lauantai 5. helmikuuta 2011

SAMANNAPAiSET


SAMANNAPAiSET
 
Wanha nuhruinen sielu,
yksi tuhansien joukosta;
nojaa ikiwanhaan keloon pelokkaana,
arkana, perinjuurin säikkynä parkana.
Se katsoo häilyvää maailmaa kalterien takaa.

Ryppyiset kädet, sormet harallaan - silmillä,
ei sellainen kiinnitä yhdenkään
ohi ryntäävän hurmoshenkisen huomiota;
kaikki menevät kuuntelemaan viimeistä tuomiota
joka julistetaan pian,
ennen kuin sähkö on pysähtynyt lopullisesti virtaamasta,
tyrehtynyt, muuttanut kertakaikkiseen muotoaan
johonkin muuhun ulottuvuuteen jota ei tiedetä.
Ei tunneta.

Hämmentynyt kansa velloo hiilidioksidi meressä,
aaltoilee eeskahtaalle liehuvana massana
jonka jyrinä ylittää ukkosen äänen,
mutta salamaa vain ei näy,
sillä samannapaisten kohdatessa kaikki ovat kamuja,
hyödyllisiä idiootteja,
erimielisyyttä - salamointia ei tapahdu.

Omaan napaansa tuijottajien kokous läsähtää.
Wanhus kelonsa tykönä väsähtää,
pistää kalterit taskuun ja sytyttää järjen valon.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

2 kommenttia:

  1. Kyllä oma napa on kaikkein tärkein tarvittaessa. Siihen voi aina turvautua kun on tarvis. Itsenä olemisessa on perusturva, luotto on täydellinen. Tarvittaessa idioottimaisuus turvaa koska kukaan ei halua tulla reviirille. Minä en ainakaan lässähdä vaikka joskus omaan napaanikin tuijotan.
    Sinunkin runosi tulevat jostain syvältä ja tuskin siihen kukaan silloin salamoimaan pääsee?

    VastaaPoista
  2. Marialle:
    No joo, Maslowin mukaan kyllä. Oma suu on lähinnä.
    Mutta kyllä monella omaan napaan yhtäaikaa tuijottajalla saattaa varsinainen asia mennä ohitse ja kuun sijaan katsotaankin osoittavaa sormea kuten tässä hiilidioksidi-jutskassa.

    Syvältä tai ei, rajapinta elettävään elämän on hyvin lähellä.
    joten salamointi lähinnä herkistää sanansäilääni.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi