NURiNNiSKOiN
Aurinko haravoi pihamaalla viidan läpi
viime syksyn viimeisiä lehtiä pieniksi röykkiöiksi;
tuulen puhallettavaksi varmaan - arvaan.
On niin hiiskumattoman kaunista heleää että.
Kahtapuolta kannasta mykät lompolot,
niiden tyveneksi hyytyneissä -
äänettömän vitimustissa kuvastimissa kenottaa
vallitseva maisema nurinniskoin.
Ilmiötä voi ihastella ylös- tai alaskäsin,
miten kukin itsessään tykkää;
ainoa ero on siinä - alaskäsin ollessa -,
taskussa olevat kolikot tippuvat tantereeseen
vielä syntymättömien arkeologien ounasteltaviksi.
Joka sinällään lienee heille iloinen työasia.
Muuten aivan normaali meno,
pienet kynsitulet - hät'hätää kohvet saa tehtyä,
ei mitään kiirusta,
sietämättömän rietasta haihattelua tuntikausia,
sielun hätistellessä huttusia pelkällä ajatuksella.
Ehtoo täyttymässä reunojaan myöten unihiekalla,
kyynelkanavien vieriä kutittaa niin,
että uutimiksi valahtaneiden luomien läpi siilautuu
jo Höyhensaaren ranta.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi