VALSSi

VALSSi

Kesän hempeys tanssii kepeissä hepenissään,
kasteet kiihottuvat - kihoavat lehdille,
harsuiset kuiskaukset suutelevat odelmaa.

Haistinta hivelevät tuoksut uuvuttavat;
juovuttavat muutkin aistit,
luovuttavat kehon entistä ehompana suven valssiin.

Huumaus tarttuu - sekoittaa romanttisen humeetin
kun pilvenlonkien puunnot itäistä taivasta vasten
hypähtävät äkin jängälle polkkaan;
juoksevat parastaan vastaan lastaan,
tempaavat mukaansa soittavan rastaan.

Maailma on valmis - minuuttia vaille,
altis mieli sieppaa sielua kädestä,
loikkaa tyhjän yli ounastelevaan huomeneen.

Kajo pusertuu ruusunpunaiseksi tuleksi taivaalle,
siilaantuva valo synnyttää;
uutta elämää pursuaa joka taholla
minne katse kiirii maanpiirillä.

Ravistaa - huojuttaa puolelta toiselle;
riipoo ehoa kehoa eetosten ankara virta.
Totisesti, totisesti;
Suven ja runon päivänä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

SALAKAT

SALAKAT

On sateen jälkeinen tyven,
pysähtynyt veden kalvo rypistyy,
ruttuja syntyy kuvastimeen yhä tihenevissä määrin;
jotain ankaran perimmäistä tekeillä Ahtolassa.

Salakan häät;
soitimella heimosta viimeiset mattimyöhäiset,
hätäisimmät kamunneet maanpieliä jo toukokuussa.
Nyt on laitimmainen hetki jatkaa salakoiden sukua.

Kiima yltyy wimmaiseksi rietasteluksi,
vesi kuohuu ja porskuaa aivan kuin äkeässä vuossa
somerikon kohtaava häränsilmä.

Koskeloiden suku kokoontuu kuokkimaan näitä häitä,
täyttää vatsansa sätkivällä hääväellä.
Hurma astuu onnellisena Manalaan.

Kauneuden filosofia istuu kesässä;
perisuomalaisella järven rannalla,
paikalleen jämähtäneenä aikaa haikailemassa.

Ilmiselvästi wanha hippi on sen veli,
hapsutakissa,
pitkässä tukassaan ruskean nahkalaukkunsa kera;
parasta ennen-päivä mennyt aikaa sitten ohi.
Hibiskuksen sijaan hopeaa hapsillaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

SATAMA

SATAMA

Aamuvarhas.
Merenhimo suussa,
laiskat jalat raahaavat vastaanpanematonta;
pitkin poikin kaijaa piirtyy märkälänttien siksakki.

Lokkiseurue kuolemantalon katolla tupakkitauolla.
Joko aavistus,
tahi sitten hiuksenhieno salpietarin tuoksun haamu,
mokoma kummittelee niitä sivutessa.

Joka epelillä nokassa tippa auerta;
kärsivällisyys on lahja,
odottamisen suurin palkinto.
Päävoittona elämän jatkuminen toisessa polvessa.
Ei lainkaan niin typerä ismi
kuin miltä se ihmislajista nykyään tuntuu.

Sumu valuu ränneistä puroina rantteelle lätäköiksi;
pääskyt kastelevat siivenkärkiään niissä.
Usvainen kosteus hiiviskelee eeskahtaalle,
osaamatta sen kummemmin minnekkään,
kunhan kutvailee;
wanha fleece imee sitä janoonsa.

Tiirapari näkee mörköjä;
immelmannittaa, pirueteeraa
ja koettaa rei'ittää kiiren.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HUiLiSTi

HUiLiSTi

On turha panna vastaan,
merenranta käy yhä useammin mielessä,
roikkuu kielessä suupielessä,
pesiytyy ajatusympyräksi kehää kiertämään.

Ehtoolla sitä jo kyllästyy pidättämään sanoja,
merisuolaa kaltiosta koukattuun veteen;
ankara on ryyppi.
Josko pärjäisi muutaman päivän kaihertamata.
Viimetipoilla naaman huljautus.
Tuuli on mielikuviteltava.

Selkonen viehättää,
asumattomaan miesvoimin raivatut sarat,
piruilla kynnetyt - perkeleillä lannoitetut;
hehkuvat yön syliin kaatuessaan näkimiä miellyttäen.

Siivekäs asettuu mastokuusen nokkaan,
kaivaa kupeeltaan huilun - päästää kesäisen virren

Luritukset heijastuvat kuusta kaikuna,
pujahtavat sieluun - takertuvat nieluun niin,
että raavas mies käy kesken kuuntelun rykimään.

Kaste suutelee ävärtä, mieltä, otsaa;
valuu silmäkulmista poskien kuruja leuankärkeen.
Terhen niittujen yllä huntuina

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

iiRiSKUJAT

iiRiSKUJAT

Rikka rokassa,
kaunis yksinäinen saari kellumassa joutilaanoloisena
järveen kaadetussa vedessä;
kallioperustalla.

Punainen tupa pilkottaa honkien lomasta;
kivistä ladottu satama härkälinnun mörinän seassa
ja vielä kuikan huuto akalleen.
Kaikki samaisena kesäpäivänä seisahduksen jälkeen.

Ennen sitä jo
kokonainen yksinäisten saarien viidakko
käsikädestä toisiaan pidellen;
pirulauta - kokonainen saaristo puikkelehdittavaksi,
salmien verkosto iiriskujineen,
jos tarkemmin katsoo.

Sinne - pitkää silmää ei tarvita,
mutta varmuuden vuoksi repullinen tallentimia.

Kokka kohisee,
partaat huiskauttavat pisaroita kasvoille,
hiukset tahtovat lentää.

Hatunreuhka imaisee pään
ja lehahtelu asettuu;
aallot vyöryvät tasaisina vastaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

PiLVET

PiLVET

Sinne ja sinne,
suunnitelmat poukkoilevat kuin kaarnanpala vuossa;
mennään pilvien mukaan eeskahtaalle.
Ikään kuin ne nyt ikuna ihmisen mielen mukaan.

Paitsi silloin
kun ne lammaskatraana laiduntavat taivaanpiirillä;
uuhet vuonineen - mustat oinaat jossain syrjäsilmällä.
Eikä sada.

Aaurinko helottaa,
mutta sekin mieluummin yläpilvien harsun läpi.
Usein tuolloin tuntuvat olevan koht'siltään kohillaan.
Ne pilvet.

Ellei tule ja innostu vaivaamaan helle.
HALOO PILVET!

Pään motlake pyörii taivaallista varjoa hakien,
mutta ovat itsepäisiä pilvet - eivät tule,
niitä on toivottu helevetin kuuseen.

Pysyttelevät taivaanrannalla penteleet;
kyyläämässä ihmisen mielihaluja - vaivihkaa,
varmaan naurusta kihertäen.
Lotkauttamatta vähäistäkään korvaansa
luomakunnankruunun toiveille ja edesottamuksille.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HARMi

HARMi

Piennar lainehtii kesätuulen leppeässä virissä;
huteron autereen läpi siilautuva äpäreen vehreys
auringon kirjomana levottomana huntuna.
Nuokkumasta vironneet kukat;
siinä on jotain mystisen outoa - salaperäistä
kun se saa kiskomaan jalkoja niitulle kirmaamaan.

Mistähän moinen vietti tulee.
monenkohan vuosituhannen takainen iskostuma
tuollainen ele on ihmisen humeetissa?
Senkö täytistä ne on silloin sinne hilipasseet?
Vai ovatko?

Onko mokoma takaumawimma kaikilla lajitovereilla?
Lieneekö tutkittu;
ei varmaan pärjää aiheena kulutuhysterian kiimassa
rynnistävälle riettaalle höpö-höpötutkimukselle.

Haaveilijat ja uneksijat on tämän päivän rupusakkia,
vinoutunutta ylijäämää,
ylimääräinen harmi muovisivistykselle.

Kauneudella on trendit, rajat ja rajapinnat;
yksinkertainen maalaismaisema ilman Valion logoa
ei täytä niitä kriteerejä.

Harmi se on - se on harmi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

PESÄERO

PESÄERO

Palokärki vaaran konkelokelossa,
enteellinen huuto - sadetta,
kirkaisu kuolemaa;
suuresta onnesta ilmoitetaan asianomaiselle
koputtamalla reikä tuvan seinään.

Asia hymähdyttää,
niinpä niin - sitä on kaikenlaista;
palokärjen viikatemies-laulu
ja monta muuta.

Huoahduksen jälkeen jatkuu loitontuminen,
sivistys jää yhä heikommille perustuksille,
huojuu uhkaavasti muovisissa kantimissaan.

Pesäero kasvaa,
kamuan graniittista kultuurin kylkeä vastaseen,
raskasta - mutta tuntuu ottavan vastaan,
muovin notkumiset eivät hetkauta kiveen hakattua.

Pöllö nakkautuu näreikössä siivilleen,
suodattuu aaveena siimeksen läpi,
tanssii tanssin
ja lehahtaa pökkelölle pyörtämään päätään.

Luonnon murskaava ylivoima taivuttaa niskaa;
enkä pane vastaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

SANANJALKOJA

SANANJALKOJA

Niin ihastuttavan kauniinvihreää hiljaisuutta
suurten mastokuusten siimeksessä,
jättimäisten alaoksien siilaamassa hämyssä.

Sieltä täältä pilkahtavat auringon säteet
tekevät kenestä tahansa - pahasta eli hyvästä,
prinssin tai prinsessan;
sikäli mikäli sattuu oikealla hetkellä satumetsän
viileään hartauteen osautumaan.

Kyse ei ole taidosta,
ensisijaisesti etupäässä tahdosta haluta omata;
halusta kokea sellainen herkän koskettava,
pittoreskimainen intiimi hetki kahden luonnon kera.

Sananjalkoja niin runsaasti vietossa;
vaitioleminen paras vaihtoehto ikinä tässä tolassa.
Yhdentyminen takaisin siihen tilaan josta
maailma riipaisi irti pois orvoksi hortoilijaksi.

Miten onkaan huumaava se tunne
joka sielua vääntää ja kääntää sisäistyessään!
Myrrysmiehen väkevä henki,
mustan lompolon syövereistä kallion kylkeä matava
äärimmäinen huokuva voima.
Se ankara hetki
kun ymmärtäminen yhen äkin uuvuttaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

PORTTi

PORTTi

Silminkantamattomiin siintää vaarameri;
sielunvaellusta rajoittaa vain petäjäpuun oksalle
empimään pyrähtänyt sielu,
kehtaamuksen houkutus sieltä kalvaa hieman mieltä.

Huterolla kallionjyrkänteellä tepastelussa
kun on niin outoa taikaa - viihdyttävää kiihtymystä,
että samanaikainen ihastelu
ja koipien asettelu ehdottoman oikeisiin paikkoihin
on käytännössä lähes mahdotonta ja onkin.

Mutta tämä korpivaellus kannattaa siitä huolimatta,
siniharmaan autereen suutelemat nyppylät,
niiden lomasta satunnaisesti erottuvat
uhkeammat vaarat liikuttavat humeetin nesteitä.

Jokin kumma tunne vaatii
poikkeamaan polulta soisen rotkon uumeniin;
pysähtymään notkuvalle rannalle,
haistamaan suopursujen huumaavaa eetteriä,
maistamaan korven williä tuoksua
kuulemaan kiveliön väkevää kutsua.

Ravisuttava kosketus lapsuuden hiekkalaatikolla
vuosikymmenten jälkeen uutena sykähdyttävänä;
yhtä ankarana kuin mieliunestaan
vastaheränneen äreä tunne.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

RUKiiNEN

RUKiiNEN

Elämän kertotaulussa ei lasketa useimmiten lukuja,
siunaillaan vaan kiikkustoolista käsin niitä kertoja
jolloin olisi voinut pysähtyä sijoilleen;
kamuta ehkä itseään ylemmälle piirtämään muistiin
mieltänsä kiehtoneen ihastuksen tauluksi.
Eikä sitten pysähtynyt.

Pentele vieköön;
maalata tuoksinassaan näkymän ja tunteen
itseään suuremmista asioista silloiselta ajalta
kun kokonaisia vuorokausia kestäneet matkat
kestivät aina saman puolituntia kysyttäessä.
Eivätkä loppuneet koskaan.

Vasta hamassa,
loputtomalta tuntuneen iäisyyden päässä odotti
paksu rukiinen viipale - päällään aimo könttä,
sentinkin paksuinen kerros helmeilevää voita,
tukevilla juustomakkaraviipaleilla höystettynä.

Mikä siinä sitten oli ollessa;
vähemmästäkin sitä lapsi saa mielensä laukkomaan;
rakastamaan yksinkertaisten herkkujen
yksinkertaisen kiehtovia makuja suussaan.

Aistimaan häipyvän nälän viimeisiä sinnittelyjä;
hymyssä suin - muikeana huuliaan nuolten.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

ADAGiO

ADAGiO

Suuren virran varrella aamun kajeessa
kun maa on vielä synnitön, kasteinen
sekä tuoksuisen hellä.

Koskematon kahina värisevissä haavoissa
myötäleeseen märän päällä leijuvasta tuulesta.
Kaunista - sanat syntyvät lepeinä;
hennot runot punoutuvat leteiksi ilman aikojaan
kissankellojen kilinässä.

Mielikuvaharjoituksen koiru-osio ilman otusta;
kaltimon rannalla - yleisellä penkillä,
väkevänä vyöryvä vöyri musta vuo seurana.

Pyörteilevä vesi tekee parhaansa viehättääkseen,
häränsilmät valuvat myötäleeseen - pois näkimistä,
niiden helvetti on turbiinikirnussa.

Adagio syntyy yhä uudestaan ylävirrassa;
mustarastaan kujeileva laulu säestää
tässä versiossa suurta kapellimestaria.
Niin vienosti soljuu sisintä raapiva soitto.

Ihastuttavan sielua kuohuttava on tämä
veden peilikuvan luoma absurdin hassunkurinen
rantasaunan kamarin orkesteri - omasta päästä;
mokomaa ei voi keksiä edes länsimainen tiedemies.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

VÄRiKALLiO

VÄRiKALLiO

Onni on hyvin runsaasti sitä,
että osataan vastata kyllä kysymykseen:
"Lähdetäänkö Raks nyt lampsimaan
neljän tuhannen vuoden päähän;
vaiko huomenna?"

Vilkaisu yläkertaan - puolipilvistä,
aurinkoon - orastava iltapäivä;
villasukatut koivet syylinkeihin,
sitten mukanokialaisiin ja eikun menoksi.

Palas alkaa laveana wanhana tienpohjana;
muuttuu mukulakivipohjaiseksi uraksi oitis
kun saapumisrakkine sulautuu metsän siimekseen.

Lopullinen tola on mukulakivipolku
ja paljastuu Metsävaltion tosireiluiksi kilometreiksi;
mutta lopulta syöpäläiskatraan verijuhlan keskellä
siintyy Värikallion hahmo.

Olen aistivinani ripauksen Stonehengeä;
vaikkei kivipystejä olekaan hilattu toistensa päälle.
Siellä hääräsivät keltit - täällä jotkut muut;
aikomus - arvaan, lienee ollut samankaltainen

Akustiikka paljastaa miksi muinaiset taiteilijat
pysähtyivät juuri tänne luomisen töille.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KiUSAUS

KiUSAUS

Välimatkat ovat niin eriomaisen hupaisia,
että tuskin kestävät kauan
kuni on jo perillä burleskissa vitsissä
joka haluaa Lapiksi.

Kellopelin ensimmäisillä metreillä;
kun jo on tunne että olen nähnyt liikaa - tarpeeksi.

Vielä nämä luontoon raiskatut alppimajat
ja muut kummat urbaanit pykäykset eivät ole
saaneet kokijaa haltioituneeksi - edes vakuuttuneksi.

Mitä lempoa tässä oikein pitäisi sanoa;
nousukkaisuuden mielipuolinen perfomanssi,
Tohtori Absurdi ei ole osannut asentaa SEIS-nappia.

Peli jatkuu eikä kukaan hirviä kertoa,
että tästä kaikesta näkyy hyvin runsaasti läpi,
keisarinnan pikkuhousunsuoja on pettänyt.

Sata tai kaksi kertaa;
kaikki tämä tullut ohitettua pysähtymättä,
näkemättä arkitehtooninen ilkikuri.
Se on ollut onni - tae siitä ettei kiusaa mieltänsä.

Toki muiden näkimien eri mieltä kunnioitan,
puollustan viimeiseen hengenvetooni saakka.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

ViiSi VUOTTA

ViiSi VUOTTA

Tämä on semmonen maa,
kesällä kun on kuuma ja hiki - lunta,
talvella kun kelkka ja reki;
jelekäiset iskee tulta.

Outo maa - tyyten erilainen kuin outamaa;
keväällä hangen aikaan hiihdellään tissiliivisillään,
suvella kavutaan villatikkurissa,
karvareuhka takaraivolla vastamäkeen.

Puuskutetaan,
virutetaan naamaa lompolossa
ja hytistään tauolla;
eikä se siitään pitene,
vaikka kuin ällistyneenä äimistellään valoa.

Tullaan vaan seuraavana vuonna takaisin,
miltei samoin askelin - sama kaiku;
vastaa paljonko kello kysymykseen:
"Yötön yö - yötön yö - yötön yö..."

Kohvetta nokisesta pannusta,
kermanokare ujossa viiksihaituvassa;
punainen nalle-karkki väistelee kieltä
ja maistuu somalta.

Viisi vuotta ja yhä kyllä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

AETERNiTAS

AETERNiTAS

Kolmekin astetta lämpimän puolella on sentäs jotain
tässä seisahduksen erinomaisessa päivässä,
ihana pohjoinen huomen - tällä erää ahava,
hyväilee sielun uloimmaisia osia.

Tuomen yhä kevyen viipyilevä,
kimuranttina tanssahteleva vivahde hivelee haistinta,
saa kuulemaan silmät suljettuina tuulen.

Luulen käsittäväni kuinka aika on onnellinen
kun saa raksuttaa.
Se on sen elämä.

Ilman ihmistä mokomaa hoputtajaa tuskin olisi
kukaan muu viitsinyt keksiä;
ainakaan ensimmäisten oivallusten joukossa.
Ristiksi itselleen.

Mutta kun se nyt on - kellon saa heittää nurkkaan;
ei aika siitä moksiskaan ole,
sen kun vaan käydä rytyyttää tasaiseen tahtiin.

Ilman aikaa olisimme aina - alati;
anna minun kestää kaikki wanha riivattu rikkiviisaus,
sillä pian on hetki jolloin aika seisahtaa.

Sen mitättömän hetken olemme ikuisia.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

RÄNNÄNRAKASTAJA

RÄNNÄNRAKASTAJA

Räntä piristää,
siinä on täpärä toivio - lupaus talvesta,
ihanasta viileästä jotenkin;
vaikka tosiasiat tunnustamalla - heh,
ei pienintäkään mahdollisuutta.

Alakuloistaa toisia;
iteppä kuoppansa kaivaneet,
jumittuneet kesän ihmeitä tekevään unikuvaan.
Mutta sen verta rönsyilyä pitää sallia,
jo sovun takia,
harmaaseen kätkettyä harhaa.

Aistimet tekevät tyhjää työtä,
kaivelevat humeetin sopukoista takaumia,
yrittävät sulauttaa keskikesän myöhäsyksyyn;
kuulaus häivähtelee otetta saamatta.

Eihän sellaisesta mitään tule,
siltä kuunaan synny tilapäisessä tuiskussa,
ei vaikka näkimillään näkee räntäepisodin yks'yhteen.

Laantuu mokoma parahultaisesti,
taantuu ennen kuin rännänrakastaja ehättää asettua,
kiikkustoolin verannalla;
kaivaa jostain pilvenlogasta raon
ja lähettää säteen lohduksi matalille mielillle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

NÄKYKiVi

NÄKYKiVi

Aurinko se vaan yrittelehtää sinnillä;
pelaa upporikasta ja rutiköyhää,
vaikka kuin ennusteilla yritetään kiskoa
tanakkata pilviverhoa sen eteen.

Ennustajille lienee syvä pettymys,
jos sadekuurot jättävät mannun piiskaamatta,
tahi loitoaminen jää päiväuneksi.
Siltä se nyt tällä erää kuitenkin vaikuttaa;
ikävä tuottaa pettymys sateen povaajille.

Meikäläisen Palantír on suoraan kuonon edessä;
näyttää tällä erää niin väkevää poutaa,
tosi viileää kyllä,
että kaprokki tulee väkisinkin mieleen.
Ja tikkuri.
Ja pässin pökkimät
Ja kynsikkäät karvahatulla.

Mutta muuten hyytävä ilma tekee hyvää
kaikille ilmassa pörrääville perkeleille.
On siipispankot niin jäykkinä,
ettei ne pysty kykenemään ininään;
lentämisestä puhumattakaan.

Ilmassa tuntuu piisaavan sen verta tulipasilleja,
jotta kyllä net kokon saa Ukon juhlassa tuleen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KORVENNUS

KORVENNUS

Merikotko - ikää lienee nuutuneesta puvusta
ja ränsistyneestä yleisilmeestä päätellen riittävästi;
istuu hyisen meren ranta-ahteella - vakikivellään.
Kiroilee ja manaa ääneen.

Sitten tuijottaa aavalla ulapalle vaiti;
antaa pohjoisen ahavan pöllyyttää,
tunkea päälisulkien alle niin estotta,
että linnunlihalle karauttelee koko raatoa.

Kiljuu uudemmasti - vertahyytävän ankarasti,
rakkauden polte se kai korventaa yhä sydäntä.
Herra isä - oikeinko se ihan silminnähden,
tahi korvinkuulin sadattelee;
huorittelee kaikkia maailman akkoja.

Kyllä - rakkaudesta koko kevään räytynyt sankari;
sitten tyhjään pasteeraukseen tyyten kyllästynyt
kun toinen - nuorempi yltiöpää ja ketku,
vokotteli lupauksillaan orastavan heilasuhteen.

"Nyt lokin pirutkin käy päälle kuin yleinensyyttäjä,
tiirat paskoo silmille
ja kaarneen kutaleet ahistavat nurkaan;
nappaavat viimeisetkin muruset einespöydästä.

Tulis saatana Hilippa ja veis!"

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

ROHJOT

ROHJOT

Wanha haavoittunut rautasillanrohjo yksinäisenä,
wanha moottoripyöränrohjo nojaamassa siihen,
wanha hipinrohjo poukkoilemassa jokivarressa.

Tutkailee ammattilaisen oloisena vuon vuolautta,
tietämättä asiasta muuta kuin että - mahtava rauma,
jos sinne tuiskahtaa - kastuu,
saattaa joutua istahtamaan hajareisin lohen selkään.

Pyllähtää arvioinnin hoidettuaan palsapounulle;
käy haikean oloisena tuijottamaan Hesperiaan,
yli tundran - loitolle.

Uteliaat vuonat käyvät ihastelemassa
pahalta haisevaa putputtajaa - musta papanoi.

Aina esi-isien maahan saakka näyttäisi ulottuvan
eetos mokomalla turjakkeella;
kaikkein suurimmat saadut ovat vihdoin,
vuosikymmenten jälkeen lakanneet kasvamasta,
päätyneet lopulliseen kirjanpitoon.

Hurjia vonkaleita,
tiimellyksen tuoksinassa roiskunutta kuohua
vaikuttaisi olevan vieläkin ilmassa.

Kaikkein suurimmat uivat yhä vapaina.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!