VUOTAVA SATEENKAARi

VUOTAVA SATEENKAARi

Edessä vedessä vehreän pehmeä kelluva teelmä,
kaksi noron rantaa yhdistävä sommitelma,
silta illan lilluvissa hehkuvissa väreissä.

Vain sanoja kantava tekele,
yön syliin kaatuvan ehtoon vilpoinen laulu,
paahtavan päivän päättävä helpottava kuorrutus
poskipäihinsä haaveellisena nojaavan hupsun silmissä.

Vesisammalen märkänä häilyvä heleys,
miljoonan siveän yksityiskohdan täsmällinen summa
kevyesti sojuvassa lempeässä virrassa.
Tuutimaan vihjaava elämys.

Korteen takertuneen untuvan tunnustelu vapaudesta,
maistelu ja taistelu,
halu jatkaa virran viemänä johonkin pois;
värisyttävä -  sanaton hauras hetken taulu.

Näytelmän kruununa laskevan valon taivaanpiirillä
puhki mennyt - tyhjiin vuotava sateenkaari
eikä paikkoja mukana.
Tihkua vihmoen se hupenee silmien edessä vähiin
ja haihtuu pois olemasta.

Sinisen noron sinisellä rannalla sininen uninen venho
vartoomassa uupuneita Höyhensaareen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!