URAT
Kaksi uraa vieretysten:
Toinen sivakoilla sujuvasti suihkittu,
kuin teinitytön herkkä,
pitsinen rakkausruno ruusuntuoksulla;
liihoten lentämällä hipaistuna hangen pintaan.
Ääni vieläkin hyväilee kuulimia - ammoin jo mentyään;
taivaalta varisseen uuden lumen alta.
Toinen möyrimällä,
raisusti ummenkulkijaa käskien - kone ulisten,
katkuisten kaasujen leijuessa pyhän hengen tavoin
runnellun hiljaisuuden yllä,
haavoittuneiden puiden kauhistunut,
varpujen puolikuoliaaksi säikkynyt ilme.
Mutta mentävä on asian takia siitä mistä lyhin.
Kaksi arpea:
Toinen sulautumassa maisemaan,
ura hämärästi erottuu juuri ja juuri,
jos osaa katsoa ja yhdistää poikkeavan linjan
pounikoiden seasta kohoumien meressä.
Toinen rehottaa vielä möykkelikkönä kynnöspeltona,
jota yli lipunut pilvi kauhistuneena yrittänyt tasoittaa;
tuloksetta.
Raadeltuja vaivaiskoivuja pistää peiton läpi,
kirkuvat yhä armoa.
Uusi hiano sana: pounikko. Peikko melkein ymmärsi :)
VastaaPoistaToki-toki, jängän mättäikkö
Poista