SiELUN PESÄ
Osautumisen hienous;
ajaa itsensä siihen tilaan - tunteeseen,
että aikaa on -
vaikkei sitä olisi olemassakaan.
Sen äkkäämiseen kuluu henkistä työtä kovin,
tovin voi tuta hyvinkin turhaa asettumisen vaikeutta;
mikään ei tunnu olevan oikeassa paikassa.
Wanhojen oppimien maneerit vaivaavat,
tuntuvat ankaran särmikkäinä muhkurakivinä
muuten siloisessa.
Vasta mielikuvituksen saatua sijattua
pöyheän untuvaisen alustan sielun pesäksi,
huomaan mykkyyden,
sitä seuraavan hiljaisuuden,
siinä lopulta täysin äänettömässä olotolassa.
Taivas ajelehtii sanattomana ohitse,
virtaa samaa ikuista tahtiaan
mitä tehnyt vuosimiljoonien ajan omin päin -
ilman luomakunnankruunun siunausta ja ohjausta.
Hyvin sillä menee yhä,
keskeytymättömänä vuona uutta näkemystä,
loputtomiin, loputtomiin, loputtomiin.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi