SiETÄMÄTÖN KUTKA
Ehtoo kääntyy savuntuoksuiseksi iltayöksi,
ryppyinen pinta silottuu kuvastimeksi;
varjot hiipivät siimesten huomista poikkipintaan.
Koko veden selkä juovittuu siivuiksi.
Tuulen hylättyä viimein koivun ritvat,
tarkempi kuulin erottaa harrilauman loiskaukset
kun ne käyvät niemen nokassa pintaan perholle.
Osaapa taimenen poikakin osallistua samalle apajalle.
On se hetki jolloin eniten kutittaa kalamiehen sisintä;
mokomaa vonkale-syyhyä hankale raapia,
kuminen lappuhaalari tiellä,
vavannokkaa ei raski uhrata.
On vain ryystettävä kuksa tyhjäksi ja noustava.
Emä karahtaa kun vene irtoaa,
tuhto narahtaa aikuisen körilään ruhosta;
koko vene keinahtaa heilurin
partaaseen tarttuvan kouran painosta
kun rohjake vääntyy parraspuulle pyyryjä hamuten.
Herkkä kapine - äksy muovikippo.
Saattaa närkästyä karkeasta kohtelusta
ja heilauttaa itsensä kumoon.
Yleensä ankarin kutina lakkaa siinä vaiheessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi