LAULU № 42.
Taivaan kannen minä maalasin ensin tulenkarvaiseksi,
jotta vältyn polttamasta hyppysiäni
kun astun alas mustien nuotiokivien tykö,
otan nokisen kanan ryhmyisiin kouriini
tai padasta wäkevää lientä ja ryystän elämän maljasta.
Kuivaan huuleni risan tikkurin kalvosimeen,
laskostan makuuksen taljasta ja tyynnyn.
Värisen hiljaisuuden laulusta,
joka helisee ympärilläni mykkänä vaiti.
Muistelen menneitä, kylläisiä sumuisia wuosia.
Räiskyviä ovat eloni päivät olleet - läiskyviä,
tulipunaista mustaa väriä täynnään.
Yltäkylläistä elämää kurjuuden kehyksissä;
hälinän keskellä hiljaa räikyen,
kilvan kuvastinten välkkeen kera.
Ja peilikuvaa nyt ihastelen silatun hetteen pinnasta
räiskyvän nuotion loimussa taustaa tutkien;
olenko siellä...
Hyytyy kaltio ajan vilusta, jäätyy lasiksi kalvo.
Nostan ja käännän, siellähän sieluni lepää, taustalla,
vartoen uutta sijaansa satumaassa.
Taivaan kannesta alan, maalaan tulenkarvaiseksi.
Taivaan kannen minä maalasin ensin tulenkarvaiseksi,
jotta vältyn polttamasta hyppysiäni
kun astun alas mustien nuotiokivien tykö,
otan nokisen kanan ryhmyisiin kouriini
tai padasta wäkevää lientä ja ryystän elämän maljasta.
Kuivaan huuleni risan tikkurin kalvosimeen,
laskostan makuuksen taljasta ja tyynnyn.
Värisen hiljaisuuden laulusta,
joka helisee ympärilläni mykkänä vaiti.
Muistelen menneitä, kylläisiä sumuisia wuosia.
Räiskyviä ovat eloni päivät olleet - läiskyviä,
tulipunaista mustaa väriä täynnään.
Yltäkylläistä elämää kurjuuden kehyksissä;
hälinän keskellä hiljaa räikyen,
kilvan kuvastinten välkkeen kera.
Ja peilikuvaa nyt ihastelen silatun hetteen pinnasta
räiskyvän nuotion loimussa taustaa tutkien;
olenko siellä...
Hyytyy kaltio ajan vilusta, jäätyy lasiksi kalvo.
Nostan ja käännän, siellähän sieluni lepää, taustalla,
vartoen uutta sijaansa satumaassa.
Taivaan kannesta alan, maalaan tulenkarvaiseksi.
Oh-show-tah hoi-ne
Aamuni alkoi vahvasti kun kävin täällä runon lukemassa. Lauseesi "Yltäkylläistä elämää kurjuuden kehyksissä" jää nyt varmaan tänään pyörimään päähän koko päiväksi. Sitähän tämä on.
VastaaPoistaRisa tikkuri toi lapsuuden mieleeni, lämmöllä!
VastaaPoistaIppu
Rikasta tulenräiskyntää.
VastaaPoistataljan päällä voi maata katsellen tähtiä ja upota omaan pienuuteensa
VastaaPoistaTuulalle:
VastaaPoistaTosiasiat eivät peity vaikka kuinka maalaisi niiden päälle.
Ipulle:
Harva taitaa enää muistaakaan mikä tikkuri on!?
Pisaralle:
Sanallisesti ehken.
Ilona Tammelle:
Sen mahdollisuuden soisin Ilona Hyvä mahdollisimman monelle.
Änkkäävät sitä tietokatkosta näämmä uutisten mukaan yhä. Mutta EU:hun arvon rouva joutuu ottamaan pakin ja lusikka-haarukkayhdistelmän. Pikkumaista sinun laulusi rinnalla.
VastaaPoistaElämän rikkautta arvostavaa tekstiä!
VastaaPoistaHelanes'lle:
VastaaPoistaJoutavilla jotakin ja muut jää meille.
Oopeelle:
Kiitän Oopee, sitä sekaan lirautin kyllä.
Joo, mieluummin nuotion räiske kuin räiskyvä elämä kurjuuden kehyksissä.
VastaaPoistaHemmetille:
VastaaPoistaKyllä maar. No totta hemmetissä!
pidän sanastasi, se tulee suoraan siitä sydämestä, josta sanan pitääkin tulla. sydänrytmillä koettava runo.
VastaaPoistaSirpalle:
VastaaPoistaNiinpä niin, mitä sitä pidättelemään silloin kun tulee. Vaikka wanhoja ei pitäisi muistella, on oltava rohkeutta katsoa jälkiään, että tietää mistä suunnasta on tullut.
Minä kiitän sanoistasi.
-kurjuuden kehykset-.. Niin. Parempi elää kuin meinata. Pidin runosi henkilökohtaisuudesta.
VastaaPoistaHihoille:
VastaaPoistaMinä kiitän. Tehdä vaikka vähemmän mutta tehdä.
Luonnon rikkumattoman hiljaisuuden ollessa ympärillä on hyvä upota muistoihin. Katsella niitä rehellisin silmin.
VastaaPoistaTykkään tästä runostasi.
Aimariille:
VastaaPoistaSanoppa muuta, on uskallettava käsitellä tekemisiään ja tekemättä jättämisiään.
Kiitän kommendeerauksestasi.