KiELiPUOLi

KiELiPUOLi

On niin rasittavaa käydä karonkkaa asiasta jolla ei ole kuin kaksi puolta. Molemmat hyviä. Molemmat huonoja.
Ruåtsin kieli. Ruåtsalaisille hyvä. Suåmenruåtsalaisille hyvä. Ja semmåsille suåmalaisille hyvä, jåiden tarvitsee åsata sitä.

Muille vähemmän tärkeä, mutta voisihan sitä harrastuksen vuoksi joskus opiskella jos olisi motivaatiota - sanoisi ehken joku joka on lopettanut joku tovi sitten vaikkapa posliinimaalauskurssin ja kaipaa tympeennyttyään jotain tekemistä ajankuluksi.

Mutta se, että turaanien niskaan asetetaan ies jonkun suåmenruåtsalaisen paremman sakin toimesta, se ei vetele. Ei se vetele. Aidolle suomalais-urgrilaiselle (turaani) patriootille.
Niin se vain on. 

Eikä lopu kina. Arvovaltakinat eivät lopu ikuna. Se  on päättymättömyyden laki: "Minä olen oikeassa - sinä väärässä."

Näin mennään.

Politikkapaskiaiset ovat iskeneet kyntensä tähän etovaan raatoon vaikka paskaan ei pitäisi koskea lain, alkaa haisemaan. Ei muka riitä että täyspäinen iniminen itse tietää tarvinneeko muuta kieltä kuin omansa, äidiltä ja isältään oppimansa.
Se on kaikille muille paitsi näille politikkasille selvä se - jos tarvitsee, opettelee. Ei siinä henkilökohtaista ohjausta tarvita.

Tottakai se ruåtsitus näyttää turaanien silmissä koppavalta kun suåmenruåtsalaisen sakki selvästi vedättää supisuomalaisia politikkaketkuja sivistykseen, tasa-arvoon ja milloin mihinkin kummalliseen oikkuun vedoten.

Ja suåmenruåtsalaisen säätiörahan perässä tämä suomalais-urgrilainen pässinpäälauma juoksee suåmenruåtsalaisten määräämään suåmenruåtsalaiseen tahtiin. Eivät kaikki, mutta riittävän suuri osa. 

Kaikkiahan ei lumedemokratiassakaan tarvita. Rahalla ostettu enemmistö riittää, vaikka se olisi ja toimisi oikeaa enemmistöä vastaan. Sen mielipidettä ja tahtoa.

Näille pässinpäille annetaan suåmenruåtsalaisen sakin toimesta Freudenthal-mitali ja siinä koko lysti.

Lyhyestä virsi kaunis. Pitäkööt tunkkinsa.

~~~~~~~~~~~~

Jyväskyläläinen Jarmo Ryyti kirjoittaa toisaalla bittiavaruudessa oiwallisesti, minusta hyvin argumentoiden. Suurin piirtein tähän tapaan:

"Perustuslaista ei ole pakkoruotsin tueksi muutoin kuin omaatuntoa ja rehellisyyskäsitettä venyttäen.

Perustuslaki määrittelee oikeudet, mutta ei velvollisuuksia. Missään kohtaa perustuslakia ei ole yksiselitteisesti todettu: 

- suomenkielisen olisi puhuttava/osattava ruotsia 

- suomenkielisen olisi pakko opiskella ruotsia.

Sen sijaan perustuslain tulkitseminen niin, että ruotsinkielisten oikeudet olisivat suomenkielisten velvollisuuksia on itse asiassa vastoin Suomen perustuslakia.

Perustuslakiin nojautuva harha, väärinkäsitys, johtunee etupäässä siitä, että pakkoruotsipropagandassa tietoisesti sotketaan juridinen henkilö (valtio) ja luonnolliset henkilöt (kansalaiset).

Juridinen henkilö voi olla kaksikielinen tai vaikka monikielinen perustuslain tulkinnan mukaan edelleenkin. Siitä vaan ei voida, paitsi epärehellisyyttä harrastaen, johtaa tulkintaa, että luonnollisten henkilöiden, kansalaisten, olisi oltava kaksikielisiä. 

Vielä vähemmän suomi-ruotsi-versiona."  

(Lausejärjestystä sorkittu hieman).

Tuo on laittamattomasti sanottu Jarmolta. Ja rupusakin kielellä. Ruåtsin kieltä ei kielletä, eikä pidä kieltää kielenä, päin vastoin sille vain osoitetaan sijansa jossa sillä on oma tilansa riekkua mielin  & määrin, mutta lestissä senkin on pysyttävä.
Niin kuin suutarinkin.

Kaikesta edellä olevasta huolimatta otan tämän kielileikkeen päälle tölkillisen mitä mainiointa Dufvenmålas kolsyrad vatten med lingon smaka.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä pakina nyt 6  ystävällesi kätevästi TÄSTÄ!
........

RKP:n isä Axel Freudenthal: "Suomalaiset eivät olleet voineet, rotunsa jäsenkansaa kun olivat, luoda ennen ruotsalaisten valloitusta mitään omintakeista kulttuuria" Tervetuloa siis Absurdistaniin!

baari

CÁFE FELLiNi

CÁFE FELLiNi
 

Hämyinen, virttynyt ehtootunnelma - ulkona sataa,
joku tuntematon tähti veisaa melankoliasta,
puoliääneen, suruvoittoisesti;
hyräilee välillä, hymyilee itselleen.

Kätensä puuhaavat ulkomuistista,
punakyntisten sormien välistä tököttää filtteri,
peukalo-etusormiotteessa paperi,
siinä hyppysellinen tupakkaa,
muotoutumassa länsimaiseksi suodatinsavukkeeksi.

Muinaiset, tupakan kellastamat kuviotapetit
sadan vuoden takaa - baarin historiasta,
katsovat mykkinä, silmää räpäyttämättä tolaa.
Aamulla laitettu kahvi odottaa sinnikkäästi asiakasta.
Fellini hymyilee julisteessa.

Liuta märkiä apeita,
maastopukuisia ja vaitonaisia,
valuu oneana tuulikaapin kautta yhdessä jonossa.
Suunnistaa tiskille, tekee toisilleen tilaa ja tilaa.

Oluentuoksuisen puheensorinan väliin tunkeutuu
harvakseltaan valtatietä kiitävän rekan jyrinä.

Jukeboxi sykkii kellertävää valoa kattoon;
Kalle Fält laulaa saaresta baarissa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

TUULEE

TUULEE
 

Yksinäinen tuuli seilaa pitkin maita ja mantuja.
Hölkyilee kuin ajokoiran motlake vainua hakiessaan,
väliin puhaltaa uhalla lujaa kapeaa metsäkujaa
ja sitten asettua leiskauttaa kelon karahkaan;
On kuin ei tuulisi lain, vain pelkkä tyven.

Mutta ei se kauaa paikallans' viihdy,
kapsahtaa toisen selkään
ja siinä samassa kiitävät wimmattua vauhtia pois,
mokomat puhurit - jukuripäät,
joilla sisu kyllä piisaa puhallella päivätolkulla.
Samasta suunnasta.

Ihan vain ihmisten kiusaksi.
Jotka niin mieluusti olisivat lähtemässä
merta edemmäksi kalaan, riekostamaan
ja asumaan yksinkertaisesti, yksinkertaisilla eineillä,
kaksinkertaisen vaatetuksen myötä,
monimutkaisessa selkosessa.

Tuuli on tuuli, ei pyytämällä asetu - uhmaamalla;
asettua pitää vain odottamaan,
suunnitelmia tehden - lähettää mielikuvituksensa
jo ennalta matkaan merentakaiseen Satumaahan.

Ja toivoa että se tulisi takaisin,
jos tuuli ei tyynnykkään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HAiKEAA

HAiKEAA
 

Tuulen humina,
märän metsän tuoksu sekoittuu jängän kirpeään;
viimeisten lehtien sinnittely karahkoissa.

On hieman apean oloinen tunne,
aavistus että tämä vuodenaika on jättämässä,
vaipumassa jonnekkin mistä ei ole enää paluuta.

Taivaanpiiri raottelee harvakseltaan,
antaa kultaisen juovan kasvaa horisontin mittaiseksi
ja sitten jo toiselta laidalta puskee harmaa pilvimassa.

Tovin kuluttua wanhasta taivaasta ei vilaustakaan.
Vain epäsäännöllisen säännöllisiä pysähtymisen hetkiä,
tässä ajassa - niitä kummallisia tuokioita,
joissa varautuu hartiat köyristäin ottamaan vastaan
ensimmäisen lumihiutaleen tömähdyksen hartioihin.

Kaikki tämä tuttu outous,
vain pelkkää kokemuksen tuomaa hiljaista tietoa,
aavistelua että näin se menee,
koska näin se on mennyt hamasta esivanhempien
esivanhempien muinaisista ajoista saakka.

Niin sekoittuvat ikiwanha menneisyys ja tulevaisuus,
koontuvat yhdeksi hetkeksi;
laativat sieluun tilan talvelle tulla.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

REESKA-NiEKKU

REESKA-NiEKKU
 
Ei kovinkaan kauaa sitten, mutta kuitenkin riittävästi, että viimeinen kertoja sitten kuitenkin vielä elää, sattui niin ja kävi jotta kun koska nyt asiat vain kertakaikkiseen meni sille mallille ja tolalle niin sitten ne meni. Ja mies meni.
Ei siinä piätellyt suitset eikä setolkat ja marhaminnat.

Ahneella on jo alusta käsin paskanen käsi ja siitähän se tulee se koko sanontakin: "Paskanen käsi vie koko potin."

Reeska-Niekku täytti nuo kriteerit. Suvereenin t ä y d e l l i s e s t i. Ahne oli reeskan perään, mistä nimensäkin lie saanut. Ahne oli wiinan perään. Ja riistan. Kokonsa puolesta niestankin. Ja tietysti pillun, sekö nyt puuttumatta olisi persojen persolta jäänyt.
 
Aivan erityisen anhittoman ahne se oli tekemään matkaa pitkin selkosia. Harva se niin astumaanhullun kera kehtasi lähteä kun sillä kulennalla ei tuntunut olevan mitään tolkkua. Poronkusemia se ahmi ihan muina töinään, hilipasemalla, ei sen kahta puhetta.
Siksipä tuo saikin monelta paliskunnalta ja poroisännältä vuorovelvoitteen omasta sijastaan lampsia poroaidan vierustoja tiettömillä selkosilla ja jängillä. Sille kelpasi, Niekulle, palkka, oli rahaa eli tavaraa. Niin se oli perso.

Kyläkaupassa sen piti olla aina  parempi muita. Kun Kalmunkin Arvo sattui kauppaan äitien päivän alla ja se osti akalleen wiinapiru-vaivansa korvaukseksi täytekaakun, niin Reeska-Niekkupa osti kaksi ja käski kauppiaan panna vielä kaksi varalle kun ei tiennyt montako syötättää kun sille töin alkaa. Eikä sillä silloin ollut edes akkaakaan.

Tai kun Lattu-Jussa osti kaksi kankia Kotivaran Venäläistä metwurstia kun asuu onneton tiettömän taipaleen takana, niin Reeska-Niekku se osti neljä, vaikka asuu kylän laidalla, ei kovinkaan kaukana sen vertaa, jotteiko voisi hakea kaupasta oman metwurstinsa vaikka siivu kerrallaan.
Vain kun se piti olla pää kolmantena jalkana päsmäämässä täsmälleen joka paikassa tämän.

Kyläläiset sanoivatkin Reeska-Niekusta jotta sillä oli kaikkea kaksi. Vähintään kaksi. Mielipiteitäkin siinä ohessa. Otti aina sopivamman.
Olisivat halunneet monet sen politikaksi ajamaan muiden asioita yhtä hyvin kun omiaankin.
 
Joku muualta tullut ohikulkevainen, joka tunsi Niekun varhemmasta elämästä, oli tiennyt että akkojakin sillä piti olla kaksi kun oli ollut lossarina Ounasjoella. 
Molemmalla rannalla akka-riähkä kun paremmallakin merimiehellä kuunaan - joka satamassa.

Puhuivat kylällä, jotta olisi se ollut vain mukava nähdä jonkun lahjuksen antajan turparustinki sen jälkeen kun se olisi ottanut jossakin kekkereillä yhteyttä hämäräraha-mielessä Reeska-Niekun kera ja tämä olisi vastannut parin kymppitonnin lahjaan jotta:
"Miehän se jo vain halluunki killa neljäkytä tonnia. En mie muuten ala milhekhän."

Mutta ei se oikein politikkahommaan innostunut Niekku, sanoi vain äkkiviisaasti:  
"Joku tolkku se pittää olla ahneellakin. Että kyllä sitä voi hyvin olla ahne näin pienissä puitteissa että kylällä tunnetaan ja jos omillaan hankkii. Vaan ei sitä saa olla maailman tavaraan liian perso."

Vain sitten loppukesästä siirtyi Reeska-Niekku, Nilla se taisi olla oikealta nimeltään, hiekan syöntiin.
Äkisti meni. Paha kasvi keuhkossa - syöpä, niin kuin €U:kin sisällä kasvaa ja tuhoaa. Tupakkimies kun oli, niin ansaittu muka silkkaa omaa tyhmyyttään kuoleman tauti. Saattoi tuo lempo kahtakin polttaa kun oikein sille päälle heittäysi.
 
No Niekun tapaan - parittain, kasvi oli sillä molemmissa keuhkoissa. Ei siitä tinkinyt edes. Sano vielä petillään, jotta kaksi niitä olla pitää, menee sitten sukkelampaan kun kerran on mentävä.
 
Sanoi aloittavansa huiluun ja säntillisemmän elämän vasta Manalassa. Istuu sinne päädyttyään päivät ja illat pääksytysten €U-herrojen kera ihan muina töinään sillä perällä, jossakin joen ahteella. Nuori likka polvella viihdyttämässä. Molemmalla polvella. No tietty. Ja viinilasi pivossa.

Ja niin vaihtoi Reeska-Niekku kinkerpiiriä. Kirkkoherralle oli tehnyt määräyksen että neljästi pitää hänen tapauksessa kannelle hiekkaa ropsauttaa panijaisissa. Ja saattoväelle kahdet kahvit kahdella nisulla kullekkin tarjota, paitsi Lattu-Jussalle, sille nekin tuplana jotta oppii.

Oli se kirkkoherralle puhunut, jotta mistä hänellä tämä tuplaaminen oikein alunpitäin lähti. Oli kaksosveli nuorena hukkunut ja siitä hälle jäi se wimma humeettiin päälle. Piti aina ottaa veljelle myös. Että aluksi se haittasi, mutta kyllä siihen sitten mieheksi tultuaan karastui.

Tämän päälle sopisi lukijallekkin oiwallisesti Café Brutal.
Oikeastaan santsauksen kera.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä tarina ainakin 11 ystävällesi TÄSTÄ!

........

Joka nyt pitää silmälappuja, tietäköön että samaan varustukseen kuuluu vielä suitset ja ruoska.

OiREiTA

 

OiREiTA
 

Salaperäinen, mystinen haiku ajautuu pohjoisesta.

Omine aikoineen - vitvetellen, kierrellen kaarellen;
erikseen kenelleen ilmoittamatta.

Etenee kuin jättimäinen vuo uomassaan mereen;
niin wäkevällä voimalla,
ettei sen esteeksi voi ihmiskunta mitään heittää.

Valuilee ja pujottelehtii tuntureiden lomista hoputta,
saattaa istahtaa njunnille toviksi sihtailemaan,
vain saattaapa pujahtaa ohikin,
ei siitä tiedä, ei liikkeitä ennustaa - se vain tulee.

Sen voi kuulla äänettömänä äänenä,
tuntea vilun karahtamisena nahalle
pelkästä hyisestä ajatuksesta.
Aistia aromina joka on tutunomainen,
ennakoiva, niskavilloja pörhistävä.

Talvi se on,
joka ensimmäisiä merkkejään antaa;
ennakkoaavistuksia tulevasta,
viimasta, sarvipäiden kiimasta, lumesta ja myrskystä,
piiskaavasta tyrskystä rannan kiviin.

Jäästä ja piinaavasta säästä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

GOLGGOTMÁNNU

GOLGGOTMÁNNU
 

Harmaa kiertää harmaata;
taivaanpiiri puuroutuu vellovaksi massaksi
joka muuttaa muotoaan kuin porisevan hutun pinta.

Enteilee sadetta, sanoisi joku nuivasti.

Tietää talvea, tylyttää toinen,
kuroo palttoonsa liepeet - näprää napit reikiin,
kohentaa umpivillaista Burberryn kaulaliinaa
ja alkaa palelemaan valmiiksi,
roimavartiset pieksut jaloissaan.
Hotkaisee paperitötteröstä tuliset nakit.
Nälkäisen oloinen koiran motlake katsoo anovasti.

Sinappi viiruttaa ulsterin rinnusta.
Ensimmäiset hiutaleet aloittavat tanssinsa,
kieppuvat, liekkuvat piruetteineen,
kurvaavat, hurmaavat.

Raaka henkäys hipaise myyjän kasvojen sivua,
pohjoinen - Jäämereltä ääriltä;
siirtää väristyksen juoksemaan kusiaisina,
pitkin selkäpiitä - yli pakaroiden,
pörhistäin kinttujen karvat linnunlihalle.
Mutta sitähän ei asiakas nää.

Että myyjättäreltä puuttuu kaatiot tyystin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HYViLLE VELJiLLENi

HYViLLE VELJiLLENi

Luin jostakin kummasta, että Sisilian mafia, elikkä tuttavallisesti Cosa nostra (meidän asiamme) olisi tehnyt yön hämärissä, parhaaseen työaikaan, tutustumisretken tähän meidän ainutlaatuiseen, sini-valkoiseen suomalais-ugrilaiseen Maantapa-kulttuuriin. 
Tulkin mukaan olivat mutisseet tyystin Marlon Brandomaisesti  posket täynnä pumpulia, käsiä vilkkaasti ja värikkäästi levitellen tosilleen,  että tämä lempolainen alkoikin parahultaisesti kiinnostaa. 

Että täällähän tehdään, Himskatti vieköön (Porco flameda), samaa bisnestä laillisesti kuin mistä heidän perällä mätkitään häkkiä,  niin jotta kalterit kalisee, jos narahtaa tai joku laulaa ennen kuin lupara puhuu.

Olivat ihastelleet kovasti (Mamma mia), että suomalais-ugrilaisen Maan tavan harrastamisesta kiinnijäänyttä, runsaasti munannutta ja asian pöydälle julkisesti töllisteltäväksi nostanutta henkilöä rangaistaan yleensä vain Itsenäisyyspäivän seutuihin hakaristi-mitalilla (Suomen vapaudenristi) ja VIP-palaverilla linnanjuhlien "bäckstagelle". 

Sitten juhlapäivää seuraavana ensimmäisensä palkallisena arkena voi taas aloittaa uudessa suojatyöpaikassa johtajana ja harrastaa päivisin joko golffaamista tai doggingia. 
Sihteerin hoitaessa työt ettei satu enää virheitä.

Eikä tässä vielä läheskään kaikki viime käden tieto. Korruptiokeskustelu jatkuu, etten sanoisi lainehtii. Paljastusta seuraa aina uusi. Nähtävästi sangen monella sektorilla työstetään maan alla hämäryyden syövereistä  korruptiotutkimuksissa esiin noussutta asiaa omalla tahollaan julkaisukelpoiseen, eniten räväyttävään muotoon. Ja säväyttävään.
 
Hyvä niin. Netti ainakin vielä toistaiseksi toimii salamannopeana kuriirina, niin että tieto rötöksistä ja konnuuksista on heti lähes koko reippaan ja suoraselkäisen rupusakin tavoitettavissa. 

Epäuskoisista kommenteista päätellen - erinäisillä keskustelupalstoilla,  näyttää hyvinkin runsaasti siltä, että tästä syövästä ei päästäkään  niin vain  eroon ihan tavallisin konstein.

Nooh - ehkä rupusakin kyllästymispiste joskus ylittyy ja kaduilla joutuvat suomalaiset ampumaan suomalaisia. Saa nähdä.
 
Tällä erää, vaalien kuumentaessa tunteita on vain arvuuteltavissa milloin KEPULiEN sontatunkiolla saadaan tarpeeksi noista muiden puolueiden syväkurkkujen sisäpiiri- ynnä Hyvä Veli-tiedon vuotamisesta.
Sitä odottaa nyt jännityksellä koko muu vielä tahriintumaton Suomi.

Ihmetellä täytyy ja hattua nostaa eliitin vahvalle sitoutumiselle omaan kuppausasiaansa, lipsumisia on vielä niin harvassa, liian harvassa. Tosi harva syrjään sysätty tai yli jyrätty uskaltautuu "laulamaan". Sisäpiirillä kun lienee hyvin todennäköisesti "vasikoinnista" oma, salainen ja ankara omertà-sääntö?
(Sisilian murteella omertà tarkoittaa miehekkyyttä)

~~~~~~~~~~~~

€uron horjumisesta ei vielä puhuta yleisellä taholla kovinkaan paljon. Se on jäänyt tyystin vellovan korruptiokeskustelun varjoon. Maailman paras ja sittemmin €uroopan 3. huonoin tšuhna Katainen, lyhyen matikan mies,  on  nyky€urosta hiljaa kuin kusi sukassa. Sitäkin enemmän siitä kuiskitaan ja supistaan asiantuntijapiireissä.
Kaikki muruset saa poimia talousalojen uutislehdistä, sikäli kun se nyt jotakuta kiinnostaa. 

Vaikuttaa siltä että Irlannissa on aloitettu jo lähtölaskenta. Ei ollut pitkä se imelillä lupauksilla voideltu lavea tie jolla Irlanti taivuteltiin ja vokoteltiin Lissabonin sopimuksen taa itsensä  B€ls€buubin toimesta.
Nyt näyttää siltä että jopa Lissaboninkin alusta Portugali horjuu.

Jo vain se killa olisi mukava nähdä  €uron romahdus, kun hinnat muuttuisivat takaisin markoiksi - kaiketikin? Paavo Lipposen naama ennen kaikkea.
Heh ja Hah - väsynytkahve + kuivamunkki pahvimukissa, itsepalvelu 12:- jne. tätä rataa paljastuisivat kusetukset.
Joskohan avautuisi silmät vihdoin päässä?

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä pakina nyt 9  ystävällesi kätevästi TÄSTÄ!
........

Tsuhna Käteinen nuoleskelee yhä markkinavoimia. Enää puuttuu, että uusi pääministeri jäisi kiinni doggingista. Tervetuloa Absurdistaniin!

eteenpäin

TALVELLE TiETÄ

TALVELLE TiETÄ
 

Jossain kaukana Ultima Thulessa,
hyvän matkan päässä tuntureiden takana,
lietsoo äkeää tuultansa pohjoinen raivo;
uhkuu ja puhkuu.

Luode liehittelee sille - tekee kaiken minkä se tahtoo,
myllertää kuin esileikkinä vedet sekaisin humeetissa
ja järvien selillä.
Pienestä viitteestä käyttää lammikot riitteessä.

Riipii lehdet, tehden tilaa pohjoisen willikon tulla;
piiskaamaan maat ja mannut talvikuntoon.

Vielä se kiehuu kiukussaan jossakin loukossaan,
myreän nyreä, äreän äksy myrsky;
kerää ruoja voimia toimia.

Sitten jo läksyttää kaljanteella haarustavaa akkaa,
humpsauttaa hameet korviin,
lakaisee ketarat alta
saattaen muorin pässinpökkimilleen.

Eteenpäin, eteenpäin! Talvelle tietä!
  Kohta puhaltaa hirsien raoista permannolle
ja sivelee paljaita jalkoja.

Uuniin lisätään halkoja.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

LAKASTUVA MAA

LAKASTUVA MAA
 

Syys tulee lämpiminä pimeinä öinä,
saapuu viimeistelemään kesän hereät jäljet;
kahmien, ahmien,
haalien kosteaan syliinsä koko luomakunnan.

Huurut huuhtelevat liehitellen maata,
nousevat hetteistä, pursuavat kaltioista,
nuoleskelevat kallaita monimutkaisilla kielekkeillään,
lipuen jokitörmäin väleissä mystisenä virtana leijuen.

Kaikki todeksi muuttuneessa illuusiossa täsmää,
päsmäröimästä puuttuvat vain keijut, hiidet ja haltiat
yltäkylläisen kokonaisuuden yltä.

Virvatulten loimuissa harhakuvat
muuttuvat herkiksi haaveiksi;
ajatuksen karatessa haihatukseen,
viidennen ulottuvuuden sfääreihin häärimään:
lumeeksi, unikuviksi ja utopioiksi.

Sitten ensimmäinen puuska ravisuttaa lakkapäätä,
koko jyleää aihkia johon selkä nojaa.
Äkin rankka kuuro piiskaa vaatteet liiskaksi,
paluu takaisin maanpinnalle tapahtuu nopeammin
kuin ennättää sanoa: Rakastan.

Lakastuva maa höyryää huomisen ensisäteissä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

UUDELLE ELÄMÄLLE

UUDELLE ELÄMÄLLE
 

Maailma ruskenee silmissä;
päivät pääksyen riisuutuvat puut ja pensaat
alastomiksi toinen toisensa jälkeen.

Kollottavat kuin luurangot,
haapain rungot,
sulan maan tummuuteen vaaran kuvetta vasten.

Riipii wiimeisen lehden,
kiskaisee äreällä puuskalla koillisen puhuri,
sienen täplittämän keltaisen;
lieputtaa ja kieputtaa,
kallion koloon survoo
ja päälle kaataa romauttaa
tyvestään herkäksi käyneen kelon.

Oudot henkäykset kiertävät aihkimetsän,
pujahtelevat puiden lomitse.
Raastettuja puiden kylkiä,
verisiä nahan riekaleita hajallensa nakeltuna.

Tuoksuu kiimalle, myskille - uudelle elämälle,
alustavalle talvelle,
niin että puistattaa - nostaa karvoja pystyyn iholla,
viiltää kireää selkäpiitä.

Sarvet kalahtelevat morsiosta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

PASKALAKi

PASKALAKi
 
Jossakin kaukana, Saamenmeren takana, syrjäisessä kolkassa, en kerro, asusti tilaansa tilallinen, muudan Hermanni Mustakainen. Kalasteli päätöikseen, siitä sai helpoiten eineensä ilman suurempia pykälien rikkomisia. Otti lihan silloin kun liki sattui kulkemaan ja mustanlinnun tahi riekon kuin kohdalle sattui. Poroista oli kirjoittamaton sopimus. Ei erakko tämä Hermanni, muttei mikään kyläluuta.

Hermanni poikkesi maalikylään kerran kuussa - suurin piirtein tasan. Oli oppinut tavoille pitkän elämänsä aikana, osasi ostaa vähät kaupan tarvikkeensa kyllä niin oikein ettei koskaan varsinaisesti puuttunut mitään.
 
Käynnit olivat etupäässä itellareissuja sekä täydennysostoksia ja aina silloin tällöin kun joku kulkija sivuutti Hermannin asennon eeskahtaalle mennen; saattoi tämä toimitella tullessaan pienempiä täydennyksiä asianomaisen pyynnöstä.
 
Kesäaikaan matka taittui perätuupparilla, talvisin nimenomaan tätä käyttötarkoitusta varten muinoin hankitulla Lynxillä. Muuhun liikkumiseen sitä ei juurikaan käyttänyt, hiljaisuuteen mieltynyt hiljainen mies.
Kulki saalismatkansa ja eräpolkunsa mieluummin sivakoilla, oikein pahalla kelissä, hölsellä, oli sitten vielä lumikengät varattuna.

Elämä selkosissa sujui kaikin puolin hyvin. Joka päivä oli jotain luomua mitä käkättimeen laittaa, joka ilta pääsi sateelta ja pakkaselta suojaan lämpimään pirttiin ilman kahtapuhetta. Itseasiassa tilallinen oli luomussaan luomullisempi kuin koko vihreyteen hairahtunut huivikaulojen sakki kaikkine omituisine haihatuksineen ja inimiswihoineen.
 
