei nyt tunnu toimivan.

Henkien taistelu - tosin tässä ottelussa yks' ja sama;
yhtä ja samaa vastaan.

Tuokiossa tora on sovittu;
astelevat käsikkäin porstuan naulakolle - yks' ja sama.
Alkaa wimmattu hynttyiden latominen niskaan.

Uksi vinkaisee pihtipielestä,
kirves kouraan porraspielestä - narskuvia askeleita;
tuimia moikauksia tulipaikan suunnasta.
Pölkyt siellä parkaisee kaamokseen
terän halkaistessa säleitä.

Lepattava loimu sinessä vahvistuu kiehistä ahmiessaan,
väkevä tervan tuoksu kyllästää äkin nokan,
mutta niin huumaavalta se alkupöllähdys tuntuu,
että riettaita sanoja annetaan sytykkeeksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KiLiNÄ

KiLiNÄ

Pysähtyneen maiseman huuruinen,
yksinäinen hiljentynyt kauneus
raivoisan ankaruuden siloisen suloinen koko kuva;
poissa on hulluuden rajoille rynnivä pakkanen
ruoskivine wiimoineen.

Sijalla valkokultainen - koskematon,
auringon äärimmäisistä säteistä nauttiva hanki
kaikessa runollisessa yksinkertaisuudessaan;
apocalypsis poeticus.

Mystinen kuvaelma
joka murtautuu verkkokalvoilta sisimpään;
liikuttaa niin vastustamattomasti,
kiskoo niskavilloista - riipii selkärankaa,
pörhistää kyynäräin karvat niin,
että säyseä mieli tulvii.

Kauneuden liikkeelle panemat helminauhat
purkautuvat vetisinä virtoina silmäin nurkista;
pienessä pakkasessa hyytyminen kestää yli posken
ja lopputuloksena on ryytyvien kyyneleiden kilinä,
ennen lumeen varisemista.

Yritä siinä olla hiljaa tämän kaiken tähden ja nähden,
nieleskele ja ryi - yritä pidättää,
että kokonaisuus säilyisi eheänä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

SiRKUS

SiRKUS

Hullujen kettujen riehakas tanssi,
parkettina avaruuden yönsininen meri;
riettaan hulmuilevia hairahduksia sävystä toiseen,
värisyttäviä sykkeitä vuolaina purkauksina.

Ne nousevat ja laskevat,
tulevat pujahtain välistä - ovat tuokion poissa;
yllättäin muudan osa porhaltaa Isoon karhuun,
Otavalle atimaan,
lohiverkko purstonaan.

Taivas on sekaisin onnesta,
häälyväisiä jokapuolla nuolemassa hehkuvalla kielellä;
uusia tunteen purkauksia yhtäläisinä jonoina,
oitis ehtyvien perään.

Kirjokannen sirkus,
revontulivalopalopäällikön ohjaama syttymisnäytös;
ilman ensimmäistäkään tulen kipenettä.
Vain taivaita halkovia laajoja kaaria
laulamassa äänetöntä aariaa.

Pieni mitätön höpsö,
vaatimattoman tievan päällä ohuissa vetimissä;
maalaamassa mielikuvaa humeettiinsa.
Pelkkä ohimenevä yöllinen päähänpisto,
kaikkien hullutusten äiti.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

AKAT

AKAT

Yön syvempi tummuus vain liukuu pois,
sylissään impye - hiljaisuuden koskematon sävel,
sijaan ujuttautuu sinistyvä arvoitus kevyenä versiona.
Vielä ei ole kuvaa tulevasta päivästä;
se muodostetaan vasta ehtoolla takkatulen loimussa.
Kuppi kuumaa herkullista kourassa.

Hyvää lupaa;
pakkasta sopivasti - paremman nousuhumalan verran,
tuuli kutvailee osaamatta päättää suuntaan tai toiseen,
maa kauttaaltaan valkoisen peiton kattama.
Kaiken yllä hienoinen huntu tanssivine helmoineen.

Kaakosta kuumottaa taivaanpiiri;
sopivasti olisi mittausasenossa vaan eipä ole aikaa nyt,
tähellisempääkin tekemistä.
Kasailtava vermeitä pienen pienelle retkelle kairaan.

Osa löytyy niiltä sijoiltaan mihin jätetty,
osan akat siirrelleet ihmisten kiusaksi
ties minne nurkkien loukkoihin.

Kun lopulta kaikki tarvittava on kasassa
ja hieman päälle - alkaa odotuksen sietämätön työläys,
kuulimia vetää suonella - jatkuva höristely ei ole in.

Sisällä puuteroidaan nokkaa etteivät kalat pahastu.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

MESTARi

MESTARi

Ja synnytettyään tulen,
puhallettuaan siihen hengen;
vasta sitten köllähti havuiselle lavitsalleen,
peurantaljojen päälle syrjälleen
ja haukkasi savustetusta reidestä aimo palan
valkoisilla hampaillaan ja kävi mussottamaan.

Tarina alkoi suoltumaan toisesta suupielestä;
kuin huomaamatta ikään - ihan luonnollisena asiana,
niin soljuvana,
ettei siihen kiinnittänyt mitään erikoista huomiota;
ennemminkin olisi silloin kiinnittänyt,
josko ei olisi alkanutkaan.

Nyt sitä tuli;
kosmisten virtojen sanatulva - katkeamattomana,
vuolaana kiehtovana jonona,
olisiko siihen heikompiluonteinen sanaa väliin saanut.
Sellainen kertoja - pulppusi.

Kymmenen tunnin - tai sadan - tai tuhannen päästä,
kohennuksia ainakin kymmenittän juttujen välillä,
poltettavakin monasti uhkaavasti loppumassa.

Mutta sanojen lomassa muutamalla tuimalla iskulla
wankkoja kelopölkkyjä pirstaleiksi
ja lyöntien selkään loputtomia tarinoita.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HiiPii

HiiPii

Jokivarren elämä sujuu niin verkkaan;
näyttää ettei suju lain,
on sillä tavalla runsaasti somimoilleen hidasta,
että näyttää kuin vesi junnaisi paikoillaan,
mutta sen sijaan rannat,
ne liukuisivat vastaanpanemattomina myötään.

Väärin nähty,
on hieraistava näkimiään,
nipistettävä poskesta kiljuakseen ääneen;
höristettävä kuulimiaan,
voidakseen herätä omituisesta valveunesta.

Sininen se hiipii,
valuu tunturien kiireiltä kallaita kuruihin,
tursuaa purojen suista väkevänä valtauomaan;
siinä sen tekemiset.
Virtaa mereen ja ihmisten mieliin.

Sillalta näkee hyvin,
varjot sulaneet pois,
sielut hamuavat mukaan;
onttoja ihmisiä keinovaloelämässä.

Vain missä silmitön wimma,
hoppu puuttuu tyystin atmosfääristä?
On sinisen hetken äänetön tola.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

NERO

NERO

Siniset lähestyvät joka puolelta,
maa on pikivalkoisenmusta kauttaaltaan;
siellä täällä tuulen läjittämä,
muutoin valtoimenaan tasainen,
talven kyntämätön pelto.
Valmiina vastaanottamaan hupenevan valon.

Ah - mikä sinisen pieteetti,
niin herkällä kädellä laveerattu,
niin hereällä viivalla huomautettu;
sinisen hetken pidättynyt tyven.
Saa sielun räytymään,
kieriskelemään umpeenkasvaneiden arpien haavoilla.

Sinisen kajossa kaikki sen takana sinistyy,
pounikoiden taustat jängässä,
monttujen pohjat kuolpunan tasaisuudessa;
suistuen lopulta yhtäläiseksi massaksi.

Täydet pisteet taiteellisesta vaikutelmasta
nappaa tämä taivaan rampa maalari luojansa armosta,
nero joka osaa tällä kuihtuvan valon tiellä linkuttaa
talven selän yli maaliin saakka.

Huominen kyllä tulee.
Ja punainen oranssi on maailmanloppu.
Ja alku.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HiiVA PUUTTUU

HiiVA PUUTTUU

Tykkyä tässä odotellaan,
vaan ei taida olla lykkyä sen suhteen;
kosteat tuulet puuttuvat,
täytyisi ajaa huruutella vikasuuntaan kotvanen,
kuni tuota herkkua siunaantuisi silmin ahmittavaksi.

Sitä ihminen paremman puutteessa - epätoivossaan,
panee kyynärät viksalleen leuan alle;
tuijottaa lähintä pöpelikköä näkimillään niin tuimasti,
että tähdenlentoja sataa verkkokalvolla
ja eikä mikään vähäinen lumen höttö oksilla
ala siitään sen kummemmin turpoamaan tykyksi.

Hiiva puuttuu - riettaan räävitön hurlumhei,
tahtomisen kiima, elon ankara käyttövoima.

Sielunrauhan vastakappale - hurmaava mielikuvitus;
liian on romanttinen höpsö tähän hommaan,
vaikka siirtääkin työkseen vuoria Moosekselle;
sentään olemattoman muuttaminen tykyksi
on näinä päivinä liian haastava vaade sillekkin.

Se on itsestään selvä pyy - oitis kun selviää;
ei tule tykky toivomalla - tulee menemällä;
sinne missä sitä on.
Mielikuvitus on vaaleanpunaista lunta joka
sulaa ennen satamistaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!