SOOLO

SOOLO

Pähkähulluksi tullut käpytikka
hakkaa päätään kyllästettyyn pylvääseen;
lastua lentää eeskahtaalle yläjyrsimen tapaan.

Senkö täytistä se horisee,
käpyjä täällä on nähty viimeksi miljoona vuotta sitten
kun pohjoisnapa lykkäsi vielä ikivihantia palmuja.
Sen jälkeen on ollut hiljasempaa.

Syksy on kaatumassa päälle;
valmistelee maaruskaa täyttä häkää
elämä ja kuolema tekevät pesäeroa,
alakuloinen jälki näkyy rannnikon peltoaukeilla.

Niiton kiihottama ävär uhkuu yhä täyttä elämää;
osuu silmiinpistävän vehreinä sarkoina näkimiin
luonnollisen kuoleman aloittaneen villiheinän lomassa.

Sumuvoittoinen blues valuu mereltä,
turhia hötkyilemättä kohtaa ajallaan rannan kalliot,
käärii kohtuunsa ja suutelee kohtalokkaiksi.
Vain lampaissa riittää pässinpäitä kylliksi
loikkimaan tappavan liukaassa louhikossa.

Ollapa surullinen sello povitaskussa parahultaisesti
ynnä pullollinen kuubalaista hui-hai-juomaa;
soittaisin soolon syksylle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!