POLTiNMERKKi

POLTiNMERKKi

Siunattu olotila,
se syntyy korvan juuressa vienossa tuuulessa
soivasta kuitusiimasta,
autiosta,
silmämääräisesti sileästä tundrasta jalan alla,
kumpuilevan maaston hiljaisesta syöpymisestä
mielen syövereihin pysyväksi poltinmerkiksi.

Ajatus hehkuu,
kuumottaa koko kehon läpi;
lähettää väreitä,
käskyttää karvan pörhistelyjä - linnunlihoja.

Pysähtymällä, syvään hengittämällä sielu ahmii,
haukkoo suuria annoksia kokonaisuutta,
sen hetken tolaa ja tilaa,
viikaten ja järjestellen sitä humeetin sokkeloihin.

Toiveiden ja unelmien erämaaselkonen avautuu
silmien edessä liki koskemattona,
vain muutama heinittynyt palas juoruaa
entisaikojen ihmisistä ja heidän tekemisistään.

Kävelymatkaa mukavuusalueen rajalta on
jo sen verta reippaasti,
että enin osa urbaaneista karsiutuu kokonaan - pois
ja se sopii oikein hyvin - oikein hyvin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

ViCK-MiEHET

ViCK-MiEHET

Aallonmurtajan nokka paljastuu vähitellen,
auer on antamassa periksi vähin äänin,
tanssii vielä mainingeilla luoteen päällä.

Tuttu puksutus kantaa veden yli,
ensimmäinen kippari kaartaa jo kulman taa,
loittoaa pisteeksi ja on poissa.

Kaijalla näkyy liikettä,
muurahaisia lootineen - lippuineen eeskahtaalle,
aamuista kosteaa hyörinää sadekamppeissa.

Kaikki Vick-miehiä,
ei ensimmäistäkään naista,
no muutama vene sentään naisen kunniaksi nimetty;
pääasiassa vain harmaaseen tikkuriin pujottautuneita,
karvanaamaisia raavaita miehiä,
ankaran ahavan paahtamine kasvoineen.

Ammattilaisia - asiansa osaavia,
sivullisen unelmoijan mielestä yltiöpäisiä hurjapäitä,
aavojen ulapoiden,
ankarien myrskyjen mertensankareita.

Nii-in. Ja lastensa isiä;
niiden pellavapäiden ja hälisevien nuorukaisten,
jotka paluuta odottaen pelmaavat ehtoolla kaijalla.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

JÄNiKSET PUUTTUVAT

JÄNiKSET PUUTTUVAT

Oireita, oireita,
jotka kuitenkin laantuvat jo aamupäivän aikaan
lempeän lämpimänä,
vain koskettain - hypistellen;
orastavan syksyn tuoksuksi.

Viipyilevää,
vitkastelevaa enteilyä,
ikään kuin empimistä joko häntä tohtisi tulla.

Voi tokkiinsa, sen kun vaan;
tule, tule, on odotettu esimakua,
se se on haikein ja parhain;
sielua vavisuttava tunne.
Ankaran lupauksen ennakko.

Vain onpa mokoma arka,
tyvenen veden päällä kutvailee;
sinnekkö se nyt asettui?

Merisavua lupaavasti maininkien harjoilla,
mutta kun jänikset puuttuvat,
latistuu näytös syksyn kyhäilyksi.

Ei saa intoa puhallukseen;
tämä päivä menee tälleen - joutenoloa lopetellessa.
Saapas näkee mitä kenkä tekee huomenna.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KESTÄVYYSVAJE

KESTÄVYYSVAJE

Ahde huokuu iäisyyden rauhaa,
kolme ahdetta päällekäsin suppilon muodossa,
kaikkien kaltot silmämäärällä samaa luokkaa.

Äkkinäinenkin äkkää konstailematta,
että tämä iso vesi on ollut kymmenen kertaa
itseään suurempi joskus.

Parin tunnin jolkutus merenrannan suuntaan
valaisee kiitettävällä tavalla
tämän syrjäisen selkosen jääkauden jälkeistä tarinaa.

