PiTSiÄ

PiTSiÄ

Sarastus hyväilee näitä kaukaisia rantoja;
Ultima Thule ei voi olla enää kaukana,
vesirajaan matkaa ehkä kymmenisen metriä
ja yhä likenee -
vuoksi pukkaa sitä vielä tuostaan parisen tuntia.

Maailma loppuu meri-ilmaan;
autius ottaa vallan - jatkaa näkymättömiin,
loputtomiin saakka eetosta kantaen,
ehken joissain tapauksissa kynnen verran siitäkin yli.

Kukaan ei ole näin aamutuimaan siitä todennut muuta;
päivällähän se olisikin jo myöhäistä,
keskipäivän kontrastit kun ovat liian kovia
kaikelle pehmoisen kauneuden näkemisille.

Ihminen saattaa olla runo henkiseltä varreltaan;
sielua asuttaa vain kauneuden kuorruttama hämärä
ja runonomaiset pitsireunukset,
mutta yöttömän keskisen päivän ankaraan kovuuteen
sekään ei tepsi.

Kovimman valon hetkellä nuokutaan;
eetokset eivät kumpua ilmi poimittavaksi,
mököttävät tyyssijoissaan -
pieluksillaan uusien sanojen syleissä -
kukin kultaista tuntiaan vartoen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Tilaa tekijältä suoraan ja signeerauksella TÄSTÄ!

Tästä voit TiLATA runoteoksen kustantajalta.