perjantai 11. joulukuuta 2009

LVi-ALA ELÄMÄNTYÖNÄ


LVi-ALA ELÄMÄNTYÖNÄ

Ilmastoinninmuutos on käymässä täyttä häkää päälle. Pellit on pantu kiinni ehken himpun verran liian aikaisin ja kitskua tuntuu vielä hieman nokassa.
Nousuviikolle ovat huivipäiset, kaikki hameensa yht'aikaa yllens' tukkineet länsimaiset tiedemiehet povanneet sellaisia tulipalopakkasia, että tulipalopäälliköt työskentelevät keskeytymättömässä 5-vuorotyössä säilyttääkseen valppautensa ettei joka kynsi kylmene ennen kuin kuumuudessa hikoileva kansa ehtii maksaa ilmastointilaitteen ruuvauksen.

Jos olisin ilkiö kuten ilkiö- ja pilkka- ja sarkasmikirjoituksiin yleensä vaaditaan OK'n mukaan, kirjoittaisin heti tähän perään, että siitä huolimatta mustakaapujen keksimästä mutta kaupustelijoiden ja niin edelleen kehittämästä joulusta odotetaan taas entistä pöhöttyneempää ja rupusakin kukkaroiden entistä tehokkaampaa putipudistusta.
Samaan aikaan kuin
ylemmän johtotason ylempi-parempi väki panee käsiä ristiin Kööpenhaminaan tilapäisesti rahalle pyhitetyssä konventissa ja toivoo kaikessa hiljaisuudessa, median pauhatessa, parasta saalista mitä kukaan on voinut iän kuuna edes kuvitella tai uneksia.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Tällä kertaa rupusakki puhdistetaan ylimääräisistä hilkkusista ilman sotimista, ilman verisiä suolenpätkiä taistelutantereilla, ilman irtonaisia, räjähtäneitä päitä, ilman tulvina ojissa virtaavaa hurmetta tai harmaata, kaikialle roiskunutta aivomassaa ja humeetinkuoren kappaleita.
Tietenkin, aivan ymmärrettävistä syistä myös mädäntyneen lihan ja veren hajut ovat tällä hurmekentällä poissa. Eivätkä ole äidit keräilemässä lastensa irronneita raajoja marketista buukatuihin ostoskärreihin.

Rauhan tulee takaamaan paaviksi paavin paikalle asetettu Barak Obama - mies joka kuittaa RAUHAN NOOPELIN lähettämällä 30 000 idioottia Afganistaaniin
.

Tällä kertaa ruumiilta siis vältyttäneen Köpiksen Tivolissa tyystin ja ainoat ruumiit joista aktuellit puheenaiheet vielä saattavat ponkaista esiin, taitavat kulua niille EI-KEPULAISLLE sioille, joita ylläpidetään juuttilaisten sikaloissa joulukinkkuja varten suomalaisille.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

On hyvin ymmärrettävää että ilmastoinninmuutoksella ja sen puutoksella alkaa olla jo lopullinen hoppu. Sitä on odotettu kun nousevaa kuuta Saharan yössä mutta kun ei vain pahkeinen suostu tulemaan.

Nyt on siis äkkipikaa saatava sanaa paperille ja sopimuksia median jauhettavaksi, että
ennätetään vielä siihen samaan seemaan auringon kera, siihen joka säännöllisen epäsäännöllisesti lämmittää ja ei lämmitä tietyn rytmin mukaan maapallon ilmastoa.

Ai miksikö? No siksi että voidaan sanoa näiden painostustoimenpiteiden vaikuttaneen siihen että maapallon ilmasto suostuu lähtemään viilentymään.
Vaikka se on jo sitä tehnyt ilman aikojaan, ominnokkineen, ilman inimisten apua. Iät ja ajat. APUVA!

Tässä ilmastoinninmuutosuskonnon wimmassa ehken korkealentoisimmalle radalle ovat jo päätyneet ne poliittiset neropatit ja ajatuksen valot jotka totesivat viikolla että, maapallonlämpötilan alentamisesta 2º (asteella) jouduttaneen ehken äänestämään.
Että sillä lailla.


Että Kööpenhaminassa merkitään pöytäkirjaan: Päätettiin laskea maapallon keskilämpötilaa 2º (astetta) äänin 100-99.
Kun pöytäkirja on sitten joskus ratifioitu, joku menee ja vääntää lämpökeskuksen ilmastointihanikasta termostaattia pari pykälää kireemmälle.

Näinhän se menee, yksinkertaisesti. Mutta mihin helwettiin tarvitaan 7000 miljardia rahaa, €uroja, oletan? En jaksa kaikkia vitsejä lukea, sillä vitsihän tuon summan täytyy olla.
Tuollaista yksinkertaisesti ei voi keksiä kukaan tai mikään muu luontokappale maailmassa kuin vain iniminen. Sanokaa minulle että niin on, eikä tuo voi olla totta vaan pahaa unta.


Mutta sitten toisaalta, olkoon, jos Globaali-Virheet (Global Frogs) pääsevät tällä oman jumalansa suosioon ja pelastavat maapallomme siltä että Vanhalainen jatkaisi vielä seuraavan 4-vuotiskauden, niin olkoon vaan sitten menneeksi, olkoon vaan. Pikkurahahan tuo on siihen verrattuna, että vielä syntymättömät lapsetkin saisivat kammon kaikenmaailman Vanhalaisiin.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Minä luulen - hyvin pitkälti, että maailma on piakkoin sopivasti valmis. Enää puuttuu vain se, että pääministeri paljastuu tuppilautakasan lisäksi idean isäksi ja transuksi.
Muuten kyllä kaikki on oikein hyvin, eikä sille mahda jumalatkaan mitään.
Tervetuloa Absurdistaniin!

I.N.R.I.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä pakina ystävällesi!
........
Insignia Naturae Ratio Illustrat – järki valaisee luonnon merkit!

2 kommenttia:

  1. Jos ihmisen ympäristötuhokäyttäytymistä saadaan edes piirun verran parannettua vaikka ilmastonmuutosuhan edessä, niin eiköhän se sudenkin turkkia lämmitä saman verran kuin maapallo kylmenee.

    VastaaPoista
  2. Keijo Nevarannalle:
    Kyllä, kyllä & kyllä! Mutta yksittäisten inimisten pelottelulla ei ole mitään tekemistä maapallon lämpötilan pudottamisen kanssa. Etenkin kun siitä pitää maksaa jollekkin jotain epämääräistä.
    Ilmastoinninmuutoksesta on tekemällä tehty uskonto ja silloin jauhot pussissa eivät ole puhtaat.

    Ympäristötuho kyllä uhkaa, mutta syyllisiä siihen ovat vain ajattelemattomat, ylimalkaisesti suhtautuvat kuluttavat inimiset. Sinun ja minun kulutuksilla ei ole pelkoa minkään sortin katastrofista muille kuin kaupustelijoille. Me kun emme kuluta juurikaan.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi