RANSKALAiNEN LETTi
Kevään purppuraisen yön alla astelen edestakaisin
levottomana kuunsiltaa.
Nostelen vuoroon toista ja vuoroon toista jalkaa,
väliin sekaantuen niin että yritän molempia yht'aikaa.
Uhka lentää pakaroilleni tuolloin on ilmeinen,
Samaa ajattelee humeetissaan se tuttu sivustakatsoja,
mikäli jossakin loukossa sattuu piilottelemaan.
Huhtikuu on juuri täyttynyt.
ketään ei pitäis tulla, mutta odotan jotain.
En tiedä. Ei kerrottu.
Äkisti vain tuli tunne nousta, vaatettaa itsensä,
sonnustautua öljykangastakkiin ja suoria ulos.
Tässä nyt on tulos.
Ihmettelen ääneen miksi.
Sitä säikkyy uinuva naakkaparvi, kahahtaa lentoon,
liittyy talon kattojen yllä Pääsiäissaaren suuntaan
lentävään trulli-parveen ja on pian poissa.
Pitkästyn.
Jos en muuta keksi
niin ikävöin sadetta joka maalaa maan orvoiseksi.
Vain se on kyllin arvoinen sinun nähdä jos tulet.
Siihen sävyyn, minä luulen,
sovittuu myös sinun ranskalaisen lettisi violetti paula.

Oh-show-tah hoi-ne
Tykkään tavastaasi käsitellä sanoja ja olen yhä edelleenkateelllinen siitä..... ;O)
VastaaPoistaSagalle:
VastaaPoistaKiitän ja kiitän, minusta tuntuu että sanot tämän toistaalleen vai vaivaako minua perseveraatio.
Kyllä violetti tunnelma kulki läpi runon. Odotus, ikävä, jotain jossain kaukana
VastaaPoistaTällainen tunnelma välittyi minulle
Arleenalle:
VastaaPoistaSaattaapa tuo pahkeinen siitä ilmetä. Pitää ihan lukasta uuelleen.
Tervehdys, nyt ei runon syntaksi kolahda minulle, mutta vakuuttavaa tyyliäsihän se on joten hyvin menee :) Kuva puolestaan on saakutin hieno tämmöiselle taivaanrannan kuuntelijalle. Esmes. noi pisarat, ihan kui siel ois satanu :)
VastaaPoistaJ. Leelle:
VastaaPoistaMinäpä tässä kiittelen taas kommenteerauksesta ja olen iloinen.
Olen taas ihan mykistynyt, etten kuitenkaan tyrmistynyt tai tylsistynyt. Runosta ja kuvasta nääs.
VastaaPoistaJoskus noin kävi minullekin. Taivasta tuijotin ja pimenevää metsää. Kukaan ei tullut. Paitsi tuhannet ajatukset. Ehkä niin pitikin.
VastaaPoistaMii Nalle:
VastaaPoistaKiitän Miina sanoista, huomenna on pitkä perjantai.
Pitkospuulle:
Parempi tuhat ajatusta kuin tulematon tulija.
Hieno ranskalainen violetti letti,odottajalle ajatuksetkin ovat joskus tärkeämpiä kuin tulija.
VastaaPoistaOi mikä runo. Tässä oli jotain kiinalaista, vanhaa henkeä. En koskaan myöskään tietääkseni ole trulliparveen törmännyt yhtä viehkosti kuin tässä.
VastaaPoistaTulihan se lilakin lopulta. Påsketonta pääsiäistä!
VastaaPoistaUnel Mikolle:
VastaaPoistaAika usien ehtii odottaissa ajatella 1000 ja 1 asiaa.
Kirstille:
* Wanha henki istuu sitkeästi - wanhassa miehessä!
(wanha kiinalainen sananlasku)
* Trullit parvissa ovat jotenkin pehmoisempia. Kiitän kommendeerauksesta.
Helanes'lle:
Samma påsk på suomeksi!
Pidän tuosta kuvasta toooosi paljon!
VastaaPoistaSusuPetal'lle:
VastaaPoistaKiitän ja påkkailen ja ilåista Påskia.