lauantai 20. maaliskuuta 2010

JUOMUSTUS


JUOMUSTUS

Ranttee muuttuu hullunmyllyksi.
Koirueläinotukset laukkaavat houkkina ympäri pihaa,
haukkuvat innoissaan kaikkea - liikkumatontakin;
jämerää keloista seitaa hupsut koittavat voittaa.

Ei ne ketään vihaa, oottoa ehken
ja siksi sättivät äijänkäppyrää,
joka siljon poikki, koiruja pilkaten, nilkaten liikkuu,
aitan uluilta verkkoja kiikkuu.

Tavaraa lastaa juomusreissua vastaan,
rekeen päätyvät tuura ja kaira,
sohjokauha ja lankahara, lapio  - jostakin lemmosta,
vetonarurulla.
Peräyttää pailakan eteen.

Räntää häpsii, kasvoille räpsii, matkaan silti,
intoa piisaa - haluttaa tuoretta siikaa.

Kohta jo selällä jäätä hakkaa, hikoo ohta,
panee kaikkensa likoon, murskaa sivuun lapiolla lappaa.

Vesi räiskyy, avanto urkenee,
juomusta kiskoo, sohjoa välillä syrjään viskoo.

Hopeinen kylki verkosta kiiltää, rinnassa viiltää,
jännitys laukee, silmissä enää katse raukee.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 19. maaliskuuta 2010

MAALARi


MAALARi

Tungin käden helman alle, pakkasta kaksikymmentäkahdeksan (28) ja pilkku neljä.  Minusta  se oli oiwallisen kelpo tulos näissä olosuhteissa, mutta sangen tavallinen sikälikin, ottaen huomioon ajankohdan. 

Virittelin tulen ja nostin valurautaisen pannun liekkien nuoleskeltavaksi. Pekonia piti sulatella puolisen tuntia ennen kuin se alkoi kipristelemään ja levittämään huumaavaa tuoksua kotaan.  Otin ja söin sivistyneesti pannulta.

Vaihdoin mustan kanan  punaiseksi äityneille munille pannun sijaan ja pysähdyin somaksi toviksi mittaamaan aikaa.
Elämä on niin kovin ankaraa täällä meidän perällä. Ei tosin enää niin waarallista kun lihan- ja eläinrasvan syönti on taas siunattua. Syötyhän sitä on toki siunaamattomanakin, jo ennen aikaa.

Siitä huolimatta en aio nyt alkaa suimimaan hallitusta, vaikka satunnainen lukija niin saattaisi ehken luulla. Sitä paitsi minun hallitukseni on alvariinsa sama, olipa siinä mitkä puolueet tahansa, aina se on haukkunsa väärti, mutta ei tällä erää, ei tässä aamussa.

~~~~~~~~~~~~

Ryystin tyystin tyhjäksi kuksan juuri kohvesta ja ajattelen avata varhaisaamun nyt vuorostaan hallituksen isäntiä kouhottelemalla, koin jo rusottaessa tuolla maanpiirillä. 
Kyllä meissä rupusakkilaisistakin  omat syynsä löytää jos vain ite haluaa ne nähdä.

Luulen että nahjusmaiseen käyttäytymiseen isännän roolissa ovat hyvin suurena syynä luonnollisen tyhmyyden ja itsekeskeisyyden lisäksi E-lisäaineellinen ravinto ja kraanavesi.
Eihän tätä saamattomuutta ja välinpitämättömyyttä heimon yhteisiin asioihin voi muuten käsittää. Nuo kaksi viimeksi mainittua asiaa ovat tulleet väestön enemmistön elimistöön viimeisimpinä suurina volyymeinä. 

Lähes kaikkien taajamien asukkaat ovat kraanaveden, siis teollisesti puhdistetun, EI luonnonveden, nauttijoita ja valtaosa rupusakista nauttii väkitukuttain E-lisäainepitoista ravintoa likipitäin päivittäin.

Valmisruuissa syötetään  rupusakille roppakaupalla:
- arominvahventeita, emulgointiaineita, happoja, 
- hapettumisenestoaineita, happamuuden säätöaineita, 
- hyytelöimisaineita, jauhonparanteita,  kiinteyttämisaineita, 
- kompleksinmuodostajia, kantaja-aineita, kosteudensäilyttäjiä,
- makeutusaineita, muunnettuja tärkkelyksiä, nostatusaineita, 
- paakkuuntumisen estoaineita, pintakäsittelyaineita, 
- sakeuttamisaineita, stabilointiaineita, sulateaineita, 
- säilöntäaineita, täyteaineita, vaahdonestoaineita, 
- vaahdotusaineita ja väriaineita. 

Hyvä on - myönnetään, myönnetään, tokihan sekaan on saattanut jossakin vaiheessa hupsahtaa myös ihan sitä ehtaa ihtiään, originaaliakin. Sitä mitä purkin, purnukan tai pakkauksen kyljessä väitetään olevan.

~~~~~~~~~~~~

Humettiini palautuu tuittupäinen serkunserkkuni - serkkuni Irnissä (Kuusamo), joka on ollut iän kaiken sitä mieltä että iniminen ei teollisesti valmistettuja eineitä kaipaa. Pikemmin niistä on hänen mukaansa vain haittaa ja ne vaikuttavat prosessoinnin ja kemikaalien takia täyspäiseenkin inimiseen haitallisesti -  lamaannuttavat tahtotilaa.  Vaikuttavat aina persoonallisuuden muutoksiin saakka.
Ja samaa mieltä se on aina ollut tekovedestä. Kemikaalivesi on siitä myrkkyä, ei se suostu sitä edes maistamaan.

Jotenkin kun tässä on tuota taivaanrantaa jo ehtinyt maalailemaan sen verran reilun kotvasen, niin jopahan on itsellekkin alkanut asiat kyseenalaistumaan. 

On alkanut tuntumaan että Irnin serkun pähkäilyissä on tolkkua, etenkin kun sivusta seuraa tyynenä inimisten edesottamuksia.
Väkitukun sain niistä ruksattua paperinkulmaan jo edesmenneellä kesällä kun olin ehättänyt maalausurakassani voitonpuolelle, eli vajaan vaaksan päähän taivaanpiirin oikeasta reunasta. 

