TOiViOTiLA
Vinkanpoikanen raapii kasvoja,
pukkaa rinnasta.
tavoittelee hatunreuhkaa,
eikä usko kun sitä kiskotaan syvemmälle päähän
niin että on näkö mennä.
Kevättä lienee mokomalla rinnassa,
tuoksuu väkevästi lounaalta,
yrittää väenväkisin lyödä kiilaa arktiseen hysteriaan.
Metsä huokaa ja on musta,
aurinko värjää latvuksia koiton värein
ja koko taho muuttaa tasaiseen näkymää;
männynvihreä rusehtavineen syntyy huomeneen
ja lähimaailma saa elämän kasvot.
Vaikka tuuli tohisee taustalla,
tässä sijassa vallalla on sittenkin hiljaisuus,
jota ei edes ummenkulkijan ulina leikkaa,
ei liikenteen kohahtavat intervallit.
Hiljaisuus on toiviotila - sen kuuleminen taito -,
kokemisen kautta oppineilla kuulimilla;
muuta ei tarvita.
Vain halu oppia opettamatta,
sen on Zen - kaiken valaistumisen ydin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi