HÖYRYPÄÄ

HÖYRYPÄÄ

Tuuli reuhtoo kuuluvasti,
osaakin lempo lähes pilkkopimeässä rynnistää.
Taivuttaa - ruoskii tunturikoivujen larvoja lysyyn;
näppituntumalta paria kymppiä,
puuskissa innostuu vieläkin tuhdinpaan puhkuntaan.

Tekee hyvää - tällainen ilmastonvaihdos,
jotenkin raikkaampi olo heti kun kuikistaa uksesta ulos;
siltä varalta että pitäisi vyöttää itsensä
ja lähteä pukkaamaan lunta - osamaksulla tietty.

Se on hiettömämpää puuhaa.
Ei ihminen koskaan ole Cateppillari - edes Valmetti,
vaikka saattaa se hyväkäs niin luullakin itsestään.

Vilpoisasti huljuttaa viima tunkkaista höyrypäätä,
kiima lumenpuskuun yltyy kyltymättömäksi.

Eihän siitä mitään tule,
raivopää lanaa lumentyöntimen jäljen tasaiseksi
sitä mukaa kun sitä saa juoksutukseen piirrettyä;
siirrettyä tuskin saa kipenettäkään,
etteikö se hetken päästä olisi takaisin entisellään.

Sivaltelee - juilauttaa jäisellä hiilihangolla
avoimesta kaula-aukosta sielulle pyrkiessään.
Haihtuvi wimma - vaihtuvi lieden hehkeään lämpöön.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!