YÖN HUiKEA HETKi

YÖN HUiKEA HETKi

Pohjapaloja joka suunnalla;
arktisen korkeakulttuurin sisintä pyhintä ylintä,
sielua viiltävää kauneutta.
Kerrankin näytelmä johon rupusakki
voi osallistua ilman paremmiston nyrpistelyä.

Soilet riekkuvat wimmaisesti - tanssivat leiskuen;
kaikenkarvaiset urbanistanilaiset harmaat katukujat
kelpaavat näyttämöksi loskineen, roskineen,
ja paskanruskeine rapoineen.

Tasa-arvo - tällä erää luonnon toimesta,
ilman ensimmäistäkään Iskariot-äänestystä,
puliveivausta - sormen osoittelua.

Nyt saavat ihailla, kuvata ja hämmästellä nekin
jotka ovat vasta haaveilleet ne joskus näkevänsä,
mutteivat syystä tai toisesta ole päässeet tykö.

Taivaantulien valtakunta on lähellä - liki iholla,
jos saa hinattua itsensä valosaastan ulkopuolelle

Kiehautan revontulilla kohvet,
istahdan kinokseen nauttimaan ilmiön hurmasta,
ilman kameraa - tietty.

Maalta olen lähtenyt ja maalle tullut.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!