Koko kesähän siihen toki meni, mutta kun se on niin  tarkkaa hommaa, niin tarkkaa,  kaikki tyynni. Hyvä että hät'hätää edes joltisestikin ennätin maalata sen. Tulevana kesänä on taas aloitettava kaikki alusta.

~~~~~~~~~~~~

Jäljet johtavat sylttytehtaalle, tässä eines-jutskassa. Ensin on saatu telkkarissa nokkaansa visusti kiinniliimattuna pitävä väki mainoshöpötyksillä haaveilemaan paremmasta, juhlavammasta, ylevämmästä ruoasta kuin kotiruoka. Sitten on perään mätkitty adjektiiveja, helppo, vaivaton, nopea, sukkela jne. jne.

Ensinnäkin nuo kehut ovat saaneet yksinkertaisen ja heikoissa kantimissan hölskyvän humeettiveen liikkumaan eeskahtaalle niin että asian varsinainen ydin; valmisruoan mukana myytävän roskan kotiin raijaaminen ja siitä maksamisen kunnalliselle jäteyhtiölle, piiloveron kerääjälle jää kokonaan huomiotta.

Toisaalta valmiseineisiin ryhtymällä rupusakki on pakkonainut itsensä kiinni maksuihin joista vain kuolema erottaa.

Lyhyt valaiseminen esimerkin omaisesti:
Jos 5000 inimistä kunnassa vähentää (säästää) jätteen tuottoa radikaalisti, seurauksena on jätemaksun korotus.
Samoin käy tietty myös veden- ja sähönkulutuksen suhteen.

Jos sama sakki lisää roimasti noiden em. kulutusta jätteenkäsittelyn tai energian hinta nousee asiaan liittyvien investointien takia.

Jos sama 5000 sakki pitää kulutuksen normaalina, astuu hintoja nostamaan jostakin mustasta raamatusta esiin kaivettu uskontunnustus liikevaihdon- ja tuoton jatkuvan kasvun pakosta.

Kerran tähän tervaan astuttuaan rupusakkilainen on tullut tiensä päähän. Tekipä kulutuksensa suhteen sitä taikka tätä, aina siitä joutuu maksumieheksi kun on kerran silmukkaan päänsä tukkinut.

Eikä kannata unohtaa, eikä syrjemmälle jättää, kaikesta epänormaalista, suorastaan luonnottomasta kemikalisoitumisesta aiheutuvia mitä kummallisimpia oireita ja vaivoja.

~~~~~~~~~~~~

Voi hyvin sanoa että me ns. isännät olemme astuneet renkien virittämään vipuun, astuneet Styx-virran lautalle, matkalle Manalan  hiilenkatkuisiin syövereihin, pätsiin josta ei ole paluuta. 
Kharonin aseman itselleen omavaltaisesti kaapanneet ja omineet rengit eivät otettaan hevillä löysää, sillä nämä ketkut ovat monopolisoineet myös väkivaltakoneiston jonka turvin vain jakelevat määräyksiä ja velvoitteita, veroja ja maksuja toisensa perään.

Ja rupusakki kulkee ja vaeltaa peräkanaa, nyreänä, mölisevänä homogeenisena laumana vailla järjen kipenettäkään, pelkkänä höykäsen pölähdyksenä tällä haavaa.
Ilman että edes yksi valistunut kohottaisi päätä muita ylemmäksi ja sanoisi:
- Vedetään nyt! 
Johon toinen: 
- Yhtäköyttäkö? 
Ja taas toinen:
- Yhtäköyttä!
Ja vielä  toinen:
- Heitätkö kiven?
Johon määrätietoisesti:
- Heitän.

Itse pesin käteni viime tipassa, yhdennellätoista hetkellä ja repäisin esiripun. Se tuntui hyvältä. Päätän itse mitä suuhuni laitan.
Lisäksi kierrän kaukaa kaikki KEVYT-tuoteet ja terveyshyllyköt. Warmuuden vuoksi.

Tunturin kallaassa, porontaljalla ketkottaessani, taivaanrantaa maalatessani, palautan usein wanhan mestarin wiisaat sanat:
"Ei kuolemaa tarvitse pelätä vaikkei sitä nyt ensimmäisenä toivokkaan atimaan."




Oh-show-tah hoi-ne-ne

Joka pitää silmälappuja, tietäköön että samaan varustukseen kuuluu vielä suitset ja ruoska. (Lec)

torstai 18. maaliskuuta 2010

asetelma 2.


POHJANTÄHDEN ALLA


POHJANTÄHDEN ALLA

Alussa oli pitkän pitkä, kaiken eeskäypä yö,
liki kolmen kuun mittainen pakkasjakso
ja runsasluminen keskitalvi.

Tuli kevätpäivän tasaus,
päivä ehätti yön kiinni - oli tuokion tasavertainen,
mutta jo seuraava päivä hitusen eilistä pitempi.
Elämä jatkoi näin valoon päin.

Alkoivat yöpakkaset, sevät, tippaavat räystäät.
Päivällä aurinko syleili lapsiaan.
Lumet haihtuivat taivaan tuuliin,
ensisateet täyttivät ritvaoksat hiirenkorvilla;
kulottunut nurmi sai värinsä.

Tuli kesä ja yötön yö - senhän nyt kaikki tietää.

Kesän lopulla hämärä alkoi kaatumaan päälle,
luonto kuihtui, laihtui, luovutti, ruskan värit juovutti,
kuni syysmyrskyt riipivät kaiken paljaaksi.
Räntäsateet muuttivat maan mustanlumen talveksi.

Eräänä päivänä, juovlamánnun alussa,
aurinko laski eikä enää noussut.
Alkoi pitkän pitkä, kaiken eeskäypä yö.

Ja tätä on jatkunut jo vuosimiljoonien ajan.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

EPUU


EPUU

Ensimmäiset räystäät tippuivat eilen ryminällä,
kuin vettä valaen,
vaikka ruskan jälkeen - muistaakseni viime syksynä,
ne oli puhdistettu lehdistä, tarkistettu kiinnitykset
ja ruuvattu sieltä mistä oli tarvis.

Tiesin sen siitä kun sain tipan otsalleni.
Pärskähti hävytön silmilleni,
kasaantui poskipäillä uudelleen pisaroiksi
ja valui nokan vartta kahtapuolta,
huulten yli pomppien lean kärkeen.
Suunnitteli kai vielä hyppäävänsä varpailleni.
Pyyhkäsin sen kämmenselällä tiehensä.

Samassa kuulin tirpusen viserrystä,
kuulosti tulevan jostakin pöheiköstä.

Käännähdin katsomaan osuen suoraan aurinkoon,
aivastin ja koko maailma hajosi tuhannen sirpaleiksi.
Kun sain sirut raivattua, taivas oli jo tummunut,
ensimmäisiä raskaita siukaleita - tiskirätin kokoisia,
valui sevälle.

Poissa olivat tirpuset, vaiennut vitskutus.
Onean kolea Jäämeren tuuli koputti olkaani
ja pyysi päästä sisään kaula-aukosta.
Ilmaisin epuuni sille.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 16. maaliskuuta 2010

POHJANPALO


POHJANPALO

On heräävä keväinen pakkasyö.
Se tahtia tehtävään lyö,
vilulla varistaa, korvia aristaa.

Hahtoa oksilta karistaa - haamun olematon lehahdus;
kun pidän vahtia
ja yritän kuulla pitääkö ne ääntä - kuovkasat.

Äkin havahdun,
kiinnitän heti huomion nastalla taivaankanteen.
Ne ovat vihdoin siellä, neljän tuulen tiellä,
mystiset, oudot, kiehtovat valot - pohjanpalot.

Tumman tähtitaivaan yllä liehuu hohtava tulivyö;
levoton taivaanvalkia.
Heiluu ja huojuu, sinne tänne kiehuu
taivaanpiirin myötä riehuu.
Pohjattomaan alas, äärettömään ylös.

Laukkaavat revot pitkin linnunradan selkää,
huiskivat hännillään niin että kipenet sinkoovat
Kieppuvat ja riekkuvat kuni aamunkoissa vasta,
tyyntyvät ja asettuvat.

