TYRMÄYKSiSTÄ

TYRMÄYKSiSTÄ

"Onpa vaan niin perkeleellisen kaunis tämä maisema";
eipä tuota ensimmäistä kertaa kuule -
itse itsensä lausumana -,
eikä varmaan laitimmaistakaan.

Luonnon kanssa vehdatessaan sitä tulee
monen monta kertaa hetkiä
jolloin jonkun tapahtuman hurmaannuttamana
kadottaa toviksi itsensä istahtaessaan miettimään
vaikkapa vain kivien verkkaista kasvamista
tai joidenkin ilmiöiden olemassa olemisen mysteeriä.

Ei ole mitenkään poikkeuksellista
että näistä tapahtumista jää lisää samanlaista
janoavia onkaloita sielun syvyyksiin.

Joskus sellaisiakin tyrmäyksiä tulee;
vaikkapa valon ja varjon leikittelyssä, sommittelussa
ja niin edelleen,
että haltioituminen saattaa olla kovinkin lievä sana
kuvaamaan sitä sy'änpohjaa koprivaa tunnetta.

Joku tietty huimapäätäkin huimaava näkymä
tuottaa ylen määrin tuohtuneen mielen kuohuntaa,
sielun tohkeissaan kohkausta,
samalla kun tuntee hapuilevan kapuamisen
kiivaat seuraukset pohkeissaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne