Oi-Oi!

Oi-Oi!

Syksy ottaa huteria ensiaskeleitaan,
menee Hamletiksi koko homma;
päivä ei vielä oikein tiedä ollakko lämmin vaiko viileä.

Pilven lonkien välistä putkahteleva aurinko voitelee,
saa yhä nostatettua kesän tunteen;
harmaan verhon alta puhalteleva,
ihoa värisyttävä pohjoinen selittyy humeetissa helposti
tilapäisilmiöksi.
Yritä siinä sitten olla jonain ruohokanukoiden keskellä!

Kaunista nyt joka tapauksessa,
jollain tapaa herkkää ja ankaraa samalla kertaa;
puuta lämpimikseen ahmiva nuotio vain lisää tunnelmaa.

Sielun ikuinen vaellus mielikuvien aihkimetsissä,
tuntemusten ja vaistojen sokkeloisissa labyrinteissa;
näennäinen toimeliaisuus elämän saarekkeilla
jatkuu vuodenajoista piittaamatta.
Oi-Oi! Maailmalle lähtevän savun tervainen tuoksu.

Korkeintaan mustakantiseen muistikirjaan
ilmaantuu hurakanvarpaita kyseisten termien kohdalle,
tuntemuksia, aistimuksia,
niistä seuranneita mielenliikutuksia;
jäljenpänä sitten kenties kielenilmaisuja,
mutta se nyt on "korkeemman käres".

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!