TALVi

TALVi

Sää sulaa käsiin - lauhtuu suojaksi;
juuri sataneen lumen laheus koskettaa,
liikkumattomat, valkokuorrutetut koivun ritvat
eivät pukahda tuulettomassa.
Ylikuormittuneilta hilisee hopeita.

Oksat kaartuvat hujanhajan,
suloisen mielivaltaisessa järjestyksessä polun ylle,
ovat osa luonnollisinta talvea,
jos osaa katsoa sillä silmällä.

Tähän kuvioon pyrähtävä punatulkku;
keikalla naapurin syötöltä toista puolta vallantietä,
loihtii näkymästä joulukortin.
Lyhde, joka tietenkin puuttuu,
on helppo lisätä kuvaan takaumien varastosta.

Kuin sattumalta - luojan kepposia lie;
samaan syssyyn kantautuu korviin porokellon kilinä.
Sitä yhä vaistomaisesti kohentuu,
ojentelee suortuviaan - raakaa partaa hartaana;
samalla kun valmistautuu kohtaamaan
todennäköisesti kotiinsa kiiruhtavan,
viimeksi elonpiirinsä aamupuolella nähdyn Joulupukin.

Vaikka yltiökilttinä oltu pian vuosikymmen,
viteliköstä kahlaa esille vain naapurin mutsikki.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!