Väkevästi virranneen muinaisen veden
ankarat jäljet järvialtaan reunalla;
ovat säilyneet sinamoisenaan,
vain ohuen ohut varputurve,
toisin paikoin heinävä musta multa - yllätys, yllätys,
peittää somerikkoisia rintauksia.

Mutta herkkä on kulumiselle - kestävyysvaje;
jo anturan osuminen puron pohjaan
säikyttää mudan myötäleeseen,
sorapohja kollottaa vaaleankeltaisena.

Ei kestä nämä niitut ja nummet ihmisen elämää,
juuri ja juuri satunnaisesti poukkoilevan porolauman.
Siinä kaikki.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

TiE

TiE

Taivas aukeaa vähitellen paraatiasentoon,
tie urkenee viiltoina kaltevassa mannussa,
jatkaa matkaa loppumattoman perille;
meren väistää kaartamalla huikeasti rantaa.

Iloittelee serpentiininä jätin tummissa pahtaissa,
kiertää - hiertää ensikertalaisen arkaa mieltä,
väistää molemmista päistä mutkikasta nientä,
ennen kuin oikaisee itsensä suoraksi.

Ihmisten töitä,
tässä muutoin rikkumattomassa;
moneen kertaan anteeksi annettu haava,
valtimo, elämän ja kuoleman valtasuoni.
Tie.

Taivaan ja meren saa erilleen vaivoin,
vasta kun silmä tottuu hakemaan taustat näkymälle,
kuva asettuu oikeisiin raameihin,
hopeinen kilo paljastaa horisontin äärettömällä.

Mitä on yksi haava rannattoman ulapan kainalossa;
mitätön hius - uurros,
vain sattuman haituva hujan hajan,
ankaran maiseman asetetussa kuvassa?

Turha huoli, kuluu vuosituhannessa näkymättömäksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

PUKSUTTELEMiSEN ZEN

PUKSUTTELEMiSEN ZEN

Näitä ihmettelemisiä sattuu tämän tästä;
maailma tuntuu sekoavan kiivaampaa tahtia
kuin mitä sen tekemisiä ennättää päivitellä.

Äkin - kesken päätä tuulettavan huviajelun,
saattaa joku asia humahtaa esiin niin,
että huojauttaa puksutinta.
Oitis alettava katsella ravia,
tähystää sopivaa paikkaa saada vekotin sijoilleen;
oman itsensä tukemana nojaamaan maankamaraan.

Toiveissa on tietty seudun suhteen,
jotta atmosfääri olisi samalla laaja ja ilmava;
tilava hengittää mieltä kuohuttavia eetoksia pois.

Aika usein niin sattuukin;
nytkin kanjonissaan vuolaana kohiseva,
sateiden paisuttama joen liru,
puhkuu ja puhisee tyyten eri saundilla,
parin viikon takaseen nähden.
Nyt on tatsia.

Mikäpä siinä - siihen räystäälle persuksilleen;
pohtimaan höpö-höpöjä.
Maailman parantaminen on siitä höpsöä hommaa,
ei lopu mokoma koskaan,
kun toisen reunan saa kuntoon, toinen käy ontumaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HULLUTUKSiA

HULLUTUKSiA

Värivaloja arjenharmaassa,
yksinäinen rietas kesäpäivä kaikilla herkuilla
kahden apean tihkun välissä.

Tanssii lempo julkeasti niin kepeissä hepenissä,
että kaikki ne intiimit salaisuudet
jotka normaalisti paljastuvat vain helman nostamalla
ja alle kurkistamalla,
ovat nyt kaikenkarvaisten töllisteltävänä.

Ahneita katseita, kiihkeitä silmäyksiä;
tämä töpinöissään oleva ilolintu haastaa
koskettamaan lämpöistä maata,
suutelemaan merentuoksuista tuulta,
tonkimaan varpailla kultaista santaa,
kirjoittamaan rantaan askeleen kuvilla RAKASTAN.

Päähänpistoja auringonpistoksen uhalla,
hatut ja vaatteet lytyssä mytyssä tundralla;
ilkosillaan selkosessa,
tunturin kupeella - dyynin päällä,
autiolla rantakaistaleella maailmoja tarkastaen.

Irronnut sielu haihattalee suipolla pahtaalla,
hurvittelee korppien kera;
tyyten levällään oleva keho vapisee innosta
kun sieppaa hullutuksia lennosta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

SAMETTiA

SAMETTiA

Jo toisen kerran tälle kuulle;
syksyn haikeita elkeitä aistimissa,
vaan harhaa mokoma lienee - saakutti soikoon.

Kellastumassa vasta Väinön putkifirman tuotteet,
mutta niiden on aikakin;
ihan normaalisesti.

Ei kai se Riinpiissi sentään nyt näin äkäseen
ole saanut sitä ilmastointikonetta väännettyä
tähän uuteen höpöuskoonsa
kun tässä on pikku hiljaa tottunut alvariinsa,
vuosi toisensa perään jatkuvien
loppukesän samettisten kesäöiden enenemiseen.

Ja nytkö sitten meiltä heikommalta ainekselta
ollaan tämäkin herkku karsimassa pois;
terassien huikeat yöt elosalamien sykkeessä,
wanhojen hippien huumaavat diskot.

Ei saatana,
en ala mokomiin kotkotuksiin - teen kaikkeni ettei;
se on silkkaa länsimaista hapatusta,
huivikaulojen vouhotusta.

Ilmastointeja tullut ja mennyt - vuosimiljoonia
luomakunnan kruunulta kysymättä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HERRA CRiSTÓBAL COLÓN'N VERi

HERRA CRiSTÓBAL COLÓN'N VERi

Päähänpisto joka vaivaa usein;
aarteen etsintä Molvikasta,
rannan hulppean löytötavaratoimiston penkominen.

Onneksi Ukko Ylijumala meikäläistä luodessaan
on sekoittanut maan tomuun annoksen vetkuilua,
sekä aimo ripauksen yleistä laiskuutta.
Nimittäin takaisin paluu on sen verta työläämpää
kuin myötäleeseen meno - se panee suitset päähän.

Mutta jos ja kun;
kun kylliksi intoutuu muistelemaan edellistä reissua:
Ai-Ai!
Aloitettu paketti brasilialaisia pikkuhousunsuojia,
upea löydös - vaikka heti perään tulee miettineeksi,
että käyttääkö ne sen perän typykät edes pikkareita,
suojista nyt puhumattakaan;
net taitaa olla heikäläisen frouasväen kotkotuksia.

Entä hyväkuntoinen ruskea lehmännahkapatiini,
vain nööri puuttuu, toinen parin puolikas,
ynnä jalka - se lienee holkerin mahalaukussa.

Lisää ja lisää - pilvin pimein jokaisella katseella,
kasapäin entistä kiehtovampia
Eikä niistä aarteista loppua tule löytämällä,
siksi kai se herra Colónin veri jatkaa kiehumistaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

TiKANPOiKA

TiKANPOiKA

On se tämäkin ihmisellä vaiva,
ensimmäisenä pitää tundralla syödä itsensä
kokoinen ala hilloja putipuhtaaksi,
ennen kuin siihen hirviää käydä päivänokosille.

Jyrkkään rinteeseen,
liki kohtisuoraan helottavaan aurinkoon,
siihen on muutoin hyvä käydä,
mutta ne hillat,
kullankeltaiset, peukalonpään kokoiset,
niillä on varottava päiväasuaan tuhrimasta.

Ei sitä useasti niin mainiota paikkaa keksi
kuin Jäämeren rannan kalton jängän,
sopiva soppi vaan kahden jyleän pahtaan välistä
ja siihen kenolleen.

Mistäpä tuon osaa tietää
mitä sitä saattaisi mieleen juolahtaa,
jos sattuisi froua olemaan siinä vierellä kellimässä.

Hyvinki runsaasti epäilen,
että tikanpojan se luonto puuhun vetäisisi,
vaikkei puita edes mailla eikä halmeilla.

Nooooo - rannalla kenties, ehken,
joku laivamadon seulaksi poraama ajopuu.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

MERiMETSO

MERiMETSO

Kaikkea sitä humeetissaan hautoo,
peurakuuhun on vielä aikaa,
totaaliseen maiseman vaihtoon;
meri, vuoret ja tunturit sitten niin kaukana,
ettei niitä jaksa käydä tervehtimässä,
ei vaikka rinta räytyy jo nyt tunteesta.

Ranta antaa voimia,
muutamalla askeleella sileällä sannalla,
autiota - lintujen äänet ovat kuolleet.
Juoksen vuoksen zen-laulua kuulemaan.

Mykkyys valunut vuoren kallaasta kanjonia pitkin,
vallannut tienoon - pyytänyt usvan avukseen,
hunnuttanut kaiken vähänkin riehakkaan pehmeään.

Ei ensimmäistäkään kipparia hereillä,
puksutukset uinuvat syvällä luukutetun ruuman
turskan tuoksuisissa uumenissa;
dieselin katkuun kääriintyneinä - syvässä unessa.

Merimetso näkee paalun päällä pahaa unta,
sortuu siivelleen,
parkaisee ennen merta.

Pari siiveniskua ilmaan
ja kohta vetää sikeitä taas kuin tukki.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KiVi

KiVi

Kivellä istumista on kestänyt jo kauan,
katse on hartaasti tuijottanut hiipuvaa valoa,
seurannut ystävällisellä katseella horisontin sävyjä;
sitä viimeistä ryöppyä ennen kuin tosi on edessä.

Kehrä on poistunut;
sitkeys punnitaan tänä yönä,
kykötettävä säädylliset viitisen tuntia
kuni se aikansa vaellettuaan sytyttää ensin kajeen
aivan tyyten uudella suunnalla,
maalaa sitten kultaisen viirun taivaanpiirille.

Toivo,
siinä vaiheessa istujan ryhti kohentuu,
koko keho kasaa itsensä viimeiseen lihakseen;
uudesti syntymisen ihme.
Sielu saa ravintonsa - voimansa orastavasta valosta,
juuri räytymisen ollessa pääsemässä niskan päälle.

Virkoaminen - uusia auvoisia ajatuksia väkitukku oitis,
kaiken kukkuraksi mieli karkaa haltijaltaan;
pyrähtää läheisen kivikasan päälle haihattelemaan.

Eikä uusista ole tulla loppua,
ei vaikka alhaalta kutsutaan jo aamiaiselle.

Tulen kun on valmista!

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

VUONOLLA

VUONOLLA

Pilvet niin matalalla,
että aurinkolasien tilalle on vaihdettava uimalasit,
mutta muuten on upeaa.

Tällaista rakkautta harvoin näkee,
vaaleat, häilyväiset hunnut hinkkaavat vuoren kylkiä,
pussaavat että vesi tirskuu kanjoneista ryöppynä.

Ehtymättömät pöyheät massat ajelehtivat mereltä,
osautuvat vuonon pohjukkaa kohti,
eikä se mokoma täyty koskaan,
on se ennenkin nähty.

Minne käy pilven ilmassa tie;
no se tiedetään - tuli jo kerran mainittua,
mutta minne se loppuu,
missä on pilvien hautausmaa?
Sanoppa se, ähä-ähä!

Rannalla ihailee yksi,
huiskuttaa niille ja karjuu riemusta,
vastarannalla toinen,
huiskuttaa myös - kaivelee sitten poveaan
ja kun löytää tarvitsemansa käy värkkäämään.

Siitä kuitenkaan mitään tule:
HO-HOO! Hva er din telefonnummer?

