tiistai 10. marraskuuta 2009

HUURUT VALUVAT TYVENESSÄ


HUURUT VALUVAT TYVENESSÄ

Kirkkaan tähtitaivaan alla virkkaa pitsiä halla.
Kipakaksi äityvä keli häivyttää haaveet lumesta,
kuin lammaswälly kuunaan - aaveet unesta.

Huurut valuvat tyvenessä omine aikoineen,
silkan maan vetovoiman pyynnöstä,
alavien maiden suuntaan,
kuten tapana on.

Koettavat takertua viimeisillä voimillaan,
kynsin hampain koivujen ritvoihin, pajujen karahkoihin,
törröttäviin korsiin, harmaisiin orsiin,
sillä lakeuden saavutettuaan edessä on loppu;
jää suutelee hyytyvää ilmaa,
valmistaa kylmyyden huurteisen pesän.

On kuulas hiljaisuus,
äänettömyyden murtaa epätahtiin virittyvä jääkansi
joka vahvetessaan
vonkuu ja mylvii jännityksiä ilmoille.
Harvakseltaan rapsahtelevat jäähtyvät puut jos muistavat.

Niskat kenossa tuijotan syvänsinisen taivaankannen
huomassa näytelmää joka ei noteeraa aploodeille,
ei seisten, ei istuen.

Tähtiä sataa niin runsaasti ettei kaikkea keksi toivoa.
Hukkaan mennyt on mennyt hukkaan.
Oh-show-tah hoi-ne


4 kommenttia:

  1. Hieno paradoksi tuo viimeinen säe :-)

    Kuulas hiljaisuus on kauneinta mitä tiedän, tai no, huurtuneista oksista ja korsista pidän myös, mutta nekin voivat olla hiljaa mukana kuulaassa hiljaisuudessa, vai voivatko.

    Hienosti osaat sanoilla maalata, kaikki näin edessäni ja tuli hyvä olo, etenkin tuosta kuulaasta hiljaisuudesta. Kiitos!

    VastaaPoista
  2. Uunalle:
    Täks vaan. Huurre absorvoi ääntä. Siis kyllä voi, on vastaus.
    Nooh, onhan meillä niin valtava määrä sanoja millä maalata. Tarviaisko samoja viikon sisään edes käyttää?

    VastaaPoista
  3. Istahdin ja laskin....ja laskin...jaksoin kolmeen ja annoin periksi.
    On niitä monta!

    VastaaPoista
  4. Arjaannelille:
    Ööööööööööö... tähtiä vai? On niitä monta!

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi