maanantai 21. kesäkuuta 2010

UKON JUHLA


UKON JUHLA

Paikka oli päätetty yksissä tuumin kevätpäivän tasauksen aikoihin ja matkasuunnitelmia ja varustautumista oli siitä lähin pikkuhiljaa harrastettu sähköpostin välityksellä, vaikka mistään Suurista Löytöretkistä ei nyt sentään ollutkaan kyse.
Olipahan vain itsensä innostuksen toteuttamisesta. Oman sielun laittamisesta suunnitellusti sille kohdin kuin mille se tuntui järkevimmin kuuluvan täyspäisien näkökulmasta.

Vaikka täyspäisyyteen lasketaan yleensä insinöörien logiikka ja pitkämatikka sekä tieteellisyys kaikin tavoin, että avoin kritiikki kaikkea vähänkin hömpältä vaikuttavaan pseudotieteeseen sekä paranormaaleihin eli yliluonnolliseen, niin jotakin mystistä ja omaperäistä sitä perhana täyspäisyyteenkin sentään kuuluu.
Esimerkiksi se että Piut sekä Paut välittää siitä mitä muut sanovat tai ovat mieltä itsen omista tekemisistä. 
Että toimii omin ehdoin ja ajatuksin, tietty kunnioittaa muiden näkemyksiä ja edesottamuksia, ei pilkkaa ja ivaa, vaikka humöörista näkökulmaa havaitseekin ja siitä leikkiä ja keveitä puheita saattaa roiskauttaa. Oikeassa seurassa.

Olivat tulleet siihen tulokseen netissä tavanneet ystävykset, Nick Kiefer Liimatainen Pielisjärven Egyptinkorvesta ja Nancy Evelyn Lötjönen Lapinlahden Lupsakasta.

~~~~~~~~~~~~

Juuassa olivat ensitreffeillä Petrassa tavanneet tuolloin kevätpäivän tasauksen aikaan. No joo, siinä samassa ruokalassa missä wäkevän suomalaisuuden esipuhujan ja wahvan €U:n vastustajan Heikki Turusen saattaa joskus tavata jos lykkyä löytyy.

Siellä olivat sopineet tämä pari että lähdetään pohjoisen maille, kauas, jonnekin Ultima Thuleen tai vielä sieltäkin lähemmäs sielun tasapainon tyyssijaa. Olipa suunnitelmissa vilahdellut Huippuvuoretkin, tosin todettu liian hintavaksi sen hetkisiin budjetteihin, mutta että panivat sen jo heti tulevaisuuden suunnitelmiinsa.
Sitten myös Nordkapp oli jätetty empien pois, vaikka molemmilla oli kiilunut innostunut kuva juhlahetkestä, aktista Jäämeren rannalla yöttömässä yössä. 

Sitten kuitenkin käytännöllisyys oli voittanut - linja-autoaikataulujen selaamisen jälkeen.
Kätevästi kun Rovaniemeltä näköjään pääsi Tunturi-Lappiin Eskelisen pikavuoroilla. Periaatteessa kyllä jopa Norjan puolelle Tanaan ja Vesisaareen saakka Nuorgamin kautta. Ja Nuorgamhan se oli sitten lopulta sytyttänyt kartan tutkiskelun jälkeen.
Nuorgamista kävi tie Pulmankijärvelle ja sitä tarvitsi ajaa pirssillä vain lyhyt matka kun jo oli tunturiylängöllä josta näki auringon koko kierron.

~~~~~~~~~~~~

Siellä olivat nyt Nick ja Nancy, Isonkivenvaaran päällä. Kesäpäivän seisauksen aattona. Siihen oli Kyösti pirssillä kyydinnyt ja siihen levikkeelle tavarat nostettu.

Ilma oli lämmin, kevyesti puhalteli etelästä, juuri sopivasti että sääsket eivät viihtyneet iholla. Pariskunta nosteli vermeet selkäänsä ja siirtyi läheisen kummun suojaan.
Siitä käsin alkoivat katsella sopivaa leiripaikkaa. Ei tänne nyt oltu lähdetty hikihatussa vaeltamaan ja itseään piinaamaan. Se oli uskonnollisuuteen herkistyneiden hommia se, lihan piinaminen. Nyt oli kyse sentään sielusta ja sen hoidosta - ei haihatuksista ja kilpajuoksusta pitkin tuntureiden selkiä.

Tänne oli tultu viettämään ja juhlimaan Ukko Ylijumalaa, sellaista jumalaa joka oli ollut muinoin kaikelle väelle mieleen ystävällisyytensä, sallivuuteensa ja ymmärtävyytensä takia, mutta että jonka maahan saapuneet mustakaavut olivat oitis deletoineet kun olivat havainneet sen luonnonmukaisuuden ja sopusuhdan joka vallitsi jumalan ja inimisen välillä.

Tilalle oli istutettu kiivas ja vittumainen, vain herrankekkulat ja kirkonmiehet kavereikseen kelpuuttava verinen ristijumala joka vaati kymmenykset kaikesta mitä saattoi kuvitella.

No pikkuhiljaa sen lemmon otteesta oli ajanoloon luovuttu, mutta vieläkin se näytteli vahvaa roolia inimisten kanssakäymisessä.

Ukon juhlalla oli kuitenkin vakavampi puoli. Sen perusteet oli valettu sellaisin argumentein ettei niitä keikuttanut yksikään muu tuontijumala, jos nyt ei sattumoisin ollut toisen heimon ja kansan toisella nimellä kutsuma samaa tarkoitusta merkitsevä jumala. Olihan niitä, kun oli kansojakin. 
Tällä Ukko Ylijumalalla oli yksi ylivoimainen etu - aurinko. Se oli vuosimiljoonia toiminut maailman napana inimiskunnalle ja hoiteli samaa virkaa yhä. Ja siihen nojasi Ukon olema. Sen uskoi tyhmempikin lajitoveri kun vain vilkaisi auringon suuntaan. Kaukana oli ja silti porotti. Voimaa sillä täytyi olla kovasti.

~~~~~~~~~~~~

Teltta saatetaan pystyyn, sellainen vaellusteltta joka kattaa kaiken suojaksi varusteineen. Tulipaikka sitten ja siihen kynsitulet. Polttopuusta ei ole pulaa. Saatanallinen tunturimittariarmeija oli ylikäynyt tämän perän ja tunturikoivujen mustia luurankoja oli kaikkialla.

Vielä tulen ympärille istumapaikat ja varalle toiset jos tuuli sattuu huviksensa kääntymään, tavarat ojennukseen ja sitten nauttimaan minttuteetä proteeiini pitoisen purtavan kera. Nancy ei huoli sokeria teehensä, se tuli nyt vasta ilmi.

Sitten painutaan nukkumaan, molempien matkapäivä oli rasittava, joten kumpikin käpertyy makuupussiinsa, toivottelee hyvää matkaa ja soutelee välittömästi Höyhensaarille. Omaa reittiään.

Huomeneen noustaan virkistyneenä heti suden hetken jälkeen, sika ei ole vielä ehtinyt pierasta, ei kukko laulaa. Touhukkaasti edetään suunnitelmien mukaan. 
Nyt ei ujostella, riitti on riitti vaikka sitten mitä salaisuuksia vilahtaisi kun molemmat riisuuntuvat ja hipsivät likeiseen puron ääreen.
Siinä he pesevät toisensa puhtaiksi, huljuttavat vilpoisalla vedellä, tuntemattomat inimiset, ujostelematta tai häpeämättä.
Ei vartalon kaarilla ja ulokkeilla ole nyt asiassa sijaa. Nyt puhdistaudutaan Ukko Ylijumalaa varten perinpohjaisesti.
Näin menee tämä riitti.

Puhdistautumisen jälkeen herätetään tuli ja nautitaan juhla-aamiainen. Sitten molemmat kaivavat varusteistaan muonat ja muodollisesti vakan kriteerit täyttävät muovikulhot. Ne täytetään liha-, kala- ja riistaherkuilla, kasvispuolelta vain höyrytettyä ruusukaalia ja kyytipojaksi mustaherukkahyytelöä. 
Ne viedään sitten alttarin virkaa toimittavalle linttakivelle aurinkoon.

Sitten juhlijat varaavat tunturin kiirelle pirssillä raijatut, muodolliset sixpäkilliset oltta vierelleen, suurkuluttajia ja loppasuita kun eivät ole, mutta riitti sitä edellyttää ja tuleva jano.

~~~~~~~~~~~~

Istunto alkaa ja sieluntasapainottamiseen ja henkiseen kehitykseen käytetään apuna mietiskelyä,  taivaanpiirin ankaraa mittausta ja suurten ajatusten pilkkomista murto-osiinsa. Ne sitten sekoitetaan - ajatukset ja sitten niistä kasataan taas uusia ajatuksia.
Kaikki suurta kunnioitusta luontoa kohtaan tuntien.
Välillä siemaistaan oltta, sillä vaikka palvonta hiukan hulluttelulta vaikuttaakin nykypäivän vinkkelistä, tyhmä silti ei saa tässä puuhassa olla. On juotava porottavassa auringossa nestehukan varoksi sekä pidettävä humeetti suojattuna lierillä tahi varjolla.

Lopulta ajanratas vierähtää kohdalleen ja maa seisauttaa likenemisen kultaiseen kehrään ja lähtee huimaa vauhtia kiitämään pois auringosta. Ukon palvojat palaavat sfääreistään maanpiiriin pikkuhiljaa, verkkaiseen, tipottain, pieninä annoksina. Kostuttelevat olvin rippeillä huuliaan. Nousevat vihdoin ja ojentelevat puutuneita jäseniään mieli uudelleen kirkastuneina, sielu ja humeetti hyvinkin paljon tasapainoisemmassa tolassa. 
Sen näkee kasvojen ilmeistäkin, liikkeiden sulavuudesta. Kaikki tapahtuu juoheasti ilman ylenpalttista hermostuneen oloista sätkyilyä. Harmonia suorastaan tursuu, leijailee pitkin tunturinummea.

Ukonjuhlan ehtoo kääntyy päälle, käyvät juhlapari uudelleen pesulla purossa. Nyt yksitellen, intiimisti kehonsa huuhdellen. Istahtavat nauttimaan suolapalan, paketillisen Atrian Metsästäjänmakkarasiivuja tötteröksi näppärästi kääräisten ja suuhun sujauttaen.
Tölkilliset vielä vissyä päälle ja sitten kömpivät telttaan pusseilleen.

Keskustelevat hiljaisella äänellä päivän kokemuksesta, annista ja olotilasta. Sitten Nick suhkuttaa Nancyn korvaan:
"Suanko kuule kokkeilla huviksein sormella siun napppoos?"

- Ka no kokkeile, jos mieles tekköö, josko sittä piäsisimmä nukkummaan.

Vaan kohta Nancy sanoo:
"Ei se ou mikkää napa se ja siellä!"

- No eipou sormikkaa, mutta annahan kun minä jahka vähän tongin niin eikköön tuo napahi sieltä löyvy.

Niin siirtyvät Nick ja Nancy pikkuhiljaa, vähitellen, isommin kiiruhtamatta, ja ääntä pitämättä verkalleen Isonkivenvaaran paratiisin porteille.
"Somimoilleen kuin Veikko Oinosen humala", toteaa Nick Liimatainen  jälkikäteen, unisella äänellä, nukahtamaisillaan. Nancy hymyilee onnellisena, silmät lupollaan ja ajattelee vaikka mitä hupsuja ajatuksia.

Aamulla heräävät virkkuna ja pakkaavat vermeensä ja oiustavat tien ääreen jossa Kyösti odottaa sovitusti pirssinsä kera. Sielut hoidettuina aloittavat tovin kuluttua Nuorgamin huoltoasemalta pitkän matkansa takaisin nykyaikaan.

~~~~~~~~~~~~

"Muista sitten Sämpsän päivä!" huikkaa Nick Nancylle kun he eroavat eripäilleen Kajaanissa. Nancy kapuaa Kuopion suuntaan lähtevään junaan mikäli se nyt vain suostuu ylimalkaan lähtemään asemalta.

Nick pyörähtää kannoillaan ja rinkka harteillaan orientoituu takaisin maaliikenneasemalle. Vielä kuulee kun Nancy kailottaa junan kolinan yli:
"Muista itse se Hikiperjantai ja nauriinsiemenet!"

Oh-show-tah hoi-ne-ne

........
"Joutui juomahan urohot, Lemminkäinen liiatenki: juopui Ahti, juopui Kauko, juopui veitikkä verevä oluelta Osmottaren, kaljalta Kalevattaren...

sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

YHDEKSi RiiTTi


YHDEKSi RiiTTi
 
Olipa kerran; ties monennenkohan jo,
mutta niin vain taas oli - sama mystinen riitti.

Ukon juhlaan oltiin valmistautumassa astumalla
juhlallisesti vilttoa kallasta vastamäkeen.
Hereä naaras edellä,
punainen rinkka taivasta vasten keikkuen,
sillä orgasmiherkät naiset kävelevät pitkin,
ripein askelin ja heidän lantionsa ja alaselkänsä pyörii
voimakkaammin kävelyn tahdissa.
Sitä oli uroksesta mukava seurata.
Se nosti somimoilleen pärskyä - tuntui jo ilmassa,
samassa johon sekoittui Jäämeren suolainen haiku.

Muutama pari oli jo ehättänyt kiiren päälle.
Riivittyjä vetimiä lojui hujan hajan lakea.
Olivat valmistautumassa yhdeksi tulemisen tuokioon,
siihen hetkeen missä ihminen on wäkevimmillään
silloin kun kaksi sielua yhdistyy yhdeksi.

Keikkuva punainen rinkka pysähtyi, katsoi ja kääntyi,
hellyyden tulva kasteli vulvan.
Uros tiesi oitis mistä kyse, vyötti itsensä auki,
harppasi naaraansa tykö, riipi ja kiskoi, nousi selkään
ja povesta kiinni pitäin puri niskasta kuin susi.

Ne molemmat ulvoivat yhdeksi tullessaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 19. kesäkuuta 2010

KÄÄNNÖS TULEE


KÄÄNNÖS TULEE
 
Aurinko helottaa täydessä terässään,
maa tyynenä pesässään ikiaikaisen lain mukaan,
valmistumassa kääntymään pimeään päin.
Näin on ollut jo aikaa sitten.
Miljoonia vuosia. Alati, aina ja ikuisesti.

Ei tarvitse lupaa kuninkailta ja pääministereiltä.
Ei ihmisten humeeteissaan kantamilta jumalilta
kun se hetki tulee.
Asiaan eivät vaikuta myöskään tasa-arvovaltuutettu,
eikä sänkitukkaisten teloilla liikkuva heimo.

Käännös tulee joka vuosi,
kuin nälkä ehtoolla ennen yötä raskaan työn jälkeen.
Poudalla ja sateella.

Kateella katsoo inehmoinen.
Suvaitsevaisen sydän tursuu verisiä kyyneleitä
kun joutuu suvaitsemaan väistämättömän.

Luonto on valmis, luonto on aina valmis.
Nöyränä se ottaa vastaan tämän vastaantulevan,
toisin kuin imettäväinen joka päättänyt
itse itselleen olevansa luomakunnan herra.

Sateinen kesä, eli kuiva.
Käännös tulee - se on elämän peli.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 18. kesäkuuta 2010

HUTTUNEN, HÄMÄRÄN RENKi


HUTTUNEN, HÄMÄRÄN RENKi 

Kun olin saanut eilen maailman luotua ja valotkin vihdoin päälle, laskin asennolle lepäämään. Olin niin tavattoman väsy etten olisi jaksanut enää kiinnostua siitä miten Ranska-Meksiko ottelun kävisi, jos olisin sattumalta keksinyt myös television samaan luomistyöhön.

Onneksi en. Se on pirun vekotin -  se televisio. Paholaisen työkalu jolla luojansa luodut saadaan pois kapelta kiviseltä, kaikki elämän totuudet ja vastoinkäymiset sisältävältä, itse suunnittelemaltani henkisen kehityksen polulta syrjään - lavealle, mielen sumentavalle, ajatuksen, luovuuden ja hengen kehityksen turruttavalle tiedon valtatielle.

Tieto on valtaa. Mitä enemmän katsot televisiota, sitä enemmän tiedät ja sitä enemmän sinulla on valtaa. Niin meille uskotellaan, todistellaan ja myydään turruttavaa tietotulvaa jo lapsesta saakka, hyläten oman tiedon hankkiminen lähes tyystin romukoppaan.
Menetelmää kutsutaan itseohjautuvaksi prosessiksi, mutta jätetään kertomatta, että joku pitää ohjaksia - säveltää ja kirjoittaa nuotteja.

Asia on liki pitäin tismalleen yhtä kuin palowiinankin kera - wiina on viisasten juoma. Mitä enemmän juot sitä viisaammaksi tulet. Tosin valtaa aikuisten oikeesti wiina-asiassakin pitää sen myyjä ja valmistaja. Ja jossakin merkityksessä myös siis viisautta yllä.

Tietotulvassa valtaa ei pidä tiedon kohde joka rypee kaulaansa myöten jatkuvassa tietovuossa, vaan tiedon levittäjä, tarjoaja, omistaja tms. Näille juuri mainituille tiedon tarjoaminen on hengissäpysymisen, inhimillisesti katsoen vallassa pysymisen ehto joten paskat siitä Ranska-Meksiko matsista.