Löytävät tunturin povesta pesän - muuntuvat ketuiksi,
juoksevat kinokseen hopeisen helminauhan;
nappaavat riekon, aloittavat illalla uuden kiekon.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 15. maaliskuuta 2010

yö


RUUBEN SYKKYLÄiNEN


RUUBEN SYKKYLÄiNEN

Muudan armoitettu keksijä, Ruuben Sykkyläinen on sitten kiehtova persoona. Elelee jossakin Hammastunturin kairassa, jumalan selän takaa vielä joltinenkin matka länteen tai itään päin.
Kuttura se lienee lähinnä niitä maita ja seutuja joissa Ruuben liikuskelee kun lähtee sivistyksessä käymään.

Tapasin tämän mainion inehmon sattumalta Lemmenjoen Njurgalahdella, erään taannoisen kuvausmatkan  tiimoilta, kun en kesäkuumalla viitsinyt kynsitulia laittaa yhden kuksallisen takia, vaan ajoin Ahkun tuvalle kahvittelemaan.

Joen nimi muuten tulee saamen kielen sanasta Leammijohka, joka tarkoittaa lämmintä jokea. Joella on hyvin todennäköisesti ympäristöään lämpimämpi paikallisilmasto ja siksi siitä olinkin niin kiinnostunut, siis kuvausten suhteen. Ja siksipä kai se on alkuperäisten nimenantajienkien huomion kiinnittänyt.

Ostin motin kahvia ja siirryin ulos varjonpuolelle kahvittelemaan. Jonkun ajan kuluttua rantteelle astui pieni kuivakka käppänä. Muki kourassa hänelläkin. Piirteistä päätellen lantalainen kuten minäkin, mutta iho oli paahtunut tummaksi ahavan hiomille ryppyisille kasvoille.

Metsien mies - päättelin heti kun silmäilin vaatekertaa - ammattilaisen varustus. Avasin keskustelun tiedustelemalla kautta rantain tekemisiä ja puuhasteluja koska häntä näytti kovasti kiinnostavan kaulassani riekkuva "kanuuna".
Vaihdoimme sanan tai pari substanssista.

Kun sitten tiedustelin oliko hän kullankaivaja, hän nyrpisti nokkaansa ja kirahti että ei missään tapauksessa hän suostu maata kyntämään kontiaisten lailla.  Pikemminkin voisin sanoa häntä keksijäksi, jos tuntuu että on tarve joksikin sanoa. Ja Ruuben Sykkyläinen on äidin antama nimi.

Nyökkäsin ja urahdin jotain, kysyin sitten halusiko hän katsoa kameraa. Kun nyökkäsi, päästin kameran kaulasta ja ojensin tarkasteltavaksi.
 
Tarinointi alkoi lähes välittömästi. Kertoi olevansa jostakin muualta tullut aikoinaan. Lähteneensä jonkun  yhteensattuman takia - ei eritellyt, katselemaan ilmavampia, väljempiä vesiä. 
Rikollinen ei sanonut olevansa, eikä  ruokkojakaan paossa. Mutta muuten. Oli vain alkanut vituttaa yleinen häslinki. Eleli nyt perinnön turvin hiljaista ja hidasta elämää luonnon hoivissa.

Kaiken oli joutunut opettelemaan aivan alkutekijöistä, asumisen, liikkumisen, ruoanteon - kaiken mitä elämiseen tulee, aina vaatehuoltoa ja polttopuita myöten. Metsästyksen ja kalastuksen luonnon merkkeineen.

Sanoi: "Viidessä vuodessa sitä oppii elämään inimisten tapaan, omavaraisesti, ilman että täytyy koko ajan ostaa tai lainata jotakin. Ja kun on oppinut, jää aikaa puuhata muuta, kuten esimerkiksi ajattelun työtä.

Nooo, ei minusta nyt filosofiaakaan tullut eikä tule. Eikä se ole edes takaraivossa käynytkään, mutta onpahan se mukava kaiken maailman asioilla päätänsä vaivata."

Keksimisestä hän oli sittemmin innostunut ja oli kehitellyt muutaman hyvän jutun, vaikkakaan niille ei ollut vielä kaupallista hyödyntäjää löytynyt.

Vakavimmin otettavana oiwalluksenaan hän piti ajatusta lentokoneiden valmistamista villalangasta kutomalla. 
Nimenomaan ja erityisesti matkustajakoneiden. Niitä kun tuppasi hänenkin kamminsa päältä joskus lentävän kun ne Ivalon kentälle laskivat tai siltä nousivat.

Hörppäsin motista hieman reippaammin, ryitti, vettä pukkasi silmäkulmasta.  Kakistelin ja äkistelin lopulta kysymyksen, että miksikä juuri villalangasta?

~~~~~~~~~~~~

Ruben vastasi:
"Olen testaillut asiaa ensin kintaalla, sittemmin siirryin pipoon. Kamusin ihan testiä varten Pietarlauttaselle, sehän on liki 500m korkea. Itä-kaakkoon siellä on jyleä pahtarintaus, siitä nakkasin pipon alas oikein rovaiseen pirunpeltoon.

Koirani Nillán olin opettanut jo aiemmin noutamaan. Se olikin helppo homma. Otin metwurstikangen ja hieroin sen päällä pipoa rahia vasten, niin että se tuoksui hyvin väkevästi Kotivaran venäläiseltä. 
Ei se muuta kaivannut. Nakkelin sitten pipoa siljolle, heti oppi Nillá noutamaan. Tietenkin palkitsin sen joka kerta.


Niin - nakkasin siis pipon. Sitten käskin Nillán noutamaan sen, neljä jalkaa kun on parempi sellaisessa kivikossa ja jyrkässä rinteessä. Saatuani sen jälleen hyppysiini, tarkastelin pipoa siellä ylhäällä, hyvässä valossa. 
En havainnut siinä mitään vikaa, viaton oli pipo, hieman kuolassa vain, oioin sen ja asetin päähäni. Hyvin toimi, todella hyvin.

Tästä sain sittemmin ajatuksen kehitellä kokonaan uudentyyppistä konstruktiota lentoliikenteeseen kulujen minimoimiseksi. Lähinnä kalliiden vakuutusten osalta, mutta myös valmistuskustannusten osalta.

Ajateleppa ite että tuollainen 300 henkeä vetävä jetti tupsahtaa tänne jänkään. No raatoja tulee tietenkin, mutta siihen syynä on äkkipysäys, ei varsinaisesti koneen rakennusaineet. 
Myönnän, äkkipysäksen  eliminointiin en ole vielä perehtynyt. 

Mutta villalangasta tehdyn rungon voi hinata mönkijöillä takaisin kentälle, pestä paskat asfaltilla pois ja muotoilla sen höyrystimillä uudelleen kuosiinsa ja kas vain, raaka-ainetta ja rakennuskuluja olisi säästetty väkitukku. Ei muuta kun uusi latinki inimisä koneeseen ja uusi yritys. 

Josko tämä arpa voittaisi?

Jos taas lentäissä vaikka joku haaskalintu tömähtää kylkeen ja tekee reiän, niin sen kun vain seuraavalla kentällä ottaa jonkun akan harsimaan reiän umpeen villalangalla. Sen nyt osaa akka kun akka. 
Ei siihen harsimiseen mitään 5-vuotista erikoisammattikoulua tarvitse käydä ja hirmupalkkoja päivystävlle mekaanikolle siitä syystä maksaa. Jos joku koulutus vaadittaisiin, niin sitten vaikka tuo Inarin SOGSAKK'n perinnekäsityökurssi."