Ei ollut isommin valittamista. Matkamiehiä pysähtyi parhaimpina aikoina kesällä tuon tuostakin huilille ja itseään vilvoittamaan hiekkaisen lahukan rannalle Hermannin kohdalla. 

~~~~~~~~~~~~

Eräällä kummalla tavalla tällä Hermannilla oli yhteys tietämättään kaupallisiin tutkimusyksiköihin. Ei nyt sentään nimellä ja hetulla, mutta että kuitenkin.
 
Hermanni oli nimittäin tuottamaton henkilö. Hyvin tuottamaton henkilö. Sellaisia harmillisia otuksia tutkittiin jatkuvasti ja isolla rahalla. Nämätten olivat niitä kaiken vaarallisimpia tihutyöläisiä markkinataloudelle jos niikseen; eivät tuottaneet juuri Lotnan kopeekkaa enempää, mutta ottivat kyllä kaiken hyödyn ilmaiseksi tuotekehittelystä.
 
Valitsisivat nämä pirut parhaat päältä humpuukin seasta ja käyttivät ne viimeiseen loppuun saakka, eivät juuri koskaan panneet puolikuntoista menemään.
Eivät kuluttaneet. 

Saattoivatpa sellaiset epelit yllyttää käyttäytymisellään muitakin täyspäisiä yltiöpäitä hurjapäisiin markkinoiden kynsistä karkaamissuunnitelmiin, saattamaan höpsöydessään tieten tahtoin yrityksiä hunningolle.

Semmonen vitutti tutkimusyksiköiden toimeksiantajia, Keskoa ja SOKkia, Itellaa ja sähkö- sekä teleyhtiöitä ja kaikkia muitakin tukku- ja hölynpölyfirmoja, jotka halusivat koukuttaa asiakkaansa ja tehdä tästä itselleen ikuisen lypsylehmän. 

~~~~~~~~~~~~

Joidenkin tilastojen valossa oli myös taannoin joku kiertävä pölyimurikauppias saavuttanut Hermannin syrjäisen asuinkentän. Ajellut oli Peksujeffin Iivanan kyydittämä veneellä lahden ahteelle. 

Kamunnut kamppeinensa Hermannin pirtille ja käynyt sisälle päästyään selittämään asiaansa. Kehunut oli maasta taivaaseen ihmeellisen vekottimensa Hermannin kuunnellessa vaiteliaana. 

Puhunut oli suuntäydeltä ammattilainen, pannen kaikkensa  peliin, että saisi jossakin kierossa sivulauseessa Hermannin sanomaan  ensimmäisen kerran kyllä.
Siitä olisi sitten helppo jatkaa vyörytystä. Myyntimiesten ikiwanha kikkahan oli, ettei asiakasta pitänyt päästää koskaan sanomaan ei, muuten homma kusi käteen. Se oli tutkittu juttu.

Kun Hermanni vain kuunteli pää kallellaan esitystä, myyntimies alkoi itsekkin kypsymään. Kysyi lopulta saako hän esittää oikein kongreettisen näytön imurinsa tehosta. Kun Hermanni ensimmäisen kerran nyökkäsi myöntävästi, myyntimies hyökkäsi pakaaseilleen ja kaivoi sieltä isohkon muovisäiliön täpötäynnäns' kaikenkarvasta ryönää ja näljää ja esitteli sitä ylpeänä Hermannille:
"Tämän minä kippaan tuohon matolle kokonaisuudessaan ja sitten näytän miten siitä jälleen tulee hetkessä puhdas."
 
Ja teki niin - ennen kuin kerkesi Hermanni sanoa edes kissaa, kippasi. Pyörähti ketaroillaan saman tein ja puki imurin täyteen kuosiinsa, ryhdistäytyi voiton ilme sisäisesti ja ulkoisesti loistaen. Katsoi sitten John Waynemäisesti, hieman huvittunut ilme silmänurkassaan,  töpseli kädessään Hermannia: "Pistoke?"

"Niin että mikä", kohottaa kulmakarvojaan Hermanni. 

Kun imurikauppias pitää lyhyen esitelmän asiasta, Hermanni ilmaisee sanallisesti ja viittoillen, ettei talossa ole ollut iänkuun päivänä pistokkeita, koskapa ei ole ollut sähköä mitä niistä juoksuttaa valtoimenaan milloin millekin taholle.
Että lähin linjakin kulkee Venättän puolta, noin 30 kilometrin päässä. 

Kaupustelijan päässä naksahtaa. Leukaperät louksuttavat tyhjää. Lopulta alaleuka valahtaa rennoksi ja moottoriturpa asettuu typertyneenä tolalleen.

Hermanni istahtaa rahin kulmalle, pistää käden poskelle turhautuneena ja toteaa:
"Se on nyt vain otettava kauppiaan matto tuosta völjyyn, mentävä ulos ja piiskattava matto siellä ihan vain perinteisellä mattopiiskalla.
Ja hyväksi sitten kerralla. Se ei tuo Peksujeffi lähde täältä ilman minun sanaani."

Eikä siinä sitten mikään auttanut muu, kuin kauppiaan nöyrtyä ja hoitaa homma pois.

Kun tekivät lähtöä, Hermanni lyöttäysi omalla veneellään samaan letkueeseen. Oli sellainen upetto lahden suulla. Se kuitenkin haaristui ja haihtui pois.
 
Maalikylässä Hermanni hoiteli vähäpätöiset ynnä mitättömät ostoksensa, pistäysi Itellassa ja palasi takaisin joenpartaalle ja veneelleen.
Latasi ja sytytti teljolla piippunsa, laavasi itellan, avasi kirjeen,  se oli kunnalta. Pykäliin vedoten siinä määrättiin Hermanni siihen ja siihen mennessä varustamaan tiluksensa paskalain mukaisilla laitteilla tahi muuten tulee sakko.

Rannalla savusi vielä jonkun turistin jättämä nuotion pohja. Hermanni tuikkasi ukaasin siihen, pukkasi veneen killumaan, nykäisi Jammun käyntiin ja ajoi pois.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä tarina ainakin 15 ystävällesi TÄSTÄ!

........

Taivaanrannan maalaaminen vapauttaa inhimillisen elämän ikeestä.

TABULA RASA

TABULA RASA
 

Aution rannan toisessa päässä on autio, tyhjä ranta;
aaltojen sileäksi huuhtoma tabula rasa.

Syksy on korjannut oman satonsa,
kirjava lehtimassa on ensimmäisten,
puhaltamaan harjoittelevien tuulien toimesta riivitty
ja puhallettu ties minne.

Siiat eivät enää ujostele tulla rantavesiin,
niiden juhlat on vasta alkamassa.
On ja on - samalla myös ihmisten kinkerit.

Syvällä rinta-alassa juilii,
kourasee koko pivollisen haikeutta,
pusertaa sen silmänurkista maailmaan.
Siinä se on.

Kukaan ei ole näkemässä kuinka koruton kauneus
muuttuu katsojansa väkevässä humeetissa tunteiksi,
jotka täyttävät mielen - irroittavat kielen kantimistaan
ja tulee kiiru merkitä kaikki purskaukset muistiin,
että niitä voi kertoa muille;
esimerkin lailla kuvata elämää kauneuden keskellä.

Kurkiauran meteli haihtuu yhtäkyytiä lentäjien myötä
kun pisteet sulautuvat äärettömyyteen.
Siihen suuntaan minne sielukin halajaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

AROMiPASiLLiT

AROMiPASiLLiT
 

Kiehtovat sävyt vaihtelevat koillisen taivaalla;
huomen tulee kuulaana - pilkistää alle silmäluomen.
Virkistää.

Tähdenlento piirtää viirun maalaukseen,
siirtää ajatuksen kipinään,
pistää näläntunteeseen vipinää.

Kahisevan pussin sisuksista kammertaa köriläs,
silmät sikkuralla tonkii vetimen paksuisilla
pölkkysormillaan unihiekkaa kasan permannolle,
virkoaa vähitellen ja kerää sinniä.
Vatsa herää, perää einestä mouruten.

Tuli.
Tuohen sipru, kiehiset, kipene hiipuvaa tulta tuhkasta.
Hintelä savun kiehkura, heiveröinen liekki.
Lehahdus ja elämä.
Nälkäinen vaatii purtavaa
ja ahnaasti se iskee kiinni tarjottuun tervakseen.

Musta kana istahtaa hautomaan punaisille munille;
viereen pannullinen siankylkeä tirisemään.
Aromipasillit leviävät pyryparvena täyttäen tilan.

Terviisiä vaan sinne vatsan perälle!
Tulossa on kuni suu malttaa päästää.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

LUMiKENTTiEN KUTSU

LUMiKENTTiEN KUTSU

Talvivaara liikuttaa inimisiä muuallakin kuin Nälkämaassa, liikuttaa ihan kyyneliin saakka.  Toisia ilosta - osakekurssit nousussa, toisia surusta - turhaantuminen ja harmitus siitä että jälkikäteen katsellen uraaninäytelmän juoni on selvä kuin pläkki aika usealle omin päinsä ajattelevalle. Mutta mitään ei ole tehtävissä. Kuoppa maahan kaivettu. Suuri ja mahtava. Siinä on ja pysyy. Tehty mikä tehty. 

Se on hyvä peruste olla pysäyttämättä alkanutta prosessia. Yhteiskunnan rahaakin on pistetty likoon 50-60 miljoonaa ja monttu ei kun syvenee.

Tämän sulfidista nikkeliä, mutta myös myös kuparia, sinkkiä, kobolttia ja URAANIA sisältävän esiintymän löysi alun perin Geologian tutkimuskeskus (Valtion virasto) tutkimuksissaan 70- ja 80-luvun vaihteessa. Jo tällöin esiintymä havaittiin suureksi.

Tuolloin elettiin YYA-sopimuksen aikaa, uraanista ei kannattanut nostaa hälyä, mieluummin villoja koko löydöksen päälle. Entinenkin uraanikaivos Enon Paukkajanvaarassa oli jouduttu sulkemaan monenkirjavista syistä.
Sieltä ehdittiin louhia 50–60 -lukujen vaihteessa vain runsaat 30 tonnia uraania kunnes homma yllättäin tyssäsi. (Talvivaaran vuosituotannoksi on arveltu peräti 350 tonnia).
 

Uraanin alkurikastus tapahtui Enossakin, samoin kuin uudessa suunnitellussa, omalla rikastamolla. Uraanirikaste toimitettiin tynnyreissä länsimaihin, pääosin Ruotsiin. Sitten louhinta- ja rikastustoiminta lopetettiin ja kaivos suljettiin jo kesällä 1961. Kaivos rakennuksineen jätettiin seisomaan käyttökelpoisena.
Rakennukset purettiin vasta 1970-luvun loppupuolella. 

Huhuttiin hyvin runsaasti että tynnöreillä oli ollut väärä ilmansuunta. Piste. 

~~~~~~~~~~~~

Talvivaaran kaivosoikeudet kuitenkin jäivät tuolloin 70- ja 80-luvun vaihteessa silloisen Outokumpu Oy:n haltuun, joka myi ne vuonna 2003 entiselle työntekijälleen, kaivosinsinööri Pekka Perälle yhden €uron hintaan.
 

Vastineeksi Outokumpu sai oikeuden lunastaa 20% Talvivaaran projektiyhtiön osakkeista, joten valtiolla on sittenkin näppinsä pelissä taustalla tässä uraanin ympärille kiehiytyvässä näytelmässä.
Sittemmin Talvivaaran kaivososakeyhtiö (Talvivaara Mining Company plc) keräsi listautuessaan Lontoon pörssiin yli kolmesataa miljoonaa €uroa ja pani töpinäksi kaikkien taputtaessa. 

Uhrautuvalla työllistämisellä on aina saatu Absurdistanissa merkittäviä kunnianosoituksia kuin mainettakin sekä kaupan päälle vielä  sankarin rooli, niin että työllistämisen varjoon usein hukkuvat varsinaisten liiketoimien tarkoitusperät ja seuraukset pitkällä tulevaisuudessa.

Tämä seinäjokelainen kaivosinsinööri Pekka Perä, Nälkämaan pelastajan titteliä kantava sankari on siitä mainio menestyjä että hänestä näyttää löytyvän Googlella vain pelkkää ylistystä.
Vain Metalliliiton jäsenlehti Ahjo No: 6/2010 mainitsee tämän kaivos- ja ympäristöystävällisen kaivosinsinööri Pekka Perän olevan vähemmän työväen järjestäytymisystävällisen
 

Vaikuttaa hyvin runsaasti siltä, että se todellinen lopputulema  tässä kaivosseikkailussa on uraani, uraani, uraani ja sen hajun on ympäristöministeri Lehtomäki-Talvivaarakin haistanut, ministerin virkaa hoitaessaan ja Talvivaara Mining Companylle ympäristön tuhoamislupia käsitellessään. 

Julki on sittemmin saatettu ja ministerin mieltä pahoitettu kertomalla, että ministeri on bulvaaniensa kautta; ukkonsa, penikat ja aina omaa äitimuoria myöten, orientoitunut henkilökohtaisen ministerituloksen tekoon. 

Rekisterimerkinnän mukaan ympäristöministerin perheen osakkeista jättiosa on hankittu tammikuussa,  ennen yhtiön yleistä ilmoitusta, lapsosille vielä helmikuussa tukku lisää. Vasta helmikuussa 2010 yhtiö näet ilmoitti suunnittelevansa uraanin talteenottoa sivutuotteena Talvivaaran kaivoksella.
 

Jos kyseessä olisi Lumikenttien hutsu, asiaa voisi kuvitella likaisilla ajatuksilla jonkin sortin kähminnäksi, mutta kun kyseessä on omaa säkkiään täyttävä, lastensa tulevaisuutta ja parasta ajatteleva  ministeri, kansalaisten edustaja, on syytä pitää suuta soukemmalla.

Vaikka minnekkäs se totuus leivättömänkään pöydän ääressä katoaisi, vaikka se vääräksi tuomittaisiin.

En pitäisi mitenkään ruudinkeksijänä sitä henkilöä joka äkkäisi yhen äkin tiedustella Lehtomäki-Talvivaaran lisäksi myös elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen, työministeri Anni Sinnemäen, liikenneministeri Anu Vehviläisen, silloisen pääministerin Matti Vanhasen sekä valtiovarainministeri Jyrki Kataisen puolisoiden, lapsien ja lähisuvun osakeomistuksia Suomen Arvopaperikeskuksen osakerekisteristä.

~~~~~~~~~~~~

Niin että siihen alussa mainitsemani näytelmän juoneen: 

SYNOPSIS:
Uraania löydetään, mutta siitä ollaan tietyistä visseistä syistä vaiti. Suuret voitot haistanut klikki asettuu pohtimaan operaatiota. Sitten keksitään kepponen millä, miten ja kuinka aikuisten oikeesti pääroolissa oleva uraani saadaan päällepäin viattomassa sivuroolissa tuotua esiin ja muutettua viattomaksi rahaksi ja lailliseksi voitoksi.
 

Tässä vaiheessa politikkojen sisäpiirieliitille jo raotetaan sen verran kaivoksen aukkoa, että ne vainuavat saaliin.
Hyvä Veli sijoitusvinkkejä vastaan saadaan oikeita päätöksiä aikaiseksi, eikä  kenelläkään ole nokan koputtamista. Kaikki näyttää lailliselta ja on myös, sitä ei voi kieltää Isä-Erkkikään.
 

No moraali hieman ontuu, mutta sen rooliin kuuluukin hävitä silloin kun kyseessä on henkilökohtainen vallanhimo ja ahneus.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä pakina nyt 6  ystävällesi kätevästi TÄSTÄ!
........

Sama ruåtsiksi. Tervetuloa Absurdistaniin!.

taivas on kirkas ja napakka

HiUTUU HEiNÄ

HiUTUU HEiNÄ
 

On syyspäivän tasaus,
aika kesäisen päivän taipua ja myöntyä
kun alkaa yö niskan päälle työntyä,
talven mieli sieluihin syvälle syöntyä
ja pimeys mataa tasaista rataa mantujen ylle.

Väistyy ruska - toisille toivo, toisille tuska.
Uupuu viimeinen kukka, hiutuu heinä, lakastuu maa.
Vain peura rakastuu.

Haikailut kesäheinän tuoksusta käpristyvät
samaan tahtiin puiden viimeisten lehvien kera.

Autio, onean kolea tuuli vaeltelee levottomana,
lehahtelee eeskahtaalle,
ikään kuin puhalluspaikkaa etsien
metsien hakatuista aukoista.

Muistot vihreästä huumasta hapristuvat,
valmistuvat sikeään talviuneen lumipeitteen alla.

Yhä taivas on kirkas ja napakka,
suorastaan kuulaan puuntava,
vaikka harmahtava vyö reunustaakin koin taivaanpiiriä.

Vielä on hetki, muutama tovi,
avata ovi lämpimän pehmeään syksyyn.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

OJENTAA SiTÄ PiTÄiSi

OJENTAA SiTÄ PiTÄiSi
 

Sammal rahisee anivarhaisen askeleen alla,
vaikka kuin astut keijun askelin
Joutsenlammen jäällä.

Tuoksuu pohjoiselta, vaikkei tuule,
tai ei sitä oikein kunnolla kuule.
Päällyvaate kahisee.
pitää sellaista sietämätöntä melua,
ettei paremmasta enää väliä.

Kaikki otukset kaikkoavat:
Linnut lennähtävät tiehensä,
mesikämmen puikkii pakoon
ja hukka luikkii revon kera perä kanaa samaa vanaa.

Sopulit ja kontiaiset kaivavat itsensä maahan,
niin niitä kahina ahistaa ja vaivaa.
Pelastukoon ken voi

Ojentaa sitä pitäisi - pukua,
muutaman päivän pyykkikonekuurilla,
ilman vettä.
Pyörittää pehmoiseksi, säyseäksi

Hyvällä tuurilla saattaisi nöyrtyä,
löystyisi saumat, joustuisi vekit,
tekisi itsensä säveäksi päällä pitää.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!