KOSiJAT

KOSiJAT

Pilvien puunto liehittelee vuorenhuippuja,
kutsuu mukansa loputtomalle vaellukselle.

Vaan mihinpä ne vuoret kivisine jalkoineen,
niille sijoilleen sijoitetut;
haikeina katsovat lonkien perään.

Keltainen kuu tekee välkkyvän sillan merelle,
toivoo vuorta maistelemaan juustoa,
viinit pitäisi tuoda mukanaan.
Ei käy - köynnökset on etelän serkuilla lainassa.

Terhen kutittaa lakea tuskin havaittavalla haivenella,
synkistyy kun asiomainen ei ole milläsikään,
kokoaa itsensä ja tiivistyy autereeksi,
lähtee verkkaisaan valumaan kuvetta merelle.

Tämän hyväilyn jäljiltä vuori muuttuu uhkaavaksi,
tummia nummia, kiiltäviä kyhmyjä;
huomenkoin ensimmäisissä säteissä.
Usva jatkaa loukkantuneena matkaansa,
tiivistyy meren pinnalla sumuksi,
antautuu ilmavirtauksen vietäväksi hui-hai.

Sumutorvet parkuvat,
kaiut liiskaantuvat kosteaan vuoren seinämään
ja jäävät palaamatta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!