~~~~~~~~~~~~

Mielenkiintoni heräsi, virkosin kuin Ruususen unesta. Tässäpä vasta varsin  mielenkiintoinen persoona. Kysäisin missä hän asustaa. Vastasi, että Hammastunturin selkosessa. Et voi öksyä, katso kartasta. 

Katsoin samantien kartasta. En voi öksyä. Jos öksyn, lähden kotiin.

Kysyin vielä voinko tulla joskus piipahtamaan, juttelemaan lähemmin. Sanoi: "Bures puohta" ja lähti. Jätti sentään kameran mulle.

Hörppäsin kahvin lopun ja aloin kuvaamaan niitä Ahkun tuvan kuuluisia Lapin akilleijoja, joista myös kuva yllä.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

........
Kyllä se vaan on niin, että elämän tarkoitus on oivaltaa itseä ja luontoa kunnioittava henkilökohtainen moraali ja elää siten.

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

KOLME KEVÄTTÄ ( Kihivas 11/2010)


KOLME KEVÄTTÄ

Ensimmäinen kevät saapuu vaivihkaa,
hissun kissun pikku hiljaa;
mataen,
sataen kevyttä hereää lunta.

Kun katsot akkunanraosta rantteelle,
luulet näkeväsi unta,
vaikka kuulet kuinka kevätlumi kihisee.
Ja valkenee silmissä puhtaaksi luomakunta.

Viippuen vaappuen tulee,
tuo uutta utukkaa tullessaan.
Kiikkuen kaakkuen menee,
vie vanhaa kinosta mennessään.

Toinen kevät urkenee
kuin lämmin leyhähdys uunin suulta.
Ilman palttoota kuistilla tarkenee.

Lahea henkäys lounaista tuulta
sivelee sieltä, hivelee mieltä, kostuttaa kieltä,
väräyttää huulta,
tuo terveiset huhtikuulta
ja sadalta päivältä muulta kesän.
Lintu jo ennättää laatimaan pesän.

Ja vasta kolmatta tulevaksi odotellaan.


~~~~~~:~~~~~~

KOLME PiLKKU NELJÄTOiSTA


KOLME PiLKKU NELJÄTOiSTA

Kaiken kattava häikäisevä valkeus taivaankaaren alla.
Jossakin näköpiirin rajamailla siintää maanpiiri.
On humeetin vapaapäivä.

Kaksikymmentäviisi kilometriä olen reuhtonut kelkalla
kuruja ja kallaita, autin reunaa, jänkää ja selkiä,
pujotellut auhtoa ja tunturikoivikoita.

Tämä paikka on alma,
piekka jää tunturin taa puhaltamaan,
mutta silti olen puolen kilometrin korkeudessa
ja aurinko helottaa kahta sataa.
Ahavaa tarjolla sopivasti kasvoille.

Lohkareen suojassa porontaljoilla vuorattu sopukka.
Olen mieliharrastukseni parissa.
Pian lopetan tämän sanelun
ja kellahdan taljoille mittaamaan taivaanpiiriä.
Se on tarkkaa hommaa, tarkinta mitä ihminen
iänkuun päivänä joutuu tekemään.

Ei sovi hulmuta.
Jos tekee millin virheen,
heitto on sadan valovuoden päässä jo liki
kolme pilkku neljätoista linnunrataa.

Mitä sellaisella epäkurantilla tiedolla kukaan tekee?


Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 13. maaliskuuta 2010

SOViNTO SiELUN KERA


SOViNTO SiELUN KERA

Päivän lämmetessä olen jo melko loitolla selkosessa.
Hellitän hieman, siristän luomia;
ihailen autiuden suomia oivia näkymiä:
Loivia aavoja, laajoja vuomia tuntureiden lomassa.
Hyrähdän - muistelen vanhoja kuomia, tulisia juomia.

Sitten huomio kiinittyy myrskyn taittamaan keloon
joka siivilöityy miljoonien heijastusten lomasta.
Käännän sivakat umpiseen
ja lähden kahlomaan harvakseltaan siihen suuntaan.

Miten kaikki onkaan aseteltu somasti paikoilleen,
mieto kallas, valmiiksi kauneudella katettuna,
kuin mielikuvamaalarin maalattavaksi.

Puuntavien pilvien verkkaan vaeltava lammaskatras
maailman toisella laidalla.
Laitumena täydellisen sininen, ääretön taivaanpiiri
taivaanrannan maalareille - viimeistä silausta vailla.

Rikkumattoman hiljaisuuden keskeyttää narahdus;
toisiinsa kietoutuneiden,
rakastuneiden puiden lupaus olla yhdessä ikuisesti.

Nyyhkäisen, pidättelen tunnekuohua tovin.
Teen sovinnon sieluni kera ja tyynnyn,
kaivan kameran ja alan napsimaan.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 12. maaliskuuta 2010

TUULiAJOLLA


TUULiAJOLLA

Kirkkouskovaiset ovat tuuliajolla, kansanvallan anastaneet puolueet ovat tuuliajolla, Pakkomaksu-YLE on tuuliajolla, Poliisi on tuuliajolla. Koko Absurdistan näyttää olevan tuuliajolla.

On siinä tavallisen rupusakkilaisen piikkiin taas ladattu wiimekäden vastuita, sillä rupusakkilainenhan tuon lystin maksaa vaikkakin Pekka Himanen itse ehken on copy-pastennut omat tuotoksensa maksutta Vara-Jäätteenmäelle ja Kävelevälle Kataistrofille. (HTT:n mukaan.)
Kenties silkkoja odotusarvoja vastaan? 

No sehän se on aina ollut oppipoikien, kisällien ja perässähiihtäjien rooli, pään silittely, nuoleskelu  ja palkinnon odottaminen. 
Lopussa kiitos sitten seisoo kun oppimestari siirtyy toiseen kinkerpiiriin tai jää elakkeelle.

Näitä makuaistinsa turruttaneita "kaivoja" on tullut esiin säännöllisin väliajoin, tasaisesti. Ruskeakielisyys lienee joku geenipoikkeus, taidon omannut kun voi nuolla varsinaista paskanmakua tuntematta alvariinsa - koko elämänsä ajan.

Tuttava piiriini kuului muinaisuudessa, välirauhan jälkeen, eräs tyyppi joka nautti säännölliset ateriansa "Veijon Essolla". Kaikkiin ruokiin se lisäsi sinappia ja ketsuppia. Kun kysyin syytä, vastasi että ovat ilmaisia. Syystäkin sai lempinimen Kaivo.
~~~~~~~~~~~~

Mustakaapujen toimesta on taitettu taas uutteraan peistä homoista. Kirkollis-ekumeenista järjenjuoksua on tavallisen rupusakkilaisen mahdoton käsittää ja jumalahan heillä onkin, (kaikenluoja), päällepäsmärinä. Muu sakki vain tulkitsee näitä oikkuja ja lipsahduksia, joita jumala lienee kurillaan saattanut pähkäiltäväksi.

Mutta miksi homovihkimyksestä pidetään ääntä, vihkiytyyhän tämä heimo ensimmäisen kerran silloin jo kun laskee raappahousut kinttuille ynnä paljastaa alakerran toisen hyödynnettäväksi. 
Mitä uutta kirkollisella vihkimisellä on heittää siihen peliin?

Ja tästä kun on jaakattu vuosikymmen tai enemmän. Ei jaksa kiinnostaa. Viimeisimpien, uusimpien tietojen mukaan ei paljon muitakaan. Viimepäivien kirkosta eroamiset ovat nousseet liki 100% tavanomaisesta. 
Siinä olisi pikemminkin ekumeenista miettimistä hetimmiten kuin homovihkimyksistä.

Hyvää ei tee myöskään RRR-asialle toisen mustakaapujen lahkon, roomalaiskatollisten pedofiiliuutiset jo niinkin likeltä omaa pyhää maatamme, kuin Saksasta. Ei ole sielläkään pullat hyvin uunissa tällä erää.
~~~~~~~~~~~~

Puolueet ovat käytännössä tuuliajolla, etenkin hallituspuolueet, koska enää eivät voi keskittyä pelkkään laman hoitoon, on keskitettävä suoritteita myös vaalityöhön johon opposiittiöllä on vapaammat kädet kuin vastapuolella.

Monimutkaisten juonien tiimellyksessä joku murunen väenväkisin tipahtaa silloin ja tällöin myös rupusakkilaisen suuhun. 
Tässä tapauksessa tämä viimeisin kohu: Tapaus Lindén, joka pelkässä populistisuudessaan on nähtävä kansankosiskeluksi, Kokomustan kannatuksen varmistamiseksi; hyödyttää televisiosta irtisanoutuneita.
 
Mutta tähän on hallituspuolueiden taivuttava, koska suurin osa hyödyllisistä idiooteistakin vastustaa Pakkomaksu-YLEä ja saattaa pikkusieluisuuttaan jättää äänestämättä.
~~~~~~~~~~~~

Olemme noin parinkymmenen vuoden ajan saaneet  haukkua jo melko vapaasti kaikkea mikä liikkuu. Nyt POLiiSi on asettanut kansalaisten käyttöön iLMiANTO-mahdollisuuden.
(joka tosin ei toimi toistaiseksi Firefoxissa, Operassa ja Cromessa vielä). 

Vasikointisivuilla voi antaa ilmi esim. muiden muassa rasistiset rikokset ja ihmisvihan. Siitä vaan ilmiantamaan ajatuksia.
Poliisi ei sivuillaan perustele, mitä he tekevät löytämillään ihmisvihalla ja rasismilla ja miksi he kaipaavat näistä rikosilmoituksia.

Tämä poliisin avaama Vasikkanappula on tietysti uusi keino loputtoman pitkässä ketjussa pelotella nettikirjoittajat ja arvostelijat hiljaisiksi. Tuo nappula on tarkoitettu ainoastaan ja vain tukkimaan toisinajattelijoiden suut.

Ajatus tästä nappulasta on muhinut nomenklatuuran terävimmässä päässä  siitä alkaen kun siellä havaittiin että vapaa tiedonvälitys (netti) on uhka ellitin olemassaololle.

Kun nomenklatuura ei muuten pysty vastaamaan yhä kovenevaan kritiikkiin, se käyttää sitä yleisintä keinoa. Pyrkii uhkaavalla- ja painostavalla henkisellä ilmapiirillä sensuroimaan ja
suitsimaan "ajatusrikoksia".

Rupusakkilaisen on muistettava joka hetki että nomenklatuuralla on jo printtimedia ja sähköinen media vallassaan. Vasikkanappulalla isketään nettikeskustelijoiden ritareihin. Tai "Robin Hoodeihin". 
Tavoitteena on nujertaa kaikenlainen arvostelu, joka poikkeaa ohjeistetusta.

Joten ei muuta kuin ilmiantamaan ja vasikoimaan. Emme ole vielä ihan €uvostoliitossa, mutta kyllä se jo häämöttää aamunkoiton edessä.

Nyt on  viimeinen oiwallinen tilaisuus havahtua, hiljentyä ja rauhoittua laittamaan kuksallinen Café Brutal'a. 
Suosittelen!




Oh-show-tah hoi-ne-ne

Tulen ääressä sitä tulee usein mietittyä, että eikö valhe, petos, vääristely ja osatotuus pikemminkin kuin totuus, ole pysyvämmin vaikuttanut inimisyhteisöjen kohtaloihin niin suomalais-ugrilaisessa kuin muidenkin heimojen keskuudessa?

torstai 11. maaliskuuta 2010

tuli


TORKKOTULi


TORKKOTULi

Tievan kupeessa sopivasti salaman pirstoma,
valmiiksi mustunut kannon tynkä,
runko räjähtänyt tuhannen pillun päreiksi kenttään.

Potkaisen lumisen hatun,
kaivan kirveen ahkiosta ja isken pilkan - tervasta on,
wäkevä tuoksu lehahtaa nokkaan.
Lastussa erottuvat tummina pihkajuonteet,
vuolos tarttuu hyppysiin.

Sysin jalalla lunta ympäriltä, isken lisää pilkkoja,
tukin pariin välmään koivun kyljestä riivittyä,
pakkasen räjäyttämää tuohen hilsettä.

Lausun ääneti sanat kun tarjoan tulen.
Hilse ahmaisee sytkärin liekin pieneen syöveriinsä,
karkuuttaa ohuen kiemurtavan nokiviirun,
ampaisee siitä tervaisiin lastuihin kannon kyljessä.
Ahnas kun on, suorastaan perso, jo uutta hamuaa.
Viereiseen loikkaa. Ja viereiseen ja viereiseen...
Hetkessä koko kannon kehys kiihtyvää loimua täynnäns'.

Siinä se on - torkkotuli.
Valkea tupruttaa mustaa tuoksuvaa savua roihuten.
Lämpö leviää liekkien kiihkossa,
sulattaa ympäryksen lumikehää.
Laskeudun kyyryyn ja tuijotan ihaillen.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

ELVYTÄN NUOTiON HENGEN


ELVYTÄN NUOTiON HENGEN

Auringonlaskun aikaan vartoan
kunnes huomen päivän jälkeen ehtooseen päättyy,
kuni kultainen kehrä on ehättänyt esi-isiemme maahan.
Hämyssä kyykistyn lähteen partaalla,
puhallan kiiluvaan tähteen.

Hellästi ja lempeästi elvytän nuotion hengen,
mietin, ruokin sitä hyvillä ajatuksilla.
Tervalta tuoksuvilla kiehisillä nostan vietin,
innostan ilmiliekkiin.

Savuhaituvien kiemurrellessa levottomina,
huojuen eeskahtaalle parasta reittiä arvioiden,
nostan luisen huilun huulilleni,
ja kutitan tuttua säveltä kyljestä,
houkuttelen pujahtamaan reiästä julki,
korvan ulottuville.

Makustelen tuokion
ja kehotan sitä nyökkäämällä hyppäämään
rohkeasti savun riekaleiselle lepeelle.
Lennähtämään haiun selässä maailman laidalle.

Myhäillen koukkaan kuksalla edestä,
hetteen vedestä mettä - pyhää juovuttavaa vettä
ja luulen että se on parasta tällä taivaankappaleella.
Maistettuani tiedän.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 9. maaliskuuta 2010

MiEHEN MENTÄVÄ AUKKO


MiEHEN MENTÄVÄ AUKKO

Mahtavat pahtaat kahtaalla ahtaalla kurun ahteella
ovat kuoruttuneet kuin kermainen täytekakku.
Laatuajan temppeli!
Tämä se on.

Kohennan viiveettä ilmettä,
kiireettä lakin lievettä raotan
pyyhkäisen sivuun hikeä joka haluaa kirveltää silmässä.
Epään sen tällä erää ja lepään, se tekee terää.

Taivas on pilvessä,
joskin olen havaitsevinani täysin läpinäkyvän,
miehen mentävän aukon siinä; ja naisenkin - miksei.
Heti suoraan pahtaiden yllä.

Puistan sivakat jaloista.
Mittailen seinämää,
sitten itsetuntoani, sitten seinämää.
Päälle olisi päästävä - ja sitten aukosta.
Päsmäriksi.

Ei muuta mutta ylempää on vain mukavampi neuvoa.
Sitä on jotenkin vaan uskottavampi
kun ylhäältä alas sanelee.
Siksi se jumalakin asustelee taivaissa.
Kaikki sinne haluaa - neuvomaan muita; sitä paitsi
jumala on aina samaa mieltä neuvojan kera.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 8. maaliskuuta 2010

varjo


KERiJÄ


KERiJÄ

Satoi maahan asti, välillä paistoi, pääasiallisin tola oli kuitenkin rännän sekainen loskakeli, josta oli pääseminen, oli se niin tympeää jo kun sitä oli kestänyt jo viikosotalla.

Sitä ennen oli ollut pakkaset. Kolmekymmentä viikkoa - hyvä isä, yli puolivuotta, oli elohopea jököttänyt kuivan pakkasen puolella. No on sitä vaan siinäkin olemista.
Halkoa sai kantaa selkä vääränä, tuvan uuni ahmi kuin Moolokin kita jatkuvaan lisää poltettavaa. Sitä paitsi halot oli loppuneet jo heti alkuunsa, kahdennellatoista viikolla.

Sen jälkeen oli alkanut karjattoman, hirsisen ometan pilkkominen. Ensin suoraan moottorisahalla seisovasta seinästä hirret - parhaat palat. Myrkyttömät, aikanaan punamullalla sutaistut ja sitten miljoonien sadekuurojen huuhtelemat. 

Hyvin kelpasi ahnaaseen kitaan ja hyvin paloi, ei pahemmin houkutella tarvinnut, mutta tietäähän sen, honkapölkky, rutikuiva, sehän palaa lähes kuin ruuti. Jatkuvaan sitä sai syytää. Juuri ja juuri riitti. Parretkin meni ja mullien karsinan laidat.

Mutta kestettiin. Pakkanen oli taas ohi. Tulevan sulana kautena, mikäli aurinko suostuisi näyttäytymään, olisi viisasta lähteä halkometsään ja varata seuraavaan pakkaaskauteen riittävästi puuta. Etteivät kyläläiset pääsisi sanomaan etteikö pärjättäisi. 

Ometan polttivat pahkeiset. Juorusivat kylällä
~~~~~~~~~~~~

Mutta ensin tämä kehvelin loska ja rapa. Lyhytjalkainen, pitkäkarvainen koiran piru kantaa risua ja muuta sälää jokaiselta kusireissulla palatessaan niin että reitin porstuasta piisin viereen saa perässä lakasta ja luututa joka kerta. 

Kerijä pitäisi saada, mutta niitä on nykyään harvassa. Tulee samalla töin sitten vasta kun tulee naapuriin kerimään muutaman lampaan. Wanha emäntä tykkää kuulemma ajankulukseen vielä kehrätä omat maatiaislangat.

Sehän jää nykypäivän inimisiltä useimmilta tekemättä, langan kehrääminen, taito ei riitä vaikka osaa käyttää monimutkaista tietokonetta, näpelöidä silmät ummessa kymmenellä sormella.

Vain annahan kun eteen nostetaan rukki ja vasullinen lepeitä, niin siinä saavat olla maailman tappiin saakka. Pakkasten taas tullessa jäädytään sille sijoilleen tikkuritarpeiden eteen.
On se niin vaikeaa langan teko osaamattomalle, jos on itse keritseminenkin, keritsimillä. 

Kyllähän sitä nyt sähkökoneella nahkan kun nahkan saa näkyviin kuka tahansa kun aikansa turaa, mutta mikäpä on jälki? Onko sileä ja silmälle soma, kädelle sileä ja vielä kantajalleenkin mieluisa?
Siitä en anna takuuta ens'kertalaiselle, en tois'kertalaisellekkaan.

Saisi jo tulla rapsakka pakkanen tai se kerijä, ei piru tätä jaksa tätä pitemmälle enää. Jahka kohta ei kuulu ei näy, otan kerihtimet ja kerin itse.
Mitä lempoa se nyt ootatuttaa?

Nainen katsoo huurottuvasta akkunasta ulos, kuksallinen kahvia hyppysissään,
imeläkivi huulilla, kuten naiset kautta aikojen ovat tehneet; näyttäen joutilaalta samalla tavoin kuin metsästäjä saalista odotellessaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

........
Elämän tarkoitus on oivaltaa itseä ja luontoa kunnioittava henkilökohtainen moraali ja elää siten.

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Kihivas 10/2010


KAHLON SELKOSEN YLi


KAHLON SELKOSEN YLi

Taivaankannen yllä hulahtava värimeri - vihreä aalto,
pysäyttää äkin taipaleen ankeen,
nöyrryn, nakkaan lakin hankeen,
odotan korva herkistettynä tyrskyjen tohinaa,
silmät sirrissä vartoon märkiä pärskeitä.
Varsi vastaanottamassa hyökyä.

Eikä mitään kuulu,
vain hiiskumaton hiljaisuus leijailee näkymättömänä
jossain tuon tuolla puolen,
maininkikin on tiessään kun raotan luonta
kirjokansi tummana silkona yllä.
Minä hatutta,
hamuan sitä uralta käsin hangesta kurkottaen.
Vetää suonta.

Töksähdän kuonolleni valkoiseen puuteriin,
pärskin ja purskin kuin kiimaan nouseva hirvas
ja vedän käkättimeen lisää ryittävää.

Kun lopulta pääsen istualleni, nauru karkaa kurkusta,
punnertaa pidätyksistä välittämättä
kuulaaseen yöhön ja purkautuu kairojen yli sfääreihin.

Haihattelen kylliksi kuni vihdoin tyynnyn,
sijaan vuoteeni aamunkoissa
ja kahlon selkosen yli siintävään pirttiin.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 6. maaliskuuta 2010

ViiMEiNEN LUOPiO


ViiMEiNEN LUOPiO

Illan utuisten huurujen joukkoon
laskee sulavasti auringon kultainen kehrä,
soukkien, monimutkaisten runkojen lomaan,
liki tunturin lakea.

Saa ehtoo verkkaasti vallan,
hiljaisen, tyyntyvän tuokion viimeinen luopio - käpytikka,
pullikoi vastaan.

Vain se luojanluomista keksii päryyttää
hoksaamaansa kelon säippää,
hämärän jo saadessa otetta valolta,
muun elämän vaipuessa hiljaisuuden uneliaaseen
siniseen hetkeen;
valmistuen hiljallens' retkeen joka vie Satumaahan,
aavan meren tuolle puolen.
Taipaleen verran.

Mutta tikka ei hevillä luovuta.
Lempi vie järjen päästä,
sitä hakkaa vaikka päätä puuhun saadakseen huomion
ja wiimeisen tuomion.

Pimeys kaartuu ylle
ja kaataa tummansinisen tähtitaivaan elämän niskaan.
Pakko on hakkaamasta lakata,
ettei kopauta nokalla yön syliä puhki.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 5. maaliskuuta 2010

WiLLiT JA WAPAAT


WiLLiT JA WAPAAT

Kuuminta uusinta uutta on nyt lakko. Tämä mainio ja erikoinen willitys ohittaa jo lamankin mennen sekä tullen. Mummojen ja ukkien kusivaipat eivät  ikuna saavuta tätä mediallista tasoa kuin lakkolaiset.
Outo asia että menevät pahkeiset lakkoon, vaikka markkinajumala Hermes on suonut niille töitä lähes vuorotta. Vuosikausia. Kolmessa vuorossa.
Nyt asiaa, lakkoa, paheksutaan hyvin runsaasti erityisesti niillä tahoilla jotka vannovat puhtaimmasta puhtaimman ja aidoista aidoimman markkinatalouden nimiin. Se tuntuu kovin kummalliselta kun muistaa miten kilpailemista on ylistetty inimisen synnynnäisenä taipumuksena ja siten siis myös luonnollisena tapana toimia.

Kilpailun on väitetty ja todistettu olevan ainoa vaihtoehtoinen tapa, suorastaan originelli "pehmeä vaihtoehto" totalitääriselle diktatuurille pyrittäessä noudattamaan jatkuvan kasvun antoisaa oppia.

