Toivo Kokoomus heräsi. Tarkemmin sanottuna Toivo Nikodeemus Kokoomus, entinen työläinen, nykyinen elakelainen, alullepantuna talollinen Immanuel Ervastin alta isännän oikeudella ja äitinsä, piika Rosa Kupiaisen kantamana ja synnyttämänä syntynyt 4.6. 1944.
Siitä eteenpäin lähes heti omin jaloin kylmässä maailmassa kun rinnasta vieroitettiin.
Mutta niin oli vain näille rajoille saakka selvinnyt. Välinsä yhteiskunnan kera saanut tolalle ja nyt vapaana miehenä nautiskeli elakeoikeudestaan selkosten vapaissa tuulissa. Oikeastaan vain selkosen laidalla, sillä lyhytavara- ja elintarvikeliikkeisiin hänellä ei ollut kummoistakaan matkaa, pienen vaivan päässä vain.
Niin, tuo sukunimi Kokoomus. Aika outoa että joku sellaisen omaa. Tosiasiassa Toivo oli koko pikkuikänsä saanut kärsiä äitinsä sukunimestä Kupiainen.
Kansakoulussa nimi oli anhittoman herkästi muuttunut Kupiaisesta Kusiaiseksi ja kuten tiedetään, sillä on monta merkitystä joista kaikki eivät niinkään parhaasta päästä mairittelevia.
Niinpä sitten kun nimilait olivat aikain saatossa 90-luvulla muuttuneet ja löystyneet, Toivo asteli maistraattiin ja ilmoitti vaihtavansa Kupiaisen yksintein Kokoksi. Toivo Kokko olisi sentään jotain muuta kuin se ikuinen Kusiaiseksi nimittely. Kokko oli vanha suomalainen sana ja merkitsi uljasta kotkaa ja se oli ihan eritoista kuin joku mitätön kusiainen.
Mutta kuinka ollakkaan ko. maistraatissa kanslistin virkaa tekevä neiti Henna-Irmeli Ryppö-Hyppönen, joka oli sillä erää ihastunut Ilkka Kanervaan jostakin syystä, kirjoitti sielunsa huumassa Toivon lankettiin sukunimeksi Kokoomus.
Ja kyllähän se niin on, että kun virhe sitten lopulta muutamaa aikaa myöhemmin metsästyskorttia uusittaessa huomattiin, oli huomautus- ja valitusaika ehättänyt mennä umpeen, joten Toivon jäi Kokoomukseksi virkavirheenä.
Olihan hänellä tosin, se kuriositeettina mainittakoon, mahdollisuus vielä kertaalleen uuteen nimen vaihtoon. Sen Toivo kuitenkin koki liian riskaabeliksi ja niin oli sittemmin tyytyminen virkamiehen virkavirheeseen.
Mutta nyt Toivo venytteli, havahduttuaan virkoamaan pakkasen pojan rapsauttaessa nurkkaan. Vaikka saattoihan kelohirrestä salvettu pirtti muutoinkin pitää nurkistaan ääntä kun navitapit lumikuorman alla muovautuivat uuteen uskoon.
Päällimmäisenä mielen päällä lepäsi ajatus juomuksille lähdöstä koht'siltään kun parahultaisesti saisi aamun menot toimitettua jollekkin mallille.
Ne nyt ei sitten loppujen lopuksi kovin kummoset edes olleetkaan, mutta rutiiniluontoiset ja siten helpossa järjestyksessä, sellaisessa että sujuivat ilman sen suurempaa miettimistä ja erityistä pähkäilemistä.
Niinpä Toivo tuokion haarusteltuaan, ojenneltuaan ja herättyään nosti koppunsa lavitsan reuna yli ja hamusi varpaillaan syylingin vartta. Keksi sen ja tokkasi otteen varvasvälillä. Huiskautti kouriensa ulottuviin ja sovitti koipeensa. Kierähti sitten petille istualleen, laski huopajalkansa permannolle ja hamusi toista vielä varttamattomalla. Löysi sen ja pujotti koipensa siihen. Muut kamppeet olivatkin mukavuussyistä jo yllä. Raappahousut, reikäpaita ja tikkuri.
Ulkomuistista siirtyi liedelle, raapaisi tulen syttöhin ja hilasi pannun hellan kulmalta levylle, kahvipannun myös. Oiusti sitten lattian poikki pirtin ovelle ja siitä ulos rantteelle tyhjäämään rakkoaan. Hetkutti ja laski samalla pahan hengen pois kehostaan. Palasi sisälle.
Nyt oli jo aikaa sytyttää öljylampettiin tuli. Se piisasi mainiosti Toivon huomentarpeisiin, sillä tupakin oli hylännyt muiden sauhuteltavaksi jo pari vuosikymmentä sitten ja hämäränäöllä oli aikaa ollut ihan sitä tehen palata syntysijoilleen.
Sitä paitsi keskussairaalassa olivat poistaneet kaihin vasemmasta silmästä ja oikeaankin oli suunnitelma olemassa jossakin pitkässä puussa.
Aamustelu sujui niin rauhassa ja lupsakasti kuin se vain ilman naisenpuolen seuraa ja kälätystä pystyy yleensä sujumaan. Ei siinä mitään. Murkinat hupenivat lautaselta käkättimen täyttymättömään kuiluun. Nurkkahyllyn radio kuulutti tuoreimpia uutisia. Irkut tuntuivat olevan kusessa ja sitä myöten loppupelissä suomalaiset takaajina.
Pian vaihtui uusi otsikko ja jostakin onnettomuudesta kailotti lukija, mutta se jo haipui ennen kuin tavoitti Toivon humeetin. Aamistelija kurkotti kynkkäänsä ja napsautti nipsuttimesta uutistelukijan suun soukemmalle. Pyyhkäisi samaan syyssyyn paidan kalvosimella suunsa ja asettui harkinta-asentoon. Pohtimaan seuraavaa toimenpidettä ja -panoa.
Suunnitella Toivo tykkäsi. Oli tykännyt aina. "Valmiiksi kun etsii, niin eipä ole kuin tempasta", oli suorastaan mielilause, jota saattoi toistella yksin ollessaankin ääneen.
Tälle huomenelle oli menossa juomuksilla käynnin esileikki. Se vaati hetkisen hiljentymisen. Otsanahan rypistelyn, viimein seestyneen ilmeen ahavoituneilla kasvoilla ja sitten välittömästi toimeenpanon.
Toivo kaiveli arvaamalla lyyssin taskusta avaimenperätaskulampun - uusinta uutta, K-kauppiaalta lahjaksi käteisostajalle. Asetteli sen pivoonsa. Sitten kurkisti pakkasmittariin, -12 pykälää vain.
Laati palatessaan eteisen naulakolle pukusuunnitelman ja sen mukaisesti noukki viikatut Ruåtsin armeijan ylijäämävillahousut, vihreät. Hyvät. Kiskoi ne ylleen. Tietysti kun oli ensin sitä ennen taiteillut syylingit odottamaan ehtoota.
Sitten otti kelkkahaalarin alaosan, housuosan, pujottelehi siihen. Tikkuri olikin jo valmiiksi, joten turkissaappaat seuraavaksi istualta käsin. Viimeisenä haalarin takkiosasto.
Karvahattu ja hylkeennahkaiset kintaat kainaloon ja ulos.
Välineet olivat valmiina työreessä, liistereen mallisessa. Ei muuta kuin kytky peltipailakan koukkuun ja menoksi.
Toivo paarusti hupun alla kököttävän Linksinsä tykö. Pujotti hupun ja viikkasi tikapuun puolalle. Pisti ryypyn päälle, pumppasi pari kertaa riimeriä ja kiskaisi. Toisella lupasi. Kolmannella alkoi pörpöttää kolmikasikymppinen rotaksi. Toivo heivasi ryyppyä. Kaasutteli ja kun asettui, irrotti maton mannusta. Pisti pakin ja peruutti reen eteen.
Sitten ei muuta kuin raksi koukkuun. Karvahattu päähän ja kintaat kouriin ja menoksi. Kypärää ei käyttänyt kun ahisti niskoja. Siitä oli lisenssin kirjoittama lappu plakkarissa.
Vielä muutama kouristus kaasuvivulla. Sitten pykälä silmään ja kaartaen jäälle johtavalle uralle.
Metelin vaiettua ja pakokaasun hälvettyä ensimmäiset tirpuset saapuivat Toivon ripustamille talitangoille aamistelemaan.
~~~~~~~~~~~~
Ilmassa oli jotenkin erikoinen tuntu. Työssäkäyviä, veroja maksavia suomalaisia, juuri heränneitä - aamun ensiuutiset vitutti. Päivä oli pilalla. Koko päivä.
Tulipa Toivo Nikodeemus Kokoomuksen saaliiksi vaikka minkälainen Pietarin kalansaalis. Sillä ei tässä tolassa ollut mitään merkitystä.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
....
....
....
