maanantai 27. syyskuuta 2010

PASKALAKi


PASKALAKi
 

Jossakin kaukana, Saamenmeren takana, syrjäisessä kolkassa, en kerro, asusti tilaansa tilallinen, muudan Hermanni Mustakainen. Kalasteli päätöikseen, siitä sai helpoiten eineensä ilman suurempia pykälien rikkomisia. Otti lihan silloin kun liki sattui kulkemaan ja mustanlinnun tahi riekon kuin kohdalle sattui. Poroista oli kirjoittamaton sopimus. Ei erakko tämä Hermanni, muttei mikään kyläluuta.

Hermanni poikkesi maalikylään kerran kuussa - suurin piirtein tasan. Oli oppinut tavoille pitkän elämänsä aikana, osasi ostaa vähät kaupan tarvikkeensa kyllä niin oikein ettei koskaan varsinaisesti puuttunut mitään.
 

Käynnit olivat etupäässä itellareissuja sekä täydennysostoksia ja aina silloin tällöin kun joku kulkija sivuutti Hermannin asennon eeskahtaalle mennen; saattoi tämä toimitella tullessaan pienempiä täydennyksiä asianomaisen pyynnöstä.
 

Kesäaikaan matka taittui perätuupparilla, talvisin nimenomaan tätä käyttötarkoitusta varten muinoin hankitulla Lynxillä. Muuhun liikkumiseen sitä ei juurikaan käyttänyt, hiljaisuuteen mieltynyt hiljainen mies.
Kulki saalismatkansa ja eräpolkunsa mieluummin sivakoilla, oikein pahalla kelissä, hölsellä, oli sitten vielä lumikengät varattuna.

Elämä selkosissa sujui kaikin puolin hyvin. Joka päivä oli jotain luomua mitä käkättimeen laittaa, joka ilta pääsi sateelta ja pakkaselta suojaan lämpimään pirttiin ilman kahtapuhetta. Itseasiassa tilallinen oli luomussaan luomullisempi kuin koko vihreyteen hairahtunut huivikaulojen sakki kaikkine omituisine haihatuksineen ja inimiswihoineen.
 

Ei ollut isommin valittamista. Matkamiehiä pysähtyi parhaimpina aikoina kesällä tuon tuostakin huilille ja itseään vilvoittamaan hiekkaisen lahukan rannalle Hermannin kohdalla. 


~~~~~~~~~~~~

Eräällä kummalla tavalla tällä Hermannilla oli yhteys tietämättään kaupallisiin tutkimusyksiköihin. Ei nyt sentään nimellä ja hetulla, mutta että kuitenkin.
 

Hermanni oli nimittäin tuottamaton henkilö. Hyvin tuottamaton henkilö. Sellaisia harmillisia otuksia tutkittiin jatkuvasti ja isolla rahalla. Nämätten olivat niitä kaiken vaarallisimpia tihutyöläisiä markkinataloudelle jos niikseen; eivät tuottaneet juuri Lotnan kopeekkaa enempää, mutta ottivat kyllä kaiken hyödyn ilmaiseksi tuotekehittelystä.
 

Valitsisivat nämä pirut parhaat päältä humpuukin seasta ja käyttivät ne viimeiseen loppuun saakka, eivät juuri koskaan panneet puolikuntoista menemään.
Eivät kuluttaneet. 


Saattoivatpa sellaiset epelit yllyttää käyttäytymisellään muitakin täyspäisiä yltiöpäitä hurjapäisiin markkinoiden kynsistä karkaamissuunnitelmiin, saattamaan höpsöydessään tieten tahtoin yrityksiä hunningolle.

Semmonen vitutti tutkimusyksiköiden toimeksiantajia, Keskoa ja SOKkia, Itellaa ja sähkö- sekä teleyhtiöitä ja kaikkia muitakin tukku- ja hölynpölyfirmoja, jotka halusivat koukuttaa asiakkaansa ja tehdä tästä itselleen ikuisen lypsylehmän. 


~~~~~~~~~~~~

Joidenkin tilastojen valossa oli myös taannoin joku kiertävä pölyimurikauppias saavuttanut Hermannin syrjäisen asuinkentän. Ajellut oli Peksujeffin Iivanan kyydittämä veneellä lahden ahteelle. 

Kamunnut kamppeinensa Hermannin pirtille ja käynyt sisälle päästyään selittämään asiaansa. Kehunut oli maasta taivaaseen ihmeellisen vekottimensa Hermannin kuunnellessa vaiteliaana. 

Puhunut oli suuntäydeltä ammattilainen, pannen kaikkensa  peliin, että saisi jossakin kierossa sivulauseessa Hermannin sanomaan  ensimmäisen kerran kyllä.
Siitä olisi sitten helppo jatkaa vyörytystä. Myyntimiesten ikiwanha kikkahan oli, ettei asiakasta pitänyt päästää koskaan sanomaan ei, muuten homma kusi käteen. Se oli tutkittu juttu.

