LiNTUKiiKKU

LiNTUKiiKKU

Tasaisen harmaa aukoton päivä,
alakuloisen oloinen ilman noloa oloa,
sillä tätä on odotettu kuin kuuta nousevaa;
syksyn säveltä joka ujeltaa nurkissa
ja räystäslaudoissa.

Sen verta rivakkaan navakkaa koillisesta,
että näen aikuisten salaisten sipipuheiden "lintukiikun",
sen jonka lapsesta saakka minäkin haaveillut näkeväni.

Kolmen langan nuottiviivastolla epämääräinen ryväs
varpusnuotteja pyrähtelee vaihdellen paikkoja
nopeammin kuin huulet ennättävät viheltää.

Meri - jos ei nyt vielä ihan ärjy,
niin ainakin mouruaa pärskyllään,
aallot kapuavat riettaasti toistensa selkään,
keskellä päivää,
kaikkien nähden lyijynharmaa vihreän päälle
yhtyen ikuisesti yhdeksi ja samaksi märäksi.

Niemen nokka kuorruttuu valkeista pärskeistä,
ikään kuin sinisten unien ensilunta;
tuuli poimii vaahtonokareita,
viuhauttelee niitä sinne tänne pyörteissään.

Muudan osuu suupieleen - maistuu turskalle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!