UUDELLE ELÄMÄLLE
Maailma ruskenee silmissä;
päivät pääksyen riisuutuvat puut ja pensaat
alastomiksi toinen toisensa jälkeen.
Kollottavat kuin luurangot,
haapain rungot,
sulan maan tummuuteen vaaran kuvetta vasten.
Riipii wiimeisen lehden,
kiskaisee äreällä puuskalla koillisen puhuri,
sienen täplittämän keltaisen;
lieputtaa ja kieputtaa,
kallion koloon survoo
ja päälle kaataa romauttaa
tyvestään herkäksi käyneen kelon.
Oudot henkäykset kiertävät aihkimetsän,
pujahtelevat puiden lomitse.
Raastettuja puiden kylkiä,
verisiä nahan riekaleita hajallensa nakeltuna.
Tuoksuu kiimalle, myskille - uudelle elämälle,
alustavalle talvelle,
niin että puistattaa - nostaa karvoja pystyyn iholla,
viiltää kireää selkäpiitä.
Sarvet kalahtelevat morsiosta.
päivät pääksyen riisuutuvat puut ja pensaat
alastomiksi toinen toisensa jälkeen.
Kollottavat kuin luurangot,
haapain rungot,
sulan maan tummuuteen vaaran kuvetta vasten.
Riipii wiimeisen lehden,
kiskaisee äreällä puuskalla koillisen puhuri,
sienen täplittämän keltaisen;
lieputtaa ja kieputtaa,
kallion koloon survoo
ja päälle kaataa romauttaa
tyvestään herkäksi käyneen kelon.
Oudot henkäykset kiertävät aihkimetsän,
pujahtelevat puiden lomitse.
Raastettuja puiden kylkiä,
verisiä nahan riekaleita hajallensa nakeltuna.
Tuoksuu kiimalle, myskille - uudelle elämälle,
alustavalle talvelle,
niin että puistattaa - nostaa karvoja pystyyn iholla,
viiltää kireää selkäpiitä.
Sarvet kalahtelevat morsiosta.
Komia kelo, kaikki kaatuu ja maatuu, kukaan ei jää maailmantolpaks, sanoi äitini aikoinaan. Niin se on, mutta jokainen päivä on hauska silmitellä.
VastaaPoistaIlo on ihmisen tuntea aisteillaan ja käyttää niitä.
Unelmikolle:
VastaaPoistaKaikki kaatuu ja maatuu, se tuntuu olevan harvinaisen vaikea tunnustaa, vaikka elämä helpottuisi siitä puolella.