~~~~~~~~~~~~

Lakko on hyvin kaunis, luonnollinen sekä yksinkertainen ja suorasukainen tapa toimia. Harva asia yhteiskunnassa on enää nykyään niin simppeli. Lakko on mitä oiwallisin kaupankäyntikeino, sillä varauksella luonnollisesti ettei ole ennättänyt suorittaa markkinoinnin abrobaatturia kansalais- tai työväenopiston iltakurssilla jolloin kaupustelusta voi kehitellä monipolvisempaa, "kierompaa". 
Nooh - ehken hieman brutaalimpi lakko tietysti on, kuin se sofistikoitunut manipulaatio jolla itselleen vallan anastanut nomenklatuura käy kauppaa kaikesta, mutta mikä tässä maailmassa niin täydellistä nyt onkaan. Vajavaisiksi meidät herramme loi. 
Periatteessa, loppupeleissä, edellä mainitut kaupankäyntimenetelmät eivät eroa toisistaan. Molemmissa luodaan uhka, tavalla tai toisella jolla kauppa syntyy.

Itse en ole tämän em. lakon asiasisällön puolesta enkä vastaan, mutta kaikki kaupankäyntitavat on suotava molemmille osapuolille. Ei niin että on nostettu valtava parjauskampanja pelkästään vain ahtaajia kohtaan. Ilkeimmissä mielipiteissä heidän halutaan lahdata ja ottaa uudet ukot kadulta hommiin.
Ja sitten ne vielä petetään - ei otetakkaan.

Media on pullollaan väitteitä siitä että 3000 ukkoa panee tämän maan polvilleen, konkurssiin, pankrottiin. Eikä se mikä kumma olekkaan, onhan tuohon varhemmin pystynyt yksikin mies. Ei aikaa kun Kävelevä Kataistrofi väitti huulimutrussa kansalaisille päinnäköä että Suomi on niin vahva, ettei amerikkalaisten yli varojensa eläminen juurikaan vaikuta suomalaisiin.

No nytpä tuo nähty, sama vesseli on joutunut vippaamaan suunnattoman määrän (13miljd.) velkaa byrokratian pyöritykseen. Eikä loppua ole näkyvissä. Ei se ole edes vielä alkanutkaan.

~~~~~~~~~~~~

Noiden "Ali Baba" Rädyn ynnä 3000 roistonsa sekä ryövärinsä vaateissa ei ole kysymys kuin "pennosista" maailmanmenoon verraten, mutta en viitsi lukuja tähän laavaamaan. Tosiasioita kun ei kukaan hurmanhenki usko vaikka ne voissa paistaisi. Katsokoon jokainen ne omista lähteistään, onpahan oikeammassa.

Kyllä lakkoilla haluaisivat ilmiselvästi muutkin, sen lukee helposti rivien välistä. Ymmärettävästi se vituttaa nälkäpalkalla rimpuilla kun naapuri tienaa paremmin, ajaa uudemmalla autolla, ulkomaanmatkailee, mutta kun ei pysty...
On näet silmät ja korvat täynnä velkaa ja Visaa oma talous. Limiitit on väännetty niin tiukaksi, että minkäänlaiseen lakkoon ei ole varaa. Itse asiassa varaa ei olisi kertakaikkiaan mihinkään. Ei vaikka kuinka tekisi mieli.  Kultainen kahle on kaulassa omasta halusta, omaa hölmöyttään. On myöhästä myllyyn mennä jos akanat on jo säkissä.

Sellainen kahle tekee nöyräksi. Joutuu nuoleskelemaan kaikkia käskyttäjiä. Siksi onkin hyvä syy esittää katkeran happamia mielipiteitä noille 3000 ketkulle joissa on sen verta munaa, että pystyvät olemaan sitä mieltä mitä ovat.


Nooh - lakot kyllä pakkaavat loppumaan aina, wiimeistään kesälomille mentäessä, joten ei hätää tässäkään ahtaajien tapauksessa.

Jos periaatteesta kiinnipitämisestä on varaa maksaa median mukaan 100 millin "tappiot"/vrk, niin siitä vaan kiinnipitämään, kerran rahaa tuntuu olevan.

Pitkiä siimoja pilkkimiehille.




Oh-show-tah hoi-ne-ne

Tulen ääressä sitä tulee usein mietittyä, että eikö valhe, petos, vääristely ja osatotuus pikemminkin kuin totuus, ole pysyvämmin vaikuttanut inimisyhteisöjen kohtaloihin niin suomalais-ugrilaisessa kuin muidenkin heimojen keskuudessa?

torstai 4. maaliskuuta 2010

haisuli


LEMPOHiNEN


LEMPOHiNEN

Haisuli haisi niin kuin vain taisi.
Pesua pakeni, märkää väisti,
päistikkään pakoon karkasi, apua möröltä parkasi.

Aamu kun ylös tokeni,
myrkytti ilman maidon aidon eilinen sokeri,
lehmän lapselle alkuunsa luodun,
illalla tölkistä janoon juodun.

Paitoja vaihtoi, saunoja kaihtoi,
suihkua karttoi, ihmettä varttoi,
ammetta vältti, nahkaansa kynnellä jältti.

Saiputta kiersi, suopaa varoi, vastaan haroi,
mutta varpaita vedessä hiersi,
dödöä kainaloon tökki,
rexonalta kärysi koko ranttee ja mökki.

Lemusi ja remusi,
leuhkasti löyhkäsi,
katkusta koirakin kärsi, kynsiään järsi.

Tietä kun astui,
sateessa kastui,
ulolle tuoksui, katkusi kulolle.

Märkäni lopulta pois.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

POHJOiSEN TUULi


POHJOiSEN TUULi

Tuiskuttaa,
päiväkausia muistuttaa,
viikkoja nurkissa kuiskuttaa,
rantteita tasaa, teitä ja pihoja tukkii,
siljolle kinosta kasaa;
virkkaa aution laseihin hauhdosta kukkii.

Hyinen wiima - selkosen vaeltajan pohjoinen piina.

Vauhtia intoa mereltä ottaa,
tunturin huipulta voimia kerää - puuskissa herää;
aukean umpea käyttää,
samalla pounikon kuoppia täyttää.
Jälkeä takana lanaa,
pian ei erota kulkijan vanaa.

Polttaa hiertää ahavoiduissa suissa,
kasvoille vinkuu,
kaula-aukosta kiertää, iholle hinkuu,
poskia poraa keskellä kairaa, aavaa maata.

Ujeltaa parkuu oksissa puissa,
vavistaa ravistaa karistaa varistaa,
vaaroja heiluttaa, jänkiä keinuttaa,
keloja kaataa, sormea heristää,
lumella kylistä inehmot eristää;
turvaa saa toisen sylistä.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 2. maaliskuuta 2010

NJUKČAMÁNNU (maaliskuu)


NJUKČAMÁNNU

Kultaisen kehrän vasta könytessä yöpuultaan,
vuorâš on sinne jo ehtinyt uudelleen asettua
varhaisaamun kinkerpiirin tarkistuksen jälkeen.

Uteliaana harmaatakki seurailee siljolla käyskenteleviä
joutilaanoloisia koiruja,
kohauttelee olkiaan itselleen turhautuneena,
ei niistä ole sille haastetta kun eivät osaa lentää.
Ojentaa hapsottavan siipispankon järjestykseen,
avaan nokkansa kommentoidakseen,
mutta päättääkin haukotella.

Lentää liihottaa toinen otus toiseen puuhun,
kiikkuu ja kaakkuu liki latvaa hennolla oksalla,
tapailee välillä ilmaa siivillään - räpistelee,
kuni saa roppinsa pyrstön kera tasapainoon.
Kohentaa takatukkaa, pruikkaisee paskan
ja avaa käheän kurkkunsa: Krrraaak!
Kokeeksi.
Karkuuttaa höyhenen leijumaan maata kohden...

Naapuripuussa kohotetaan silmäkulmaa kiinnostuneena.
Vihdoinkin. Typykkä.
Pirrrrrkele! - Jotain elämää sentään,
tämän iänikuisen talven ja niestan etsimisen sijaan
tälläkin perällä.

Avaa nokkansa ja vastaa: "Jo vain, meille vai teille?"


Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 1. maaliskuuta 2010

aquilegia olympia


JÄRiSTYNYT ELÄMÄ


JÄRiSTYNYT ELÄMÄ

Tänä aamuna, jo hyvissä ajoin ennen sarastusta huomasin että aurinko nousee kovin oudosti, mustana. Niin, Hiisi vieköön, mustana kehveli, niin totta kuin elän. Niin se vaan nousi. Mustana kuin Café brutal josta yleisesti nautin.

Se vaikutti kovin oudolta, koska normaalisesti aamutoimien yhteydessä nouseva kultainen kehrä on "normaalin" värinen, mikä se sitten lieneekään - jokaisen silmä kun näkee sen eri lailla - oman humeettinsa mukaan.
Kukin inehmo sen mukaan, millainen vihne silmässä sattuu eilisillan jälkeen olemaan.

Tunnistin kuitenkin tutun kurran sen oudosta väristä huolimatta. Syynä sen persoonalliseen väritykseen lienee ollut täysikuu joka  sinisenä kuumotti kauttaaltaan keltaisen taivaan laelta kun eilisillan hämyssä palailin koiriitten kera ulkoilutuksesta. 

~~~~~~~~~~~~
 Jo eilen päivällä palatessamme pitkältä taipaleelta kosmoksen takaa, huomasin jänkien väreilevän, oikeastaan aaltoilevan koko mannun. Se oli se enne. Pitkänhuiskeat, suipot siperiankuuset huojuivat tykkylumikuormassaan kuin jossakin piirretyssä filmissä vaikka oli hiiskumattoman tyven, lahea pakkasen keli. Täysin äänetön, volumen nuppi lounaassa.

Se kummastutti niin, että neuvo piti pysäyttää, sammuttaa käyttövoima tyystin ja nousta pois. Astuin ylös Camera obscura (digi) kädessä varmuuden vuoksi. Kukapa ei haluasi kuvata elonsa wiimoista näkyä jäljelle jääville sukupolville? Se olisi sangen tyhmää.

No ei se ollut wiimoinen, koska tässä vielä kirjoitan. Mutta ei kaukanakaan. 

Sillä hetkellä kun astuin ulos, huojuvat kuuset varistivat kuormaansa luisuilta harteiltaan. Onnistuin väistämään juuri ja juuri ja samalla kuulin kaukaista kuminaa tunturien suunnasta. 

Juoksin kiiruusti eteenpäin ennättääkseni nähdä niistä edes pilkahduksen jostakin tykkyisten puiden lomasta ja totta maar, yllättäin edessä urkeni kaatuneiden puiden ura ja uran päässä, kaukana Ultima Thulen suunnalla näin tuntureiden tanssivan, huojuvan kuin hurmioituneena transsissa.

Oman henkilökohtaisen mielipiteeni mukaan ne pudistelivat lunta yltään, varistivat sitä kurujen täytöksi ja siitä se levisi; valtava lumimassa aaltoina siintäviä kallaita pitkin lanteille. Lennättäen hopeista hölynpölyä ylt'ympäriinsä  kaukaisia pohjolan maita pitkin. 
Siristin silmiäni, näytti että pölyä alkoi leijua koillisen kyydissä lannanmaan suuntaan. Olin niin kovin onnelinen siitä.

Kun palasin neuvooni, kuulin radion tötteröstä, että Siilessä (Ghile) oli juuri sattunut maanjäristys joku aika sitten. 
Se selittikin kaiken, ymmärsin oitis että siksi suipot siperiankuuset huojuivat, siksi tunturit varistivat lumikuormaansa lanteilleen, siksi tyven, aava jänkä aaltoili ja kuu oli helottanut kokonaisen yön sinisenä keltaista taivaankantta vasten sekä aamunsarastuksen aurinko nousi mustana.
~~~~~~~~~~~~

Ei mitään hätää. Asia oli sen verta pihvi että nostin poropaistin liedelle ja aloin valmistamaan itselleni henkilökohtaisesti omaa Café Ganule'a. 
Pidän siitä yleensä niin kovasti jälkeen maanjäristyksen, että oikein värisen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä tarina ainakin 15 ystävällesi TÄSTÄ!
........
Elämän tarkoitus on oivaltaa itseä ja luontoa kunnioittava henkilökohtainen moraali ja elää siten.