HYLÄTYT SAPiLAAT
Sanojen jonoon punottu kuulas eetos,
entoon pyrähtävä hereän huvittava suvikuva,
lapsuuden heinämaailman jalkapohjia pistelevä sänki;
ukkosmyräkän sielua vavisuttava kosketus
pelonsekaisena sykkeenä rinnassa.
Ylivuotisia märkiä korsia variksen saappaissa.
Jyräkän jäljiltä hieman peljästyneen vunukan
hapuileva katse retonkisten reisien välistä.
Limaisen nokan alla sormi suussa tuijottamassa
siihen astisen maailman suurinta ihmettä ladonsuulla,
ropisevan pärekaton suojasta.
Viisvuotiaan riemuhuutoon avautunut suu
uuden keksinnön ällistyksestä mykkänä;
kaikkien värien kirjoma kaari meidän kedolla,
siinä ihan liki - viereisellä korjatulla saralla,
ahmimassa mummolan ammujen heinäluokoa.
Jäljellä vain kuuroa pakoon kiiruhtaneiden
hylätyt sapilaat virumassa sängellä.
Kaatuneen heinän tuoksun väkevöittämä taulu,
heinäkesän ikuisesti ravistava sinfonia,
taivaanpiirin horisonttiin kirjattu sinivalkoinen laulu.
Ladon nurkalla villi iiris toipumassa ryöpyn jäljiltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi