LiNNUSTAJA

LiNNUSTAJA

Naska sadatteli astuessaan harvakseltaan mutkaa tekevää palasta myöten joka seuraili puoldsaa ja sen kupeella lirisevää puronuomaa.
Ei kyllä miesten kera pitäisi lähtä metsään, ne on kaljoineen ja viinoineen sitten aamulla hengettömiä kun pitäisi olla varhan mustain lintuin perässä kiikkumassa.
Tai jos sattuvatkin virkoamaan, niin haisevat kuin rankkitynnyri, matkojen päähän, niin että kaikki elikot haistavat ja kaikkoavat sellaisen retkueen tieltä tiehensä.

Tämä oli niin moneen kertaan nähty. Herrat ajaa luikauttavat maastureillaan tänne takamaille, auto täynnään kaikenmaailman hilisvitkuttimia ja muita tyhjänpäiväisiä keksintöjä joita jotkut neropatit työkseen keksivät kaupustelijoiden yllytyksestä näiden herrain rahojen surmaksi. 

Ei sunkhan lintujen, niiden metsästettävien - muuten kun muodollisesti.

Kun ne tulevat majalleen, kaiken pitää olla tip-top. Lämmintä ja siistiä, opas tyhjäkäynnillä hyrräämässä, eineet, voileivät ja muut antimet valmiina, saunassa pesällinen kytemässä valmiiksi.
 

Sitten ne purkavat hevoskuormallisen rensseleitä verannalle, jokaista vekotinta sairaalloinen kiilto silmissä loistaen ja toinen toisilleen esitellen ja kehuen sen oivallisuutta, keveyttä ja ennen kaikkea hintaa.
Mitä kalliimpi - sitä parempi ja varmempi saanto.

Säälittävästi ne silmäilevät opasreppanaa joka on pukenut armeijan malliseen iänikuiseen ja haalistuneeseen maastopukuun ja nokialaisiin.
Ei niinkään näkymättömissä pysyäkseen vaan siksi että pehmeäksi muokkautuneet vaatteet eivät kahise, imevät vettä kuin pesusieni, mutta kuivavat myös, eivätkä hiosta muuton.
 

Kukaan ei ole nähtävästi kertonut sankarpojille että luonnoneläin on hyvä havaitsemaan pienimmänkin liikkeen, mutta jättää enimmäkseen noteeraamatta vaikka millaisessa hälytysvärillä maalatun viitassa olet, jos et liiku.

Tänä aamuna oli käynyt niin. Porukka ei ollut lähtökunnossa, kalpeanaamat olivat litkineet tulilientään, ampuneet ja syöneet etukäteen saaliinsa tai entiset jättimäisistä pakastimista.
Kun Naska raotti pirtin ovea, wiinapiru luikahti ensimmäisenä raitista ilmaa haukkomaan, niin oli sinkeä wanhan wiinan tuoksu sisällä. 

Tässä erityisessä tapauksessa wanhan, eilisillalla juodun. Samaan yhtälöön sekoittui krapulahikeä, sikarin savua ja anuskaasuja.

Joku parahti suu napsuttaen, anoi vettä kiikuttamaan ja kun sai, ilmoitti jotta josko iltapäivällä kyvettäisiin yrittämään jotakin tahi sitten lämmättäisiin sauna ja katsottaisiin vasta huomiskoissa sitä jahtia.
Että tämä nyt meni tälleensä. Mutta että päiväpalkka tällekin päivälle kyllä Naskalle maksetaan, ei huolta. 

~~~~~~~~~~~~

Naska painoi uksen kamanoihinsa ja käänsi porstuaan ja ulos. Otti nurkasta niestasäkin ja aseensa, wanhan päällekkäispiippuisen Tozin, 12 kaliiberisen ruiskun jolla kyllä otukset tokenee, sikäli mikäli sattuvat tulemaan kantomatkan päähän.
Rauhoitusaika loppuu siihen kun Naska varmistimen löysää pois. Näin se on. Saamamiehet on erikseen ja -naiset sekä muut pyytäjät.

Sillä tiellä siis oli, neljän tuulen tiellä, sillä oli tyven, puolikuulas ilma, lehti vielä osittain puussa ja linnut yleensä tähän aikaan aamua maassa.
Rauhallisesti, lähes äänettä liikkui tämä metsästäjä, määrätietoisesti, ei tuijotellut eikä vilkuillut alvariinsa GPS-kapulaan. Sellaista ei ollut, eikä tarvittu. Sitä jos iniminen näillä selkosilla öksyy, on lähettävä hopulla kotia, etteivät hätäilemään ala.

Äkin pysähtyi, melutta, hosumatta. Tarkka korva oli erottanut äänen. Vain pää liikkui haarukoiden äänen lähteen suuntaa jotta silmät voisi myös sijoittaa sinne.
Nyt kuului jo selvästi, varovainen, epäluuloinen kot-kot. Naskan keho pysyi liikahtamatta vain pää kaulan varassa jatkoi hidasta liukuvaa liikettään puolelta toiselle.

Lopulta hoksasi linnun. Oli pahkeinen noussut jo puuhun kuivattelemaan aamukasteen kostuttamia siipispankkojaan.
Tuttuun tapaansa oli ihan puunrungon liki, kuin pahkana petäjässä. Vain terävästi liikahteleva kaula ja pää paljastivat sen koppeloksi. Parahultaisesti oli lempolainen kantomatkan yli.

Naska pohdiskeli hetken aikaa alkaakko milleenkään tämä kera vaiko eikö. Päätti sitten että olkoon - emolintu kun on, mutta läksi kuitenkin kiertämään sen ohi yrittäen välttää säikyttämästä sitä.
 

Kun laski tievan kuvetta puron varteen ja lähti siitä ohittamaan koppeloa, huomasi kohta vähän matkan päässä pari metonpoikaa jotka haaristelivat koppelon suuntaan. Kummallakin oli hieman pyrstö levällään. Ei nyt täysin pörhöllään, mutta kuitenkin syys lempeä oli ilmassa selvästi.

Koppelo hermostui johonkin ja vaihtoi paikkaa. Sen turvin Naska sai pujotettua aseen selästään ja naksautettua varmistimen pois. Nyt oli vielä keksittävä uudelleen ne sulhaskokelaat. Muutaman varovaisen askeleen jälkeen hän hokasi ne pounikosta. Toisesta näkyi kaula ja pyrstö, toinen oli pounun päällä kuikistellen morsiamen suuntaan.
 

Laukaus kajahti, vaimeni sukkelaan utua pukkaavaan jänkään. Metso kellahti niille sijoilleen, toinen pyrähti lentoon, ryski siivillään vitelikön läpi turvaan ja johonkin kaikkosi myös koppelo. Miksi sitä suotta henkeään alttiiksi surisevalle hauliryöpylle panisi?

Naska harppoi saaliin luo, tempaisi niibin vyöltä ja suolisti linnun, leikkasi pari havua ja tunki ne rintaonteloon ja ripusti sitten niestasäkkinsä hihnaan roikkumaan.
Pitemmittä puheitta. Sillä siisti.

Läksi niiltä seisoviltaan harppomaan tuvalleen. Edessä olisi lounaan teko ja sitten nokkaunet, illemmalla jotakin jos sattuu keksimään.
Aamulla sitten taas, niiden lemmon herrojen kera. Uusi yritys.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä tarina ainakin 11 ystävällesi TÄSTÄ!

........

Taivaanrannan maalaaminen vapauttaa inhimillisen elämän ikeestä.