~~~~~~~~~~~~

Tuo tuosta. Olin siis antanut itselleni luvan asettua lavitsalle pitkäkseni oikaisemaan ruotoani pitkän puhteeni päätteeksi. Kieriskelin hieman yliväsyneenä Fjäll Räveneissäni kun kuulin tämän vuoden ensimmäisen ininän.  Kuin suoraan Manalasta. 
Siitä se ääni itseasiassa johtuukin, Belsebuubin viulunsoitosta Tuonelan virran kivillä. Aina uutta asiakasta odotellessaan se sitä vinguttaa. (Sisäpiirin tietoa)
Antoi sitten piruillessaan saman äänen myös tälle toiselle pirun keksinnölleen - hyttyselle.

Ihmisillä, jotka väittävät, etteivät anna pikkuasioiden häiritä itseään, ei ole koskaan ollut hyttysiä makuuhuoneessaan.

~~~~~~~~~~~~

Aina kaukaisimpaan pohjoiseen saakka on kantautunut tältä kesältä tietoja ja puheita siitä että hyttysiä, huttusia, itikoita ja sääskiä olisi nyt ihan vaivaksi saakka Lannanmaan suurilla lakeuksilla ja  humisevilla hongikoilla, aina kasvu- sekä liikekeskuksia että maalikyliä myöten.

Kovasti suurta ääntä media on moisesta pikkuasiasta jaksanut pitää ja kovin ovat inimiset olleet vaivautuneita tästä harmista. On innostuneesti jaksettu pitää ininää huttusista kun surisevat hirvikärpäset ovat vielä lomalla.

Osin ymmärrettävääkin. Itikointi kun on sellainen vitsaus, ettei sitä juurikaan hoideta VISA-kortilla, ei uudella velalla velanpäälle tai muulla nykyajan konstilla jolla enimmät ongelmat ensimmäisenä ehätetään ratkaisemaan elikkä sähköllä.

Suon toki itikat muitta mutkitta lannanmaalaisille, kadetta lain tuntematta, onhan heillä muutenkin paremmat olosuhteet; kivetyt kadut ja tiet, harmaat kiviset seinät ja sillat, marketit sekä valmisruoka, paremmat liksat.

Ja naapuritkin liki - seinän takana. Ei 20 km päässä jossain hemmetin jängän takana jonne ei ole edes tietä, pelkkä kinttupolku vain.
Kyllä minusta lannanmaalaiset ovat itikkansa rehellisesti ansainneet. Vilpittömästi. Ei sen kahta puhetta. Vailla kateen häivääkään. Valitettavasti.

Häälä Ultima Thulessa ja se liepeillä met olemma puutteeseen tottunhet kovinki monelta osin, joten se ettei häällä tänäkhän kesänä ole ollut juurikaan huttusia, ei meitä lannista killa. Met sinnittelemä kesän yli siinä missä ennenki, poronlihan, willikalan ja puikulapottuin kera.
Met olema hiljaisia oman hiljaisuutemme sylissä.

Myönnettävä on seki jotta joskus kyllä vihlaisee, huljauttaa omituisesti mahassa kun näkkee mitä ihania herkullisia valmisruokia lannan marketit ovat pullollaan.
Met jouvuma tyytymhän silmän ruokhan kurisevine mahoinemme.

Dixi, et animam levavi.



Oh-show-tah hoi-ne-ne

Useimmat toimittajat pitävät totuutta kalleimpana aarteenaan, ja siksipä he käyttävät sitä pihistellen.!

torstai 17. kesäkuuta 2010

matkan varrella


MATKAN VARRELLA


MATKAN VARRELLA
 
Joutenoloa lopetellakseni harhailin,
kuljeskelin ja maleksin, suorastaan vetelehdin,
kuni ajauduin lopulta tunturiin kummassa maassa.

Ei tarvinnut kuin pysäyttää,
jysäyttää kannannainen taakka maahan saakka
ja nöyrtyä kumaraan - hyvä ettei vaikka polvilleen
kun jo joissakin maissa - olikohan ylä- taikka ala,
saattoi havaita erilaisten kukkasten täplittävän
mannut joita yksikseen asteli.

Ja niillä hyvin, hyvin, hyvin pienillä kauniilla
oli kertakaikkiaan sellaiset ihanat värit,
että jos joku prinsessa olisikin hetken mielijohteestaan
päättänyt naitattaa itsensä jonkun rahvaan sukuun,
niin silti kukkaloisto olisi jäänyt toiseksi.
Sellaiset minä sen matkan varrella kukista näin.

Eikä siinä vielä toistaiseksi läheskään kaikki.
Tyynenä kelo-oksalla eräs muudan pyylevä lapin pöllö
lausui elämän koodeja oodeina
ja ne raavaat ryppyiset miehenpuolet...
ne pyyhkivät erotuksen torkkotulilla kyyneleitä
ahavan puremilta poskikulmiltaan.

Entäs ne suolaiset kyyneleet?
Valuivat puroina - rinnettä alas, toista ylös
kunnes yhtyivät alhaalla mereksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

PUUPARi


PUUPARi
 
Astelen huomenen autereista palasta
omiin haihatuksiini uponneena tyystin.
Tulevaisuus ajelehtii edelläni kuin sateenkaaren pää.
Verkkaan ohi soljuva aika
tuottaa pyytämättä uutta menneisyyttä.

Tuskin kohtausta huomioiden
ojennan nilkkani kasteiseen odelmaan
solisevaan notkelmaan laskiessani.

Hajanainen, kuultavan lahea valo siilautuu
orastavan lehvästön lävitse vehmaaseen viitaan.
Elämän väkevä tuoksu tunkeutuu humeettiin.

Äiti Maan muhea aromi tekee vaikutuksen.
Se saa pysähtymään - panee kaivamaan;
taskun syövereistä paperimyttyrän,
turauttamaan röörit auki,
ja auliisti vastaanottamaan huumaavan taika-aineen
jota rahtusen kipene on sekoittuneena
äänettömän viidan parfyymiin.

Ja toisiinsa rakastunut,
yhteenkietoutunut puupari narisee
torkkuvan variksen alla.

Täydellistä - vain harmaa tihkusade puuttuu.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 15. kesäkuuta 2010

AJAN SAATTOA


AJAN SAATTOA
 
Joen pehmeä huokailu,
enemmän tuoksuu kuin kuuluu aisteissa,
niin on kevään kiirut ennättäneet alajuoksulle
ja puolivälin kymi jo laantuu.

Vauhti taantuu,
kesyyntyy heleän kesän ilmeeseen;
verkkaiseen vyöryvään juoksuun ajan kera yhtäjalkaa.
vehreän odelman vallatessa äyräät
vihreän tulvallaan.

Rannan istuja voi vaivatta,
itseänsä hikeen saattamatta seurata ajan saattoa
vaikkapa lastun tai korren soljuessa verkkaan.
Jostakin yläjuoksulta vedenkalvolle puuskaisen tuulen
alkujaan lennättämänä.

Niin kuluu hetki, tovi ja tuokio,
sitten se katoaa jo lähimmän mutkan taa
ja lyhyt yhteiselämä on ohi.
Raukenee huomio.

Vaan saattaapa joskus juuttua kosteeseen,
jäädä pyörimään loputonta ympyräänsä häränsilmässä,
kuni tuuli tai aalto sen siitä vapauttaa merimatkaan.

Ja se huiskauttaa hyvästiksi kättään!

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 14. kesäkuuta 2010

MiTTUMAARiHARJOiTUKSET


MiTTUMAARiHARJOiTUKSET

Se oli jotain Ukonjuhlan alustavaa aikaa jolloin Lannanmaassa jo täysin kylpeä ropsutettiin uutisvastoilla sen minkä sielu sieti ja vähän ylikin.

Muuaalle, eräälle Puohtariähkämän hoitoalueen monista huviloista, oli kokoontunut monenkirjava sukulaismiesten- ja tutuntuttuin sakki kehuskelemaan wiinapäissään talvikauden saantoja ja saavutuksiaan. Sekä saunomaan. Tietysti.

Tänne pohjoisen kurjuuteen oli saunavastatkin tuotu jostakin Hämeen-Varsinas-Suomen seutuvilta jo mukana - ihan sitä tehen ja vasta Kajaanin kohdalla tulomatkalla muutettu vihdoista vastoiksi. 
Täällä kun lehti koivussa oli vasta ehättänyt hiirenkorvasta hieman isota. Haapa vasta kukkaan puhkesi. Se oli eeltäkäsin varmistettu jonkun sihteerin toimesta.

Savupalowiinaa oli jokaisella mukana - sellaista wanhempaa laatua, mutta ihan kelvollista vielä, Ivalon wiinakaupasta. Sekä olutta melkomoinen koiratarhallinen, tietty kyläkaupasta - kannatuksen vuoksi. Sitä ilman ei suomalainen miehen jutikka enää nykyisin pärjää - siis olvin. 
Nooh - ehken sentään vielä jotkut homppelit jotka latkivat vaaleanpunaisia litkujaan ja uskovaiset - omine kovine teineen.

Olueen on suomalainen mies ehdollistettu kuin Pavlovin koirat jo 70-luvun vaihteesta alkaen. Hyvin on toiminut panimoiden lobbaus, tarttunut ja iskostunut naisiin tasa-arvon myötä. Nykyään akat myös ryystävät olutta siinä kuin miehet ja penikatkin jopa, kun on tissistä irrotettu. 
Itse asiassa on enää harvassa koko maassa niin taitavia inimisiä jotka pystyvät keksimään yhä uusia syitä oluen nauttimiseksi.
Syytä on juoda olutta päälle olipa suorite mikä hyvänsä.
 
Parhaiten olut sopii ja maistuu kun on ensin raastavan kunnonkouhotus- ja painonpudotuslenkin vääntänyt ja sitten henkihieverissä kototanhualle saavuttuaan ensimmäisenä saa jostakin loihdittua olutputelin pivoonsa ja siitä miestenlailla pullonsuusta ryystäen imaisee ohrat käkättämeen, pyyhkäisee kämmenselällä suupielet jaa ähkäisee.
Se on.

~~~~~~~~~~~~

Mutta palatakseni asiaan, meno kesäasunnolla kiihtyi savupalowiinan napakoista ryypeistä johtuen ja tyypeistä myös. Persoja kun olivat.
Päätettiin suoriutua saunaan ja saunarantaan, runon ja sanan tanhuville. Mäyräkoirat lastattiin kottikärryyn. Saunaoltta on oltava riittävästi, muuten tulee nolo olo ja silloin ei pysty saunomaan. 
Ken lempo se nyt oluettomassa saunassa pystyy saunomaan. - hä? Se on teeskentelyä ja suoranaista haihattelua! Tuskin kukaan täyspäinen ainakaan.
No jotkut raivostuttavan raittiit uskovaiset hinttarit ehken, mutta siihen se sitten jääkin.

Saunanlauteilla, paikassa jossa miessakilla ei muita arvomerkkejä ole kuin munat, kaikki ovat tasa-arvoisia puheen suhteen. Ulkoiset arvomerkit on riisuttu pukuhuoneen narikkaan. Saunassa amiraali ja korpraali ovat molemmat vai ihan tuiki tavallisia raaleja, ei sen kummempaa - tuomari ja juomari, kaikki tyynni.

Löylyn henkeä esiin loihtiessa käytettiin runsaasti puheenvuoroja, jopa toinen toisensa päällemeneviä. Puheensorina yltyi lähes mölyäväksi kyltymättömien kulkkujen ammottaessa alvariinsa tyhjinä janosta.
Kun löylyä saatiin lyötyä, ähkittiin. Sitten ähkittiin lisää. Ja kun viimeinenkin kylpijöistä oli ähkinyt, lähdettin porukalla kuistille höyryämään.
Eikä se mikään ole komeampaa kuin mölisevä uroojoukko höyryämässä kesäehtoolla ähkinnän jälkeen saunan kuistilla.
Ja tietysti olvintuoksuisten röyhtäisyjen hunnuttamana.

Laulurastaan lurittelessa huilullaan, mateen vonkaleen käydessä kurkkaamasta pinnasta laiturin kupeessa olisiko mahdollisesti einestä tulossa. Kaiken ympärillä, kuulakas kesäehtoo jatkaa somana olemistaan ihan muutoin vaan.

~~~~~~~~~~~~

Siinä vaiheessa tulee kutakuinkin selväksi kenenkin Visat ja muut osakkeet, BMW:t ja Harleu Taavitsonit ja muu pikkusälä aina purjeveneitä myöten.

Kun omaisuus- ja varallisuuskysymykset on vastattu ja asetettu oikeille jalustoilleen, seuraa huorissa käynnit ja montako kertaa jaksettiin. Sitten oman akan uskollisuuden ja nöyryyden kehuskelu joka huipentuu yhteislauluun tämän juopuneen mölyköörin toimesta. (Naiselleni; Dingo)

Päiden alkaessa nuokahdella, osan ryhtyessä pilkille ja osan jo vahdatessa kalaa haavi auki, nousee eräs pitkän huiskea luinen kuikelo. Niitä hiljaisia joita jokaiseen saunaporukkaan kuuluu ainakin yksi.

Nyt - muun mölinän jo vaimennettua, savupalowiinasta rohkaistuneena päättää tuoda tähän tilaisuuteen myös henkisesti korkeampaa eetosta  ja kultturellista sivistystä kuin mitä olvin ja palowiinan voimalla on saatavissa.

Hän kaivaa saunapussukkaan taittelemansa paperin ja oikoo sen, rykäisee sekä ryhtyy oitis lausumaan:
SUOMi

Sininen ukko ja valkoinen akka oman saunan verannalla.
Joen rannalla. Vasta hävyn päällä, wanha tapa.
Suonikas koura vehkeitä varjoo, sama wanha tapa.
Ryppyinen nahka höyryää kilpaa
kamanan raosta tuprahtelevan höyryn kanssa.
Kuikka huutaa suvannossa akalleen: Älä huuda!

Ukko vanha kähisevä käppyrä, kuin laitimmaiset eväänsä
jo viime viikolla syönyt kuiva koppura.
Viimeistä hengenvetoa vailla hautaan.
Akka paksu, isotissinen, vyöllä kunnon makkara tahi pari.
Rintava, reitevä, persevä. Punakka, tanakka
ja hanakka vieläkin sanomaan. Tyhjästä.

Joku epäili kuusikymmentäneljä vuotta sitten häissä,
että mitä tuostakin mahtaa tulla - ukkokin,
häissään jo päissään kuin tikka,
likka nuori kuin uutispotun kuori

Eikä tullut.
Vain seitsemää potraa, wäkevää veljestä,
toinen toistaan jullinpaa, punaniskoja parhaasta päästä,
akka leveistä lantioistaan maailmaan eläväksi laski.
Ei kumarrelleet homoja eikä pomoja;
ei neekereitä ei ministereitä.
Ei pappia ei herran tappia.

Wanhin kuoli kaatuvan puun alle,
yksi ajoi humalassa siltarumpuun,
yksi hukkui kustessaan,
uskollisesti kalu omassa kädessä.

Yksi on Tukholmassa puliukkona,
Yksi nurkattomassa
ja yksi orjana €uroopan Unionilla.
Nuorin on insinöörinä jossakin hiijessä, ei ole soitellu.
Ei tullut eläjiä yhdestäkään.

Mutta sosiaaliämmä tuli ja sanoi: Väärin kasvatettu!
Ei ollut sitä ennen ikinä käynyt. Tiesi muuten vain.
Ja määräsi kunnalliskotiin. Pakolla veivät.

Nyt ollaan kotona pakomatkalla.
eikä lähdetä takaisin elävinä. Omasta Suomesta!

Murheellinen haulikko rahia vasten nojallaan
tulvii suolaisia kyyneleitä lätäköksi.

~~~~~~~~~~~~

Muutaman wanhemman, vielä järissään olevan miehenraadon poskelle herahtaa kyynelpisara, kaipa se muistelee omia juuriaan ja lähtökohtiaan. Muudan herraskaisen oloinen kaljupää nieleskelee ja kurottaa savuviinalasia.
Nuorimmaisesta päästä ovat jo nuupahtaneet, matkalla autuuteen, juoppojen paratiisiin herätäkseen aamulla Helvetissä janoon ja vaskikellojen soittoon humeetissa.

Ilta päättyy kun kylältä palkattu siivooja Esteri Vainikainen tulee ja raahaa ukot yksinkertaisella näppiotteella solisluiden päältä pukuhuoneen lavitsoille.  Nakkaa porontaljat päälle ja pukkaa oven kiinni.

Tuttu-tuttua, ei ne siitä suutu, hyvillään vain ovat kun Esteri vie syöpäläisiltä suojaan. Tyhjentää vielä tuhkakupit palavista aineksista, kerää pullot jätesäkkiin ja avaa saunan tuuletuksen.

Kääntyy sitten pois ja ottaa mennessään naulakon päältä, sovitusta paikasta, viikatun satasen, nuuhkaisee ja suutelee sitä sekä laittaa poveensa.

Huikkasee hyvät yöt ja se on siinä - kukaan herroista ei tällä kertaa vongannut. Herralauma jää odottelemaan lohennousua Tenojokeen sekä akkojaan jotka tulevat onneksi vasta viikon päästä penikoiden kera.

Elämä on.




Oh-show-tah hoi-ne-ne

........
Sydän täytyy onnesta kun kaupunkimaasturin tuulilasin takaa otetaan silmillä arkunmittoja kun käytän suojatieoikeuttani.

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

KONTiON SYÖTTi


KONTiON SYÖTTi
 
Lapinsirkun pyrähdys maasta - lähes jalan alta,
korkealle taivaanpiiriin suvivirttä livertäin
saa humeetin hujan hajan:
Tänne rakentaisinko itsekkin majan;
tunturin aurinkoiselle lanteelle - kurun reunalle?

Piekanan huuto alempaa pahtailta tuntuu sanovan
että tule, tule, wanha tuttu ukonryötti.
Jotta missäs sinua on pidetty - kontion syötti?
On jo kaivattu, vaikka itsekkin vasta tultu
ja pesäpaikkaa raivattu.

Pohtiakseni ajatusta harkinnan hohtimilla
taiteilen raatoni alas lumiseen kuruun,
haalin risuja syötiksi tulelle ja tuikkaan eloon.

Koukkaan lompolosta tunturipuron raikkautta,
alkuperäistä totuutta,
sitä mitä markkinamiehet ja kaupustelijat nykyisin,
hieman muunnellen, myyvät pullossa.

Tästä temppelistä on rahanvaihtajat
ja kaupustelijat karkoitettu.
Tulen tuoksu, tunturikahvin aistinautinto
saa sulkemaan silmät ja ajatuksen laulamaan.

Ei kuulu kihun kirkuna eikä kapustarinnan piipi,
ei vedä nummea keräkurmitsan siipi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 12. kesäkuuta 2010

KURKOTAN HETTEESTÄ PiVOLLA

 
KURKOTAN HETTEESTÄ PiVOLLA
 
Elävästä tulesta minä itseeni hengen otan;
lämmön tervaksen tuoksuineen muistoissa juoksutan,
yhdessä tuulen kera puhallan uhalla lujaa,
oiustan aihkien välistä kujaan,
pujahdan lompolon ahteelle.
Nöyrryn pöyristyttävän kauneuden edessä.

Vedessä heijastuu koko arktisen kesän kuva:
tunturi peilautuu monipolvisine koivikkoineen.
Loivien kallaiden helmoissa,
purojen reunoilla kurujen tummissa siimeksissä,
kultainen aaltoileva pallomeri.
Sinirinnan soliseva noro hyväilee aistia.

Jängällä hillankukkien lumiharsu,
suopursun tuoksu leijumassa wäkevänä kaiken yllä.
Sinisempi taivaanpiiri kuin koskaan,
valkeiden pörröisten lampaiden lauma lipumassa
joutilaana puolelta toiselle maan ja avaruuden rajalla.

Ympärillä vehreä ävär hämärässä,
kurkotan hetteestä pivolla huulille kosteuden
sovitan korvani jäkälälle,
kuuntelen kiven kasvamista tuoksujen huumaamana.

Pakahduttaa.
Niin on paljon kauniita sanoja jonossa tulossa.
 
Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 11. kesäkuuta 2010

KORVA-, JALKA- JA SUPERSiENiÄ


KORVA-, JALKA- JA SUPERSiENiÄ
 
Kevät ja alkukesä on yltiöpäiden sekä uhkarohkisten herkkusuiden eetoksen täyttämää auvoisen hereää aikaa. Sienivillitys, -himo ja -kiima panee inimisen ryntäilemään pitkin julmasti haavoitettuja maita ynnä mantuja pärevasu toisessa sekä veitsi toisessa kourassa. 
On ensimmäisten itiöemien aika. Korvasienten. 

Ja mikäpäs siinä. Ryöpätään ja ryypätään, ryöpätään ja ryypätään. Kyllä lähtee myrkky pois.

Iniminen elää kasvien tapaan symbioosissa sienten kanssa. Sienten jotka eivät ole sen kummemmin kasveja kuin otuksiakaan. Ovat vain pelkkiä tuiki tavallisia sieniä, fungeja, eukaryootteihin eli aitotumaisiin kuuluva hyvin lajirikas kunta. 

Nämä fungin pahkeiset (osa niistä), kuppaavat inimisestäkin ravintoa ja iniminen kai vaistonvaraisesti lampsii ja hortoilee sitten pitkin metsiä ja viteliköitä (Lannanmaassa hirviökärpästen ahdistelemana), saadakseen sienen ottaman ravinnon takaisin vastavuoroisesti jostakin muusta sienilajista. Tai pikemminkin sienirihmaston ilmoille pukkaamasta itiöemästä.
 
Itiöemä se vasta on soma sana. Niin äidillinen, että heti tulee mieleen tissi. Nooh, vain miehet tietävät ja käsittävät sen.

Sitä eivät vain ihan kaikki jotkut ulkopuoliset hevillä ymmärrä, ei hoksaa, että miksikä sitä inimisen pitää metsissä kykkiä kaiken maailman Naitattien ja Ryypätkääpien ynnä Matsutakien perässä.
 
Että kostoksiko? Kun inimistä itseään kuorruttavat tai sisältä syövät sienet ovat etupäässä epämiellyttäviä, kuten katolla hilluva Hilsesieni, rinnassa säteilevä Savipuoli, tai alakerrassa kaivertava Hiivasieni.
 
Ja varpaissakin, jotka muuten ovat melko vapaat muusta rasituksesta kuin liioittelusta, hiestä ja hiertymistä, ne onnettomat härpäkkeet saavat kärsiä Jalkasienestä.
 
ZIZZOZ! Olipa yksi peijjooni tyystin unehtua! Vatsaan pujahtanut Hiivasieni, ketale jonka häätämiseksi taitaa nykyisin olla ihan kursseja kansan- ja työväestönopistoissa.

Eikä pidä kenkään luulla että sienet tähän loppuisivat edes. Sienihän on maailman suurin bionmassa, osaa sanoa nykyisin jo länsimainenkin tiedemies. Niitä riittää joka lähtöön. 

Joka on esimerkiksi tympääntynyt Kärpässienen suureellisia ihmeitä tekevään vaikutukseen, voi pakata harhautusmielessä rinkkansa ynnä muut retkivermeensä sekä lähtä tunturivaellukselle etsimään selkosille hukatun lakkinsa itse.

"Hay que ser muy limpio, es la sangre de Nuestro Senor Padre Eterno - sieniä syödäksesi sinun on oltava puhdas sillä ne ovat meidän Herramme Ikuisen Isän verta."
(Ricardo Garcia Gonzalez)

Etsivä kyllä löytää ja voi nykyisin kätevästi kuivata ihmeitä tekevät sekä sotkea  lopputuleman vaikka hinajaan ja nauttia matkoista skábman aikaan, no miksei joulun jälkeenkin - Härkäviikoilla.
Lusikoi vain hinajaa käkättimeensä jos tahtoo nähdä valon aiemmin kuin tähtitieteellisen kaavan mukaan se on ilmaantuva.

~~~~~~~~~~~~

Hyvin runsaasti surullisena kansainvälisen markkinatalouden rujosta ontumisesta ja siitä mieleni syvästi pahoittaneena huomasin kuitenkin jostakin läystäkkeestä onnekseni uutisen, jossa kerrottiin että Käkikellomaan tutkijat ovat löytäneet mikroskooppisen pienen sienilajin, joka voi nopeuttaa riisin kasvuvauhdin jopa viisinkertaiseksi. Siis 3 sadosta 15 satoon. 
Hera Isä sentään! Sehän tekee 1,25 satoa/kk.

Näiden sienestäjien mukaan tämä älynväläys voidaan valjastaa kaupalliseen käyttöön muutamassa vuodessa.

Moisesta tiedosta ilahtuneena otin hyppysellisen tahi pari virtuaalista kärpässientä ja jatkoin sekä hurjapäisenä että ennakkoluulottomasti vieläkin pidemmälle. Ajattelin hurmassani että  koska moisen havainnon tekivät mukavuuspankkimaan tutkivat lajitoverit, luonnollisesti kun on kyse kasvuvauhdista, niin mikseipä heidän odottaisi jalostavan kyseistä Glomus-sukuista sientä vielä askelta tahi paria pidemmälle.
 
Mitä sitä nyt riisiin hukkaa hyvää asiaa, inimisiä on jo liikaa muutenkin pallolla. Parempihan se olisi jalostaa sienestä pilleri jolla kiihotetaan talouden kasvuvauhti viisinkertaiseksi. Pääsisimmä pian kaikki valko- ja kalpeanaamat nauttimaan Tavarataivaan onnesta ja auvoisuudesta hopummalla.

Käkikellomaa on jo ennestäänsä tupaten täynnä kaikenmaailman kaikenkarvaisia pillerinpyörittäjiä. Josko niiden ahneus täyttyisi ja tulisi taloudenkiihdytyspillerillä siitään valmiimmaksi.
 
Ei sitä tiedä, mutta kannattaisi kokeilla. Rippeistä nauttisimma sitten koko muu rupusakki, sillä en herkästi luota viikonlopun puoluekokousten ratkaisuihin. Kusessa sitä ollaan vielä maanantainakin veikkaan, mutta jos ja kun moinen pilleri joskus Käkikellomaasta saadaan, se pitäisi heti pakkosyöttää politikonketkuille, jotta ne hopummin saisivat touhuttua hyvinvoinnin, rikkaan mielen ja -kielen myös muille kuin itselleen.
Se on jäpti!

Itse en nauti itiöemistä sillä ne mitkä tukin käkättimestä sisään, tulevat jonkun tovin päästä takaisin samasta reiästä. Ne eivät jostakin kumman syystä löydä luonnollista reikää ulos.
Kokeiltu on. Oli miehisyydestä kyse vaikka itse tiesin sen ilman kokeiluakin.
 
Rouvani taas kerää, perkaa, kuivaa, keittää ja pakastaa ja rakastaa itiöemiä. Matsutaketkin kelpaa ilman kahtapuhetta, eikä pane kampoihin männynherkkutateillekkaan.

Minusta Café Brutal - kuksallinen sitä herkkua, korvaa oiwallisimmankin, aistinautintoja huumaavan itiöemän.



Oh-show-tah hoi-ne-ne

Sieniä syödäksesi sinun on oltava puhdas sillä ne ovat meidän Herramme Ikuisen Isän verta. Tervetuloa Absurdistaniin!

torstai 10. kesäkuuta 2010

moon


PiTKiN AJATONTA VETTÄ


PiTKiN AJATONTA VETTÄ
 
Hitaan kaaren yli lipuu vaitelias kurra.
Yllä saaren,
yksitellen kättelee ja hipaisee - hyväilee ja valaisee,
kaiken kohtaamansa toisen puolen;
varjo jatkaa omaa tolaa.

Se on mestari kuu,
yön valoista suurin ja väkevin - näkevin,
virtuoosi joka rakentaa vedenkalvolla myötäsukaan
lipuvaa hopeista siltaa täältä ikuisuuteen,
alati kertyväin muistojen tykö
ja raollaan olevan tulevan sisään.

Sulassa sovussa leijuvat;
tulevaisuuden haaveet, unelmat,
menneisyyden aaveet - haamujen kera.
Tasainen jatkuva virta pitkin ajatonta vettä.

Valaistun hiljaisuuden keskeyttää
pimeyden sylistä kuuluva kaarneen rääkäisy.

Rannan tuli hyökkää rutikuivan kimppuun,
valaisee kuun synkän puolen.

Lämmöllään ja tuoksullaan se paljastaa
taivaankappaleen valjun kelmeyden
ja elämä valuu luomiinsa uomiinsa.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

AURiNGON TUOKSU


AURiNGON TUOKSU
 
Astun hopeisen pilven halki palkiseen,
kovin kaitaa - monimutkaista, kimuranttia palasta;
ääretön äänetön tyhjyys kahtapuolta,
mutta taiteilen kuu takanani oppaana toppaamassa
jos huojahdan liikaa.
Varjoni osuu polulle jota tallon
ja itseni päälle on astuttava joka askeleella.

Olen astunut jo tovin;
paljaita jalkoja kivistää.
En aio livistää tieltä
vaikka kumma, tumma tunne kalvaa mieltä.
Ikeenä hartioillani suunnaton reppu hyviä ajatuksia.

Ne ne vasta painavat,
toisin kuin pahat joita syntyy kuin sieniä sateella
ja kuolee aina edellistä seuraavan toimesta.
Väsynä viilekkeet salpaavat uusien kumpuamisen.

Ounastelen lounaaseen saakka taakkaani
kun puurran ja uurastan.
Sitten - tuossa tuokiossa, kaiken tuoksinassa,
parahultaisesti muistan auringon tuoksun ihollasi.

Ja polun harjojen varjojen välissä - sulassa sovussa,
istuvat hääpuvussa somassa jonossa
tunturin suloiset kukkaset.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 8. kesäkuuta 2010

KiVi


KiVi
 
Maailman kiirut juoksevat ohitseni kahtapuolta.
Pysähtymättä ne laukkovat;
pää kolmantena jalkana tuhatta ja sataa
kun pysähdyn kuivuneilla poronpaskoilla
kuorrutetun rannion mutkaan
puun - ja avaran rajalla - kiven pyynnöstä.

Pysähtyessään ihastelemaan luonnontöitä
ihminen tunnustaa oman henkisen rumuutensa tolan.
Se on merkki siitä että jalat ovat palanneet
tukevasti maanpinnalle.
Sen Äiti Maan joka wäkevästi tuoksuaan lykkää
taivaalla hohkavan kultaisen kehrän toimesta.

Naurajien ilakoiva, punarinkkainen liuta hurahtaa ohi,
heidän aikansa ei riitä ihailemaan somaa kiveä,
pitämään hetken lomaa tuoksinan tiimassa.

Kiire odottaa maalissa.
On odottanut miljoonia vuosia
ja odottaa vielä toisen mokoman kuni tulee kiire.

Loputtomille hoputtomille hidastelijoille
vaivihkaa hymähdellessään itse huomaamatta elävät
tätä kaaoksen hurlumheitä
jossa jokainen päivä luo syntyessään uuden ongelman
joka ratkaistaan luomalla uusi ongelma.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 7. kesäkuuta 2010

KANAVOiTUA HOiTOA


KANAVOiTUA HOiTOA

Matka alkoi kovin ikävästi, Kirite putosi kanavaan. Matka päättyi ikävästi,  Kirite putosi uudelleen kanavaan ja jäi sinne mököttämään. Minkä sille iniminen luonnolleen voi. Kun putoaa on noustava jos on tarve, mutta saa  toki olla pohjallakin jos vain itse tahtoo.

Kanavan kaivajaa ei tiedetty enää. Hiljainen tieto oli hautautunut television tötteröistä tulvivaan hapatukseen ja humpuukiin sekä postiluukuista ja -laatikoista tulvivaan kulutussaastaan. Lienee se ollut joku paikallinen sinnikko joka jostakin perinjuurin kummallisesta- tahi erikoisesta syystä oli saanut kanavoitua herra- ja ketkuvihansa kanavatöihin.
Ensin alkuun ilman lapiota, se kylällä vielä haileena muistina tiedettiin. 

Sellainen tieto yhä siis kuitenkin liikkui inimisten humeeteissa jos sitä joku tyhjänpäivänen, joutilas tyristi sattui tyhmyyksissään tai muuten uteliaisuuttaan yksioikoisuudessaan kyselemään. Kenellään ei ollut sen tarkempaa tietoa ja yksityiskohtia asiasta.
Näin vain oli. Näin oli aina ollut. Jo pitkiä aikoja.

