KiVEEN HAKATTU
Jos runoilijat taitaisivat valehtelun,
voisi nyt totisella naamalla väittää,
että kotitunturi näkyy jo,
mutta ei - runoilijathan ei koskaan kirjoita totta,
niinpä sinivalkeiden kuohupäiden suonnakaan ei näy.
Ei näy,
vaikka kuin on huulilla,
odotuksesta rohtuneilla elämän janoisilla;
tuon, tuon, tuon ja tuon yön takana.
Sellainen saa aikaan uskomattomia vavistuksia,
niin liki, niin kaukana,
kunpa aikaa ei olisi keksitty jarruksi.
Älkää kyselkö - aikaa sitten sanonut tahdon;
täysissä sielun ja ruumiin voimissa - itsensä haltijana,
niin on kiveen hakattu.
Rannan santaan hiiltyneen kepin kärjellä kirjattu
ja vuoksi sen pois pyyhkinyt - sen vuoksi,
jotta se säilyisi totuutena lopun elämän,
kanssa meren ja ukkoisen lapsen.
Talven raihnas sielu kyköttää rannan kivellä,
kaipuu roikottaa siipispankkojaan merimetsona;
värisyttää - koko keho huojuu tuulen tanssissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi