UNiNEN MAHALASKU
Laskevan auringon hehku syleilee puiden latvoja,
viivähtää tuokion tyyntyneissä lakkapäissä
kuni vajoaa horisonttiin tuulen seuraksi.
Sielun uninen mahalasku keskikesän mysteeriin.
Lähestyvä yön syli täyttyy hiljaisuuden äänistä,
viikatteen jäljiltä tuoksuva ävär valmistautuu
ottamaan ylleen kasteen ensisuudelman;
syntyy huomenkoissa kolmannen uudelleensyntymän
leijuvan usvan kosteissa helmoissa.
Illan varjoon viehkeään,
kaatuu täyteinen päivä,
laantuu kiihkeä olemisen vire
lipuu sinisenä unisena yöhön pehmeään.
Väsyy häilyväinen tuli,
hiipuu rietas liekki,
mustuu pannu entisestään yllä
voipuu summaan tummaan;
savu viimeinenkin - kitkerin, oikukkaine haituvineen,
virin selkään ennättää.
Käy viileäksi hetki
raskahaksi luomen päälle asettuu
ja vasta puoliyö
kun jo viimeinenkin unen syliin sulkeutuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi