sunnuntai 13. helmikuuta 2011

KOUKEROi NUMEROT


KOUKEROi NUMEROT
 
Vastavaloon pysähtyneen tyhjyyden;
arktisen hysterian yksinkertaisen kauneuden
erottaa näköpiirin rajalta alkavasta äärettömästä.

Erikseen määrittelemättömästä pisteestä,
jonka jälkeen kuva häivenee, liudentuu terheneen
ja pysyy visusti poissa raskaan linnikon syövereissä.

Vain sinnikon voi olettaa jaksavan,
kärsivällisesti paikoillaan odottaen;
ilman kiirua lounaspöytään tai valkean tykö,
että jostakin merenpintaa viistäin tulee tuulenpoika
joka kiihtyneenä rynnistää rannikon jyrkkää seinää.

Jaka taitekohdassaan kääntyy pitkin ylängön maata,
alkaa puskea edessään lojuvaa valtaisaa usvamassaa;
maanrajassa lojuvaa väsynyttä pilveä,
takaisin taivaanpiirille.

Tämän kaiken ja monta muuta,
pientä tai suurta yksityiskohtaista seikkaa
huomaa kun jättää ajan taakseen.

Koukeroi numerot aloittaessaan hankeen
ja kun tulee lopettaessaan vilkaisseeksi siihen,
huomaa että sama aika siinä yhä;
lumen pölyttämä jo.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 12. helmikuuta 2011

TALVi ROKKAA


TALVi ROKKAA
 
Elämä hymyilee, tra-la-laa,
valo valtaa - lymyilee tuokion tuntureiden takana
kipuaa sitten taivaanpiirille,
iskee silmää työttömälle tuuliviirille;
kirpakka pakkanen.

Pelottava, synkeä, uhkaava, hirvittävä, kamala talvi,
joidenkin kauhistuneiden mielestä;
esittelee jo itsensä oven pielestä
ja näyttää parhaat puolensa.
Unohtaa voi huolensa; tra-la-laa.

Aaltoilevat nietokset - kumpuilevat kinokset,
tuulen vapaalla kädellä muotoilemat maisemaan;
kera hopeisen sateen kiloa vasten,
riemuja naapurin lasten.

Ruokaa voi tehdä kerralla vaikka ämpärin verran.
Tuoksuvia keittoja kaalista, herneistä,
muistakin vermeistä makunsa mukaan, kiellä ei kukaan.

Maalaisruokaa, arkiruokaa, juhlaruokaa,
huulet huokaa;
särysoppaa, rautusoppaa, lihasoppaa.

Tiaisen talli porstuassa hoitaa pakastuksen.
Talvi rokkaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 11. helmikuuta 2011

GRiLLiJUHLAT


GRiLLiJUHLAT

Ei ole helppoa olla tulisilla hiilillä kun vallitsevat tuulet puhaltavat sysiin sellaista hehkua, että helvetin tulessa kärventää ja korventaa vaikka miten päin killuisi. Näissä kinkereissä tarjolla on kolme valmiiksi karrelle palanutta, mutta yhä syöpää aiheuttamaan  kykenevää, karsinogeenejä sisältävää helppoa nakkia. Neljättä ollaan katsantokannasta riippuen joko työntämässä tai kutsumassa samaan pätsiin.

On aivan sama miten käsin hehkuvilla hiilillä kääntyilee, nyt näyttää hyvin runsaasti siltä, että enää ei toimikkaan muinaisen savakko-fakiirin konsti istua tuleen toisen persiillä, itse kipua tuntematta.
 

Tämän nykyisenkin kipuraja on jo aikaa sitten ylitetty. Vitutus valtaa humeettia niin, että itsehillinnän tuska tursuaa katsojan silmiin jokaisesta hikihuokosesta Eesaun vahalla silotellun Kainin naamasta.
 

On se wallanhimo vaan sellasta herkkua, että kun se pakkaa päälle, niin jatkuva endorffiiniannos aiheuttaa äkin, yllättäin vauhtisokeutta siinä määrin että sitä kolhii humeetinsa portinpahtaisiin kun pitäisi kuulla, että viimeinen pari uunista ulos.
Narkissoksen tautiin sairastuminen on poliittiseksi kuolemaksi.

Enää ei mikään ole varmaa, ei edes se varmaa, jatkuuko pesti grillijuhlien jälkeen, vai siirretäänkö pyllyn hyllylle varavanhaseksi.
Sellainen yltiöpäinen hurjapää joka tuhoaa ja romuttaa kolmessa kuukaudessa oman mafiansa kannatuksen, kiikutetaan omiensa toimesta harjoittamaan jotain fantastista.

Nooh - keltanokkaisuuttaan, kokemattomuuttaan näin pääsi käymään. Ei pidä lähteä kukkopoikana kisaan huutamisessa wanhojen kepuhaukkojen kanssa, selvä väärä tilannearvio.
Ohjelmajulistusta olisi pitänyt älytä pantata wiimeiseen saakka, niin kuin Soini joka pelaa etätyönä Bryssälästä käsin upporikasta ja rutiköyhää.

Maailman parhaan lyhyenmatikanministerin alta kiskaistiin matto kokovartalon ja verkkosukkien toimesta niin reippaasti, että perälauta aukeni heti ja alkoi kannatuksen valuminen toisaalle.

Verkkosukkapuolueessa taas on selvästi annettu periksi - asetuttu kyttäysasemiin. Johtaako strategiaa takaoikealta sittenkin putkimies Mooses? Epäilyt alkavat suuntautua sille taholle. 

Nykyisessä tilanteessa kun vaalien voittaja tulee anelemaan yhteistyötä ja vain silloin saa hallitusohjelmaan parhaat värisävyt.
 

Virheissä on sitten nostettu kaikki mahdolliset kortit yht'aikaa pystyyn. Rasisti, natsi, homo ja lepso-korteilla läpsytellään kaikkia jotka ovat julkisesti erimieltä - vasurien säestyksellä
Maailmanlopun puolue kuihtuu ilmastoinninmuutosuskontonsa kera ja siirretään sukupuolineutraalien hautuumaalle pulujen paskottavaksi.

Onko opportunistien kuningatar kokovartaloineen sittenkin Eevan veroinen fantastiseen Aatamiin nähden? Syöttää kielletyn puun hedelmän ja jää katsomaan vierestä kun kansa tuomitsee  Aataminsa hikipäässä leipänsä syömään opposiittiöstä käsin. 


Jotain sellaista oli odotettavissa, sillä myös polittisella mafialla on vendettansa. Kokovartalopuolueen kärventäminen korruptiolla kulissien takaa vuosikausia, ei voi olla vaikuttamatta, ärsyttämättä.
Vastakkainasettelun aika on tullut. Esirippu repäistään ja näyttämön kaapista kiskaistaan omassa liemessään killuva fantastinen ihmemies.

Saapas nähdä loppuuko tämän hallituksen helvetin porteista käyneeltä rupusakilta usko ennen kalkkiviivoja?
Voiko vaalien jälkeisessä taivaassa enää kuollakaan muutoin kuin elävältä haudattuna? Onko koko taivasta vaiko puhkiammuttu taivaskulissi?

Tuo tuosta, lätinät pois.

Eduskuntavaaleissa 2007 annettiin 2 790 752 ääntä.
Niistä hylättiin 19 516, joten kelvollisia jäi 2 771 236.
Tuosta hallituspuolueiden äänimäärä oli 1 618 218.
- Kepulit 640 428
- Kokomusta 616 841
- Virheet 234 429
- FSP 126 520

Äänioikeutettuja oli sillä erää 4 292 436, joten säntillinen mutta nopea prosenttilaskutoimitus osoittaa, että vallitsevan hallituksen kannatus onkin vain 37,7%.
Pitkänmatikan miehet (naiset) sekä epäilevät Tuomaat laskekoon itse mikä on hallituspuolueiden äänisaalis äänioikeutetuista.
Usko on siten lujempi.  

(Numerot/luvut voi tarkistaa esim. Wikista, Tkk:sta tai OM:stä)

On huomattava, että myös vaalien välistä elämää ilmenee. On elettävä, oltava olemassa, äänestipä tai ei. Niitä joilla oli yhtäläinen mahdollisuus äänestää hallituspuolueita, mutta eivät äänestäneet koska eivät kannattaneet, on koko vaalikauden ollut itseasiassa enemmistö, 62,3%.
 

Lumedemokratiassa tämä on mahdollista - vähemmistö hallitsee enemmistöä. Mutta pakko se on uskoa, jujuttamalla tätä suomalais-ugrilaista heimoa on hallittu ja hallitaan kai eteenkin päin. 
Puolueiden kansanvallan kaappaus on mahdollista vain edustuksellisessa demokratiassa.

Matematiikka taitaa olla lähes ainoita asioita jota ei voi lahjoa edes tässä korruptiopuolueiden luvatussa maassa.
Mutta silläkin pystyy tekemään tilastoja joilla näytetään musta valkoiseksi ja päinvastoin.



Oh-show-tah hoi-ne-ne

Tämän tarinan "parasta ennen" käyttöpäivämäärä on 17.4.2011 tai sitä ennen.

torstai 10. helmikuuta 2011

oudoilla ovilla





PÄLÄSTÄN PiEKSUNi


PÄLÄSTÄN PiEKSUNi
 
Hyvin erikoinen ja kummallinen on puuntava taivas;
kaartelee monimutkaisina siloisina koukeroina,
talven sinfoniana salaperäisillä mailla.

Ei päätä ei häntää;
ei mistä kiinni ottaa - kaikki alkaa joka paikasta,
loppuu toisensa lomaan.
Ei siihen totu, jatkan ihailemista äkkinäisenä,
perehtymättömänä siihen tolaan joka näytetään.

Olen tuntematon muukalainen vierailla poluilla,
satunnainen kävijä elämän suuressa valtapelissä
ilman joukkuetta.

Pysähtelen,
sommittelen lauseita,
kolkuttelen oudoilla ovilla.
Vaivaan kovilla sanoilla avaajaa.
Ilmaisen syvästi vakavaan sävyyn otteita
tapaamistani ihmeistä;
sanon hämmästyneille kasvoille nöyrästi hyvästi,
painan uksen.

Pälästän väsähtäneet pieksuni mäystimiin,
toisen toiseen;
porkat pivoissa lähden sivakoimaan tuntemattomaan;
perässähiihtäjiä ei näy.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

HERÄTE


HERÄTE
 
Ensimmäinen on paras,
toinen jotenkin täydentää kielen makunystyröissä
viipyilevää aistimusta.

Pelkkä tunne - eeskäsin synnytetty asetelma
ja siitä ilmentyvä eräänlainen yhteenveto
saattaa humeetissa pörräävät endorfiinit villiin.

Kepeässä natturassa metsäsivakoilla tarpominen,
sitten kahvin himon yltyminen kyltymättömäksi
ja pysähtyminen tiirailemaan lumisen metsän
edellytyksiä sielun tyydytykseen.
Haihattelevia arvioita niille sijoilleen pysähtyneen
hiljaisuuden mahdollisuuksista aktiin.

Tuolla - salaman räjäyttämä sälöinen kelon puolikas,
törröttää sikin sokin, kuin uhmaten peitset tanassa.

Kumisevia iskuja kylkeen,
kiehisparvi pölähtää tallotulle kiekerölle.
Pian ritisee valkea, tervainen tuoksu hivelee nokkaa.

Sen siunaaman tuokion se aina kestää,
loputtoman ikuisuuden;
jo kohoaa kuksa ryystettäväksi sokerin läpi.
Siniset ajatukset odottavat lentoonlähtölupaa,
heräte tavoittaa ne; taivas sinistyy huomattavasti.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 8. helmikuuta 2011

ARVAAMATTA


ARVAAMATTA
 
Jossain tunturissa;
ota siitä sitten selvää
tai tee tolkku,
mutta mikä onkaan huurteisten ritvojen merkitys.

Kun katsot niihin,
pysähdyt - aioit tallentaa,
tuulen henkäys ja ne ovat poissa,
mustat rangat kollottavat vastavaloon viidakkona.

Kujetta se panee epäilemään,
kun tunnin päästä sivakoit ohi
ja uusi kostea pilvi on hunnuttanut samat uudelleen;
oikeastaan ilmassa on yhä leijuvaa kristallia.
Tämä on se hetki. Tilaisuus.
Vain mielipuoli antaisi tällaisen maan mierolaiselle.

Seuraavalla jalan siirrolla rapa on valahtaa housuun;
riekko pongahtaa kiepistä ja manaa pataluhaksi
julkisesti kuin luonnonsuojelijan joka sotkeutuu
luomakunnan sisäpiirin asioihin.

Tapahtumat vyöryvät ennalta arvaamatta,
yllättäin - niin monitahoisena sekamelskana,
että yksittäiset kuvat töintuskin mahtuvat sekaan.

Maa jatkaa matkaa radallaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 7. helmikuuta 2011

iNHiMiLLiSTÄ

iNHiMiLLiSTÄ
 
Šamaani Leopold Rieppo oli merkittävä mies. Muutoin vaatimaton, harvoin - tuskin koskaan itsensä esillepanija, mutta leijonissa ja rotareissa ei sana katoa. Siksi.
Ulkoiselta habitukseltaan tavallinen ukonturjake joka ei olisi juurikaan erottunut rupusakista - herran kekkuloista tietty ja nämähän ne hänestä leipäpuuta koittivat itsellensä tehdä.

Hänellä oli eräs harvinainen taito, ehkä nykyisen meiningin mukaan kyky, mutta olkoon, se on sivuseikka. Leopold teki matkoja, osasi mennä inhimillisyyden taakse, kurkistaa takaisin.
Se hämmästytti hänen luokseen tulleita, sillä useimpiin hänelle esitettyihin kysymyksiin hän haki ja toi hyvin perustellun ja toimivan ratkaisun tai selityksen. Monesti tosin vain määritteli ne rajat ja toleranssit joiden puitteissa sopi toimia.

Vaikka matkalle lähdössä omat koukeronsa ja nyanssinsa olivatkin, eivät ne sentään silti mitään taikuutta olleet, korkeintaan mystistä, jostain kaukaa, jo muinaisten esi-isien aikaan luonnosta tallentamaa ja suullisesti siirtämää oppia ja viisautta; viisautta tässä tapauksessa ehdottomasti ymmärtämisenä.
Tokihan riitillä oma merkityksensä on, täytyyhän šamaanin päästä juuri sille oikealle tunnetolalle, samalla aaltopituudelle, samalle polulle jota pitkin edetä.

Käynkö tässä noita valmistautumiskiemuroita sen kummemmin, yksityiskohtaisemmin selostamaan - sitä mietin ja päätin etten ala. Ettei joku williinny ja ala pian mediassa niillä huseeraamaan.
Valmistautuminen kun oli ihan sitä tavallista peruskamaa, tuli, savu, hämärä, ympäristön levollinen, kunnioittava hiljaisuus, puuduttava rummutus intervalleineen, melankolinen sanaton laulu.

Noilla eväillä se tapahtui,
šamaani nousi savun siivittämänä henkensä selkään ja läksi kiitämään; lämmin, hervoton inimiskuori vain elottomana retkotti tai kyykötti vaatteidensa tukemana myttynä. Vaiti kuin kuollut. Hiiskahtamatta..
Joku tarkkasilmäinen saattaa tässä kappaleessa huomata mitä oikein tapahtui. Hyvä niin. Muut kaatakoon itselleen kunnes osuvat rivien väliin.

Ja samaan aikaan Leopoldin sielu kiisi huimia matkoja ikuisuuden halki ihmismielen taakse, ikään kuin olisi lopulta päätynyt katselemaan itseään peilin hopeiselta pinnalta takaisin. 

Siitä näkökulmasta näkee iniminen itsensä parhaiten. Kaikesta inhimillisyydestä ja teeskentelystä paljaana.
 

Vielä peilin hopeointia hiiliteräksellä rapsuttaen ja siitä tihrustaen, näkee kuinka inimisen - koko inimiskunnan silmitön, sairaalloinen ahneus ja vallanhimo raadollistavat syövän tapaan puistattavan olemuksen kavahdettavaksi.
Yksinkertaisempikin iniminen käsittää, että pelastuakseen uhkaavalta katastrofilta, ainoa oikea keino, ratkaisu on, että sairaat osat eliminoidaan pois. Hävitetään tulessa polttamalla.

Saman vastauksen hän, šamaani Leopold Rieppo, toi joka kerta palatessaan uuvuttavalta matkalta ja joka kerta häntä kiitettiin.
Ja poistuttiin ajattelemaan sanomaa. 


Mutta niin ovat inimiset syvälle harteillensa antaneet inhimillisyyden ikeen syöpyä, että vaikea sitä on, kovin vaikea pois heittää yltään ja alkaa toimimaan niin kuin sanoisi täyspäinen humeetti.
Vaikeaa, sillä tuskinpa moni muu lajitovereistakaan lopulta ymmärtäisi omassa inhimillisyydessään miten äärettömän yksinkertaisesta ratkaisusta lopulta on viimekädessä kyse.
Ja niin erinomaisen monitahoisesta kuin vain voi iniminen sen inhimillisyydessään nähdä. 


Esi-isäinsä siirtämän tiedon mukaan Leopold kyllä käsitti, mistä asiassa oli kyse. Vuorovaikutuksesta, interaktiivisuudesta hienosti sanoen. 
Kun inimisen kehityksen alkutaipaleella ensimmäiset järjen hivenet alkoivat humeetissa visaamaan ja äkkäsivät että puheen avulla, alkeellisemmallakin älämölöllä saattoi saada aikaan tulevaisuuden ennakointia, niin piankos, muutamassa tuhannessa vuodessa puheilmaisu sujuvoitui, sen myötä ajattelukyky, haihattelu kehittyi siinä määrin, että elämän suunnittelu, geenien siirtäminen, muuttui yhä pakonomaisemmaksi, muista saman kaltaisista  otuksista välinpitämättömämmäksi (minä itse, minä ensin).

Rieppo kyllä tiesi, oli hokannut asian jo joskus Välirauhan aikana: Kysehän oli nimenomaan vuorovaikutuksesta, luonto, inimisenkin herra, joillekin jumalan virkaa tekevä, ei anna mitään ilmaiseksi. 
Luonnonlaki.

Jos nyt antaakin jotain hyvää ja käyttökelpoista - puhe- ja ajattelutaidon, niin samaan syssyyn ripustaa niskaan vastapainoksi hirvittävän inhimillisyyden ikeen joka joka puolelta käy kaikenlaisten loogisimpien aivoitusten kimppuun bersokin raivolla ja latistaa ne pelkiksi jahkailuiksi ja voivotteluiksi ja lopputulemana on sitten tämä savotta mitä par'aikaa harrastamme ja jota kutsumme hienosti elämäksi.

~~~~~~~~~~~~

Hui-hai! Šamaani Leopold Rieposta tiedetään enää se, että taannoin, eräälle matkalle lähdettyään ei palannut koskaan sijoilleen. 
Kun vaatemyttyä virkavallan toimesta sittemmin normaalisesti tutkittiin - asianmukaisin ottein ja keinoin, huomattiin ettei siitä löytynyt yhtään DNA-näytettä, ei vihiäkään, ei rikun rikkua. 
Niin tarkkaan oli kaiken omistamansa mukaansa ottanut sillä kertaa šamaani. 

Jäljemmin tiedetään että KELAn tietokoneella oli luiskahtanut pari bittiä poikkiteloin ja niinpä oli pyyhkiytynyt kuin sattuman oikusta Leopold Riepon hetusta (081227-) loppuosa pois tyyten.
No senhän kyllä arvaa jokainen KELAssa asioinut, ettei sen jälkeen tätä inimistä tässä maassa ole ollutkaan. Milloinkaan. 

Nimismies syrjäisessä nimismiespiirissään raakkasi raapeterällä tutkimuslanketista tarkkana valtion virkamiehenä Leopold Riepon nimen pois ja pisti lanketin odottamaan uutta tapausta.


Epämääräiset huhut, muka Riepon kouluttamasta seuraajasta nimismies Erwin Rönkvisti kuittasi tuikealla huikalla hiljattain takavarikoimaansa savustettua palowiinaa.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

........
Tulen ja nokipannun ääressä sitä tulee miettineeksi, että eikö valhe, petos, vääristely ja osatotuus pikemminkin kuin totuus, ole pysyvämmin vaikuttanut viime vuosikymmeninä yhteisömme inimisten kohtaloihin ja tolaan?

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

ROHKEUS JA KYKY


ROHKEUS JA KYKY
 
Hyvien ajatusten kollos tuli esiin sarastuksen takaa,
ratsastivat evenkien tapaan poroilla kielasta,
kullakin sieppura hartioilla asiaankuuluvasti.
Vuottoraipat piirtyivät antennipiiskamerenä
kultamaan horisontin yllä.

Jokaisen jukon toisessa päässä ahkio,
siinä muokattuun kenkäheinään taalastettu herkkä,
haavoittuva ja koskematon sielu sisnapussissa;
vielä valheen tahroista puhdas ja vapaa eetos.

Kaunis auvoinen näky epävarmassa ajassa,
jossa kaiken totuuden voi katsoa vain peilistä tyyten,
kellä rohkeus ja kyky;
lukea kiveen hakattujen teesirivien välistä.

Tuttuun tapaani olin joutilasta aikaa kuluttamassa
toisen tunturin kiirellä porkat kainaloissa,
sivakoiden päällä ilman aikojaan haihatellen.

Ja tulijoita ehtymättömänä nauhana.
Kun ensimmäinen ajatus ratsasti hymyillen ohitse
tunturin lakea korkeampana,
wiimeinen vasta näkyi kusiaisen kokoisena aamunkoin
toisella puolella. Osa poroista lepäsi.

Karautin kurkkuani, ulajoin onnesta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 5. helmikuuta 2011

SAMANNAPAiSET


SAMANNAPAiSET
 
Wanha nuhruinen sielu,
yksi tuhansien joukosta;
nojaa ikiwanhaan keloon pelokkaana,
arkana, perinjuurin säikkynä parkana.
Se katsoo häilyvää maailmaa kalterien takaa.

Ryppyiset kädet, sormet harallaan - silmillä,
ei sellainen kiinnitä yhdenkään
ohi ryntäävän hurmoshenkisen huomiota;
kaikki menevät kuuntelemaan viimeistä tuomiota
joka julistetaan pian,
ennen kuin sähkö on pysähtynyt lopullisesti virtaamasta,
tyrehtynyt, muuttanut kertakaikkiseen muotoaan
johonkin muuhun ulottuvuuteen jota ei tiedetä.
Ei tunneta.

Hämmentynyt kansa velloo hiilidioksidi meressä,
aaltoilee eeskahtaalle liehuvana massana
jonka jyrinä ylittää ukkosen äänen,
mutta salamaa vain ei näy,
sillä samannapaisten kohdatessa kaikki ovat kamuja,
hyödyllisiä idiootteja,
erimielisyyttä - salamointia ei tapahdu.

Omaan napaansa tuijottajien kokous läsähtää.
Wanhus kelonsa tykönä väsähtää,
pistää kalterit taskuun ja sytyttää järjen valon.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 4. helmikuuta 2011

ViTSAUKSiA


ViTSAUKSiA

Juutalaisten kerrotaan muinoin päässeen pälkähästään loikkimalla poikki merenpohjan toiselle rannalle äimistelemään juuri tekemäänsä ihmettä mannavelliä syöskennellen kun faaraolaiset samaan aikaan saivat nauttia heinäsirkkapuristeen tarjoamasta proteiinipommista.
Nooh - kenties se oli tarpeenkin kiven möhkäleitä vinssatessa.

Tuon sakin johtava Mooses tuskin tuolloin vielä hallitsi sen aikaista enklantia, jota tuskin oli edes keksittykään, että olisi osannut sanoa innokkaimmille hännystelijöilleen "Souvat!?".
Selvähän se, että Punaisenmeren aukaisusta sateli kannustusta ja olalle taputuksia. Olisipa tuo inehmoinen kenties kutsuttu mitali rinnassa kilisten itsenäisyyspäivänkinkereihin jo pelkän nimen perusteella.

Jokatapauksessa - vitsauksista pääsivät eroon nämä aavikon inimiset silloin kuitenkin, kohdatakseen uusia yhtenä köytenään tiimalasissa alvariinsa valuvan ajan myötä.
 

Tonnikaupalla sitä ehtikin valua aina näihin päiviin saakka, mutta nyt vaikuttaa, että wanha vitsaus taitaa kehittyä pandemiaksi muinaisen sikalentsun tapaan.

Olisiko tämän lentsun nimi vaikkapa Pillerinpyörittäjälentsu (Affluenza Scarabeus sacer), koska ei ole kirkossa eikä synagoogassa kuulutettu sen paremmin kuin minareetissakaan, etteikö tulevaisuudessa voisi jopa hehkuvan kuumia nikkelipillereitä olla tarjolla puolin ynnä toisin.
YK:n pitkäaikaisen tutkimuksen mukaan edellä mainitun kaltaiset pillerit parantavat nopsasti itsetuntoa sikäli mikäli se horjuu.


Toivottavaa on, suotavaakin, että jos niitä pillereitä Amerikan Yhdysvallat intoutuu jakamaan tapansa mukaan ja tasa-arvon vuoksi, niin sitten molemmille osapuolille.

Tämän uusimman lentsun oireita ovat mm:

Rajattoman ahneuden aiheuttama yletön ahdistus, -uhkaava nälänhätä, -rasitus, -velkaantuminen ja -luonnonvarojen korvaamaton ylikäyttö maustettuna ylimalkaisella suhtautumisella roskasakkiin.

Absurdistanissakin voi olla saatavilla sellainen käsittämätön onni, että vielä sopivasti, parahultaisesti juuri ennen Palmusunnuntaivaaleja maahanmuuttoavustaja Thors saa käteltäväkseen väkitukun kamelinajajia, paimenia ja fellaheja.

Ehkäpä Hosni Ilmannillekin ilmaantuu tämän lykyn myötä hommia?
 

Noista viimeksi mainittu - talonpoika fellah, on nääs tutkimusten mukaan hyvin pitkäikäinen asukas maapallolla. Hänen iäkseen voidaan arvioida reilut 5000 vuotta, joten kotouttamisestakin saattaa tulla pitempi prosessi kun mitä lyhyen matikan laskutaidolla pystytään fantastisen Kataisen humeetissa käsittelemään.

Muutenkin tämä ennakoitava muuttoaalto tuonee uutta verta ja näkökulmaa tähän epyktiläisten wanhimpaan tunnettuun YYA-maahan, josta Mika Waltari tunnetuimpana kansallisankarina nousee parhaiten esiin tässä tolassa. 


Ehkä vapautumisensa ja uuden kotimaansa myötä uudet al Sukarit, el Kakkoset ja ben Merisalot aloittavat uudenajan sfinski- ja ostospyramidi kauden.
Pyramidihuijaushan on ollut jo vuosikymmeniä suosittu harrastus puolueiden toimesta ilman epyktiläisasiantuntijoitakin.

Saattapa viime peleissä käydä niin, että Mooses Lipponen desinfioidaan, pastöroidaan, perferoidaan sekä palsamoidaan ja asetetaan lopulta lasikaapissa Mannerheimin hevoisen viereen varoitukseksi lapsille.

(Saattaa olla pelkkää chimeraa)

Veikkaan että tässä kaplakassa jumalatkin sekoittavat lopputulemana humeettinsa niin että juutalaisten Jahvetti ei usko puoliakaan faaraokansan jumalan lätinöistä vaan alkaa haastaa riitaa palavista polttopulloista.
 

Se on epävarmaa jääkö perseveraatioivan Häkä-, Häkä- ja Häkämiehen tehtäväksi Juha-Antero Puistolan kanssa absurdistanilaisessa mediassa povailla seuraako kurittomista sotilaista vähemmän ruumiita?
JAP ja Häkä ovat niin taitavia sotilaita, ettei heitä Viitakemies ole vielä onnistunut hipaisemaankaan heidän tehtävissään taistelu- ja hurmekentillä, joten heiltä löytynee uskottava vastaus.

TiEDOiDUS!

Jos haluaa yllättää oman puoluejohtajansa housut kintuissa, tietysti ilman Braxi-vapaata sexiä - silkan huvin vuoksi, kannattaa kaikissa gallupeissa vastata hyvin runsaasti väärin.
Mitä vääremmin vastaa, sen syvemmälle leuka loksahtaa johtajilla vaalituloksen kuultuaan.



Oh-show-tah hoi-ne-ne

On se vaan surkeaa kun haavasta tulee leppä eikä kukaan hoksaa rientää auttamaan.

torstai 3. helmikuuta 2011

"...sen jättämän jäljen..."





AJAN KOLMESSA SYVYYDESSÄ


AJAN KOLMESSA SYVYYDESSÄ
 
Viisi vuotta tulevaisuutta on kuolettavan ikävä aika.
Tylsää!
Aika hidastelee tahallaan.
Sekunnit, minuutit, tunnit ovat normaalia pidempiä.

Odottaessa ehtii wanhentua tuoreimmatkin,
ennakoivimmatkin suunnitelmat;
epämääräiseksi läjäksi hukkaan heitettyä nykyisyyttä
menneisyyden takaoven pielessä.
Siististi viikattuina laskoksina kellastuneessa,
ajan patinoimassa historiassa.

Tällä erää kaikki elettävä tuntuu hienolta,
tulevaisuutta kirjoitetaan myönteisen ilmapiirissä,
menneisyyteen riittää silkka katsominen,
muistiinpanoja ei tarvita,
sadan vuoden kohtaamiset kirvelevät suolan lailla,
kiertävät veistä haavassa ellei tee tiliä;
kenenpä muun kuin itsensä kera.

Ajan ratas pyörähtää liikahtamatta;
ensi katsannolla on - pysähtynyt
ja toisella uudessa asennossa - pysähtynyt.

Eikä mikään sitä liikauta - olevaista,
paitsi ihminen joka katsoo,
jonka aju elää ajan kolmessa syvyydessä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

PiiHiN SAAKKA


PiiHiN SAAKKA
 
Valon kosketuksen tuntee voimakkaimpana varhan,
aamun ensihetkien utuisen harhan mentyä;
taivaanpiirin raottaessa kultaisia salaisuuksiaan.

Se säväyttää,
kuljettaa kihiseviä kusiaisia pitkin selkärankaa,
piihin saakka;
pörhistäin karvat kyynäristä, ketarista.

Sielu huojuu mykän tanssin,
epämääräisen ja taianomaisen,
oudon mystisen rytmin tukemana;
tavoittaa kyytiin,
kenties mielisi heittäytyä eetoksensa selkään
ja kiihdyttää keralla lentoon.

Juuri kun on  pääsemässä oikealle radalle,
matkalla huomisen äärettömyyteen;
arkiset asiat:
porokellon kalkatus,
ritisten kypsyvä pekoni pannulla,
mustan kanasen nokasta tulviva aromi,
loimujen seasta tulviva savujen tuoksuviidakko
parahultaisesti keskeyttää matkanteon tuonnemmaksi.

Siirtää hetkeä, kohentaa aikaa, korostaa taikaa,
ohentaa kynnystä irrota ja lähteä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 1. helmikuuta 2011

LEUKA VASTEN ULSTERiN PiNTAA


LEUKA VASTEN ULSTERiN PiNTAA
 
Kasvoja hyväilee toprakka tuprakka,
sivaltelee kuruiksi uurtuneita poskinahkoja;
saa sielun kirvelemään,
humeetin arvelemaan aikaa ja taivalta.

Syytä yleensä jatkaa tätä toivotonta matkaa;
tässä kelissä jalkapelissä.

Se suomii - sama tiuskea tuuli,
karheilla hyisillä piiskan hännillä sinne tänne,
tietämättä oikeastaan minne mennä,
muuta kuin eteenpäin, lakkamatta, herkiämättä,
epäämättä lepäämättä.

Huminaan kiihottaa aihkien lakkapäät,
riipii ritvaiset mustiksi luurangoiksi.
Panee soimaan langat ja harukset;
viheltää vitelikköin läpi viistäen - lumet riistäen,
tämä sadan vuoden ikuinen puuska.

Tiuskii ja tuiskii, outoja viestejä kuiskii,
ympäriinsä huiskii.

On kuljettava kumarassa,
leuka vasten ulsterin pintaa,
ettei tuuli sukella kaula-aukosta
ja jäädytä sykkivää rintaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 31. tammikuuta 2011

NAAKiMiSTA

NAAKiMiSTA
 
Pysähtynyt on aika kairassa niille sijoilleen. Huopaan käärityn tilan hiljaisuus kaikki tyynni. Erottuu vain sivakoiden sihinä, toisin paikoin karstanteen ylittäessä rohina, valkeaan sonnustautuneen hiihtäjän lykkiessä hidasta vuorotahtia umpisessa metsäsuksilla. Päällekäsin hieman omituisesti mutkitellen, mutta sitten selvääkin selvemmin kuin ikään olisi jäljittämässä jotakin.
 

Saattaa hyvinkin olla, että naakimassa on jänestä. Että on tullut jänespaistia mielenteko.
Semmonen saattaa iskeytyä humeettiin muulloinkin kun joulun alla, jolloin käydään kyllä perinteisesti jänesmetsällä, mutta tuolloinhan panokset jätetään yleensä normaalisesti hattuhyllyn päälle korjuuseen. Odottamaan parempaa tulevaisuutta, mitä se sitten lieneekin.

Senhän nyt arvata saattaa jokainen, että kuuskymmensenttisessä lumessa ei koirua tarvita tarpomaan vaikka haluja joillakin sen sortin motlakkeilla saataisi olla.
Karstanteinen umpilumi syö jalat puhki, vereslihalle puree sinnikolta. Se on nähty. Itsesuojeluvaisto lakkaa toimimasta kun huumaavan tuore jäneksen jälkivana vetää puoleensa.

Eikä se ole varmaa, että joka kerta jäneksen saa - naakimallakaan,  vaikka sitkeys kyllä useimmiten palkitaan. Aikaa se vie ja aamulla pitää osata lukea hangen jälkikirjaa kuin Tuntematonta sotilasta - sutjakkaasti mukana myötäeläen. 

Pitää osata tulkita, valita ne tuoreimmat ja sitten lähtä verkalleen hipsuttelemaan jälkiä seuraten, eteen tähystäin kaikilla silmillä.
 

Varansa on pidettävä, ettei hiihdä ohi. Vemmelsääri luottaa suojaväriinsä niin antaumuksella, että antaa sivakoida joskus muutaman metrin päästä ohi. Pokka pettää usein vasta kun uhka on jo hälvenemässä.

Entäs kun hoksaat ristiturvan jossakin kyyköllään, kuusen alla tai muuten vaan maastoon, pounikkojen lomaan sopien.
Elä vain ole huomaavinasikaan tai pysäytä katsetta, lähtö valkiaa ja ennen kuin ehdit manauksen loihtia huulillesi sen on jo äänettömästi tiessään. Ei siinä lempolainen ehdi haulikkoa selästä ottaa ja kääntää sohottamaan laukaisua varten.

Sen sijaan, siis jos huomaa epelin, on alettava tohkeissaan puhumaan jollekkin wanhalle metsästyskaverilleen vaikka puuta heinää - kuvitteelliselle. Ja siinä samalla muka toissijaisesti riipii hehtaaripyssyä selästä muiden rensselien joukosta. 


On vielä muistettava, jos preservatiiveistä on tilapäinen pula, että rullaa sen pois virkaa tekemästä. Muuten uhkana on välineen hukka.
Vaikka se kestääkin ja estää viiden miljoonan siittiön rynnäkön munasolulle, ei se sentään kestä noin viittäkymmentä kuumaksi kärventynyttä lyijyhaulia joilla on melkonen hoppu ennättää jonekkin kauas pois pyssyn suulta.

Sitten - jos on sihillään, laukaus ja väiski nurin. Se on siinä. Ei kahta puhetta. Suolistus ja havut onteloon. Reppuun.

Alkaa epämääräinen haahuilu ja lappalaiskäännöksen teko tai vastaava. Samaan aikaan silmät jo haarukoivat sopivaa kannonpäätä tahi kelon tynkää mihin vestää tulet.
Kun sellainen löytyy, ei muuta kuin toimeksi ja piankos jo tupruttaa tervainen tuli mustaa pönäkkää savua maailmalle.
 

Keitinpuussa killuu nokinen kana, höyrypilveä nokasta suoltaen. Sivakoiden päällä metsämies sika-nauta purkki toisessa kädessä, niibi toisessa, mättää tiellä pitävää käkättimeensä.

Pieni tuulen viuhake karistaa ritvoilta huurua tunnelman sekaan, mutta sitä ei lasketa.
 

Metsän mies ajautuu silmät sulkien, suu täynnä herkkua yhä uudelleen tilanteeseen ja pasauttaa vielä kerran mielessään hehkuvan herhiläislauman osoitteeseen.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

........
Wanhempana sitä sitten pystyy muistamaan mitä hyvänsä, on se tapahtunut tai ei.

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

PUOLEN VUODEN MATKA


PUOLEN VUODEN MATKA
 
Toisen tien päässä toinen tie takaisin,
paluusuuntaan erilainen,
tuttu kuitenkin - joka kerta uusi ja sama.

Kaikki kelit käyvät - säässä kuin säässä.

Välissä arvaamaton määrä selkosia ilman tonttipulaa,
kuita puiden sojottavia latvoja hipoen,
jänkää pitkin räköttävä aurinko ja jumaliset laskut;
tunturien huippuja,
häpeämättömiä poroja kiimaisten kaarneiden alla
paskomassa jumalien teille.

Ankaraa kaksoiselämää molemmissa päissä,
tylyssä ikävässä räytyen,
olosuhteiden pakosta,
mutta sittenpähän se on ohi.
Lupauksena olemisen sietämätön keveys.

Ei se muuta vaadi
kuin näkemyksen yhteisestä polusta,
jota molemmat astuvat samaan suuntaan,
muutenhan tulee törmäys.

Heti kohta helmikuu, kolmas kuu, lopussa puoliväli,
odotuksen pitkä loppusuora.
Sitten vihdoinkin - kesäillan valssi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 29. tammikuuta 2011

KOHTAAMiSiA


KOHTAAMiSiA
 
Tuli räiskyy nuotiossa,
savu kaatuu silmille,
tuo tirisevän käristyksen aromit selässään haistimeen.
Loimu lämmittää unettavan mukavasti.
Lumpsahtelevien luomien lomassa huithapelimaisia,
satunnaisia empiirisiä haihatuksia.

Muistuma raapii moiselle tolalle alttiin kuoren puhki;
yhen äkin sitä vaan seisoo yllättyneenä kuolpunassa,
jäkäläisen puoldsan kupeessa.
Toisella puolen vaatimatonta nypyä mesikämmen,
yhtä hämmästyneenä.

Pentele, pirun kylpy sukeutuu sellaista kyytiä,
että kainalot valuvat ennen kuin ehtii kissaa sanoa,
afrikkalaista sivettikissaa ei kannata edes yrittääkään,
sitä paitsi se ei ole täällä päinkään.
Eikä se ole myski joka tuoksuu.

Vatsa,
tuo iänikuinen mouruava kiusankappale
on vikkelään sukkelalla - entää ajatusta nopeammin.
Niin on otsollakin; katsoo syyttävästi minua,
sitten tahriintuneita kinttujaan.

Rukoilen jumaliltani pyykkipoikaa tai armonlaukausta;
tämä nyt olisi vain sellainen tähellinen juttu.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 28. tammikuuta 2011

SYÖ MiESTÄ


SYÖ MiESTÄ

Ollakseen riittävän jäävi, ei riitä että osaa olla tumpelo, huono-, tai pätkämuistinen valtiotieteiden maisteri. Ei sinne päinkään. Tuohon nyt kykenee kuka tahansa tuhansista ja taas tuhansista tavallisista tumpeloista, huono-, tai pätkämuistisista valtiotieteiden maistereista.
 
Nyt vaikuttaa kovin siltä että viimeisimpien tietojen perusteella nyk. pakastevirkamies, ent. toimittaja, päätoimittaja ja -ministeri Vanhanen pääsee pälkähästä sittenkin.
Huono-, lyhyt- ja pätkämuistisuudessaan hän oli unohtanut olla tuottamuksellinen päätoimessaan sivutoimeensa nähden kuin myös ei hoksannut tämä samassa toimessa toimia tahallisesti. 
Yleisen käsityksen mukaan nääs em. puutteita ei olla kirjattu hänen pääministerin työtodistukseensa, jota toki vielä Peruutuslakivaliokunta tutkii hutkimista ennen.
 
Nuo kaksi detaljia ovat kyllä minusta niin anteeksiantamattomia virheitä tuon tason poliittisessa virassa joten niinpä jouti erotakin mokoma nuivelo.

Osa roskasakista nyt osasikin odottaa tällaista lopputulemaa tietty, koska tähän käytäntöön meidät on opetettu juottamalla maantapaa jo silloin kuin kiskoimme sitä äidin tissistä.
Nooh - isompana sitten muiden kuin äidin.
Pääkoppamme on tatuoitu kirvelevin kirjaimin totuus:
"Jos laitat politikan ihan tavalliseen puiseen pystykirnuun ja lyöt sitten männällä - et osu, niin on nulja ja liukas!"

Kuitenkin näyttää hyvin runsaasti siltä, se on annettu ymmärtää, että vaikka korruptio näyttää pitävän miehen kuin miehen tiellä, se samalla samalla syö miestä kuin miestä.
Vaikuttaa ikään kuin kaikki lahjotut, myös muidenkin puoluekoplien, odottavat nyt kyttäysasemissa joko median rynnistystä luurankokaappeihin tai tietty mieluummin ohi - naapurin ja kaverin kaapille, osa kenties jopa sitä, että joku toimittaisi näkymättömyyspulveria ripoteltavaksi ylle.

Aivan uskomattomalta tuntuu tämä nomenklatuuran "Omertan laki". Edes puolueen maineen romahdus, romuttuminen, ei saa syväkurkkuja auki.
Kovin monen absurdistanilaisen pubin kakkalassa, laulellen vesiä urinaaliin laskettaessa veikkaillaan sitä, pelaako Kepulien rautainen ydin vain niin kovaa peliä vallanhimon sokaisemana, että laulut lauletaan vasta vaalien loppumetreillä, silloin kun puolustautuminen on mahdotonta ja media syö kädestä ja nuolee varpaanvälitkin.
Se jää nähtäväksi.

Korruption sijaan meitä koetellaan nyt kaikella muulla, painon- ja lumenpudotuslumitöillä, Keminmaan Braxi-vapaalla sexillä, VR:llä ja ties millä, muttei juurikaan romahtamaisillaan olevalla €urolla.
€uron kohtalosta uskalsi povata
enää nuhjuisen tai nuhaisen oloinen Erkki Tuomioja toissa päivänä eli keskiviikkona. 
Eki kai katsoo, että hänellä ei ole enää pelkoa kasvojen menettämisestä toisin kuin muilla pelleillä. Muutkin asiantuntijat ovat kuin kusisukasssa. Sentään Besserwissereillä on vielä kuulijansa.

Kulunut viikko oli lattea, sitä paitsi itse juon etupäässä vain Café Brutal'a. Kuksasta. Niin ja lounaaksi on kuollutta taimenta voissa paistettuna. Täytyy syödä kun en pihiyttäni raski viskata koiruille.

Tämä nyt vain tässä.



Oh-show-tah hoi-ne-ne

AH - miten ne kiinalaiset sanovatkaan - kun sormi osoittaa kuuta, typerys katsoo sormea!