FiLOSOFiAN OPPiTUNTi

FiLOSOFiAN OPPiTUNTi

Puolen päivää pöristeltyämme peltipailakoiden selässä olemma vihdoin päässeet päämäärämme Ravdujavrin mellalle. Rensselit on purettu ahkiosta ja liistereestä. Tulipuun alutkin toimma tullessa jotta saamma heti nuotion ylös kun alamma yösijaa kehittää orastavassa hämärässä. Skábman aluspäivät eivät ole enää kovin pitkät.

Ensin on kuitenkin roimastava pari keloa nurin ja pölkytettävä sopiviksi. Aiomme tehdä pinotulen rakovalkian sijaan, ei tarvitse niin usein nousta yöllä ehostamaan.

Kun tuli on touhussaan, raadamma kelot pölkyiksi ja asettelemma kunnon tulen. Sitten levitämmä louekankaan ja asettelemma makuukset, männynhavuihin on tyytyminen kun närettä ei näillä selkosilla kasva. Niiden päälle pari poadsuntuöljia ja niiden päälle raanut. Jo vain siinä kelpaa kölliä. Vilua karkotusta varten on vielä yhteen kursittu pari tuöljia.

Sitten vaan einestämään. Musta pannu killuu jo selkäpuussa höyryten ja repusta kaivetaan niestat esiin, tähän hätään valmiita eväsleipiä - ruista, voita, juustoa ja palvattua siankylkeä. Varsinainen eines tehdään sitten kun humeetti on tasoittunut sen arvoiseksi jotta malttaa rauhallisena odottaa ruoan ehtimisen. Jos tehdään yleensäkään - tälle illalle enää. Se riippuu...

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Mooses Feforoff on wanhan liiton inimisiä, ei joutavia hötkyä eikä höpötä kuin jokin sinne ja tänne säntäilevä lannanmies. Ahdamme voileipiä navat täyteen melko vaiti, sen minkä johonkin asiaan muutaman sanan välillä murahdamme harvakseltaan.

Lopulta tehtävä on suoritettu ja kurotan nokisen pannun ja kaadan molemmille kuksallisen höyryävää pöönävettä. Sitten kurotan repun taskusta pullon kirkasta palowiinaa kohvelle kyytipojaksi kun kerman pahkeinen sattui jäämään kaupan hyllyyn.

Mooses kaivelee tupakkivehkeet, lataa nysänsä sisnaisesta massista ja vetäsee syvät haikut ja päästelee sitten savua molemmista suupielistään verkkaiseen. Silmät kiinni.

Puut rapsahtelevat, juttelemma niitä näitä, wähäpätösistä vielä wähäpätösimpiin ja päinvastoin. Valmista ei tule, mutta aika kuluu sopivasti ja ryypin välit tihenevät. Savun tuoksu kiihottaa nokkaa, pimeys valuu päälle ja hataroita pakkashiutaleita leijailee omaan tahtiinsa. Ympäröivää hiljaisuutta voi siivuttaa mieleisikseen viipaleiksi.

Keskustelu jantuu jo väliin ja yltyy sitten yhä filosofisemmaksi, nousuhumalan myötä Mooseksen sana-arkku avautuu yhä enemmän ja lopulta asetun itse pelkkään kuuntelijan rooliin. Naukkailen ja ehostan tulta. Ynähtelen väliin joota ja juuta. Mooses puhuu henkeviä, innostuu ja välillä ilmehtii ja elehtii sanomistaan tehostaakseen. Sytyttää ja latailee nysäänsä. Vaihtaa sitä suupielestä toiseen.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Kuuntelen välillä kateellisena, Mooses on luontoiniminen, tietää luonnosta ja sen kiertokulusta sata kertaa enemmän kuin yksikään riinpiissin maisterisneropatti tai joku huivikaulainen vihreä luonnosuojelija jonka erämaakokemukset perustuvat rippikoululeirin teltassa viettettyihin öihin.

Tämä ukuli on viettänyt satoja öitä yksinänsä rannattomilla selkosilla ja tuntureissa, ilman kännikkää ja kompassia. Eikä ole suru puseroon tullut. Jos on tuntunut että on "öksynyt", on lähtenyt välillä kotona pistäytymään ja sitten taas uudelleen.
Hänen elämänsä on porot ja riekot, satunnaisesti metso sekä muuna aikana kalastus, mikäli aikaa siihen on tahi sitten nälkä anhiton.

Eläimiä hän kunnioittaa kaikkien alkuperäiskansojen tapaan. Myöntää suosiolla että iniminen se on heikoin yksilö tässä asetelmassa. Eläin pärjää ja säilyy hengissä sekä jatkaa sukuaan niillä vermeillä mitkä syntyessään saa, iniminen ei pärjää muutamaa päivää pitempään ilman apuvälineitä.
Lisäksi inimisen ristiksi on laitettu ajattelemisen kyky, josta seuraa, että hänen selviytymistään sekoittaa ahneuden, intohimon, vihan ja kateuden tunteet sekä ikuinen kiima jotka saavat inimisen tekemään kaikenmaailman hillittömyyksiä.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Vähitellen ukon puhe käy sammaltavaksi ja ehdottelen että kohennan tulen sille mallille ettei heti kohta ole tarvetta könytä ylös ja sitten panemma makuuksille ja alamma matkan satumaahan - Ultima Thuleen.

Eipä siihen ole Mooseksella enää vastaan sanomista ja se kellahtaa niille sijoilleen, kiskoo porovällyä päälleen. Mumisee tuokion itsekseen ja nukahtaa samalla kellonlyömällä, willieläimen tapaan - jokainen levon hetki on hyödynnettävä tarkoin.

Kuuntelen tovin nuotion ripinää, mietin Mooseksen sanomisia ja äkin hoksaan, että elämän tarkoitus on oivaltaa itseä ja luontoa kunnioittava henkilökohtainen moraali ja elää siten.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä tarina ystävällesi!

Elämän tarkoitus on oivaltaa itseä ja luontoa kunnioittava henkilökohtainen moraali ja elää siten.