KOLiKÄRRYT
Löysinä roikkuvat ritvat raskaassa,
paikoilleen pysähtyneessä painostavassa ilmassa
kesäpäivän hereässä povessa.
Niin tahmeassa,
että pivoa kouristaissa tihkuu vettä sormien välistä.
Tuuliviiri työttömänä,
hylättynä joutilaana taivaanpiiriä vasten,
riippuu kohtaloonsa saranoituna ilman narinaa,
sojottaa surullisena velttona riepuna maata kohden.
Tuuli uumoilee - se osa minkä siitä tuntee poskillaan,
on kuin lypsäjäänsä tyytyväisen Mansikin lipaisu;
auvoisen muinaisuuden pikkipoika-takauma
esi-isän lehmihaan utareiden tyhjennyspaikalla.
Horisontissa kolisee naapurin isäntä paukkakärryillä,
tummanuhkea pilvensarvi kapuaa lehvästön yli,
muuttuu sinisenmustaksi uhkakuvaksi taivaankannelle.
Ensimmäiset pisarat enteilevät,
seuraavat yllättävät housut kintussa ja kastelevat.
Isku tulee keskeltä kirkasta päivää
ja pirstoo onean kuoston tuhannen pimpelin päreiksi.
Vain savuavia säippiä jää;
ja elämisen iskemätön runsaus.
Vau mikä kuvaus :) Eipä ole Ukko täällä meillä käynyt kunnolla kolistelemassa, ei vaikka olen usuttanut. Kaukaista jytinää vain.
VastaaPoistaMetelle:
VastaaPoistaAika harvoin meilläkin, mutta kun - niin käytin tilaisuutta hyväkseni.