KANA

KANA

Iänaikainen savun tuoksu tervehtii ensimmäisenä,
narahtava parahdus saranasta
kun avaa puista väsätyn kotatuvan harmaan uksen.
Bures boahtin! - se toivottaa.

Sitä sanotaan romantiikaksi taiteellisissa piireissä,
vaikka kuulimia riipivältä riettaalta kiekaisulta
se lähinnä kuulostaa sään suojaan hakeutuvasta,
käytännönläheisesti asiaan suhtauvasta.

Suoja kun suoja,
katto ainakin päällä - vetokin jää kohtuudella pois,
tuulen ulajamisen huomaa,
muttei se muuten vaikuta tolaan,
joka vähitellen lientyy.

Katse hapuilee pilkkeiden tapaista,
sytykkeitä, kiehisiä jossain raossa törröllään;
tulikamppeet sentään taskun sisällä pivossa
valmiina esiin tempaistavaksi
ja tulta tuikkaavaksi.

Noella kuorrutettu kanakin valmiina,
wanha kolhiintunut - sangastaan tulisijan päällä.

Na, tuossa lavitsan alla keko klapeja,
ei muuta kun tulen tekoon.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!