perjantai 3. huhtikuuta 2009

KESÄAiKA HUMBUUGiKULTTUURiSSA



KESÄAiKA HUMBUUGiKULTTUURiSSA

Männä suntaina sitä taasen siirryttiin suomalais-ugrilaisessa heimoyhteisössä epänormaaliin inimisen elinaikaan. Nyt jo hieman purinoiden tästä merkillisestä joukkotyperyydestä.

Kesäajasta purnausta voisi aika hyvin käyttää mittarina heimon älyllisestä kiehumispisteestä. Mutta ei asteina vaan aikana.
Vuodesta 1981 alkaen kesäaika on ollut käytössä myös meillä Suomessa. Kaksikymmentäkahdeksan (28) vuotta on siis se kypsymispiste sille että asiasta edes aletaan porista. Barrikaadeille on vielä hyvä tovi matkaa.

Tämän asian jo aikaa sitten tiedostanut nomenklatuura ei tyhjää ala joutavanpäiväisesti huolestumaan niistä pienistä napinoista joita etuja järjestellessä saattaa syntyä.


Perusteluja tälle järjettömyydelle on niin suuri määrä etten laiskuuttani viitsi edes copypaste-menetelmällä niitä tähän liittämään. Toinen toistaan mellevämpiä ja "järkeen"käypiä ovat kaikki. Tietty.
Hakusanalla kesäaika pääsee itse kukin nauttimaan sen "hyödyistä"

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Sen sijaan joku tiedonjanoinen jossakin bittiavaruuden sfääreissä kysäisi, että miksi Suomi ylipäänsä on eri ajassa kuin valtaosa €urooppaa?

Jotenkin suomalainen katsoo €urooppaan oudosti. Sen minkä silmä näkee, humeetti vääristää katsojalle mieleiseksi. Humeetti käytännössä vääntää karttaa niin että, koko €urooppa näytää olevan suoraan Suomen eteläpuolella kun se aikuisten oikeesti on suurimmalta osaltaan Suomesta lounaaseen.
Näin on näppylät. Siksi Suomi on eri ajassa, Itä-€uroopan ajassa.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Suomi kuuluu aikavyöhykkeeseen 15-30° itäistä pituutta. Aikavyöhykkeet ovat maapallon alueita, joilla käytetään samaa kellonaikaa.

Aikaero vierekkäisten aikavyöhykkeiden välillä on yksi tunti siten, että itään päin mentäessä kellonaika kasvaa. Aikavyöhykkeet suunnilleen myötäilevät 15 pituusastetta leveitä kuvitteellisia vyöhykkeitä, joita on kaiken kaikkiaan 24 kappaletta.

Uukuniemellä on Pyhäjärven Ristiselän ahteella Mikkilänvuori ja vuoren rannassa Akunkallio. Siitä Akunkalliosta 250 metriä etelään leveyspiiriä pitkin on paikka jossa Venäjän raja ja UTC-aikavyöhyke 30° eli UTC +2:00 leikkaavat toisensa, eli siellä on Suomen aika se minkä radio kilauttaa joka tunti.

Kuka sen on sitten keksinyt - komunistit vai kokomustat, siitä ei ole yhtä pitävää tietoa luulon kanssa, mutta hevosnaamaisia enkelsmanneja hyvin runsaasti epäillään, koska nämä hamusivat muinoin suhteellisen nollameridiaanin itselleen ja joka siis siksi kulkee Greenwichin kuninkaallisen observatorion läpi Lontoon maassa, eikä esimerkiksi Nurmijärvellä.

Tästä aikavyöhykkeestä käytetään tunnusta UTC (Coordinated Universal Time). Jotkut käyttävät lyhennettä GWT, eli Greenwich Time. Myös Greenwich Mean Time tai Mean solar time at the Greenwich Meridian on käytössä. Sekä elokuvista ja jännitysromaaneista tuttu ZULU Time.

Esimerkiksi Suomi on talviaikaan kaksi tuntia nollameridiaanin aikaa edellä, joten Suomen aikavyöhyke on silloin UTC+2 (tätä aikavyöhykettä kutsutaan myös nimellä EET eli Eastern European Time) ZULU Time+2.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Ei meidän yksinänsä moista Itä-€uroopan aikaa tarvitse hävetä. Seuranamme on väkitukku muita epeleitä mustasta valkoiseen ja päinvastoin, lisäksi sama ruåtsiksi ja suahiliksi.
Botswana, Bulgaria, Burundi, Egypti, Etelä-Afrikan tasavalta, Gaza, Israel, Jordania, Kaliningrad (Venäjä), Kongon demokraattinen tasavalta, Kreikka, Kypros, Latvia, Lesotho, Libanon, Libya, Liettua, Länsiranta, Malawi, Moldova, Mosambik, Romania, Ruanda, Sambia, Suomi, Swazimaa, Syyria, Turkki, Ukraina, Valko-Venäjä, Viro, Zimbabwe.

Tiesittekö muuten että ilunga on henkilö, joka on valmis antamaan anteeksi solvauksen ensimmäisellä kerralla, sietämään sitä toisella kerralla mutta ei koskaan kolmatta kertaa. Tšiluban kieltä (Kongo)

Jotta totuus ei itkettäisi; Suomestakin moinen yhtä hieno sana löytyy: Enontekiöllä tunnetaan sana kunteusnulppo, yhdyssana, jonka osat ovat kunteus, "kolmivuotias urosporo" ja nulppo, "sarvensa pudottanut".

Koko sanan merkitys on "neljännellä ikävuodellaan syystalvella kuohittu ja sen johdosta sarvensa keskitalvella pudottanut urosporo".

Että tämmönen tapaus ja siksikin: Obladii-obladaa!
(Yoruban kieltä, elämä jatkuu)

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Kun yksi pituusaste on 4 minuuttia, on helppo laskea että Kolera-altaan länsireunalla seisova ministeri Hökämies on itse asiassa noin 20 minuuttia jäljessä valtion aikaa. Elämä on.

Suomen läntisimmällä rajalla (19° 5' 13'') aurinkoaika on noin pyöreät 44 minuuttia vähemmän kuin "virallinen" aika ja kesäajassa jälkijättö lisääntyy vielä tunnilla.

Elä näiden tietojen kanssa sitten ajassa ja vielä jumalisesti!


Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä KESÄAiKA-juttu siihen siirtyneille!
........
Ihminen on sitä rikkaampi mitä useammista asioista hänellä on varaa pysytellä erossa. Tervemenoa Absurdistaniin!

3 kommenttia:

  1. Täällä mentiin Daylights saving Time'iin pari viikkoa sitten. Multa menee kesä opetellessa muistamaan, kuka on missäin systeemissä Indiana Michiganista etelään ei muuta aikaa. Ollaan muutama kilsa rajasta - osteskellaan Indianan puolella silloin tällöin. Meikä akka on joskus kaupan ovella, kun ei kauppa ole vielä auki.
    Intiaani sanoi: Vain valkoinen mies keksii leikata täkin yläosasta palan ja ommella sen jalkopäähän.
    Me ennen kouluaikaan tunsimme tämän tarinan Hölmöläisten juttuna, Bemböleboarnas arbete

    VastaaPoista
  2. Angstinen on talousmeno ajassa tässä, kellonviisarit merkityksettömiä.... Joka halvatun kevät sama sekoilu, eteen vai taakse, jotenkin syksyllä helpompaa, mene ja tiedä miksi?....

    Taustalla soi: Child in time - Deep Purple

    VastaaPoista
  3. Utu Kallelle:
    Homma on tosiaan Hölmölästä.

    Hevoiselle:lle:
    Täyttä höpöä koko kesäaikaan siirtymisjuttu.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi