SANA

SANA

Öystäpohjonen puhaltaa viidellä boforilla,
suomii seitenpäisellä vuoren kylkiä;
kurujen urut parkuvat,
parahdukset karkaavat volahtaen avaruuteen,
pelmuuttavat linnunradan helmoja.

Kamman hymyilee maireana,
saa voitelun mustavalkeankirjaville kyljilleen;
jalkapallokentän kokoisista räteistä koostuvan
vaalean kaavun,
jota sinisenharmaa kaamos suutelee.

Sarastus tulee hämärän viimeisillä rippeillä,
loikkaa puolenpäivän aikaan orastavan hämyn selkään
ja haihtuu pois.

Meri on niin, niin ja niin.
Ärjyvät aallot murtavat ahnaina mustia pahtaita
tyrskyjen kyyneleet roiskuvat suojan puolelle.
Suolaista vettä.

Vesipisaroiden laulu;
ihanasti kihisee jäätyneen lätäkön kuvastimessa,
kuvaa ei saa,
sormi myöhästyy aina liipasimelta.

On vain sana siitä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

POiKKEAVA

POiKKEAVA

Määrättömän autiuden rannalla;
ehdottoman ankara,
koko kehoa ravistava puuska piiskaa,
vetelee pitkin luimistelevia korvia.
Kasvot tahtovat paeta kaminan viehkeään hehkuun.

Vuoksi nuoleskelee kumikkaita,
pujahtaa välistä
ja kiertää kaivamaan santaa jalkojen alta;
tahtoo ottaa koko miehen.
Kättä - etenkin pikkusormea kannattaa varoa.

Muutama litisevä askel sopuisasti epäröiden,
taapäin - sellainen käsky,
se osautuu itsestään selkäpiitä pitkin.
Sen kummemmin erikseen ajattelematta.
Kaiken hulvatun varalta.

Tämä norkoilu ja viihtyminen on merkillistä,
kynsiä kylmää,
näkimet kipeinä sirhotuksesta,
naamataulu kihelmöi tulisena,
sadantuhannen pisaran akupunkteeraus puree,
panee jankimmankin lepän liikkeelle.

Tästä vain jaksaa nauttia.
Onnellinen mies.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HURMA

HURMA

Kuinka kohteleekaan meren läheisyys sielua;
sellainen kutkuttava mielen hiveleminen,
lähes tulkoon julmalta tuntuvan
ihanan sietämättömän rajoissa.

Dramaattinen,
hurja keskitalven sinervänharmaaa sulavesi;
oikuttelee vaihtuvalla mustalla ilmeellään
valkoisia harjojaan purskutellen.

Ei anna rauhaa,
vähän väliä on noustava kurkottamaan sen alati
ja loputtomiin jatkuvaa ikuista muodonmuutosta
kuumana hehkuvan kaminan huostasta.

Onkaava kaakaomuki kourassa
raotettava keskipäivän harmaasta erillensä
kaksi toisiaan hyväilevää sisarusta;
piirrettävä silmillä näkymätön horisontti niiden välille.

Sitten vasta - hämärän jo yhtyessä toiseen,
antautuu sielu muille joutenolon vaativille töilleen;
kera tämän huikaisevan merenrannan antimien.

Yhdessäolon viipyilevän hetken kruunaa
voissa paistettujen turskankielien keko kulhossa;
kylmäsavustetun sillin kyytipoikana.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

RYYSTÄMiSTÄ

RYYSTÄMiSTÄ

Jostain kaukaa Unimereltä - Höyhensaaren takaa,
kantaa sielua koukuttavasti houkuttava ääni,
hyväilee laheana kuuloluita.

Rantaan valuvat mainingit keinuttavat mielen kehtoa,
rytmi tarttuu - herättää veressä piilevän sykkeen;
yhtyvät toisiinsa sellaisella wimmalla että.

Virkoaminen tapahtuu salamannopeudella.

Muistikuvien pursuava tulva,
se hämmentää tovin,
värisyttää;
muurahaisten heimo kihelmöi iholla,
valtava himo litistellä ne nahkaa vasten kuoliaaksi.

Pakko pukea vilkkaasti
ja suoriutua ulos portailta tuuleen kurottamaan,
ahmimaan sieraimet apposen ammollaan.

Eläimellisen ahnasta ryystämistä;
tuoksu tunkeutuu tajuntaan.
Hetkessä kokonainen heleä kesä hempeine tuulineen,
linnun huutoineen virtaa filminauhana.

Meren ja tuulen pauhu - laulu ja taulu yhtyvät
sielun syövereissä riivatuksi tanssiksi elämälle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KANA

KANA

Iänaikainen savun tuoksu tervehtii ensimmäisenä,
narahtava parahdus saranasta
kun avaa puista väsätyn kotatuvan harmaan uksen.
Bures boahtin! - se toivottaa.

Sitä sanotaan romantiikaksi taiteellisissa piireissä,
vaikka kuulimia riipivältä riettaalta kiekaisulta
se lähinnä kuulostaa sään suojaan hakeutuvasta,
käytännönläheisesti asiaan suhtauvasta.

Suoja kun suoja,
katto ainakin päällä - vetokin jää kohtuudella pois,
tuulen ulajamisen huomaa,
muttei se muuten vaikuta tolaan,
joka vähitellen lientyy.

Katse hapuilee pilkkeiden tapaista,
sytykkeitä, kiehisiä jossain raossa törröllään;
tulikamppeet sentään taskun sisällä pivossa
valmiina esiin tempaistavaksi
ja tulta tuikkaavaksi.

Noella kuorrutettu kanakin valmiina,
wanha kolhiintunut - sangastaan tulisijan päällä.

Na, tuossa lavitsan alla keko klapeja,
ei muuta kun tulen tekoon.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

SUVi TAPANi

SUVi TAPANi

Leppeä, ensikesältä tuoksuva eteläinen vokottelee oitis
kun saa kontaktin pohjoisen eläjään.
Haistimeen tormaavat tuulen selässä saapuneet,
sekä viheriöivän odelman juovuttava kutsu,
että orastavan hiirenkorvan kiihottava haiku.

Muutamalla syvälle sieluun ryystetyllä
tuulahduksella saa mielikuvituksensa asemoitua
sellaiseen modeen että kyllä passaa.

Keskitalven hämäränsinisen kaamoksen vuorokaudet,
ankarat sääolot mielipuolisine tuiskuineen,
hirvittävine paukkupakkasineen siirtyvät syrjään.
Luminen arjen mörkö muuttuu suven juhlaksi.
No onkos tullut kesä - no on.

Raivio sysätään humeetin laitimmaiseen nurkkaan,
peitellään mielestä tempaistujen kesäkuvien
hempeällä kirjolla niin maar perusteellisesti,
ettei sieltä ainuttakaan kynttä kylmetetä.

Miesmuistit tongitaan palowiinan avulla läpikotaisin,
kupsuava olut toimittaa väkiviinaryyppien välissä
kyytipojan totista virkaa;
muistumat tursuavat ennen kokemattona pyrynä
eikä edellistä tällaista kesää muista silti kukaan
olleen näin ikään - keskellä talvea.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

TALVi

TALVi

Sää sulaa käsiin - lauhtuu suojaksi;
juuri sataneen lumen laheus koskettaa,
liikkumattomat, valkokuorrutetut koivun ritvat
eivät pukahda tuulettomassa.
Ylikuormittuneilta hilisee hopeita.

Oksat kaartuvat hujanhajan,
suloisen mielivaltaisessa järjestyksessä polun ylle,
ovat osa luonnollisinta talvea,
jos osaa katsoa sillä silmällä.

Tähän kuvioon pyrähtävä punatulkku;
keikalla naapurin syötöltä toista puolta vallantietä,
loihtii näkymästä joulukortin.
Lyhde, joka tietenkin puuttuu,
on helppo lisätä kuvaan takaumien varastosta.

Kuin sattumalta - luojan kepposia lie;
samaan syssyyn kantautuu korviin porokellon kilinä.
Sitä yhä vaistomaisesti kohentuu,
ojentelee suortuviaan - raakaa partaa hartaana;
samalla kun valmistautuu kohtaamaan
todennäköisesti kotiinsa kiiruhtavan,
viimeksi elonpiirinsä aamupuolella nähdyn Joulupukin.

Vaikka yltiökilttinä oltu pian vuosikymmen,
viteliköstä kahlaa esille vain naapurin mutsikki.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

SiELLÄ SE ON

SiELLÄ SE ON

Sinertävän harmaasta erottuu,
jos oikein tarkkaan sihtaa,
vielä vaivoin Wanha, hieman nukkavieru  joulu.

Näkemistä helpottaa
kun on äkännyt kiikuttaa ikääntyneen
ja hirisevän pirunsilmänsä lokakuussa kierrätykseen.

Sen perään hokannut kieltää itellajoonia
kantamassa sen ensimmäistäkään
kaupustelijoiden läystäkettä postilaatikkoon.
Suurin surminkaan - silläkin uhalla,
että niistä paitsi jäävä kuolee tavaranpuutteeseen.

Ja kun on vielä tehnyt vuodenvaihteen
eineshankintansa nostalgian wimmassaan;
ennen kuin niitä on edes keretty alkaa tyrkyttämään
ainutlaatuisissa huipputarjouksissa kalliimmalla,
niin jopas alkaa Wanhan ajan joulu pilkistämään
kaiken joutavanpäiväisen hömpän
ja ulkokultaisen romppeen takaa.

Siellä se on - jos vain ite haluaa;
Wanha yksinkertaisen simppeli joulu,
omin käsin karuista elementeistä
suurella hartaudella tehty.
Eikä mene kuin erikseen hätistämällä pois.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

TUULEN HUUHTOMAT

TUULEN HUUHTOMAT

Toivo ei mennytkään,
taivasten valtakunnat asettuvat jonoon;
pimeyttä purkamaan aletaan heti
kun anastettu juhla on juhlittu.
Tammikuussa tulee viaton valkeus.

Varjot palaavat.
Sielut tanssivat hullua yksinkertaisilla hangilla;
henkisistä ikeistään tyhjentyneinä ovat
nämä jumalaiset hetkisen paratiisissa.

Mutta ennen kuin yksikään ehtii edes kissaa sanoa,
jo takertuneina monimutkaisiin kiemuroihin viritetyissä
yhteiskunnan verkoissa;
läpeensä sotkeutuneina.

Nujerettuina, kuristuneina - kiikissä;
apaattisina koettavat nykiä viimeisiä jäseniään irti.
Pälkähästä pääsy on toivotonta;
pitäisi rikkoa Toivon tuomat mäystimet heti uutena,
eikä sellaiseen herkiä ryhtymään yksikään tavallinen
jonka sielu on vangittu pankkiin.

Vain tuulen huuhtomat perseet
hiihtavat riettaina jänkiä ilman länkiä.

Paheksumisella ei ole ylärajaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

LUMiSOTA

LUMiSOTA

Lumiriite laskeutuu kuin uni uupuneen humeettiin,
raskaana - mutta niin höyhenen kevyenä,
että sitä tuskin huomaa,
ennen kuin se kastelee ihon sulaessaan.

Valaistuminen tapahtuu sillä hetkellä
kun väsynyt käsi pudistelee lunta kyynärvarsilta,
kun rappuharja muuttuu luudaksi,
siloinen varsi karhean muhkuraiseksi oksaksi.

Takaumat - nuo oudon kiihottavat,
unen ja valveen rajatilan kaltaiset viehkeät,
ne ottavat vallan;
haikea Suru Voitto - melankolian asiamies kiiruhtaa
pyytämättä tilanteeseen ja vain on.

Näkymä lumisella rantteella muuttuu
parhaiden kuva-ajojen tapaan unimaiseksi,
kuvajaiseksi menneisyyden tunteidenkuohunnoista.

Lumiukot nousevat kinoksista kuin sienet sateella,
jyleät lumilinnoitusten muurit vyöryvät päin,
kaartuvat hurjina ylle.

Luolien mustat suut hohottavat uhkaavina
ja soturit lumisen kummun kahtapuolta
ovat aseistettuina lumipalloilla kiirestä kantapäähän.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

YULE

YULE

Vielä tovin loittonee,
jossain horisontin takana,
mutta ehtoon päälle sitten,
hieman siinä main - saunareissun jälkeen,
kääntää kelkkansa;
palaa takaisin tuttuun uomaansa.

Jonkun päivän vielä pesässänsä mököttää,
kuni ihmis-höppänät saavat tyyten kaikki
riekkumiset riekuttua.

Vaimot tulevat hulluiksi,
eikä hameen alla ole mitään esteitä hyvään toviin,
ei ennen kuin valo taas valaisee tuoksuvan puutarhan
ja esirippu kiskotaan siveästi eteen.

Väki makoilee vatsat kystä täynnä,
kukkarot typösen tyhjennettyinä,
williintyneiden penikkalaumojen keskellä;
silmät nurin päässä kiroilee jokavuotista riesaa,
josta vain ei osaa irrottautua.

Oitis Voittamattoman auringon syntymäpäivän jälkeen,
yön ote hellittää oikein rivakasti,
etelämmässä - mustikkamailla, kehrä jo näyttäytyy;
kuin armosta pilkahtaa puolilta päivin horisontin päällä
ja antaa toivoa pimeyden vaeltajille.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KARPALOTULi

KARPALOTULi

Jätkän tulen suuri autuus,
lempeästi syleillen hyväilee kasvoja - kynsiäkin,
jos vain tohtii tykö tukkia.
Makkarat, pihvit, kohvet, tsaikat ja kaakatukset
samantien tuosta vaan ohimennen hipaisemalla.

Tilanteessa on jok'ikinen kerta jotain hereää,
kaikki karpalot raavaan miehen silmäkulmista
eivät suinkaan johdu tekosyystä - honkasavusta;
kovin usein syynä on takaumien tungos,
mokoma oire puristaa kyynelkaivot tursuamaan.

Ry'ityttää - olematonta turautetaan haistimesta
ja ollaan kuin ei oltaisikaan.
Hartaat sanattomat tovit venyvät ikuisuuden partaalle.

Paras tuli - niin yksinkertainen,
että kaikki salaisuus on koko ajan näkösällä;
paitsi sytyttämisen taika,
se on sytyttäjän humeettiin perkeleillä korvennettu
ikuiseksi arveksi itsekullakin.

Pino seinustalla ehtyy huomaamatta,
äkin sitten viimeistä viedään;
loppu on kynttilät kuin tulkusetkin,
on niin helppoa ottaa valmiista valmis
ja tömäyttää porstuan pieleen leimuamaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

SANAHARKKA

SANAHARKKA

Mieltä lämmittää sininen pakkanen,
koipi nousee keveästi,
humeetti huojuu astumisen tahtiin omissa ympyröissä;
sielu ties missä kairan päällä kaartelemassa,
hutvailee ruoja omin valtoinensa,
kuvittelee olevansa malporomies kamelikengillä.

Hengitys tursuaa etuviistoon kaulusten välistä;
kuivan rapsakka keli koristelee ryntäät huurulla.
Pompan ylin napinläpi reuhottaa ylpeänä auki.

Jostain tunkiolta hetkeksi erkaantuneet närhet
keskustelevat ryteikössä interaktiivisesti,
ulkopuolisesta toinen vaikuttaa olevan yksinään aktiivi,
toinen enemmän pelkkä interi.

Sanaharkka päättyy sittemmin tasapeliin,
molemmat pölähtävät kuoston pankaoksalle;
kohta nokitaan kokkaretta sulassa sovussa.

Selkosten hereän sinervä rauha leijailee
kevytmielisen autereen kyydissä maalikylän suuntaan,
lauhtuvaa enteilee yönselkään.

Kuu saa sijansa ja kapuaa kelon nokkaan;
Otavasta isketään vain silmää
kun korppi haukkaa palan kuuta suuhun.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KULTTUURiKOTi

KULTTUURiKOTi

Riisipiirakalle tuoksuva tuuli puhaltaa venttiilistä,
ripaus piparkakkua saattaa olla kyydissä;
kättelee saapujat porstuan verannalla vesikielelle.

Kun kohveesta on saatu selvää - suunnitellaan,
pian akkalauma parveilee pianon äärellä aulassa,
ottaa ylä- että alaääntä kokeeksi.
Selloa sahataan julkeasti,
intiimin pieteetillä hereimmissä kohdissa.

Hartauden välisoittoina anhiton kalkatus.
Kulkuskasa helisee itsekseen silkasta onnen innosta.
Kissat kiroilevat riettautta saunanlauteilla.

Aika loppuu,
laulut viikataan siveellisesti nippuun
muu sekamelska osautuu säntillisesti paikoilleen,
yksinäinen karannut nuotti löytää takaisin pianolle.
Vielä viljalti viime hetken tärkeitä sanoja.
Kissat tassuttelevat saunasta.

Ulkona.
Täydenkuun hiljaisuus laskeutuu kelmeänä
valuu kuunsiltaa koukeroisen satumetsän sekaan,
leviää tasaisena mykkänä hyökynä
pitkin sinisinä jalokivinä välkehtivää hangenpintaa
ja yllättää rakastuneet sielut iltakävelyllä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

VESTiGiA TERRENT

VESTiGiA TERRENT

Hereillä oleva kuu suipistelee huuliaan,
manailee puoliääneen mitä vuittua on tekeillä maassa,
jonka henkisesti tylsynyt kansa pimeydessä vaeltaa.

Mussuttaa eestiläistä leppäsavujuustoa - kumma tapa,
leikkuulaudalla viillettyinä suikaleina,
kurkottaa toiselta puolen Metsästäjämakkarasiivun,
pyöräyttää näppärästi tötterölle
ja kaikkien sivistyneiden kauhuksi;
vie samoilla sormilla suuhun.

Eikä ole milläsikkään - näyttää riivatun tyytyväiseltä
kun saa hätkäyttää.

Onhan siinä silti taivaapiirillä olemista,
ainut järjen valo tällä erää pähkähulluuden emämaassa;
enin osa tehollista työaikaa kuluu
typeryyden uhkapilvien häätämiseen.

Niitä valuu omahyväisten neropattien mäeltä
sellaisella haipakalla ja wimmalla,
että välillä täytyy käydä oksella.

Onko siis enää ihme,
jos heikompi aines pyörii lavitsoillaan,
soutaa sillä ainoalla airollaan ympyrää;
Höyhensaari killuu kangastuksena Utopianmeressä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

iHANA HULLUUS

iHANA HULLUUS

Kiehtova sininen saa mielen williin,
hurlumheita harrastetaan hurakoilla,
rätkätys kuuluu vielä ehtoon päälle Moolokilta.

Hintti tinttiduo tanssii irstaan hempeää ketkutusta
ritvaoksan olemattomalla varjolla
jo hämäröiden vasta suudellessa keskipäivällä toisiaan.

On niin kaamosta että.
Viimeinenkin pari tulee kylmäsavukaapista ulos
riettaalle tuoksuen.

Sietämättömän kujeilematon seesteinen sää,
pilvet fileerausveitsellä läpinäkyviksi viilletty.
Taivas silkka siivilä - tihkuu kuivia valonpisaroita
jotka ropistessaan alas lumena kutittavat kasvoja.

Eikä tästä ihanasta hulluudesta ole tulla loppua.
Kun yhdestä päästään,
joku onneton hipaisee vahingossa purstollaan herkkää
ja sytyttää kuovkasat - ne ryntäävät tyhjästä,
syöntyvät räiskimään taivaanpiirin halki niin,
että Timbuktuun saakka on valon kuvaajia jonossa.

Kuolonkohtaan on vajaa viikko,
sitten enää vitkainen odotus,
kuni sielut palaavat varjot kainalossaan evakosta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

ViHJE

ViHJE

Miten somasti kaikki loksahtaa kohdalleen - lopulta;
kun koiru tympääntyneenä joutenolon lopetteluun
haikailee hämärissä matkaa poronpaskojen maisteluun.
Antaa oikein ääninäytteen ulahtamalla
kuin riettaan hillitön ämmänriähkä €uroviisuissa.

Tovi siinä rantteella sormisuussa painiskellaan;
laiskansuoni kiskoo peltipailakan suuntaan,
synnitön minä jalkapatikoimaan,
lopulta periksianto kuntohupsuttelulle,
päätös oijustaa jalkapelissä otuksen perään.

Astuminen suttuisalle uralle kuolpunan sisään
tyyneyttää sisäisesti hyvin nopeasti;
on keskityttävä asettelemaan anturansa oikein,
välttyäkseen syrjähypyltä.
Lunta tosin ei ole vielä kovin,
mutta vaivansa kompuroinnista on.

Metsän sisältäpäin huokuva hiljaisuus,
huurtuneelta oksalta tirskahteleva tirpunen;
antavatpa hienostuneen vihjeen selkosen onnesta,
saavat havahtumaan tekemällä tekemän,
haalimalla haalitun kiireen lomassa.

Tämä tämmöinen on minun maa,
minun ja sieluni Satumaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KELLOPELi LiiTERi

KELLOPELi LiiTERi

Huurteisten ritvojen kahahtelu kuuta vasten;
Aika pysähtynyt taivasalle,
asettunut kahareisin niille sijoilleen ähöttämään.
Eikä pentele tikahda,
ei, vaikka ankarilla woimasanoilla höystäen
sille ultimaattumia luettelen - se on siinä. Ja pysyy.

Vähitellen käy selväksi;
kun on ensinnä poltettu takkapuutelineellinen tupakkia,
että ei se siitä enää käynnistykään,
ellei saada molempia osapuolia tasapuolisesti
miellyttävää neuvottelutulosta - niin että revi siitä.

Tummaa sineä uhkuva kirjokansi yllä, tuuletus pelaa,
sää suosii - ei mitään olosuhteisiin vetoavaa
ja tämä itse perkeles jumittunut siihen paikoilleen;
se juupeli jota vastaan höppänät ihmiset
silmittömän typerästi koittavat vastaan taistella.

Eihän se Aika koskaan voi loppua - no kuollessa,
mutta pysähtyä voi ja siinä ollaan;
ei siitä hätäisinkään housu voi ohitse rynniä.
Korkeintaan vierellä polkea paikallaan tyhjäkäynnillä.

Seisokoon siinä - tatti,
muuten ehtoo oli kyllä liiterissä ihan tavanomainen,
hetken hytisten äimisteltyäni palasin sisälle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KiiHOTUS

KiiHOTUS

Näitä kuita vielä piisaa - tulee joka kuukausi;
ainakin yksi vähintään vast'edeskin,
ellei unioni keksi maalata taivaanpiiriä
sosialismin harmaalla umpeen.

Täyttymys tulee muutaman yön päästä,
aktia saa harjoitella jo oitis - jos vain ite haluaa.
Kannattaa - saattaa nääs olla,
että äkin, hyvinkin hopulla sorvataan direktiivi
jossa €uvostoliiton kansalaisia kielletään ulajamasta.
Wäkevän sakon uhalla.

Ulvomiset saattavat ehtyä tässä Ihmemaassa.
On otettava anarkistiasenne: Armoa ei!
Lähdettävä ankarasti - noustava, kavuttava vuorille;
ulajaminen tuntuu sitä kouriintuntuvammalta,
mitä korkeammalta sen saa kajauttaa.

Miten pirullisen kiihottavalta tuntuu seurata ylhäältä
kun eliitin akkunoissa syntyy hehku,
kelmeä silmä todistamaan ulvomisen kauhua.

Ukset narahtelevat ruåtsiksi - kultivoitunut hapsipää,
otsa kylmähiessä, kuikistaa varovasti rantteelle,
sinistetyistä tuplapiipuista heijastuu kuun valo.

Ulajavan sydän on pakahtua riettaasta onnesta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

PETSiKKO

PETSiKKO

Päivän korkeimmalla hetkellä on tasaisin harmaa,
sävysävyyn liukuvärjätty maailma soljuu näköpiirissä,
häipyy taivaisiin äärirajoilla
ja vain on - valmiina, vähäeleisenä,
ollakseen siinä,
jos aurinko joskus erkanee horisontin yläpuolelle.

Niin tasaista huttua,
että näkimet eivät saa mitään erikseen eroteltua;
puuromainen tola autereeseen sotkeutuneena
on hyvä konsti välttyä yksilöinniltä,
kontrastin pula antaa merkitystä kokonaisajattelulle.
Yksikään käkkärä ei vie huomiota.

On se sentään toista,
kun näkee yhdellä silmäyksellä,
kerralla,
kaksi ja puolituhatta neliökilometriä autiutta;
koskematonta muutoin kuin voimalinjan piirtämä arpi.
Ja tien halkaisema laki.

Sellainen kutistaa,
pieni ja vähäläntä muuttuu muurahaisen mittaan;
sen äkkääminen saattaa opettaa hyvässä lykyssä
että puuttuu vielä jotain oleellista
ennen kuin voi ryhtyä täypäiväisesti
luomakunnan kruunun virkaa hoitamaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

YLÖSNOUSEMUS

YLÖSNOUSEMUS

Sillä lailla ääntää nurkka,
että varmaan valkoisia villoja kääntää ulkona,
pyörittää räystään yli harjan päältä
ja vastapuolella kihisee akkunaklasi.

Tuo havainto pielukselta,
ennen ylösnousemusta,
kaikki mainittu yön syöverin mustassa sydämessä;
kissakaan ei kuku - nukkuu sikiöitä käppyrällä.

Kohtuuttoman pitkän tauon aikana ennättää paneutua,
havaintoja listaamalla havaitsee ennen pitkää
olevansa niin hereillä kuin vain mahdollista;
Höyhensaaren viimeisetkin sinihiekan rippeet varisseet,
humetti selkeän seesteinen,
suoralinjainen
ja vaikka oitis valmis taivaanpiiriä mittaamaan.

Viimeinen pisara;
talja valahtaa kahahtaen permanolle,
oleilu lavitsalla raanun päällä ei herätä intohimoja.

Paljaan jalan tunnustelu,
karvakengän hapuilu sokkona
ja kun löytyy niin peräkanaa osuu koura tuikkuun.

Peli on selvä - tuli pesään, pannu hällalle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

SiSUPUSSi

SiSUPUSSi

Ankarasti kiiruhtava tuuli puhaltaa aavaa,
outametsän reunassa - rantteen päällä,
tanssittaa pöllyävää lunta mielipuolisessa vimmassa;
saunan räystäälle on jo kotvan aikaa
muodostanut sisäänkaartuvaa hulpiota.

Yön aikana suorittuva kuorrutus siloittaa maisemaa,
pehmentää sen vastaanottamaan kartanolta kuuluvat
talvitoimien päivittäiset välttämättömät äänet;
uksen kihnutuksen pihtipieleen avattaissa,
porstuan rappusten kolinan ja pari muuta.

Liiterin takaa pölkyltä kuuluvaa väkevää sadattelua
ei tämä pyry kykene sulauttamaan helmoihinsa;
sen verran ärmäkäksi äityy ääni
kun vittumainen koivupölkky kertakaikkiseen kieltäytyy
tyyten halkeamasta - pidättää kirveen teränkin.

Meno yltyy tuoksinassa sellaiseksi,
että tuulenkin on vihdoin hillittävä itsensä
ja nöyrryttävä ottamaan oppia oikeasta kiukusta.

Siinä sitä ollaan - edes tuhat perkelettä nipussa ei saa
joka suuntaan kiertynyttä pölkkyä hellittämään otetta.

Vasta laitimmaisella taikasanalla halkeaa pamahtain,
sisupussi poimii sinkoutuneet kapulat ja suutelee niitä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

URAT

URAT

Kaksi uraa vieretysten:
Toinen sivakoilla sujuvasti suihkittu,
kuin teinitytön herkkä,
pitsinen rakkausruno ruusuntuoksulla;
liihoten lentämällä hipaistuna hangen pintaan.
Ääni vieläkin hyväilee kuulimia - ammoin jo mentyään;
taivaalta varisseen uuden lumen alta.

Toinen möyrimällä,
raisusti ummenkulkijaa käskien - kone ulisten,
katkuisten kaasujen leijuessa pyhän hengen tavoin
runnellun hiljaisuuden yllä,
haavoittuneiden puiden kauhistunut,
varpujen puolikuoliaaksi säikkynyt ilme.
Mutta mentävä on asian takia siitä mistä lyhin.

Kaksi arpea:
Toinen sulautumassa maisemaan,
ura hämärästi erottuu juuri ja juuri,
jos osaa katsoa ja yhdistää poikkeavan linjan
pounikoiden seasta kohoumien meressä.

Toinen rehottaa vielä möykkelikkönä kynnöspeltona,
jota yli lipunut pilvi kauhistuneena yrittänyt tasoittaa;
tuloksetta.
Raadeltuja vaivaiskoivuja pistää peiton läpi,
kirkuvat yhä armoa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

SECUNDUM

SECUNDUM

Tuuli tuoksuu pohjoiselle,
ripaus revontulten yöllistä vihreää savua on vielä
hajumolekyylien joukkoon sotkeutuneena.
Melkein sekottaa humeetin.

On pysähdyttävä - suljettava visusti silmänsä,
kuljettava tovi taapäin vastavirtaan aikaa
ja vedettävä henkeä senkin eestä joka jäi tekemättä.

Ajat matavat eri kiiruisina maailman jänkiä;
toisella on aikaa pysähtyä,
tarkastella aikaansaannoksiaan,
katsoa menneisyyteen - oppia yhä.

Sairastunut mieli ei pysähtele,
rynnistää ahneuden kiimasta sokaistuneena sik-sakkia;
luulee saavuttavansa täyttymyksen lavealla jääaavalla,
saavansa valaistumisen prenikan rintaansa
päästyään loppumattoman yli toiselle rannalle.

Jää on mielipuolisuuden petollinen kuvastin,
peili jonka pinnalla mikään ei muutu;
etäisyydet säilyvät ikuisesti samoina,
liikahtaissa koko kuva liikahtaa.

Tulevaisuus loppuu yllättäin,
vaikka on koko ajan näkyvissä menneisyydessä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KARKEALLA KÄDELLÄ

KARKEALLA KÄDELLÄ

Eilesaamun armoinen sarastus,
huomenen harsuinen lahja kipakoituvan pakkasen yllä;
pois pyyhkäistynä,
siloteltuna,
keskiyön kahtapuolen raivoisa kosminen hyökkäys.

Valokaarien silmitön säntillisyys,
hulvahtelevan ilmiön sielun mukaansa tempaava rytmi,
intervallien rietas poukkoilu avaruuden laidalla;
kaikki se rauhoittuneena,
siveäksi laskostettuna - tähtipussiin pakattuna,
odottamassa uutta kiivasta yötä.

Jäänmatosten hyytyneeltä näyttävää liikehdintää;
varmuuden vuoksi eeskahtaalle narua kiskoen,
muutaman huurua lykkäävän avannon välillä.
Surrealistinen näytelmä äärettömän rajapinnalla.

Talvisen elämän yksinkertainen,
jäälakeuteen karkealla kädellä raapustettu kuva:
märkiä kohmeisia hyppysiä,
tuulen juoksuttamaa lunta sulassa,
toivo levinneenä kauttaaltaan valkoiseen taikaan,
topatun mörön katse mustassa märässä.

Sydämen lyönnit jyskyttävät jäätä,
päätä - kun koura tuntee elämää kaukana syyvyydessä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!