Niitä kanavatöitä oli vieläkin jossakin koulun ullakolla pölyttymässä ja laskostettuna. On hyvä ja menee vaan itse sinne etsimään ja penkomaan. Koulu on suljettu koululautakunnan toimesta jo aikaa sitten, mutta penikat paiskoivat akkunat kivenmurikoilla tuhannen pillunpäreiksi joten se siitä lukitsemisesta. 

Nyt siellä entisessä opinahjossa ja sivistyksen kehdossa juodaan keskikaljaa, kustaan nurkkiin ja kärvennetään sytkärillä hirsiä.
Saattavat naidakkin, parhaat, ne joille on kurssi pidetty jo varhain - siellä internetissä. Napapaitaisia, lyhythameisia hepsankeikkoja siellä on nähty, sitä sakkolihaa ynnä kaljupäisiä pojan murikoita lökäpöksyissä ja vitjoilla käämittynä.
 
Siellä on ullakolla niitä kanavatöitä. Saattaa olla yhä. Menee vaan sinne. Porstuasta ensin rappuset yläkerran luokkaan ja sitten sen takaa komerosta ullakolle. Varoo ettei kumauta päätä orteen. Niistä oli joskus näyttelykin ja Kotiliedessä juttu.

Siinä kaikki mitä tietoon sai kerättyä. Ei sen kummempa tarvinnutkaan, kanavan takia kun tänne ei varsinaisesti tultu, mutta kun se Kirite.

Että oli se sitten kanavoija vain yhtenä aamuna herännyt hereään kesään, ottanut pankolta kohveeta, hipsutellut syylingeissä pirtinlattian yli paljain persuin akkunalle ja katsellut aikansa siitä.
Hörppäillyt oli puhumatta kellenniin mitään. Pujottanut pivostaan toisenkin imeläkiven huulentötteröön ja maistanut motista kunnes oli tyhjää korahtanut.

Siltä tieltään se oli lyönyt motin pöytään, kiskonut raapat jalkaan ja vyöttänyt itsensä. Harpponut suin päin tavaraliiteriin, tempaissut sieltä pistolapon sekä marssinut pitkän niemen tyvelle.
Viisimetriä vesirajasta tyveä kohti, siihen oli asettanut lapion terän, pannut kumiterän niskaan ja painaltanut. Murtanut ja nostanut ähkäisten ensimmäisen sekä kironnut kuin tuhat turkkilaista. Siinä tuoksinassa.
Siitä se alkoi. Jälkeä rupesi tulemaan silmissä.

Wanha emäntä oli pysähtynyt rantteelle, nähnyt yläruumiinsa paljastaneen aikuisen miehen - poikansa, huhkimassa niemen tyvellä lapio kourassa. Tunnisti ja teki ristinmerkin kahteen - ei kun kolmeen kertaan ja läksi sitten juoksujalkaa pirtille päin. 

Nousi kahdella harpalla portaat, sujahti porstuan ohi, vaikka ruokakonttorin ovenraosta tuoksui vastapaistettu tuore rukiinen. Avasi pirtin oven ja raotti leukojaan kuin sanoakseen jotakin, mutta sulkikin ne kiiruusti loksauttaen ja pysähtyi kamanalle.

Tuvan väki oli kaikki akkunoissa, pentulauma, miniä ja sen äiti. Seurasivat mitä niemen tyvellä tapahtui. Paapo seurasi päästävedettävän lootasta korkealta pielukselta - latasi kippuraansa sikarinleikkeellä massista. Hiljaista oli, minkä nyt piisivalkea sattumoisin pakkui, mutta muuten kyllä.

Miniä kääntyy hitaasti rystysiään puristaen anoppiinsa päin vetisin silmin kun hoksaa tulijan keskittymiseltään. Kermatursuinen pullakka poika kädestä pitäen mukana nokkaansa tonkien.
Kyyneleet valuvat vuolaina niin että esiliinan päärme on kastunut märäksi. Ääni onnesta särähtäen sanoo:
"Se on parantunut. Herra Jumala - se on parantanut."

Anoppi avaa sylinsä ja ottaa vastaan miniänsä, painaa tämän pään hartiaansa vasten. Sulkee silmänsä pidättäen kyyneleitään ja lukee ajatuksissaan kiitosloitsun Raunille.




Oh-show-tah hoi-ne-ne

........
Ihminen on päässyt kuuhun mutta ei lähimmäisen sieluun.

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

VÄHÄPÄTÖiSiÄ ASiOiTA


VÄHÄPÄTÖiSiÄ ASiOiTA
 
Kalvakka valkko mulkoilee välinpitämättömänä
kun astun ulos porstuasta.
Parin viikon vanha miessi hamuaa sinnikkäästi tissiä
ja kun löytää, paneutuu siihen.

Vilpoisa luoteinen karistaa wiimeisetkin unihiekat.
Sulan puolella on keli;
postimerkin kokoisia lumihiutaleita tanssii
tuulenpuuskien kieputtelemana
taivaanrannan orastavaa kultaista juovaa vasten.

Pujahdan tuvan nurkalta sammaleiselle palakselle
ja astun kuolpunan tuoksuvaan syliin,
tuulen kohina rauhoittuu suhinaksi
kun miljardien neulasmassasta jokainen ottaa osansa.

Oksien lomista pilkistävät huomenen ensisäteet
saavat jalat mutkittelemaan,
kulkemaan puiden varjojen suomassa huomassa.

Ranta-ahtee on samalla paikalla mihin se ehtoolla jäi,
tervalta tuoksahtava vene, verkkopalju, airot ja mela.
Kaikki lukitsemattomina paikoillaan.

Virin rypistämä veden kalvo elää henkäysten mukaan.
Pieniä vähäpätöisiä asioita pienessä maailmassa.
Kaikki tyynni.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 5. kesäkuuta 2010

GEASSEMÁNNU


GEASSEMÁNNU
 
Heleän lahea ilta,
kaukaisuuteen ulottuva auringonsilta.
Korvia hivelevä, sointuisa klaneetti rastaalla
keskellä yötöntä yötä.
Taivaanpiirissä kajastaa Onnenmaan tumma siluetti.

Aika on istahtanut - mitään ei tapahdu pysähdyksissä,
maailma kaadu, valuutta kellu, korot nouse ei laske.

Jos on näkijä,
sielujen tasainen vyöryvä vuo käy veden yli
esi-isien maiden suuntaan.
Nousee kultaisen kurran houkuttelevalle säteelle
ja jättää näkymättömän viirun ilmentämään elämää.

Muiston josta jälkipolvet laulavat unikuvissaan
omissa hämärissä tuvissa - kesän ensimmäisellä hetkellä,
silloin kun aika on vielä vähän
ja paljon tulevaa jäljellä.

Kysyjälle.
Ettäkö vaihtaa pitäisi - lähtä Satumaasta kokonaan pois.
tästä hiljaisuuden kuvastimen ääreltä
katsomaan kuinka ihmismielen synkät pilvet vaeltavat
nuutuneina sieluina apaattisissa betonilokerikoissa.

Lupasin vastata.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 4. kesäkuuta 2010

KREiKKALAiNEN SiKALENTSU


KREiKKALAiNEN SiKALENTSU

"Kaik män eikä piisantkaa": epäilee ja tietää sanoa ekonoomi Rukmanni Reikan saamasta vipistä.
Nuin ikään kirjoittaa Elena Galapagos-Saari Kreikkalais-Katolilais Uutisissa.

Viime aikaisten uutisten mukaan näyttää nyt vakavasti siltä että kreikkalainen sikalentsu on sittenkin tartuttanut ainakin juutalaiset vallanpitäjät. Vaikkakin Juudaan heimon rupusakki kyllä vaikuttaisi sittenkin olevan immuuni em. sikailulle. 
Ei ole siis mikään ihme jos arabit karttavat yhteistyötä sotimisen asioissa, näillä epeleillähän kun on nimenomaan hyvin runsas kammotus sikoja kohtaan.

Se on aika outoa loppujen lopuksi - tai ei ole, jos ajattelee millaisella kirjasivistyksellä arabiväestön kovaosaisinta rupusakkia on siunattu pääosin. Tarinoilla ja pappismiesten opetuksilla enimmäkseen. Kuulopuheilla siis etu- ja takapäässä. Itsetarkoitusten kieroilla taka-ajatuksilla.

Suomalais-ugrilainen tuulitakkinen akan jurrikka tahi lökäpöksy miehen köntys ei sen sijaan ole moksiskaan minkäänlaisista sikailusta, sietää hyvin kaikki omien politikkojen sikailut, rahanjaot ja omiin taskuihin kähminnät. 

Ei ne nouse barrikaadeille, akan jurrikat tahi miehen köntykset vaikka omaan suuhun kustaisiin ruokapöydällä seisoen. 
Päinvastoin - kaiken huipuksi mättävät kesät grillijuhlilta toiselle kiertäessään arvaamattommat määrät sikaa käkättimiinsä ja toisen mokoman sitten joulun tienoilla, aloitaen loka-marraskuun vaihteen pikkusikailu-jouluista. Eivätkä itke eikä älise.
 
Ainoa joka itkee, on possujensa kera lopetettavaksi merkitty imisä jota omat lapset - possukaiset lohduttavat: "Äiti-äiti - älä itke, pian tulee joulu!"

~~~~~~~~~~~~

THL:n sakki punastelee myös, ei sikojen takia tai tavallaan kyllä, mutta etupäässä sammakoiden. Aivan. Kyllä vaan. Sammakoiden joita tuli päästeltyä Juudas Iskariot-rahaston
tutkimusrahoituksen hopearahojen vastapalvelukseksi.
 
THL:n sakki punastellenee suoraan sanoen nyt vitutuksesta kun tuli päästettyä pahimman sikalentsukiiman aikana sellaiset madon luvut, että kihelmöittää vieläkin.
Paras myrrysmies ja lääke- ja lentsutieteen ammattilainen kun ehätti lääketehtaan maksuja vastaan kertomaan pölhösakille että reilut 6000 raatoa tulee sikalentsu vaatimaan ellei tappajavirusta rokoteta aisoihin.
Nyt jälkipeli ympäri maailmaa vilaistuna näyttää ja kertoo  että kyseessä ei ollut hyväntahtoisen idiootin ymmärtämättömyydessään tekemä munaus.
 
No siitä tavoitteesta nyt sitten jäätiin viimeisten tutkimusten mukaan uupumaan noin 5950 raadolla. Sitä paitsi lähes kaikilla tautiin menehtyneillä oli  jo ennestään jokin vakavalle taudille altistava perussairaus.
Sillä siisti. Hulppeat rahat sai kuitenkin lääketehdas kupattua osakkeenomistajilleen näyttävästi sponsoroimastaan vouhotuksesta. Jännityksellä on odotettava seuraavaa elukkaa.
 
Suosittelen että keksittäisiin koiru-, tai kissilentsu - mahdollisesti jopa yhdistelmä. Se olisi vielä tuottoisampaa koska siitä viiteryhmästä ja -sakista jouduttaisiin rokotuttamaan kaikki ne keskenään YYA:ssa asustelevat kaksi- ja nelijalkaiset.

Hyväntahtoisesti edesmenneen syksyn ja talven sikalentsurokote-fiaskoa voi verrata hyvinkin erään taannoisen Himp- & hompputavaran myyntiketjun mainioihin korvasienilaseihin.
Noita edellä mainittuja korvasienilaseja kun myytiin toimimis-takuulla.
(Jos sieniä löytyy - toimivat, jos ei - metsässä ei ole sieniä)

Sikalentsurokote toimii vastaavalla takuulla. Jos pöpö ujuttautuu henkikoneistoon se nistitetään, jos ei ujuttaudu - ollaan kuitenkin valppaina ja valmiina pöpöläisen nirrin poisottoon.
Asiasta kolmanteen. Nythän muuten on Lannanmaassa parast'aikaa aktuelli aika "korvisten" suhteen juuri parahultaisesti.

~~~~~~~~~~~~

Muuta uuttapa ei tämä viikko sitten tuonutkaan. Kepulirakennelma huojuu. Eeskahtaalle, kukaan ei osaa sanoa kulle puolen kaatua rojahtaa.
Se on kuitenkin varmaa, että jos kaatuu, niin jopa aukeaa muitakin "Syväkurkkuja" kuin mitä Kokomusta ja Urpilalaiset piilottelevat riveissään. Rupusakilla tulee olemaan hauskaa.

Toivottavasti Kepulien syväkurkut laulavat vasta kun sota äänestäjistä todenteolla käynnistyy. Kun vilja ja riista, marjat ja muut on saatu talteen ja kekrijuhla on saatu juhlittua ja aletaan virkoontua ja nousta joulun ilonjuhlan valmisteluihin.

Niin - ja mitä €uroon tulee, ruåtsilaisista 61 prosenttia vastusti ja vain 25% puolsi euroon liittymistä. (Dagens Industri 3.6. 2010).
Hulluja nuo ruåtsit - eivät hyvän päälle ymmärrä!

Syyskuussa alan itse henkilökohtaisesti kasaamaan ylivuotisia halottuja koivupuita savusaunaa varten ja lämmitän sen heti kun hämäränhenkien välienselvittely alkaa. Saatanpa varata korttelin tahi pari savupaloviinaa tutuilleni.

Päätän lähetykseni tähän. Obladii obladaa.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

Joka nyt pitää silmälappuja, tietäköön että samaan varustukseen kuuluu vielä suitset ja ruoska. Tervetuloa Absurdistaniin!

torstai 3. kesäkuuta 2010

silkkaa jazzia


SiLKKAA JAZZiA


SiLKKAA JAZZiA
 
Lojun levinneenä pitkin virran penkkaa.
Ihastellen huojuvia kuusia kuuntelen bluusia.

Joku suuruus - jossain tuota tuonnenpana;
harjoittelee Säkkijärven jenkkaa.
On päivä vapaa ruumiin töistä,
nautin joutessani öittömistä öistä.

Henkäys hiljan hiljaa leyhyttelee versoavaa viljaa
piirtää virin pirin pintaan - hivelevi rintaa.

Äkin - lailla orren,
puuska taittaa hennon korren
kesken jenkan orastavan poljennon.
Ja varren vennon viskaa ilmaan;
se kesken lennon tekee kaarron rennon veteen,
silmieni eteen.

Harmistun ja sitä surren, hampaat yhteen purren
nousen jousen lailla - lykkään purren liukuun,
astun venhon syliin, nostan mastoon ehon tenhon,
annan tuulen myötätuuleen viedä.

Surumielen korresta ma tällä kannan
hyvästelen rannan, pengon massia.
 

Ongin piipunrassilla passia,
on elo silkkaa jazzia.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

KURMEE ON HAiHTUNUT


KURMEE ON HAiHTUNUT
 
Auringon säteen ilkikurinen kutitus illan varjossa,
uumoileva aavistus aivastuksesta;
tomuhiukkasten kepeä tanssi liepeen valoraossa.

Savuhaikusen leijaileva, viipyilevä kiemurtelu
kohti kodan lakeista osaamatta päättää
mennäkkö vai eikö mennä.

Enää puuttuu että Tanskanmaalla olisi taas mätää
ja raitis ulkoilma ei haiulleni kelpaisi,
vaan se palaisi räppänän kautta synnyinsijoilleen;
valuttuaan ensin kangasta myöten
oikealle laiskuuden tasolle.

Sitä tapahtuu kun ilma on seisomisesta liian raskas,
matalapaine jyskyttää ohimoita;
on tunne että sataa vaikkei sadakkaan.
Muuten vain märkä ja kostea selkäpii.

Niin - maailma on tällä mallillaan
porisevan lihakeiton tuoksun hiipiessä nokkaan
liekkien nuoleskelemasta padasta.

Eikä mitään ole tehtävissä,
vain aromikasta niestaa, syötävää leivän ja voin kera.
Kurmee on haihtunut parempiin pöytiin
valkoiset liinat mukanaan.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 1. kesäkuuta 2010

KURKKU POiKKi


KURKKU POiKKi
 
Aamuviileen haihtuessa yhteen hiileen puhallan,
loihdin liekin esiin - heräämistä kiitän,
sille ristikolle tervaksista taidokkaasti säipät liitän.

Sallin savuntuprahduksen jäädä nokkaan
herättämään nälän vietin.
Nostan tulen nieltäväksi rispaantuneen sälän.

Lisää kalikoita aatoksissain syötän,
niitä nuolee, kahmii, ritisee ja ahmii,
se on tulen työtä - muuten kuolee.

Kiskon päätä syvemmälle myssyyn,
päivän aatoksia samaan syssyyn mietin;
tänään uuden kirveen hukkaan menneen tilaan ostan.
Moisen harmituksen puita pilkkomalla sitten kostan;
korvaan hakkaamalla kuutioisen halkopinon.

Mut' sitä ennen - päähän jäänyt wanha sääntö;
otan mustan kanan, askeleita jonkun,
kaappaan rannan vettä, nuotiolle kannan.
Nostan nokkaan kepin, lisään puita,
samalla jo mietin - haihatuksii muita.

Vatsa hankaa selkärankaa - tivaa onko kurkku poikki;
täällä ei oo enää kivaa, ruokaa saisi tulla.
Pistä aluks' tuleen vaikka vehnäspulla.


Oh-show-tah hoi-ne-ne