Kun Hermanni vain kuunteli pää kallellaan esitystä, myyntimies alkoi itsekkin kypsymään. Kysyi lopulta saako hän esittää oikein kongreettisen näytön imurinsa tehosta. Kun Hermanni ensimmäisen kerran nyökkäsi myöntävästi, myyntimies hyökkäsi pakaaseilleen ja kaivoi sieltä isohkon muovisäiliön täpötäynnäns' kaikenkarvasta ryönää ja näljää ja esitteli sitä ylpeänä Hermannille:
"Tämän minä kippaan tuohon matolle kokonaisuudessaan ja sitten näytän miten siitä jälleen tulee hetkessä puhdas."
 

Ja teki niin - ennen kuin kerkesi Hermanni sanoa edes kissaa, kippasi. Pyörähti ketaroillaan saman tein ja puki imurin täyteen kuosiinsa, ryhdistäytyi voiton ilme sisäisesti ja ulkoisesti loistaen. Katsoi sitten John Waynemäisesti, hieman huvittunut ilme silmänurkassaan,  töpseli kädessään Hermannia: "Pistoke?"

"Niin että mikä", kohottaa kulmakarvojaan Hermanni. 


Kun imurikauppias pitää lyhyen esitelmän asiasta, Hermanni ilmaisee sanallisesti ja viittoillen, ettei talossa ole ollut iänkuun päivänä pistokkeita, koskapa ei ole ollut sähköä mitä niistä juoksuttaa valtoimenaan milloin millekin taholle.
Että lähin linjakin kulkee Venättän puolta, noin 30 kilometrin päässä. 


Kaupustelijan päässä naksahtaa. Leukaperät louksuttavat tyhjää. Lopulta alaleuka valahtaa rennoksi ja moottoriturpa asettuu typertyneenä tolalleen.

Hermanni istahtaa rahin kulmalle, pistää käden poskelle turhautuneena ja toteaa:
"Se on nyt vain otettava kauppiaan matto tuosta völjyyn, mentävä ulos ja piiskattava matto siellä ihan vain perinteisellä mattopiiskalla.
Ja hyväksi sitten kerralla. Se ei tuo Peksujeffi lähde täältä ilman minun sanaani."


Eikä siinä sitten mikään auttanut muu, kuin kauppiaan nöyrtyä ja hoitaa homma pois.

Kun tekivät lähtöä, Hermanni lyöttäysi omalla veneellään samaan letkueeseen. Oli sellainen upetto lahden suulla. Se kuitenkin haaristui ja haihtui pois.
 

Maalikylässä Hermanni hoiteli vähäpätöiset ynnä mitättömät ostoksensa, pistäysi Itellassa ja palasi takaisin joenpartaalle ja veneelleen.
Latasi ja sytytti teljolla piippunsa, laavasi itellan, avasi kirjeen,  se oli kunnalta. Pykäliin vedoten siinä määrättiin Hermanni siihen ja siihen mennessä varustamaan tiluksensa paskalain mukaisilla laitteilla tahi muuten tulee sakko.

Rannalla savusi vielä jonkun turistin jättämä nuotion pohja. Hermanni tuikkasi ukaasin siihen, pukkasi veneen killumaan, nykäisi Jammun käyntiin ja ajoi pois.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

........
Taivaanrannan maalaaminen vapauttaa inhimillisen elämän ikeestä.

7 kommenttia:

  1. Mainio tarina, mummon paskasta on tehty pahin ympäristösaaste ikinä!

    VastaaPoista
  2. Loistava kertomus 'Susmieheltä' taas.
    Tuun joskus poronlihani hakemaan:)

    VastaaPoista
  3. Inkiväärille:
    Kiitän - näin se menee, eikä tule takaisn.

    PeeäRälle:
    Kiitän ja kiitän. Ei muuta kuin tulemaan.

    VastaaPoista
  4. Tartuin lyhyeen ja ytimekkääseen "taivaanrannan maalaaminen vapauttaa inhimillisen elämän ikeestä".
    Onko lupa vapautua, vai onko silloin pelkkä humpuukimaakari, tyhjäntoimittaja ja.. taivaanrannanmaalari?
    Eikö "otsasi hiessä..." olekaan ainoa vaihtoehto?

    VastaaPoista
  5. Hanelille:
    * Kyllä on lupa. Ja suositus kaikille omaan elämään haluaville.
    * "...otsasi hiessä..." on mustakaapujen propagandaa.

    VastaaPoista
  6. En monta pilkkua, siis, muuttaisi. Sano.

    VastaaPoista
  7. OKoolle:
    Sama täällä, en minäkään.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi