HAURAASSA YÖSSÄ

HAURAASSA YÖSSÄ

Vielä jokunen hassu tovi
ja kultainen kiekko asettuu taivaanpiirillä
vakituiselle sijalleen,
eikä luokoudu pois kotvaseen.

Rakentelee puolen yön aikaan Pohjoisnavalle
ulottuvia kultaisia siltoja;
jokaiselle katsojalle oman omituisen.

Niille aivan erityisesti,
joiden kiihkeässä rinnassa palaa wäkevä halu,
tuikean ähisevä wimma pohjoisen äärimmäisiin ääriin;
jopa kauemmaksikin, aina kosmisiin sfääreihin saakka.

Sinne sinne,
missä musiikkina vaiennut hiljaisuus,
sinne ihanan yksioikoiseen äärettömyyden tolaan,
missä sielu joutuu väistelemään enintään
näkymättömien revontulien loimuja.

Mikä hinku, mikä tuska ponkaista ilmaan,
kohota siivilleen ja kiiruhtaa sielunsa perään
kun astelee hauraassa yössä
kultaisista pisaroista kostuneessa merenrannassa.

Jos menneisyyteen tuossa tilassa katsoo,
vain raskaat anturain jäljet mustina sannassa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

MYRSKYN JÄLKEEN

MYRSKYN JÄLKEEN

Huh-huh - vihdoinkin konsertti loppuu;
iltayøstä voimistunut tuiverrus kiihtyi yøn aikana
itsestään niin kovin.
Päätti kai ottaa sikäläisten mittapuiden mukaan
uusilta tulokkailta luulot pois - øystäetelä.

Aamuyøstä, sudenhetken jälkeen,
alkoi kourimaan luoteen paljastamaa dyynin kylkeä;
sitä mukaa kun sai kuivaksi,
ryøpsäytteli sitä myøtäsen mukana tulemaan.

Mokoma äksyily saa lauhemmankin ihmisen
pois tulemaan makoisasta unesta,
pøpperøissään ihmettelemään kummoista.

Ja kun ei kerralla tule selväksi;
ahtautuu høpsø tamineisiin;
pujahtaa ulos saaden oitis santaa ryøpyn kasvoilleen.

Sieraimet kiskaisevat yllättyneinä hiekka-annoksen,
suu saa omansa,
sadattelu pursuu kirskuvien hampaiden lomasta,
häipyy myøtätuuleen kenenkään siihen
enempäsä noteeraamatta.

Tällainen syö miestä ja unelmaa;
taloa meren rannalla.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HEiNÄSAAREN VARAS

HEiNÄSAAREN VARAS

Tilaisuus tekee varkaan,
varastan häpeilemättä vihaiselta mereltä
ja karuilta vuorilta tunnetilan,
ankaralta tuulelta puuskan
joka vavisuttaa vaatimatonta matalaa majaani;
myös sisäisesti.

Tunnen olevani hento,
mitättömän vaatimaton pirulainen,
olematon riepu,
kaiken näkyvissä olevan suuren rinnalla.
Yksi onneton hiekanjyvä muiden joukossa,
tuulen juoksuttamana sattumoisin
juuri tällä kohtaa.

Huomenna jo toisessa paikassa
tai sitten iäks' haudattuna tähän dyyniin;
aina uusien ja uusien ja uusien jyvästen alle;
ilman että kukaan oli koskaan kuullut tai kaivannut.

Miten somaa odottaa tuhannen vuotta tai kaks',
että joki jostakin syystä päättää tehdä mutkan
ja vyöryttää vuosisatojen aikana uuden uoman
joka lopulta paljastaa hiekkavallin sisällön.

Niinpä niin - tätä ympäristöä täysillä sisäistäessä
sitä vaan tajuaa äkin oman pienuutensa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KATEEKSi KÄY

KATEEKSi KÄY

Alati muuttuva arktinen maailma,
tarvitseeko koskaan kertoa yksityiskohtia?
Lisätä tai evätä niitä mielen tuulen mukaan.

Pidättääkkö ikävät,
ne jotka eivät miellytä syystä tai toisesta:
- märkyys, räntä
- vilu, koleus?

Ei se kannatte, ei sitten millään;
harmaa meri, harmaat vuoret - loskaisen harmajat,
itkua tihkuvat mannut harmaan sumuhunnun sisällä;
ne vain ovat.
Ja uutta väriä - samaa harmaata,
sitä puskee mereltä lisää vuonon ahtaumasta.

Kuka jaksaa enää vehreää kesää odotellessa
harmaita harmitella?
Niistähän kertyisi ikäviä asioita oiva keko,
oikea mustanpuhuva vuori.
sellainen jonka ylitse ei ole käyminen
onean apeuden kolotessa synkän sielun juuria.

Linnut, nuo liskoheimon jalostunut siro kerma;
siellä osataan ottaa elämä kohdaltaan kiinni,
ilman turhia murheita harmaasta.
Oikein kateeksi käy.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

ANKARAN KAUNiSTA

ANKARAN KAUNiSTA

Aurinko kultaa lumiset huiput,
riekko kiimii jossain huoman puolella,
kiroilee aamuyöstä niin maan perusteellisesti,
että saamatta on tainnut äijällä jäädä,
tyyten hukkaan mennyt koko oivallinen riiuuyöaie.

Sellaista elämä on,
eikä riekko-riepu taida yksin olla,
tässä karussa paratiisissa paradokseineen;
meriharakalla sama saamavamma,
pörrää helikopterina morsiamensa ympärillä.
Ja piipittää.

Toinen tonkii laskuveden rajassa sannasta einestä,
ei ole mokoma moksiskaan toisen puutteista.
No kohentelee toki silloin tällöin pukuaan
haistelee siipispankkojensa alta kainaloita;
kaipa se on lintujen maailmassa samaa
kuin sukan saumojen suoristus ihmisen lapsella.

Tässä maailmassa elää täysillä jokaisen hetken,
päällisin puolin yksinkertianen elämä
sisäänkirjoitettuine monimutkaisuuksineen kiehtoo.
Ankara jylhyys tunkeutuu sielun juuriin niin syvälle,
että ajatus väkisin ryntää liihottelemaan
koko tämän arktisen kauneuden ylle.
Eikä lempolainen tahdo tulla pois.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

linnut

Runotorstai

O

O

On olemassa outoja ounasteluja;
onko oikeasti,
on outous oitis osallistuvan otuksen oletettava,
oneassa olossaankin.

Outous on oikeasti outoa,
olipa oudoksuja oikeastaan olemassa;
olematta ollenkaan oletuksena.

Onhan osoitettu,
omimmillaan outous on ovelasti oikeassa osassa
olematta ollenkaan outo.

Oveluus osana,
olipa osa oletetulla ohi olemattoman,
on oleellista omassa oudostelussa.

Osasta on osattava oijustaa oikealle,
onsin ojan ohi omituiselle odelmalle.
Otettava otraävärtä oma osuus.
oikaistava omalle oletukselle oikeaan osoitteeseen.

Onko oikeassa ollenkaan;
on oudon omassa olotilassaan omaksuttava,
olipa olotilaan oikeastaan osuutta ollenkaan.

Onko osin ollutkaan?

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HiiRi SAA KORVANSA

HiiRi SAA KORVANSA

Ulkona palaa sellainen liekki,
hirmuinen tuli,
että porottaa mustaksi lopunkin kalvakkaan mannun.

Kaivaa maan sisään piiloon pannun siemenen,
kastelee sulavesillään
ja pian vihreällä niitulla astelee
niin ihminen kuin karja;
peräpäätä viskoen onnen kiljahduksilla.

Tievojen kupeita laskevat aamuisin aaveiden haamut,
leijuvat pyörteillen,
kietovat kostean sormensa
talvesta säästyneen korren ympäri;
puff - lounainen lempeä käy
ja jäljellä vehreällä sirkkalehdellä kristallipisara
valamassa uskoa odelmaan.

Ensimmäiset auringot tunkevat kivijalan sylistä
konsertin yltyessä täyteen mittaansa.
Riemulla ei rajoja - hiiri saa korvansa,
lemmenpareja täynnäns'
kaikki metsien ja lehtojen hämyisät siimekset.

Onnea, elämisen sietämätöntä keveyttä,
lisääntymisen kiihkeää kiimaa;
koko siunattu kevät.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

GROTESKi

GROTESKi

Tämän kevään tahdon kuulla,
hiljaisuuden mykiöön keskittyy kaikki linnunlaulu
levottomien ihmisten korvista;
eivät jouda kuulemaan ja siksi selkosten syvyydessä
kaikkien äänien sikiö käpertyy uudestaan kerälle.
Syntymistään odottamaan.

Yrittää kuohuvien vuoksien,
lirisevien ja lorisevien vetten sekamelskan keskellä
rauhoittua järjestämään äänet oikeille tasoille.

Alaäänet alas, ylä-, ylös, muut sille välille
ja rumat suoraan siihen roskakorin virkaa
toimittavaan sulaneeseen hetteeseen,
siihen joka pelaa tulevan kuvastimena.

Jo havisee ensimmäiset viime kesäiset haavat,
kihisee ruokoparvi joen laiskassa mutkassa,
muistumat palaavat uusheränneinä
kilpaa muuttolintujen kera.

Kuuluuhan se - mikä pitääkin,
tuhansien jiernakaisten pyrähtelevä lauma;
suunapäänä latvuksissa - yksi käheä rastas.

Siihen väliin yrittää kuovi varoittaa heikoista jäistä.
Mitä sitä tyhjää - monikaan hukkuva ei usko.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

VALLANKUMOUS

VALLANKUMOUS

Walpurin päivän aattona yleensä huomaan,
että kellostani puuttuu pari kiveä - takuu taas loppu;
onneksi tanner on rantteella sula
ja löydän paljastuneen maakiven.

Asetan aikarautani jyleälle lohkareelle,
lyön kopran kokoisella irtomurikalla.
Kappas vaan, nämät kivet lemmosta puuttui;
aika lakkaa juoksemasta tyyten,
ei enää hoppua minnekkään,
kevät ehtii loppua kaikessa herran rauhassa.

Kun vielä yö saadaan pimeään säkkiin,
kolmisen viikkoa ja risat - elämä on valmis;
nukkua saa sitten silloin kuin nukuttaa,
tietysti jos vain ite haluaa.
Pakot loppuvat, samoin säännöt,
normit pakataan, nakataan roskakoriin
ja koko yötön yö on oleva reipasta rietasta menoa.

Vallankumous tänään siis puolilta päivin ulkona;
kevytkenkäisiä hempukoita maalatuin suin,
haihattelemassa pitkin kylänraittia helmat korvissa.

Se lupailee lämmintä tusinan asteen verran;
väistyy talven ankaran totinen valta,
horjuu aikansa ja sortuu sohjoisille sijoilleen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

NÄKEMiSiiN

NÄKEMiSiiN

Raukea tunne,
seestynyt mieli lähdössä entoon;
taas eestynyt askeleen kevät
ja laulaa lintujen kieli,
riemua täynnäns' lempeä ilma tungokseen asti.

On ehtyvä ilta,
jänkää hyväilee auringon silta,
kaikki on tehty,
mi' tuumattu on;
puuhattu kärrit ja kelkat pihan nurkkaan,
sullottu talviset tavarat pulkkaan.

Astuttu kastuttu loskassa moskassa,
pukattu tuskassa, kahlattu puskassa,
kuivalla maalla henkeä vedetty,
edetty kotia kohti pohtien mokomaa työtä,
odotettu yöllä yötöntä yötä.
Kiristetty kurnivan vatsan vyötä.

Nyt levolla kankaalla aihkin alla,
kankaan suojassa,
lämpöisen liekin suomassa huomassa.

Ja se haikeus kalvaa rintaa,
luopumisen vaikeus;
hyvästi puhtoisen valkoinen talvi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

TODiSTEET SULAVAT

TODiSTEET SULAVAT

Surullisen märkiä hiutaleita
sortuu yhtenä köytenään mustaan maahan;
uhkeat pilvet tyhjentävät kertynyttä satoaan
routaisen maan kosteaan syliin.

Väistyvän talven suru viipyilee
leijuvana harmaana utuna kuolevien kinosten yllä;
niittujen ja jänkien lumi palaa.

Raa'an huhtikuun wiimeiset hetket ovat käsillä,
loppu,
laitimmaiset retket tuntemattomiin kairoihin
vaihtuvat pian airoihin;
suuret seikkailut Ahtolaan syntyvät sulavasta vedestä.

Merikotkan piirtämä viiru taivaanpiirillä
säilyy verkkokalvoilla niin kauan
kuni kurkiaura tulee
ja lennättää räntäiset hiutaleet jäljen päälle.

Näkymä silottuu tasaiseksi harmaaksi;
vain huuto jää kodittomana kiirimään
taivaan ja maan välille,
vaipuu lopulta pois.

Talvi on mennyttä kalua,
loputkin todisteet sulavat käsiin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

RAUKEASSA TOLASSA

RAUKEASSA TOLASSA

Epämääräistä, ei suinkaan häiritsevää hälinää taustalla,
turruttavaa kyllä;
pian tulilla nautitun raskaan lounaan jälkeisessä
kylläisen raukeassa tolassa.

Sitten,
äkin vain olotila muuttuu harsuiseksi unelmaksi,
eleet laiskistuvat, sanominen puuroutuu;
puoliraollaan olevien luomien takana
käynnistyy suloisen usvainen melodraama.

Takaumien katkelmat valuvat kuin vuolas kymi,
väliin vuoksena, väliin nivoina,
leppyen mustiksi kuvastimiksi suvannoissa

Siihen sekoittuu lähipiirin aitoja aistimuksia,
tervaisen savun tuoksua, kahvin aromia,
lirinää kuksan täyttyessä piripintaan,
lakkapäiden huminaa, nuotion räiskyntää.

Jostakin tavoittaa kuukkelin löpinä valveunen,
pujahtaa sisälle draamaan
ja muuntaa oitis tumman harson repäiseväksi valoksi.

Piru tinkii kylpyyn - havahdun,
se onkin aurinko joka suutelee kasvojani
matkallaan Hesperiaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

pirunpuntari

Runotorstai

SiiRTYMÄ

SiiRTYMÄ

Hellyn tulen lumosta herkistyneenä
ajattelemaan edellisen kesän herkkuja.
Siirtyminen ajassa on niin väkevää,
että nälkäinen käsi herpaantuu takaumien viidakossa,
valahtaa löysänä sivulle tarjoten välipalaa
ja tilaisuus tekee varkaan.

Samaan aikaan itse ihastelen muistumassani
ranta-ahteella ja vedenpäällä pörräävää
pirunpuntari-laivuetta,
jokaisella niistä humetissaan hehkuvalla raudalla
geeneihin poltettu koodi: Lisäänny!

Kuinka kaunista se tässä hereässä unessa onkaan,
kepeää paikallaan leijuvaa tanssia,
äkillisiä sivuttaissiirtymiä,
miljoonien vuosien takaa periytyvä mystisen
kiihottava riitti ilman riettautta.

Korennon häitä tanssitaan viime kesässä;
jossakin lempiorrellaan heinänkorrella
odottaa morsio ylkäänsä nousemaan selkäänsä.
Häämatka tehdään yhdessä lentämällä.

Episodi vilisee filminauhana suljettujen luomien alla,
Grande Finalé on edessä,
märkä kieli nuolee kouraa kiitokseksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

TÖRÄHDYS

TÖRÄHDYS

Viisi takatalvea samana päivänä vetää mietteliääksi,
sitä istuu huuli ymmyrkäisenä tulilla
ja vain lisää puuta.
Ehken vaivihkaa kuikuilee ympäristöön sillä silmällä,
kuksa asiantuntevasti hyppysissä;
keksiäkseen lisättävää nuotioon.

Tyhjänpäiväisellä sohjossa ravaamisella
itsensä väsyttänyt koiranraato ei jaksa näytellä
kuollutta vaan höristää joka kerta
kun talvista harmistunut näprää makkarapakettia;
soittelee huilun toisensa perään ääntä kohti
huolellisen esilämmityksen lopputulemana.

Talvien suhteen määrä alkaa olla vakio,
vielä muutama Ukon juhlaan mennessä
ja aletaan pian odotella ruskaa.

Vartoominen on haitallista -vaatteet kutistuvat;
syntejään keventääkseen sitä on välillä rynnättävä
anhittomasti sohjoon,
paarustamaan elopainonpudotus mielessä,
toki yltiöpäisimmät ruokahalun lisäämiseksi.

Mutta vaikka kuin,
jostakin suuri valkoinen kaartaa ylitse suhisten,
kuittaa kopealla törähdyksellä nähneensä apean.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

JÄTTiLÄiSEN SELKÄ

JÄTTiLÄiSEN SELKÄ

Musta kolea metsä vilisee kahta puolta,
pää on niin täynnä oneita yksinkertaisia ajatuksia,
ettei niitä tohdi ääneen rohjeta mainita.
Ei kuitenkaan sada, ei räntää;
jurina turruttaa
ja meinaan ajautua rantaan erkanevasta ohi.

Sohjoa on ihailtavan kiitettävä määrä,
niin runsaasti,
että on tyhjä alkaa pähkäilemään mistä mennä,
kaikkialla on samalaista vetistä hyyhmää,
joten siitä vaan suorimman kautta.

Kiemurteleva tienpätkä päätyy muutaman kiverän
mutkan ja äkeän nyppylän kautta ranta-ahteelle.
Jättiläisen selkä siintää valtavana hohtavan aavana,
vaikka on tasaisen harmaata,
pilvet niin toisiinsa lomissa yhtenäisenä massana.

Pitkin ulappaa kiitävä kaakkoinen
ottaa raastavaan syleilyynsä heti oven läimäyksellä,
ruoskii kasvoja, repii auki reuhottavaa lyyssiä,
tahtoo välttämättä tukkia itsensä kaula-aukosta.

UUUH! Vastenmielistä,
emmityttää kahden vaiheilla,
kun hytin tyven lämpö tuoreena muistissa houkuttaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

WANHA KEiTURi

WANHA KEiTURi

Orastavan kevään peittyminen
kauttaaltaan vitivalkoisen kauhtanan alle
saattaa ympäristön hiljaisuuden asentoon.
Nuoskaksi heittäytyvä räntäinen purku
imee äänen räytyvään märkyyteensä.

Ne pulmusten pyrähtelevät parvet,
jotka vilahtelivat tien poskilla ohiajajalle,
ovat nyt tiessään - takaisin tulojäljillään.
Vain sitkeimmät sissit;
likaisen harmaiden varpusten kolonia
sirkuttelee räystäiden alla ja tiheiköissä.

Muutama satunnainen tintti, vihervarpunen
ja taviokuurna - siinä koko bongareiden taivas.
Muu maailma nuokkuu onean harmaana.

Antura loiskahtaa osuessaan lilluvaan sohjoon,
vesi haahuilee päämäärättä jonnekin,
vain idea on selvä - mereen,
ei tietoa millä konstin, mitä kautta.

Minun kotini on siellä missä sieluni;
kuin wanha keituri kuunaan,
uskon vakaasti kaiken palaavan entisiin uomiinsa.
Kevään asettuvan kohdalleen,
kesän tulevan ajallaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

DiTTERRiTTAN

DiTTERRiTTAN

Varekset ovat pärskyllään,
sama tauti vaivaa pienempiäkin tirpusia,
räystään alla kulppoja soma jono,
koska raatuska ei pakkaselle vajonnut koko yönä.
Elämä on ihanaa.

Kurkistan akkunasta;
muusa uinuu hymy karehtien,
näkee suosikkipainajaista jättiläisharrista
kiskomassa pilkkijäänsä jään läpi.

Muutoin on niin hiljaista,
että kuulee kun kivet kasvavat hangen alla.
Olisipa tähän mukaan kesän lempeä tuulahdus,
vehreiden koivujen kahina veden liplatuksen kera,
muhean maan huumaava tuoksu.

Vielä jossain - mikäli sallitte,
punaisen saunan kuistilla Satumaa naisen sylissä,
purkautumassa pirunkeuhkosta mystisenä virtenä
auvoiseen huomeneen.
Siinä kaikki tarvittava.

Kahvivesi kiehuu, keitinpuun nokassa pieni liekki.
Maailma on pikkuista vaille valmis.
Dit-dit-dit-ditterittan-ditterittan-ditterittan-
ditterittan-ditterittan-dittan-dittan-dit-dit...

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

OTAN MAAiLMAA SiSÄLLE

OTAN MAAiLMAA SiSÄLLE

Aivasteleva hanhi istuu pääni päällä oksalla,
havahdun siihen ja kavahdan ylös,
lyön humeetin ylälavitsan pohjaan että kajahtaa;
tähtitaivas täyttää koko olemassa olevan maailman,
hanhi pyrähtää samantien räppänästä ulos.

Kun lopulta setviydyn kamppeistani rantteelle,
tiedän olevani auttamattomasti myöhässä,
ne on menneet jo;
tyhjää tähyilen taivaanpiiriä.
Ei siipisulkaakaan merkkinä piipahtamisesta.

Lasken tunturit varmuuden vuoksi,
ne ovat minun aarteeni.
Tässä huojuvassa taloustilanteessa,
ahneuden sietämättömässä kurimuksesa
ei voi olla mistään varma,
mihinkään ei voi luottaa;
etenkään että se olisi enää huomenna samalla tolalla.

Saatuani tarkistuksen loppuun,
jään vielä tuokioksi tuijottamaan kaukaisuuteen.
Avoimin aistein otan maailmaa sisälle
kehoni avaruuteen.

En sortteeraa; sieluni kera olemme sopineet,
että otamme sen mitä mukaamme saamme.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!