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

LiiAN HEPPONEN

LiiAN HEPPONEN

Ei siinä mittään,
antaapi vaan saella - heinä on korjattu;
itseasiassa siinä mitään vikaa ollutkaan
kuhan vaan pilkallaan mokomaa korjasivat,
yökunnissa - se siitään mikseen tullut,
paremmaksi kuin huonommaksikaan.

Kun loitoaa tarpeeksi,
niin kyllä Esterinkin pitää välillä henkeä vetää
ja anustaan suipistaa,
ettei sentään sisukset valu.

Mutta on tätä lystiä tullutkin,
purot tohisevat vuolaina,
syövät äyräitään oikein lohnimalla,
tursuavat mereen putkitunnelit täynnä.

Vaatimattomimmatkin norot kohisevat koskina,
hyvä etteivät riehaantuneimmat ärjy,
sellaisella tuoksinalla rynnätään päin emää.

Vaan ei tästä vielä syksyksi - liian on hepponen yritys,
aurinkoisia päiviä jäljellä väkitukku.
Musta väri pihistelee,
elokuun patamusta, kristallinen taivas
ja sen läpi tuikkivat tähdet puuttuvat tyyten.
Salamoitakaan edes maistiaisiksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

SUKLAANAPPi

SUKLAANAPPi

Lieve läpättää,
siihen havahtuu virkoamaan syvemmästä,
puhaltaa maata myöten - yltynyt yöstä;
näin sen käsittää vielä toistaiseksi hutero järki.

Sisäänhengitys tuntuu raikkaalta;
vaikka silmät vielä sikkurallaan,
niin sen verta älli pelaa,
että arvioi neljäksi boforiksi.

Kankaan läpi kuultavan valon perusteella
eletään koiravahdin jälkeistä hetkeä,
kaje lisääntyy vauhdilla,
enenee suden hetkeksi
ja sitten sika jo pierasee.

Sitten on noustava jo valmistelemaan pöperöä
käkättimen kautta ahdettavaksi laukkuun
joka tuntuu myös juuri virkoavan.

Jo vain suklaanappi tyynnyttää mahan mutinat,
makuupussin suu kahahtaa
kun kuroutuu soukemmalle.

Jättitaimenet asettuvat takaisin paraatiasemiin
uistinten kahtapuolta,
valmiina haukkaamaan tarvittaessa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KOLiPASiLLi

KOLiPASiLLi

Päivänkakkaran kaltainen valkoinen;
keinahtelee myötäleessä,
varsin tyytyväisen näköisenä olotilaansa.

Ei rakasta puuttuu parista kohtaa;
siis hieman on jo ruokoutunut,
kuten vieressä köllöttävä koirunkikkara,
sateenpieksämä,
mutta muuten vielä tunnistettava teos.

Kolipasilli istuu pikkiriikkisellä kivenmurikalla
ja vollottaa:
Jakaantuminen ei onnistu - on liian kylmää,
elämä menee hukkaan,
jos vielä tästään sää kurjistuu ja hurjistuu.
Kuolen pois.

Ei ole ohikulkijalla laastaria pistää tähän vaivaan;
ystävällisesti,
kun ei muuhunkaan
kun ei minkään sortin liimalappua muassa.
Ja auttaisiko se edes?

Pelkkiä satasia vain lämiskä pullollaan;
hillalasti on toimitettu,
myyty jalattomalle merimiehelle auringoksi,
mielen helpotukseksi tulevaan kaamokseen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KUMMiTUSJÄLKiÄ

KUMMiTUSJÄLKiÄ

Avaruus
kun kaikki muu on jo hyytynyt,
käynyt uutimet silmillään vartoomaan unohdusta,
silloin se ravistaa eniten.

Äärettömyyden takana siintävä horisontti kiihottaa,
käynnistää wimmaa,
kutsu tulee jostain salaperäisestä
ja käy suoraan koipiin.

Heinäisen dyynin yli,
jäljet valuvat kostealle
ja käyvät maistamaan emänsä suolaista mettä.

Ei havahduksia - vain haihattelevia sumunriekaleita,
päämäärättömiä keijunhelmoja tanssahtelemassa
ilman aikojaan.

Aution rannan märät suudelmat kuittaavat
kosteaan santaan painautuvat anturan kuvat;
huuhtovat turhat pois.
Viiden metrin pätkä kummitusjälkiä seuraa perässä;
astuja tyhjästä - ei mistään kotoisin.

Tuuli koittaa soittaa - voittaa mainingit,
turha työ,
liian vienoilla eväillä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HiLLAMAA

HiLLAMAA

Seutu on katettu syvällä vihreällä,
kultaiset kadut risteävät viltoilla rinteillä;
siellä täällä yksilahkeisia merikotkina kivillä,
vahtaamassa tonttiensa näkymättömiä rajoja;
viivoja joita ei ole piirretty.

Ja meno,
se vaan yltyy,
ei kylly vaikka sataa kaikista Estereistä.

Huomenissa tunturin kallaassa sata rietasta akkaa
sadasta maasta
haalimassa sataan ämpäriin mehevää kultaa,
suonikkaat kourat mehusta kiiltäen;
silmissä ahneuden tulen korventama
hurmaantunut polte.

Sata autoa kiidättää satoa sataan laivaan;
kultaisessa meressä killuvat mustat kipot,
vatsat pullollaan koettavat pysyä pinnalla,
selviytyä selville vesille.

Kompassiruusussa pelkkä nolla - hillan paratiisi,
sinne matka niillä muilla ylimäärillä,
joita ei likööriksi uuteta.

Kypsymisen suuri akti jatkuu.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KESÄN LAPSET

KESÄN LAPSET

Martaan tulon vain aistii - aavistaa,
sellainen kutina,
vaikkei mitään varsinaisia merkkejä vielä näy,
vain ajassa olevia;
hillan kypsyminen - mustikoiden, kaarnikoiden.

Selviä signaaleja ilman hälytystä,
pieniä murusia joista siunaantuu kokonaisuus,
se johon minuus pikkuhiljaa asettuu
ja käy muuntamaan sitä elettäväksi elämäksi.

Vuosikierto vyöryy vääjäämättömällä voimalla,
musertaa väkevällä mahdillaan vastaanpullikoijat;
tässä virrassa ei ole akanvirtaa,
kesän lapset hukkaavat kapasitettiaan,
vastarannankiisken virka on silkka vitsi.

Kinkerpiirin muuttamisellakin huijataan
vain todellisuutta tuota tuonnemmaksi,
ratas pyörii - pää tulee vetävän käteen
ja totuus heti perässä.

Sen valjetessa huulet mutristuvat,
apeus vaeltaa kasvoille,
oneus kaivautuu syvälle sielun syövereihin.

Suruvoitto ottaa niskalenkin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

JADEMERi

JADEMERi

Uskomaton - häikäisemättömän häikäisevä turkoosi;
koko vuono avomerelle saakka:
Silkkaa jadea - sileäksi hiottua samettista tyventä.

Kun siihen lisää mielenkuvassaan
leiskuvan rentunruusuniitun,
ei murretumpaa värimaailmaa löytyne mistään.

Näkimiä hivelevä yhdistelmä kotimatkalla
saa unohtamaan vastaväriteoriat tyyten,
tyynnyttää kaipausta hengen rauhaan,
vaikka paras matka - puolimatka,
on taitettu jo kotvan aikaa sitten.

Sielun onsia hyväilevä yksinkertainen kauneus,
merelle avautuva avaruus...
Se syrjäyttää tilapäisiä ihastuksia,
toki unehtamatta sitä tilaa ja tolaa jossa ne koettiin.

Mutta rajansa kaikella,
myös elämyksillä - niille on ankarat hetkensä.
Tutut piirteet herkistävät;
tundra, tundra ja vielä kerran tundra,
nokipannusta uhkuva kohven tuoksu,
hiillostuvan raudun viekotus.

Tyhjä autius värisyttää mielen pieliä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!